![]() |
![]() |
||||
|
Lineaarisuuden haaste
Kryon-yleisökanavointi Nashua, New Hampshire - syyskuu 2004 Vapaasti suomentanut Pirjo Laine Alla oleva tieto on vapaasti käytettävissäsi. Voit halutessasi kopioida tai tulostaa sen tai välittää sen ystävillesi. Sen Copyright kieltää kuitenkin sen myynnin kaikissa muodoissa muilta kuin Tekijänoikeuksien haltijalta. Lee Carroll
[Kryon on lisäillyt ja parannellut tätä kanavointia uudelleenkanavointiprosessissa alkuperäisen puhtaaksikirjoitetun kanavoinnin päälle. Tämä tehtiin siksi, jotta teksti olisi arvokkaampaa ja jotta yleisökanavoinnin aikana energeettisesti annetut käsitteet olisivat selvempiä.] ----------- Tervehdys, rakkaat ystävät, minä ole Kryon Magneettipalvelusta. Voi, tämä on suloinen paikka! On aina niitä, jotka sanoisivat, ettei tätä todellakaan voi tapahtua. He sanovat, että se on vain Ihmisolennon sanomaa… ei sen enempää, ja sen täytyy olla petosta. Minä kehotin kumppaniani vuosia sitten vain ”päästämään energian ulos ja antamaan Maapallolla ympärillä olevien nähdä se todellisuus, mitä sinä teet. Istu niiden henkisesti tarkkanäköisten eteen, jotka voivat nähdä eron.” Ja niin hän on tehnyt. 15 vuoden ajan hän on kiertänyt ympäri maapalloa ja pyytänyt korkeista korkeinta havaitsemaan ja ”tuntemaan” yhteyden. Tämä on ainoa tapa, millä kukaan Ihminen voi ”todistaa”, että kanavointi on oikeaa - istua muiden henkisesti suuntautuneiden Ihmisten eteen ja pyytää heidän havaintoaan ja viisauttaan. Ja niin me sanomme lukijalle, että on niitä, jotka näkevät valoa hänen ympärillään ja niitä, jotka eivät näe. Tämä on kaikki tarkoituksenmukaista, eikä sitä koskaan tuomita. Mutta kehotuksena on aina avautua tuntemaan näiden sanojen osuvan sinun sydämeesi sellaisella tavalla, joka sanoisi sinun enkelin havaintokyvyllesi: ”Tässä sisar puhuu sinulle… veli sen todellisuuden ulkopuolelta, jota sinä teeskentelet ymmärtäväsi. Tämä on jälleennäkeminen eikä tässä ole mitään muuta kuin kunnioitusta ja rakkautta.” Ja todellakin tämän yleisön joukossa on tänä iltana niitä, jotka voivat huomata yhteyden. Me sanomme siis teille: ”Nähkää värejä - niitä on täällä. Ne teistä, jotka näkevät niitä enkelimäisiä piirteitä ja rakenteita, jotka ovat täällä tarkkailemassa, nähkää heidät heidän loistossaan, sillä heitäkin on täällä.” Sillä tätä tapahtuu, kun ryhmä enkeleitä alkaa muistaa olevansa enkeleitä [puhutaan siitä energiasta, jota luodaan ihmisten alkaessa muistaa, keitä he ovat]. Te ette ehkä näe itsessänne enkelien piirteitä, mutta me näemme. Voi, on totta, että tällä planeetalla on teidän elämienne kehä, ja lopulta te kysytte itseltänne: ”Kuka minä olen tällä kertaa?” Mutta me näemme ytimen. Me näemme sinut todellisena. Me näemme olennon sen kaikessa rauhassa, kaikessa loistossa, Jumalaksi kutsuttuna. Ironista on se, että te pidätte ainoastaan uskottavana sellaista Jumalaenergiaa, joka on aina teidän yläpuolellanne, aina tekemässä jotain teidän puolestanne, kuten isä tai vanhempi. Te ette koskaan tuo sitä itseenne. Te ette koskaan ajattele sen olevan ryhmä, ja te ette koskaan ajattele, että te saattaisitte olla osa sitä kaikkea… ja se tulee muuttumaan, rakas Ihmisolentoni. Juuri nyt, kuuntelija ja lukija, minä olen Jumalan perheen kanssa. Ei ole mitään tähän verrattavaa. Tämä on kallisarvoista ja suloista. Mestarit ja