![]() |
![]() |
||||
|
MYÖTÄTUNNON VOIMA Kryon-yleisökanavointi - Seattle, WA 6.elokuuta 2000
Lee Carrollin kanavoimana Alla oleva tieto on vapaasti käytettävissäsi. Voit halutessasi kopioida tai tulostaa sen tai välittää sen ystävillesi. Sen Copyright kieltää kuitenkin sen myynnin kaikissa muodoissa muilta kuin Tekijänoikeuksien haltijalta. Lee Carroll Jälleennäkemistä ihanampaa asiaa ei olekaan, ja jotkut teistä ovat odottaneet tätä pitkän aikaa. Lopultakin minä näen teidät Ihmismuodossa, kasvotusten, tällaisena hetkenä, kun seurue tulvahtaa sisään mukanaan rakkauden energiaa perheenjäsenille. Tervehdys lukijoille, sillä teidätkin lasketaan tähän mukaan, vaikka "täällä" olevat eivät voikaan ymmärtää sitä, miten me näemme ajan. Tämä on monille ensimmäinen kerta [tarkoittaen yleisökanavointia], silti se ei ole oikeasti ensimmäinen kerta. Sillä me tiedämme, keitä te olette, ja me nautimme teidän läsnäolostanne tällaisena arvokkaana hetkenä. Vaikka te ette olisikaan siitä tietoisia, me istumme useimmin teidän edessänne rakastaen teitä. Tämä saattaa olla ainoa kerta, kun tulet istumaan Hengen edessä tällä tavoin. Se voi olla ainoa kerta, jolloin sinä saatat sanoa Hengelle "Minä haluan jakaa myötätunnon energian ja istua hetken ilman taka-ajatuksia". Rakas Ihmisperhe, mitä ikinä teidän elämissänne tapahtuukin, me pyydämme teitä nyt heittämään ne mielestänne ja käyttämään moniulotteista lahjaa, ajan keskeyttämistä, josta me olemme teille kertoneet. Teillä on tuo voima, joten käyttäkää sitä halutessanne nyt, keskittyäksenne siihen, mitä meillä on teille kerrottavanamme. Luokaa ja visualisoikaa juuri nyt, kuinka teidän elämänne on selkeää, vapaata ja rauhallista, ja kuinka teillä ei ole huolia eikä ongelmia. Te, jotka olette tulleet tänne kantaen kehoissanne solusairautta, nähkää mielessänne juuri nyt sellainen aika, jolloin tuo sairaus ei ollut läsnä. Aistikaa tuon tunteen rauhallisuus, samalla kun istutte Hengen edessä. Me kerromme teille, että kun te visualisoitte tämän ja otatte sen omaksenne, te pääsette lähemmäksi sitä todellisuutta, jonka te luotte mielessänne - sellainen on teidän moniulotteisten lahjojenne voima. Antakaa tämäniltaisen seurueen kulkea tuolien välissä ja asettaa kätensä ja energiansa teidän olkapäillenne ja jalkoihinne. Lukija, sinut lasketaan tähän mukaan, koska me olemme puhuneet usein siitä, miten me näemme myös sen ihmisen "nykyhetken" sisältyvän tähän, jota nämä viestit vetävät puoleensa. Tämä jälleennäkeminen kuuluu siis myös sinulle! Olkoon tämä hetki, jolloin Henki rakastaa sinua. Olkoon tämä hetki, jolloin sinä olet hiljaa - hiljaa Hengen edessä, kunnes tulee sopiva hetki sanoa jotain, tehdä ja tuntea jotain. Mutta nyt, anna tämän olla arvokas hetki, jolloin Jumalan rakkauden tiheys virtaa sinun ja meidän välissämme ja kietoo sinut viisauden selkeyteen, mikä on perhettä. Mikään tässä Maailmankaikkeudessa ei ole mahtavampaa tai suurenmoisempaa kuin tämä hetki - ei ole mahtavampaa tai suurenmoisempaa kuin sinä. Tunne se rakkaus ja kunnioitus, jota Kryon ja seurue sinua kohtaan tuntevat. Näihin sanomiin viitaten monet ovat sanoneet: "Voi Kryon, me olemme tottuneet siihen, että kun sinä tulet paikalle - niin sinä onnittelet meitä ja kunnioitat meitä ja rakastat meitä". Sitten jotkut kysyvät: "Onko tämä vain jokin Kryon tapa?" Jos kysyt tätä, niin silloin et ymmärrä Hengen moniulotteisuutta. Etkö tiedä, mikä täällä on? Se on Jumalan rakkaus! Etkö ymmärrä, kuka sinun edessäsi istuu? Etkö ymmärrä, että sinä istut kokonaisuuden seurassa? Etkö ymmärrä, että se, mikä on täällä, on kaikkialla? Monilla tasoilla kaikki olennot tietävät tästä hetkestä! Se ei ole sanoma Kryonilta. Se on sanoma kokonaisuudelta - sanoma perheeltä, jonka tuo tänne perheenjäsen. On vaikeaa selittää, miten tällaista voi tapahtua teidän aikakehyksessänne. Tiedä tämä: Kaikki, mikä on Jumalaa, tietää tästä hetkestä… siitä, että istut tuolilla ja silmäsi katsovat tätä sivua, tai korvasi kuulevat näitä sanoja. Niin tärkeä sinä olet meille. Perheenjäsenet, on eräs teille kuuluva energia, josta me haluamme, muiden asioiden ohella, puhua tänä iltana. Se on uuden kielen energia, josta me olemme aiemmissa viesteissä käyttäneet termiä Kolmas Kieli. Tämä kieli edustaa viestintätapaa, jossa kaikki Jumalan osat ovat tietoisia teistä, kun te käytätte sitä. Saattaa olla hankalaa kuvitella, miten niin voi olla. Teidän oma kaksinaisuutenne on luonut puutteellisen ymmärryksen, jonka tarkoituksena on rajoittaa Jumalan puitteita silloin, kun olette täällä. Me kerromme teille, että KAIKKI Jumalan osat tietävät, että te istutte tuolilla ja luette tai kuuntelette tätä. Kaikki Jumalan osat tietävät teidän elämistänne. Voi Ihmisolennot, tietäisittepä keitä te olette! Tämä on Maailmankaikkeuden ainoa vapaan valinnan planeetta. Se on ainoa planeetta, jota asuttavat enkelit, jotka osallistuvat teidän kaltaiseenne kokeeseen - ja ainoa planeetta, joka on muuttanut omaa todellisuuttaan! Ja te vain