![]() |
![]() |
||||
|
Magneettimestarin esittely Kryon on ystävällinen, rakastava olento, joka on täällä Maassa auttamassa meitä siirtymään uuteen energiaan, Uudelle Aikakaudelle. Hän käyttää itsestään termiä magneettimestari, mutta se ei tarkoita sitä, että hän olisi jotenkin suurempi tai mahtavampi kuin me. Se merkitsee vain sitä, että magnetismi ja magneettikentät ovat hänen erikoisosaamisaluettaan, ja magneettimestarin asemassa hän palvelee Maailmankaikkeutta siellä, missä hänen osaamistaan tarvitaan. Tällä hetkellä Kryon on täällä palvelemassa meitä. Hänen tehtävänään oli yhdessä tukiryhmänsä kanssa muuttaa Maan magneettiverkkoa siten, että se sallii meille uusia lahjoja ja kykyjä, sekä suuremman valaistumisen. Nämä ovat Hengen lahjoja meille, jotka me itse olimme jo ennalta varanneet itsellemme tätä aikaa varten. Kryon on ainoastaan toteuttamassa niitä suunnitelman mukaisesti. Magneettiverkon muutostyö alkoi vuonna 1989 ja se valmistui vuoden 2002 lopussa, joten nyt elämmme täysin uudessa energiassa. Vanha Maa-planeetta jäi sen seurauksena taaksemme... Työn valmistuttua Kryonin tukiryhmä vaihtoi työnkuvaa ja siirtyi muokkaamaan Maan kristalliverkkoa, ja tuon muutostyön on määrä valmistua vuoden 2012 lopussa. Kryon on antanut meille myös paljon hyödyllistä tietoa tästä uudesta ajasta, uudesta energiasta, sekä siitä, mitä se meidän kannaltamme merkitsee. Kryon ei ole koskaan ollut inkarnoituneena ihmiseksi, sillä hän on puhtaasti palvelijaolento. Hän kuitenkin tuntee ihmiset ja ihmisyyden varsin hyvin, sillä hän on ollut täällä aina siitä lähtien, kun tämä planeetta alun perin luotiin. Kryonin opetukset jatkuvat edelleen, ja ne keskittyvät yhä tiiviimmin siihen, miten magneettiverkon muutokset vaikuttavat meihin, ja erityisesti meidän DNA:hamme. Kryon sanoo pysyvänsä täällä aina siihen asti, kunnes viimeinenkin ihminen on poistunut planeetalta. Opetukset jatkuvat niin kauan, kuin me tarvitsemme niitä ja haluamme ottaa niitä vastaan. |
| Copyright © 2003-2010 Rosedale Books |