planeetan gurut kokivat kaikki tämän yhteyden, ja nyt se on kaikkia varten. Se, mitä meillä on tänään sanottavana, saattaa lähennellä uskomatonta. Me annamme teille jotain harkittavaa sen osalta, mitä tällä planeetalla on tapahtunut. Me annamme teille joitain palapelejä pohdittavaksi. Mutta me emme voi tehdä sitä, ennen kuin me onnittelemme niitä, jotka osallistuvat tähän viestiin. Me olemme sanoneet aiemminkin, että monet todentavat tämän energian reaaliajassa ja myös toiset toisessa reaaliajassa… tulevaisuudessa niiden kannalta, jotka kuuntelevat. Niinpä me tervehdimme niitä silmiä, jotka ovat tällä sivulla, ja me sanomme teille: ”Miltä tuntuu olla tulevaisuudessa?” [Hymyilyä] Kuuntelija, sinä et tunne heitä täällä, ethän… näitä lukijoita? Vai tunnetko? Testataanpa sinun lineaarisuuttasi. Sillä tämän nimenomaisen viestin otsikko on ”Lineaarisuuden haaste”. Me olemme sanoneet tämän aiemminkin. Kuinka monella teistä, jotka istutte täällä teidän nykytodellisuudeksi kutsumassanne, on kyky vierailla lukijan luona? Katsohan, lukija on sinun tulevaisuudessasi. Ja minkä Ihmisjoukon sinä ”näet”? Tätä minä tarkoitan: Kuvittele tämä - juuri nyt sinä saattaisit olla lukija, mutta tulee olemaan kymmeniä tuhansia silmiä, joita nämä sanat lopulta monilla kielillä koskettavat seuraavien vuosien aikana, joten he ovat sinun tulevaisuudessasi, eikö totta? Jos sinä alat saada tämän kuvan, niin sinä käsität teidän lineaarisuutenne rajoituksen. Voitko sinä tervehtiä heitä? Mitä jos sinä voisit tehdä enemmän kuin vain tervehtiä heitä? Mitä jos sinä voisit siunata näitä sanoja siinä määrin, että he tuntevat sinun energiasi? Testataanpa sitä: Lukija vuonna 2006, voitko sinä tuntea kuuntelijoiden energian nyt, entä vuosien 2004 ja 2005 lukijat? Entä vuonna 2007? Onko tämä liian paljon, jotta voisit harkita sitä? Näetkö, kuinka sinä voit olla teidän omaan aikakehyksenne rajoittunut? Tämä on vaikeaa, eikö olekin? Mikä on sinun todellisuutesi, rakas Ihmisolento? Oletko sinä raiteilla oleva juna, joka tarkastelee ainoastaan tämänhetkistä raidetta, vai oletko sinä tarkkailija, joka on poistunut junastaan ja on keskellä sitä ympyrää, jonka raide tekee sinun ympärillesi? Näetkö eron? Toinen ajaa ainoastaan junaa. Toinen näkee koko sen raiteen, jolla on matkustettu sekä mahdollisen tulevan raiteen. Toinen on lineaarinen ja toinen ei ole. Niksinä on ajaa junaa ja myös nähdä se etäältä. Lineaarisuuden rajoitukset Me olemme vierailleet tässä lineaarisuuden palapelissä muilla tavoin, mutta tässä se on kuitenkin uudestaan: Lineaarisuus on määriteltynä aika, ja aika on osa teidän todellisuutenne rakennelmaa. Se on teidän tapanne ajatella. Se on teidän tapanne asettaa elämänne. Te elätte kellon mukaan. Sinä saatat sanoa, ettet sinä elä, mutta kyllä sinä elät… luonnon kellon, mikä sisältää teidän biologianne. Nyt on niitä, jotka sanovat: ”Minä en elä kellon mukaan, Kryon, minä olen vapaa henki ja olen ylpeä siitä.” Todellako? Tarkastellaanpa joitain asioita, ennen kuin te sanotte tämän. Te asetatte elämänne rutiinien ympärille. Teidän planeettanne aikakehys sanoo, että aurinko nousee ja laskee tiettyyn aikaan ja te lepäätte tiettyyn aikaan. Te olette syklisiä… yhdestä ateriasta toiseen. Tämä on se kello, josta me puhumme. Voitko sinä naisena kontrolloida kuukautisiasi? Teidän biologianne on