ihmettelette, miksi me rakastamme teitä tällä tavoin? Tällä planeetalla tapahtuu paraikaa paljon sellaista, mitä te ette ole koskaan nähneet 4D-tilassa, josta te ette tiedä mitään ettekä ymmärrä sitä vielä. Ehkä sinä ajattelet, että vasta sitten, kun palaat kotiin, sinä kykenet katsomaan taaksepäin ja sanomaan, "Voi, nyt minä ymmärrän, millainen Maa oli. Millainen koe ja haaste se olikaan." Niin ei kuitenkaan ole, sillä kokonaiskuva ja sen voima on mahdollista tuntea, kun istut tuolissasi. Asiat ovat muuttumassa, mukaan luettuna sinun kykysi ymmärtää sitä, mikä on moniulotteista. Tämä Maailmankaikkeuden jalokivi, jota te kutsutte kotiplaneetaksenne, on ainutlaatuinen! Sen kaltaista ei ole missään muualla - jolla olisi Maan kaltainen energia. Täällä tapahtuvat asiat tulevat vaikuttamaan suureen osaan Maailmankaikkeutta solutasolla - ja sinä tiedät sen. Solutasolla sinä tiedät sen rakkauden, joka tänä päivänä ilmaistaan. Me voisimme vain istua täällä ja kunnioittaa sinua, ilman ainoatakaan lausuttua sanaa. Minun kumppanini sanoi, että me olemme olleet täällä päiväkausia [jotain, mitä Lee sanoi oman luentonsa aikana]. Ja niin me olemmekin. Kun sinä osoitit tahtosi tulla istumaan omalle tuolillesi, me tiesimme siitä. Jopa ne, jotka tulivat tähän tilaisuuteen viime tipassa, olivat tiedossa. Me ymmärsimme sinun tahtosi mahdollisuudet ja jopa todennäköisyyden sille, missä sinä tulisit istumaan. Voi, rakkaat ystävät, me tiedämme teidän todelliset nimenne. Te olette perhettä, ja me olemme täällä onnittelemassa ja kunnioittamassa teitä. Jotkut tulevat sanomaan, "Kryon, minä en ole kirjoittanut mitään kirjoja tai tehnyt mitään erityistä. Miksi minä?" Ihanko totta? Ulkona on rauhallista, eikö olekin, Ihminen? Katso omaa yhteisöäsi ja omaa maatasi. Oletteko te sodassa? Kerro minulle, Ihminen, sataako siellä tulta? Onko Maa tuhoon tuomittu? Te sanotte, että te ette ole tehneet mitään, silti te olette muuttaneet oman planeettanne todellisuutta! Te istutte energiassa, jollaista kukaan ei osannut ennustaa ja sellaisten mahdollisuuksien keskellä, joita kukaan ei nähnyt ennalta. Te muutitte sen, mitä muutettavissa oli! Te muutitte tämän planeetan tuhansien vuosien historian suurimpia ennustuksia. Ja täällä te istutte todellisuudessa, jota kukaan teistä ei koskaan odottanut, kun saavuitte tänne tällä kertaa. Tuntuuko teistä omituiselta? No, pitäisi ainakin! Kuinka moni teistä on tietoinen siitä, että ajan todellisuus on muuttunut teidän kohdallanne? Kuinka moni teistä on tietoinen, että ihmiskunnan juna, jonka kyydissä te istutte, kulkee nopeammin? Vertauskuvallisesti te suorastaan tunnette vaunujen liikkuvan! Se kulkee nyt nopeammin kuin koskaan aiemmin, silti teidän kellonne tikittävät kuten ennenkin. Monet teistä tuntevat ahdistusta tämän vauhdin kiihtymisen takia, ja te olette siitä myös tietoisia. Juuri näin tapahtuu, kun 4D-olento kokee 7D-tilan! Me olemme täällä sanomassa: Rauhaa, olkaa rauhassa. Ymmärtäkää, millaisia Jumalan osia te olette. Antakaa itsenne olla hiljaa, ja antakaa Hengen sylin ympäröidä teidät hetkeksi. [Tauko] Ainutlaatuinen inhimillinen tunne Tämänkertainen opetuksemme alkaa nyt ja se käsittelee aiheita, joista me emme ole keskustelleet koskaan aiemmin. Me puhumme tosiaankin moniulotteisesta Ihmisolennosta - tämä on jatkoa edelliselle opetukselle [joka annettiin Santa Fessä, Uudessa Meksikossa]. Me haluamme kertoa teille jostain sellaisesta, jonka te kaikki tiedätte, mutta jota ette odottaneet kuulevanne ihan vielä. Me haluamme kertoa teille jotain sellaista, joka koskee ainoastaan Ihmisolentoa tällä planeetalla - jotain sellaista, jota ei esiinny millään muilla planeetoilla, joilla on älyllisiä elämänmuotoja. Me aiomme puhua jumalaisesta "tunteesta". Me olemme vihjanneet tähän tunteeseen aiemmin, ja nyt paljastamme sen kokonaan. Ihmiset ovat ainoita olentoja tällä planeetalla, joilla on henkisiä tunteita ja ainoita olentoja Maailmankaikkeudessa, joilla on moniulotteisia tunteita. Tämä tunneominaisuus siirtyy meidän ja teidän puolenne välillä. Se tulee Ihmisen mukana koskemattomana, kun hän syntyy, ja se on Jumalan ominaisuus. Kaikki tunteet ja teidän kykynne kokea niitä on Hengen ominaisuus, joka on pyhä. Te saatatte sanoa, "Kryon, me olemme nähneet eläinten kokevan tunteita. Entä sitten se?" Minäpä kerron teille, että se, mitä te näette eläimissä, on vaistonvaraista, eikä se ole pyhää. Vaikka te saatatte nähdä niillä monia ilmeisiä tunteita, eläimet eivät tunne käsitteellisiä asioita. Ne eivät voi nauraa tai iloita käsitteille. Ne eivät voi tuntea mustasukkaisuutta tai murehtia tulevaisuutta, niin kuin te voitte. Vaikka te saatatte lukea monia asioita osaksi niiden persoonallisuutta, niillä ei ole samankaltaisia pyhiä tunteita kuin teillä on. Ne rakastavat teitä, mutta ne eivät voi rakastaa Jumalan käsitettä. Ne voivat tuntea surua menetyksen johdosta, mutta eivät mahdollisen menetyksen takia. Niinpä pyhä tunne on ominaisuus, joka käsittää menneisyyden, ja tulevaisuuden mahdollisuudet. Se sallii iloita muistoista, samoin kuin tulevaisuudesta. Se myös ylistää näkymätöntä. Tunteet tulevat osaksi oman mielesi ja kehosi todellisuutta. Voit käyttää tunnetta miten tahansa haluatkin, ja me sanomme sinulle, että tämä on pyhä Jumalan ominaisuus. Tässä oppitunnissa on kyse jostain sellaisesta, mitä te pidätte yleisenä, mutta se on pyhää ja se luodaan inhimillisten tunteiden käytön avulla. Inhimillinen tunne on itse asiassa todellisuuden muuttaja! Avaruusolennot ja tunteet Me olemme aiemmin viitanneet siihen, että juuri tämä houkuttelee niitä, jotka teidän luonanne vierailevat [tarkoittaa avaruusolentoja]. Me sanomme tämän uudelleen. He haluavat tietää siitä pyhyydestä, joka sisältyy teidän kykyynne muuttaa todellisuutta. He haluavat tietää jonkin sellaisen pyhyydestä, jota heillä ei ole, mutta joka teillä on - ja se on pyhä tunne. "Kryon, puhutko sinä kaikista mahdollisista inhimillisistä tunteista?" Kyllä puhun. Minä puhun teidän valinnan vapaudestanne siirtyä tunteesta toiseen haluamallanne tavalla. Sillä kaikki tunteet muuttavat moniulotteisia ominaisuuksia, jotka luovat sen, mitä te olette kutsuneet todellisuudeksi. Mutta yksi niistä on kaikkein tärkein! Kaikkein voimallisin henkinen tunne Minkä uskoisit olevan kaikkein voimallisin tunne tällä planeetalla? Jotkut sanoisivat, "Sen täytyy olla viha, sillä ihmisiä on kuollut vihan takia enemmän kuin tauteihin. Sota sodan jälkeen on riehunut planeetallamme valtioiden välisen vihan takia, ja siitä on seurannut epäinhimillisyyttä. Ihmiset ovat tappaneet toisiaan sanoinkuvaamattomilla tavoilla vihan seurauksena." Onko se siis kaikkein voimallisin tunne? Ei ole. "Kryon, sitten sen täytyy olla pelko. Pelko on vastuussa ahdistuksesta ja murehtimisesta. Pelko on vastuussa siitä, mitä minä saatan kohdata huomenna. Se on tunne, jonka minä toin mukanani tähän rakennukseen tänä iltana, kun kuuntelen sinua tai istun ja luen näitä sanoja. Toisinaan en voi muuta kuin tuntea sitä, ja se saa minut pauloihinsa joka kerta". Ei. Pelko ei ole suurin tunne, mutta minä haluan silti puhua sen voimasta. Kuuntele, perheenjäsen: Minä puhun suoraan sinulle. Jos pelko kuohuu kehossasi juuri nyt, ole hetken aikaa hiljaa ja anna Hengen rakkauden ja täällä olevien pyhien asioiden virrata lävitsesi, päästä varpaisiin. Ymmärrä, että sinulla on voima nousta tuolistasi erilaisena kuin olit tänne tullessasi. Jos haluat tietää, mistä parantumisissa on kyse, minä kerron sinulle. Täällä oleva energia on valmis elämänmuutokselle… Juuri siinä, missä sinä istut. Me keskeytämme nyt opetukset hetkeksi. Nyt on parantamisen aika, ja ehkä se on syy, miksi sinä tulit tänne, tai ehkä juuri siksi sinä olet lukemassa tätä. Jotkut teistä haluaisivat luopua lupauksistaan, ja me voimme auttaa teitä sen kanssa [tarkoittaa aiempien elämien henkisiä lupauksia]. Ehkä ajattelit tehdä sen myöhemmin? Sinä voit tehdä sen juuri nyt. Miksi et tekisi sitä tämän seurueen edessä, joka rakastaa sinua niin paljon? Me olemme kertoneet teille tämän aiemminkin: Teidän ei tarvitse sanoa mitään ääneen - sanokaa se vain hiljaa itseksenne: "Kyllä, tämä on minua varten. Minä luovun niistä lupauksista, jotka toin tullessani - selibaattilupaus, lupaus olla yksin, lupaus olla shamaani ja poppamies - karkotettuna yhteisön reunamille, väärinymmärrettynä ja pelättynä. Minä en halua pitää tätä enää. Minä haluan elämääni runsautta. Minä haluan elannon. Minä haluan Jumalan rakkauden omaksi pysyväksi kumppanikseni. Minä en halua enää murehtia. Minä luovun noiden menneiden elämien lupauksista tässä ja nyt." Me kuulemme sinua, shamaani. Me kuulemme sinua, pappi. On muutoksen aika. Mikset jatkaisi matkaasi eteenpäin ja tekisi uusia lupauksia: "Minä lupaan Hengen nimeen värähdellä niin korkealla kuin mahdollista - lähentyä Jumalaa ja olla siinä paikassa, jota on kutsuttu Taivaaksi - energiassa, joka tapahtuu silloin, kun lähennyn omaa Korkeampaa Minääni ja löydän oman jumalallisuuteni. Tämä on minun lupaukseni. Tämän prosessin aikana minua rakastetaan. Tämän prosessin aikana minä en ole yksin. Tämän prosessin aikana minulla saan elantoa." Me kuulemme sinua, rakas perheenjäsen! Myötätunto, henkinen katalyytti Ei, kaikkein voimallisin tunne ei ole pelko. Eikä se ole vihakaan. Minä aion kertoa teille mikä se on, ja minä aion kertoa teille, että se on rakkauden ominaisuus. Te saatatte sanoa, "Voi, sepä on erittäin mukavaa, ja me tiesimme, että sinä aioit sanoa niin". Kyllä, mutta se ei ole varsinaisesti rakkaus! Me aiomme määritellä sen tunteen ominaisuuden, joka on Kolmannen Kielen ytimessä. Kolmas Kieli on määritelty niin, että se on Ihmisolennon ja Korkeamman Minän välinen kieli. Se pitää sisällään myös jotain sellaista, joka on voiman katalyytti, liikkeelle paneva tekijä. Sitä kutsutaan "myötätunnoksi". Sitä on vaikeaa määritellä, tätä Kolmatta Kieltä, sillä se on moniulotteinen. Kun Ihminen tuntee todellista myötätuntoa perhettään kohtaan, itseään