kietoutunut lineaariseen olemassaoloon, ja niin kietoutuu teidän kommunikaationnekin. Kun te puhutte toisillenne, te laitatte sanan edellisen perään… aivan kuten se juna raiteilla voi mennä ainoastaan sinne, missä raiteet ovat. Oletko sinä koskaan ajatellut tätä? Kun sinä luet näitä sanoja, ne on järjestetty peräkkäin johdonmukaisiin riveihin, jotka ovat hyvin lineaarisia. Ja nyt sinä saatat sanoa turhautuneena: ”No, mitä sitten? Näinhän homma toimii.” Ja me sanomme: ”Nyt sinä kysyt oikean kysymyksen!” Oletko sinä koskaan ajatellut tätä? Mitä jos kommunikaatio voisi olla lineaarisuuden ulkopuolella? Juuri nyt sinä kuuntelet sanoja, kun ne pyörähtävät lineaarisen lauseopin sanoiksi - sinun silmäsi näkevät ne ja sinun aivosi ymmärtävät edessäsi olevan rivityypin… kirjain toisensa jälkeen. Tämä pieni aivojuna on melko lineaarinen lukiessaan tätä sivua, ja se on näennäisesti hyvin rajoittunut. Oletko huomannut, että kaiken täytyy olla suorassa rivissä? Mitä jos lineaarisen rajoittuneisuuden sijasta olisikin sellainen kommunikointijärjestelmä, missä sinä voisit vastaanottaa kaiken kerralla yhdessä hetkessä? Mitä tahansa sinun tarvitsisikin tietää, se esitettäisiin sinulle kaikki kerralla, ja jollain tavalla sinä ”vain tietäisit sen”? Se olisi lineaarisuuden ulkopuolista kommunikointia. Monet tätä lukevat voivat sanoa: ”No, me emme tee sitä Ihmisinä. Se on mahdotonta.” Nyt sinä tiedät, miksi minä olen täällä. Minä olen täällä kertomassa teille, että se ei ainoastaan ole mahdollista, vaan niin asiat ovat! Epälineaarinen kommunikointi ei ole ainoastaan Hengen ääntä, vaan se on myös sinun oman mestaruutesi ääntä. Se on kommunikointia solutasolla ja se on jumalaista. Ihmisolennot menevät usein niin sanotusti jonoon sen eteen, mitä he pitävät Jumalana ja tekevät toistoja. He järkeilevät: ”No, ehkäpä, jos me pyydämme sitä uudestaan ja uudestaan, Jumala kuulee sen lopulta, ja me saamme joitain tuloksia. Niinpä me vaan jatkamme pyytämistä ja luemme samoja fraaseja uudestaan ja uudestaan. Ehkäpä se myös auttaa, että Jumala näkee meidän kärsivän pyrkimyksissämme.” He eivät ymmärrä sitä, kuka Jumala on, tai sitä, mikä kommunikointimenetelmä on. Mitäpä jos minä kertoisin sinulle, että sinun ympärilläsi on parhaillaan seurue, jolla on sinun nimesi? Sitä on vaikeaa selittää, mitä tämä tarkoittaa. Näe energiasi Ihmisolentona kuin enkeliradioasemana, joka aina lähettää sinun elämääsi reaaliajassa kaikille maailmankaikkeuden olennoille. Siksi sinun ”henkinen radioasemasi” olisi kosketuksissa verhon toisen puolen kanssa koko ajan. Jumala tietäisi kaiken sinusta, minne tahansa sinä menisitkin! Ajattele nyt radioaseman asemesta radioaaltojen olevan tuo enkeliseurue, joka annettiin sinulle, kuten muillekin sinun ympärilläsi, vain yhtä tarkoitusta varten… olemaan paikalla, jos sinä joskus löytäisit mestaruuden siemenet… kommunikointikanava, joka on tarkoituksenmukainen enkelipiirre sinua ja tätä planeettaa varten. Jos sinä voit kuvitella tämän kanavan, näe se nyt epälineaarisena. Joka kerta, kun sinun tarvitsisi tietää jotain, sinä yksinkertaisesti tietäisit sen. Sinusta se näyttäisi valtavalta intuitiolta, ja tämä on Hengen todellista kommunikointia ja sitä, miltä se tuntuu. Tässä sinulle haaste: Seuraavan kerran, kun sinä istuudut meditoidaksesi tai rukoillaksesi minkä haasteen