kohtaan, ja planeettaa kohtaan, niin se luo viestintäenergian, jota ei koskaan aiemmin ollut olemassa, ja te voitte tuntea sen. Jotkut teistä ovat tunteneet näitä asioita meditaatioissanne. Jotkut teistä etsivät tietynlaisia tunteita rukoillessanne. Kääntykää myötätunnon puoleen. Kuinka moni teistä on tietoinen "vastaustunteesta", kun meditoitte - siitä, joka virtaa teihin tai tuntuu pistelynä tai koskettaa teitä päähän? Kuinka moni teistä tietää, mitä se on? Te nostitte itsenne tasolle, jolla te saatoitte tuntea ja kokea myötätunnon energian. Se käynnisti viestiyhteyden, ja te tunsitte opasenergian ja Korkeamman Minän vastauksen. Me sanomme teille, että myötätunto saa aikaan asioita, kun pidätte yhteyttä Hengen kanssa, ei kieli eikä energia, joka kuuluu pyytämisen itsessään tai rakastettuna olemiseen. Me puhumme nyt "rakkauden tiheyden" luomisesta. Juuri myötätunto on kaiken avain, ja kun tunnette myötätuntoa, se palautuu teille itsellenne kaksisuuntaisen vuorovaikutuksen kanavaa pitkin. Te alatte tuntea meidät, kun me tunnemme teissä olevan energian myötätunnon. Se luo viestiyhteyden. Se tulkitsee sen, mitä on mahdoton tulkita. Me olemme täällä kertomassa teille, että tämä kuuluu yksistään teille. Eläimet eivät tunne pyhää myötätuntoa, ja te tunnette. Mikään muu eliö teidän planeetallanne ei voi luoda tällaista energiaa, eikä myöskään kukaan niistä, jotka vierailevat teidän maailmassanne tällä hetkellä. Lisää avaruusolennoista Maailmankaikkeudessa on niitä, jotka ovat hyvin erilaisella polulla teidän polkuunne verrattuna. He eivät voi kehittyä henkisesti planeettana, eikä se myöskään ole heidän tarkoituksensa. Kaikki asiat ovat tarkoituksenmukaisia luomakunnassa, ja vaikka tätä ei ehkä koskaan selitetäkään teitä tyydyttävällä tavalla, me olemme kertoneet teille yhä uudestaan, että Maa on ainutlaatuinen ja erillinen muiden Maailmankaikkeutenne elämänmuotojen joukossa. Silti jotkut noista muista edelleen vierailevat luonanne, koska he ovat taidoiltaan kehittyneempiä fyysisen maailmankaikkeuden ymmärryksen saralla, samoin kun sen osalta, miten kaikki toimii. Te kutsutte joitakin heistä avaruusolennoiksi. Jotkut heistä ovat niin kiinnostuneita teistä, että he ottavat teitä mukaansa tutkiakseen teitä. Lamaannuttavan pelon avulla he sieppaavat Ihmisen toisensa jälkeen. Antakaahan kun kerron teille, mistä he todella ovat kiinnostuneita: Teidän tunteistanne, erityisesti myötätunnosta. He haluavat tietää myötätunnon energiasta, sillä se on hyvin merkittävä. Se on parantava. He haluavat tietää nimenomaan Kolmannesta Kielestä. Teidän tunteenne ovat niin voimakkaita, että jotkut heistä jopa saavat ravintonsa teidän pelostanne! Se on todiste siitä, että te olette ainutlaatuisia! Miksi muuten näennäisen kehittynyt rotu tutkisi teitä niin tarmokkaasti? Meditaatio ja rukous Minäpä kysyn teiltä jotain, rakkaat ystävät. Kuinka te meditoitte? Kuinka te rukoilette? Myötätunto on kanssaluomisen kieli. Kuinka te voisitte kanssaluoda itsellenne? Nyt me alamme päästä käytännön asioihin. Istutteko te Hengen edessä ja sanotte: "Voi Henki, minä tarvitsen sitä ja tätä"? Sanotteko te, "Voi Henki, minun täytyy selittää sinulle jotain ennen kuin voit auttaa minua; sinun tarvitsee tietää, miten tämä tai tuo toimii…"? Rakkaat ystävät, me tunnemme teidät, me tiedämme tarkalleen mitä te tarvitsette, ja me rakastamme teitä. Ihmisolento, me tiedämme sinusta kaiken, joten sinun ei tarvitse selittää yhtään mitään! Oli kerran aika vanhassa energiassa, jolloin sinun ehkä täytyi kertoa meille inhimillisistä tarpeistasi, mutta se aika oli kauan ennen Kolmatta Kieltä. Se oli aikaa, jolloin verho oli tiheä - ennen kuin verkko oli siirtynyt. Edes niiden teistä, joita yksinolo piinaa… teidän ei tarvitse selittää sitäkään meille. Te ette ole koskaan yksin! Entäpä sitten kanssaluominen, synkronismi, ja parantaminen? Kuinka te sitten teette tämän, te saatatte kysyä? Miksei se toimi joka kerta? Vastaus on, että te käytätte usein liian paljon sanoja! Tulkaa, olkaa hiljaa, ja istukaa Hengen edessä. Me tiedämme kaikesta, mitä teidän elämässänne tapahtuu. Oivaltakaa tämä, ja olkaa rauhassa Jumalan mahtavuuden edessä. Muuttukaa myötätuntoisiksi, ja liittykää yhteen Korkeamman Minänne kanssa! Saadaksenne elämäänne syvällistä voimaa, ja nopean yhteyden Korkeampaan Minäänne, opetelkaa kehittämään myötätuntoa - tuntekaa se sielussanne ja sydämessänne. Tuntekaa myötätuntoa ympärillänne olevia kohtaan - myötätuntoa heidän tilannettaan kohtaan - myötätuntoa ihmiskuntaa ja Maata kohtaan. Visualisoikaa haluamianne asioita ja alkakaa siten kanssaluoda niitä. Visualisoikaa itsenne ilman sairauksia, ilman murheita, ja ilman ahdistusta. Piehtaroikaa sitten ihan todella tuossa tunteessa! Iloitkaa oman olemassaolonne puhtaudesta. Tunne myötätuntoa tätä hetkeä kohtaan, sitä Jumalan osaa kohtaan, joka sinä olet. Tunne myötätuntoa Maan lapsia kohtaan, ja vaikka saattaisit sanoa, että tämä ei mitenkään liity siihen, mitä sinä