kanssa tahansa, niin älä sano mitään! Ole hiljaa ja tiedä olevasi Jumala. Tiedä, että heti, kun sinä pääset tähän asentoon, Kolmas kieli ottaa hallinnan ja kaikki on tiedossa välittömästi. Vastaukset eivät tule sinulle lineaarisessa muodossa, vaan ne kaikki on tiedossa solujen näkökulmasta katsottuna kerralla, hetkessä. Sitten vietä loput siitä, mitä sinä kutsut ”meditointiajaksi” juhlien niitä ratkaisuja tai ratkaisujen alkuja, jotka on toimitettu hetkessä ja jotka näyttävät sinusta jonkinlaiselta ihmeelliseltä intuitiiviselta prosessilta. Ihmisen ominaisuuksia, jotka saattavat hätkähdyttää sinua Voi, on enemmän - paljon enemmän. On olemassa joitakin lineaarisuuden poikkeuksia - teidän elämänne ja teidän Ihmisenä olemassaolonne poikkeuksia, joita te ette ikinä ajattele. Puhtaanpa ihmeistä. Me esitämme teille joitain kysymyksiä, ja sitten me käymme läpi vastaukset. Mitä sinä luulet historiassa tapahtuneen silloin, kun Ihmiset kulkivat kilometri toisensa jälkeen niin, että he pystyivät koskettamaan mestarin vaatteen helmaa voidakseen parantua välittömästi? Tai toisessa tilanteessa heidän tehdessään pyhän matkan sellaiseen paikkaan, mistä he tiesivät sen, että jos he voisivat vain astua tietyn kirkon ovesta, he parantuisivat? Mitä tuosta? Miten se toimi? Monta kertaa ihmiset tulivat ja heittivät pois kainalosauvansa ja kävelivät ulos hetkessä parantuneina! Tästä on raportoitu kerta toisensa jälkeen teidän pyhässä historiassanne. Te voitte vaikka mennä tänään katsomaan noita kainalosauvoja noihin rakennuksiin, koska ne ovat edelleen siellä. Ihmettelitkö sinä siis koskaan sitä, mitä todellisuudessa tapahtui näissä näennäisesti ihmeitä tekevissä tilanteissa? Tarkastellaanpa ensimmäistä: Kun raajarikkoinen kosketti mestarin vaatteen helmaa ja käveli pois parantuneena… mitä siitä? Yleinen vastaus kuuluu tällä tavalla: ”Siinä on todella Jumala toiminnassa. Katsohan, Jumala on suurenmoinen, ja Ihmiset eivät ole. Jos siis henkilö voi vain päästä mestarin lähelle, se on kuin koskisi Jumalaa. Jos hän vain pysyy koskettamaan mestaria, hän parantuu.” Tämän te olette kuulleet monilta pyhiltä johtajilta ihmeistä. Mutta tosiaankin, onko tämä todellinen prosessi? Mitä todellisuudessa tapahtuu niissä ihmeissä, joista te olette kuulleet tai lukeneet… ehkäpä jotkut ovat jopa nähneet tai kokeneet sen? Onko siinä kyse Jumalan edessä ryömimisestä, vai onko siinä kyse jostain vielä suuremmasta? Kuuntele, Ihmisolento, me aiomme puhua sinulle käytännöllisellä tavalla. Me aiomme antaa sinulle sellaista informaatiota, jota me emme ole itse asiassa jakaneet aikaisemmin tässä muodossa, ole siis valmiina kuulemaan se. Minun kumppanini, valmistaudu kirjeisiin [kriittiseen ja vihaiseen kirjeenvaihtoon], koska sinä tulet saamaan niitä… erityisesti sen jälkeen, mitä meillä on sanottavana. Kaikki se, mitä me kerromme teille, on oikeaa ja todellista. Sinä saatat nähdä tämän informaation todistamattomana, esoteerisena informaationa, mutta se johtuu vain niistä teidän lineaarisista opetuksistanne, jotka ovat vakiintuneet edellisen tiedon kaltaisiksi ja joihin te lineaarisista syistä tartutte. Mihin tahansa sinä katsotkin ympärilläsi, siellä on mielenkiintoisia poikkeuksia teidän todellisuudestanne. Ne vahvistavat sen, mitä minä aion kertoa teille, kuitenkin sinun lineaarinen ajattelusi