tällä hetkellä tarvitset, tee se silti. Tässä uudessa uskomattoman luomisvoiman energiassa sinä et ymmärrä, mitä tämä tekee, sillä luomasi myötätunto kertoo koko tarinan Korkeammalle Minällesi ja avaa kanavan viestinnälle. Myötätunto on Kolmannen Kielen koodi, ja kun pystyt käyttämään sitä omissa rukouksissasi, meditaatioissasi ja visualisoinneissasi, niin vastaukset ja ratkaisut tulevat mukaan kuvaan. Myötätunto luo synkronismia. Se luo sinun todellisuutesi. Se luo parantumisen kehossasi. Kautta historian kaikilla mestareilla, jotka ovat teille puhuneet, on ollut myötätuntoa. Satuitko katsomaan heidän silmiinsä? Näitkö sen? "Kryon", saatat sanoa, "kuinka olisin voinut tehdä sen? Hehän ovat historiallisia hahmoja." Voi, sinä lineaarisuuden olento, etkä ymmärrä omaa menneisyyttäsi? Sinä tosiaankin katsoit heidän silmiinsä, aivan kuten voit tehdä myös tällä hetkellä. Voit aina vierailla kaikkien menneiden ja nykyisten tällä planeetalla olevien avataarien luona omassa todellisessa 4D-ajassasi. Mutta senhän sinä tiesitkin, eikö niin? Katso heidän silmiinsä, ja näet ensimmäisenä pysyvän ja jatkuvan myötätunnon. Se on heidän kielensä! Yksi näistä tällä planeetalla nykyisin kävelevistä avataareista - mies, jota te kutsutte Babaksi, toimii ihmiskunnan myötätunnon ankkurina. Myötätunto tulvii hänen lävitseen. Kaikilla avataareilla, Eliaksesta eteenpäin, oli myötätuntoiset sielut. Katsopa heidän muistiin kirjattuja sanojaan ja sitä, mitä he tekivät. Aivan kuten heidän kohdallaan, sinä voit kehittää ja luoda tämän lahjan. Se on Kolmas Kieli. Se on selittämätön. Se on jumalainen. Sinun enkelioppaittesi ja -opettajiesi energia Rakas moniulotteinen Ihminen, me haluamme kertoa sinulle jotain, josta emme ole keskustelleet koskaan aiemmin. Kyse on siitä, miten havaitset moniulotteiset oppaat, enkelit, ja opettajat - miksi ikinä kutsutkin sitä ympärilläsi olevaa jumalaista energiaa, jonka havaitset. Me emme ole koskaan aiemmin käsitelleet tätä aihetta tähän tapaan, koska se on moniulotteista tietoa, ja jotain sellaista, jota sinä et olisi ennen tätä ehkä uskonut. Ihminen, minä puhun sinulle samaan aikaan, kun olet verhon toisella puolella, silti näen sinut jumalaisena kokonaisuuden osana. Minä tiedän kuka sinä olet. Me tiedämme kuka sinä olet. Sinä olet tärkeä osa koko suunnitelmaa. Haluatko tietää oman henkisen nimesi? Minä en voi antaa sitä sinulle. Miten voisin antaa sen sinulle? Se on moniulotteinen, sitä ei voi nähdä eikä kuulla, ja sama koskee ympärilläsi olevaa seuruetta. Oman lineaarisuutesi testamentti on siinä, että haluat kuvitella ihon omille oppaillesi! Sinä haluat asettaa omat oppaasi ikiomaan lineaariseen aikakehykseesi, ja haluat antaa heille kasvot ja siivet. Sinun on hyvin soveliasta tehdä niin, sillä se auttaa sinua yksilöimään heidät omassa todellisuudessasi. Mutta se ei ole sitä, millaisia he ovat. Vuosia sitten vanhassa energiassa me kerroimme teille siitä, että jokaisella Ihmisellä on ainakin kolme opasta. Kuinka monet teistä tiesivät, että me puhuimme teille vertauskuvallisesti? Suuri osa siitä, mitä me olemme antaneet teille kirjoituksissa ja kanavoinneissa viimeisten vuosien mittaan, on annettu tähän tapaan. Se on ainoa tapa, jolla me saatoimme yksilöidä moniulotteista tietoa niin, että te olisitte voineet työskennellä sen kanssa. Me halusimme antaa teille hyvää tietoa teidän oppaittenne/enkelienne energian pyhyydestä. Me annoimme teille luvun 3 vertauskuvana katalyytista… toiminnan lukuna. Me kerroimme teille äiti/isäenergiasta samaan aikaan, kun kerroimme teille poika/lapsienergiasta. Me annoimme teille myös tietoa Hengen energiasta. Tämä on moniulotteinen kolmikko, tai kolminaisuus, jonka te olette hyväksyneet. Isä, Poika, ja Henki ovat vertauskuva Jumalasta teissä itsessänne. Me tulemme antamaan teille lisää tietoa tästä tulevaisuudessa, mutta se perustuu kuitenkin lukuun 3. Onko oppaita sitten kolme, vai enemmän? En voi kertoa sinulle sitä, koska heitä on määrättömästi. Kuinka voit laskea energiaa? Mene meren rantaan ja katso vettä. Kysy itseltäsi: "Montako vettä tuolla on?" [naurua] Se on energiaa. Se on Jumalan energiaa, joka ympäröi sinua jopa 9 metrin etäisyydelle! Minäpä kerron sinulle jotain erikoista opasenergian tiheydestä ja tästä myötätunnosta, tästä energiasopasta, jota te kutsutte auttajiksenne ja opettajiksenne. Sinun ympärilläsi on kolmenlaisia, toisistaan erottuvia energialähteitä: (1) niiden Ihmisperheen jäsenten energia, jotka ovat poistuneet täältä Maasta, mutta jotka ovat yhä lähelläsi; (2) niiden energia, jotka on nimitetty sinulle syntymässäsi (tämä muuttuu valaistumisesi myötä, kun ikäännyt); ja (3) osa omaa itseäsi, joka toimii oppaanasi! Kuinka muuten luulet planeetan järjestäneen suunnittelun synkronismiasi ja kanssaluomistasi varten? Me olemme kertoneet tämän sinulle aiemminkin: Jumaluuden osa ja palanen, sinä olet monissa paikoissa samanaikaisesti. Niinpä kun istut täällä, sinä saatat ajatella, ettet ole kokonainen; kuitenkin nämä osat ovat silti sinun mukanasi, ja myös jossain toisessa paikassa. Moniulotteisuus on tällaista. Se kumoaa neliulotteisuuden, joka edellyttää paikkaa ja aikaa, jotka voidaan mitata ehdottomina sinun todellisuudessasi. En voi myöskään selittää sinulle opasenergiaa, rakas yksinumeroisen ulottuvuuden olento. Minä voin vain sanoa, että on olemassa eräänlainen soppa, energian tiheys, jota te olette kutsuneet oppaiksi/enkeleiksi/opettajiksi, joka on syvänä ympärilläsi, ja jolla on kolme osaa. Ja jos haluaisit tietää, mikä sen tärkein ominaisuus on, niin se on "myötätunto". Moniulotteisuus on aina kanssasi. Jotkut teistä sanovat, etteivät ole koskaan tunteneet sitä. Todellako? Entäpä ne hetket, jolloin "tunsitte" lähellänne ne perheenjäsenet, jotka olivat jo poistuneet? Luulitteko, että se oli vain teidän mielikuvitustanne? Entäpä juuri nyt? Ovatko he poissa vai eivät? Te ette ole koskaan todella ymmärtäneet tätä! Jos olisitte, niin te olisitte iloinneet ja juhlineet sitä. Sinun täytyy myös ymmärtää se, että tämä on tukienergiaa, joka täytyy aktivoida tahtosi kautta. Miljoonat teistä tulevat ja menevät oivaltamatta koskaan omaa voimaansa - oivaltamatta sitä, että te voitte aktivoida 3 voiman. Tämä on aina ollut Kryonin opetus, mutta nyt teillä on kyky alkaa käsittää täydellisesti se, mitä se tarkoittaa. Millaisen jälleennäkemisen te voittekaan järjestää! Haluatko sinä aktivoida ympärilläsi olevan ryhmän? Kokeile myötätuntoa. Seurue on sama kaikkien Ihmisten kohdalla. Vaikka se koostuu yksilöllisistä energioista, sillä on silti ykseyden pääpiirre, joka kuuluu kaikille. Tätä kohtaa on kaikkein hankalinta kuvailla. Kuinka sinä voit olla monessa paikassa yhtä aikaa? Kuinka oppaat ja enkelit voivat olla yksilöitä, silti yhdessä? Se edellyttää sitä, että ymmärrät täydellisesti ainakin 11 ulottuvuutta oman fysiikkanne ytimessä. Näkymätön on normaalia. Totuttaudu siihen! Oppaiden vaihtumista käsittelevän tiedon kertausta Shamaanit, me annoimme teille tietoa 11 vuotta sitten, jossa sanoimme, että oppaat voisivat vaihtua, jos antaisitte tietoisen hyväksynnän puhtaan tahdon istuttamiselle itseenne aloittaaksenne ylösnousemusprosessin. Tämä vertauskuva tarkoittaa "energiamuutosta" ympärillänne olevassa seurueessa. Tämä energia muuttuu ensin neutraaliksi muutoksen ajaksi - kirjaimellisesti sen uuden energia-aluksen luomisen ajaksi, joka pitää sisällään uuden voimanne. Me kerroimme teille 90 päivän jaksosta, joka saattaisi seurata, kun osoittaisitte tahtonne tehdä niin - että Jumalan rakkaus istutettaisiin teihin. Monet, jotka tekivät tämän, olivat hämmentyneitä myötätunnon lahjasta, muistatteko? He kokivat yhtäkkisen empatian tulvan toisia Ihmisiä, eläimiä ja Maata kohtaan. Se oli heidän herätyksensä oman uuden puolensa osalta. Tämän herätyksen myötä tuli myös suurempi lahja, jolla he saattoivat luoda oman todellisuutensa. 90 päivää? Se oli todellinen, ja samalla loppuunsaattamisen vertauskuva. "Kryon, yritätkö kertoa minulle, etten voi enää laskea omien oppaitteni lukumäärää? Minä voin tuntea heidät! Minä aivan varmasti tiedän, keitä ympärilläni olevat enkelit ovat. Minä luotan Gabrieliin ja Mikaeliin ja Rafaeliin! Mitä sinä oikein sanot?" Rakkaat ystävät, energia on ääretöntä, silti te haluatte tehdä siitä äärellistä. Lasketteko te sormissanne olevan energian? Te voitte halutessanne tehdä sen, mutta ehkä on aika hyväksyä se, että ne, jotka te "tunnette", ovat kaikki äärettömiä. Se on paljon mahtavampaa ja suurempaa kuin ajattelette. Mitä korkeampi värähtelytaso teillä on, ja mitä puhtaampi tahtonne on, sitä korkeampi on energia. Kuinka te aiotte laskea sen? Kuinka on mahdollista antaa sille nimiä? Pelkästään nimi Mikael paljastaa kokonaisten joukkojen energian… ja Kryon on yksi ryhmän osa. Taas kerran te voitte ehkä havaita yksilöjä, mutta se piiloutuu toiminnan valtamereen. Miksi me kerromme teille tästä? Koska me haluamme teidän ymmärtävän, että teillä Ihmisillä oleva myötätunto merkitsee tärkeintä osaa Kolmannesta Kielestä, joka on viestiyhteys siihen, mitä te olette kutsuneet oppaiksi. Se pitää huolta kanssaluomisesta, synkronismista, ja jostain muusta, josta me aiomme keskustella juuri nyt. Se luo energiaa, joka on reippaasti yli sen, mitä te tarvitsette itseänne varten. Nyt me haluamme keskustella siitä, mitä tämä uusi tieto tarkoittaa koko maailman mittakaavassa - maailmanlaajuisesta visualisoinnista Maan todellisuuden muuttamiseksi. Planeetan auttaminen Kuunnelkaa minua: Maassa tapahtuu juuri tällä hetkellä asioita, jotka vaativat myötätuntoa. Ne kutsuvat teitä antamaan energiaa ja myötätuntoa, todellisuuden muutoksen työkaluja. Joka kerta, kun istutte alas omine ongelminenne, me haluamme teidän suuntaavan samaan aikaan omaa myötätuntoanne näihin maailmankolkkiin. Sillä se myötätunto, jota te tunnette lapsia, kuolevia ja hämillään olevia kohtaan muuttuu Jumalan viisaudeksi. Se on alkukipinä, joka luo synkronismia ja todellisen todellisuussiirtymän siellä, minne ikinä sen suuntaattekin. Se luo valoa heille, jotta he voisivat valita uuden polun. Se luo valoa niille, jotka tarvitsevat uusia prosesseja ja keksintöjä. Teillä on merkittävää energiaa, kun sitä käytetään muiden Ihmisten hyväksi. Minä pyydän, että te havahtuisitte nyt huomaamaan oman perheenne toisen osan myötätunnon. Muistakaa, me tiedämme mitä täällä on tapahtumassa. Henki ei ole tyhjiössä näiden asioiden suhteen, teidän elämänne suhteen, tai Maan suhteen. Juuri nyt, ja muutamien seuraavien vuosien ajan, myötätunnon kautta on luotava ratkaisuja siellä, mitä te kutsutte Lähi-idäksi. Lokakuussa 2000 Kryon tulee olemaan siellä, sen kanavan välityksellä, jonka sanoja te nyt kuuntelette ja luette. Me haluamme teidän katsovan sinne myötätunnolla. Kun meditoitte seuraavan kerran, niin me pyydämme teitä osoittamaan myötätuntoa tuon alueen ratkaisujen puolesta. Nähkää ne asiat, joita ei voi ratkaista, jo ratkaistuina. Nähkää ne valmiina. Älkää yrittäkö pähkäillä sitä. Ja kun te visualisoitte näitä ihmeitä, me kerromme teille, että teidän omat elämänne tulevat samalla muuttumaan. Se on kaikki yhteydessä kokonaisuuteen. Te tulette tuntemaan sydämissänne sen rauhallisuuden, jota olette pyytäneet. Näin se todellisuudessa toimii. Kun tämän kokoinen huone on täynnä Ihmisenkeleitä [tarkoittaen niitä noin 250 henkeä, jotka istuvat Leen edessä], ja kaikki tuo puhdas myötätunto kohdistetaan yhteen ainoaan asiaan, niin hämmästyisitte, mitä te voitte tehdä. Niin huikea energia siinä on ja niin se toimii. Miten luulette luoneenne uuden todellisuuden vuotta 2000 varten tälle planeetalle? Mikä esti tuomiopäivänennustuksia toteutumasta? Maassa oli riittävä määrä myötätuntoisia Ihmisiä, niin että vuosien 1963 ja 1987 välillä Ihmiskunta käänsi asiat päälaelleen. Minä istun monien niiden edessä, jotka tuon tekivät! Täällä on uskomatonta rakkautta! Me ylistämme teidän tuolienne ympärillä Ihmistä! Me ylistämme perhettä! Tässä on vielä jotain muuta. Eräs maa maailmassa kaipaa teidän myötätuntoanne ja teidän huomiotanne. Me puhumme tästä toisella kertaa, ja silti yhä uudestaan ja uudestaan. Me kerroimme teille eräästä koko planeettaa koskevasta energiasta - siitä, mitä kutsutaan "Uudeksi Jerusalemiksi". Se viittaa planeettatason ominaisuuteen ja planeettatason mahdollisuuteen, ei paikkaan Israelissa. Se on vertauskuva, ja nimi, joka on täynnä lupausta ja rauhaa tätä planeettaa varten. Mutta rakkaat ystävät, se edellyttää sitä, että koko Maa on siinä mukana, eivät ainoastaan ne tässä maanosassa, jolla te ehkä istutte [tarkoittaen Amerikkoja]. On yksi kokonainen maanosa, jolla ei ole ollut mahdollisuutta täydelliseen heräämiseen, joka teillä on, kun luette tätä sivua. He ovat aivan liiaksi kiinni ikivanhoissa sodissa ja vanhoissa heimoasioissa. He ovat aivan liiaksi kiinni pelossa ja vihassa. He ovat aivan liiaksi kiinni päivittäisessä selviytymisessä edes harkitakseen henkistä polkua. Ironista tässä on se, että he edustavat Maan nykyihmisen varsinaista syntypaikkaa, ja heillä on ongelmia. Tämä ei ole poliittinen kysymys, sillä Henki ei sotkeudu sellaiseen. Ei, tämä on perhekysymys. Kun seuraavan kerran istut alas, myötätuntoinen ystävä, luo myötätunnon energiaa ja lähetä sitä kaikkiin maihin ja Ihmisperheen heimoille siihen maanosaan, jota te kutsutte Afrikaksi. Yksitoista vuotta sitten me kerroimme teille, että tietty prosenttiosuus Maan väestöstä tulisi poistumaan auttaakseen lopun aikojen muuttamisessa [Kryon-kirja 1]. Te näette sen nyt. Kuitenkin te olette samaan aikaan uudessa energiassa, jonka te olette luoneet, jossa te alatte nyt oivaltaa, että te voitte muuttaa tämän! Haluatteko te muuttaa sen? Voi rakas perheenjäsen, joka olet syntynyt henkiseen vaurauteen verrattuna niihin, jotka ovat muissa maissa, käännä myötätuntosi Afrikkaan, sillä tämän energian täytyy muuttaa koko maailmaa siirtymän onnistumiseksi. Näe afrikkalainen perhe yltäkylläisenä. Näe, kuinka tuolla perheellä on runsaasti ruokaa ja hyvä terveys. Älä arvaa miten se tapahtuu! Sen sijaan, näe se valmiina. Näe ratkaisuja heitä jokaista varten. Näe, kuinka he muuttuvat viisaammiksi ja sopusointuisemmiksi. Näe rauha! Eräs toinen annettu mahdollisuus Yksitoista vuotta sitten me annoimme teille mahdollisuuden, joka todellakin tapahtui vuonna 1999. Te näette sen valkoisessa kirjassa, Lopun Ajoissa. Me viittasimme siihen, että eräs diktaattori tulisi aiheuttamaan maailmalle kaaosta vuonna 1999, ja niin tapahtui. [Tarkoittaa ensimmäisessä Kryon-kirjassa, Lopun Ajoissa, sivulla 25 mainittua mahdollisuutta, joka osoittautui Kosovoksi]. Luodussa kaaoksessa oli kyse kansanmurhasta. Se oli ensimmäinen kerta, kun koko maailma, epätodennäköisenä liittoumana, liittyi löyhästi yhteen ja sanoi tuon maan johtajalle: "Teidän rajojenne koskemattomuudella ei ole mitään merkitystä; kukaan ihminen tai mikään maa ei voi murhata omaa kansaansa." Me kerroimme teille tästä mahdollisuudesta tuolloin. Tuo mahdollisuus oli niin voimakas, että se tapahtui täsmälleen aikataulun mukaisesti, ja tässä on eräs toinen vastaava. Vuonna 2002 on uusi mahdollisuus toiseen tämän kaltaiseen yksimielisyyteen. Kyse tulee mahdollisesti olemaan myötätunnon yksimielisyydestä, jossa maailma liittyy yhteen muuttaakseen asioita ilman pakkoa tai sotaa, ja ilman yhdenkään Ihmisen surmaamista. Tämä on suurenmoinen mahdollisuus, ja edustaa Ihmisen kehitystä. Siinä on henkinen tietoisuus toiminnassa. Mutta te valitsette sen ajankohdan. Saa nähdä, mitä te sillä teette, rakkaat ystävät. Omasta itsestä on huolehdittava ensin Haluatteko auttaa afrikkalaisia elämään kuoleman sijasta? Haluatteko auttaa luomaan ratkaisuja Lähi-idässä? Jos haluatte, teidän täytyy aloittaa itsestänne. Me kutsumme sitä "kultaisessa tuolissa istumiseksi". Me olemme opettaneet tätä teille yhä uudestaan ja uudestaan. Ehkä vasta nyt, moniulotteinen Ihminen, kun rakkauden ja myötätunnon tiheys ympäröi sinua, sinä ymmärrät? Luomalla oman majakkasi sinä itse asiassa autat muita perheenjäseniä ohjaamaan aluksensa maailman turvallisiin satamiin. Kuinka kirkas sinun valosi on? Sinä et voi tehdä mitään niiden muiden perheenjäsenten hyväksi, jotka lähestyvät karikkoa, ennen kuin kirkastat oman valosi! Mitäpä jos tuntisit myötätuntoa itseäsi kohtaan? Mitä jos päästäisit irti kaikesta vihastasi niitä kohtaan, jotka eivät puhu kannassasi? Entäpä jos lähettäisit anteeksiantoa niille, jotka ovat tehneet elämässäsi anteeksiantamattomia tekoja, ja vaikuttaneet sinuun suuresti? Miten olisi, jos tuntisit myötätuntoa itseäsi kohtaan? Nyt on aika nähdä se sisälläsi oleva lapsi, joka on se enkeli. Me tulemme antamaan tästä lisää tietoa myöhemmin, mutta me kerromme sinulle vertauskuvallisesti, että jos riisuisit pois kaikki ne asiat, jotka ovat inhimillisiä ja pystyisit "näkemään" sisälläsi olevan enkelin, niin sillä olisi lapsen kasvot! Sillä olisi viattomuutta ja varauksetonta rakkautta syvällä sinun sisälläsi. Te usein liitätte lapsiin pyhyyden. Nyt te tiedätte miksi. Nyt on aika olla myötätuntoinen itseäsi kohtaan. Istu kultaisessa tuolissa. Tunne tänään sinua varten olevat ihmeet. Lukija ja kuulija, sanottakoon se nyt, että ympärilläsi olevassa tilassa on energiaa, joka on kallisarvoista ja joka anoo hyväksyntää. Jos olet halukas tuntemaan myötätuntoa nyt, niin tulet kokemaan meidän myötätuntomme vyöryn, jonka saat vastauksena. Sillä täällä ja tuolisi ympärillä on seurue, joka haluaa pitää sinua sylissään ja halata sinua. Me olemme antaneet teille tänä iltana salaisuuksia. Me pyydämme monia teistä nousemaan paikaltanne, kun sen aika on, ja poistumaan tästä tilasta erilaisina kuin olitte tänne tullessanne. Voi shamaani, poppamies/nainen - pappi, me olemme nähneet sinun aiemmat elämäsi ja me olemme kuulleet, kuinka luovuit lupauksista tänä iltana! Me olemme antaneet sinulle pyhää tietoa, joka on yhtä vanhaa kuin sinä itse - mikä sallii todellisuuden muuttamisen myötätunnon avulla. Se antaa sinulle mahdollisuuden rukoilla ja meditoida eri tavalla. Se tulee auttamaan sinua selvittämään asiat. Et voi laskea Jumalan määrää. Me olemme yksi, silti ääretön. Me olemme ajan hiekka, joka tapahtuu "välittömässä ikuisuudessa". Me olemme fysiikan ytimessä. Me olemme Jumala. Me olemme perhe. Me olemme myös rakastuneet sinuun. Tämä on meidän sanomamme. Onko meillä jotain taka-ajatuksia? Voi kyllä. Me haluamme olla sinun kanssasi myötätunnossa. Tämä on se Jumala-kumppanin energia, josta me olemme puhuneet siitä lähtien, kun aloitimme opetukset. Siinä sopassa, jota me kutsumme ympärilläsi olevaksi jumalaiseksi energiaksi, on ratkaisu sinun elämäsi kallisarvoisimpiin kutsumuksiin. Rakkaat ystävät, kun me poimimme ylös meidän ilonkyyneleitämme sisältävät kulhot, joilla pesimme teidän jalkanne, me tunnemme syvää myötätuntoa. Tänään oli kotiinpaluu. Monet ovat kokeneet Hengen kosketuksen, joka annettiin syvällisenä varmistuksena siitä, että kyse ei ole vain puhuva mies, jota te kuuntelette ja luette. Ei, tämä on todellinen Hengen vierailu. Lähteminen on meille kaikkein vaikeinta. Me epäröimme edelleen, haluaisimme jäädä ja vain halata sinua hiljaisuudessa. Mutta nyt on oikea hetki, ja meille sopiva hetki vetäytyä pois. Koskaan aiemmin koko Ihmisen historiassa meillä ei ole ollut sellaista yhteyttä ihmisiksi tekeytyneiden enkeleiden kanssa kuin nyt. Onko siis mikään ihme, että me haluaisimme jäädä? Lähde tästä paikasta ja ota mukaasi omaan elämääsi luomasi turvapaikka. Ympäröi itsesi Jumalan rakkaudella. Luo pitkään kestävä henkinen valo, joka voi muuttaa Maata itseään! Tiedä, että se on universaali valo ja se kuuluu kaikille. Ja niin se on, että sinulle on tänä päivänä annettu salaisuuksia. Ja niin se on, että sinulle on välitetty tiedettä. Ja niin se on, että kaikki, mitä me olemme tänä päivänä sanoneet, on totta ja koko ihmiskunta tietää sen solutasollaan. Ja niin se on, rakas perheenjäsen, että me näemme sinut vielä uudelleen. - Kryon |
| Copyright © 2003-2010 Rosedale Books |