estää sinua näkemästä sitä epätavallisena. Tiedätkö yhden niistä asioista, jonka lineaarisuus tekee teille? Teidän junanne on aina liikkeellä. Sillä on aina paikka, johon mennä, eikö vain? Sydämen lyönti toisensa jälkeen - se seuraa kelloa, eikö niin? Sen täytyy, koska se on teidän todellisuutenne järjestelmä. Kuitenkaan sinun enkelin tietoisuudellasi ja sinun mestaruudellasi ei ole tuota kelloa. Minä haluaisin antaa teille vähän informaatiota kaikista teistä. Sillä on tekemistä antropologian ja evoluution kanssa. Sillä on tekemistä teidän siemenbiologianne ja asioiden alkamisen kanssa. Ihmisolento, kun sinä istut täällä kuuntelemassa ja lukemassa, se veri, jota te kutsutte teidän biologianne ”elämäksi”, teidän DNA:nne, ei ole täältä. Se ei ole täältä [tarkoitetaan maapalloa]. Ei. Se on tuotu tänne! Enemmän kuin tämä, sitä on ylistetty. Enemmän kuin tämä, teillä on ollut muiden apua siinä prosessissa. Biologiset siemenet on kylvetty eri aikoina, eri maailmankaikkeuden paikoista, kauan, kauan sitten. Ja tästä on itse asiassa olemassa todiste, kuitenkaan kukaan tiedemies ei seiso puhekorokkeella ja pyydä teitä katsomaan sitä. Osaltaan lineaarisuus tekee teille sen, että se estää teitä katsomasta suurempaa kuvaa. Te olette aina liikkeessä, joten paljon teidän energiastanne kuluu yksinkertaisesti ”teidän olemisenne koneen liikkeessä pitämiseen”, jotta se voi pysyä raiteilla. Te todellisuudessa katsotte harvoin ympärillenne nähdäksenne, voisiko teillä itse asiassa ole monia raiteita! Minäpä kerron, mitä teidän biologiallenne tapahtui: Kaikki se, mitä teidän edessänne on biologisesti, on järjestely sitä varten, että te voitte työstää Maapallon haastetta luomassanne palapelissä. Te ette ole täällä kärsimässä tai ”suorittamassa” jonkinlaista rangaistusta. Kukaan teistä ei ole Jumalan laboratoriorotta! Kaikki teistä ovat työntekijöitä, ja jokainen nähdään Jumalan osana. Te työstätte palapeliä, joka on tarkoituksenmukainen, mutta joka vaatii sitä, että te olette tietoisuudeltaan rajoittuneessa paikassa. Tämä testi on enemmän kuin tarkoituksenmukainen - se on testi, joka on oikeudenmukainen ja joka vaatii sitä, että enkelit jätetään yksin planeetalla ilman tietoa sitä, keitä he ovat, energian annetaan asettua sinne, mihin luonnollisesti lankeaa. Mihin Maapallon energia menee? Kuinka se asettuu tällä energian tasaisella pelikentällä? Mihin energia menee asetuttuaan, kaiken ollessa ohi? Vastaus? Mikä tahansa se onkaan, tulosenergia ”Maapallon testistä” tullaan käyttämään uusiin maailmankaikkeuksiin, ja se vaikuttaa triljooniin tuleviin elämänmuotoihin… moniin sellaisiin, jotka tulevat näyttämään juuri teiltä. Täällä te olette työstämässä suurta palapeliä, ja te ette ole ainoastaan työstämässä sitä, vaan te olette tehneet jotain merkittävää viimeisen 15 vuoden aikana - te olette luoneet muutoksen tällä planeetalla, muutoksen, jota jotkut ovat kutsuneet Suureksi muutokseksi, ja tämä planeetta on tässä yhteistyössä mukana. Ja kaikki, mitä teidän täytyy tehdä nähdäksenne todisteen siitä, on katsoa ulos ikkunasta. Jokainen teistä on Majakka, jokainen, mutta minä kerron teille, että teidän biologianne ei ole täältä! Jos se olisi, te ette voisi saada tätä testiä toimimaan. Tämän planeetan evoluutioprosessi ei olisi koskaan antanut teille niitä rajoituksia ja sitä mahtavuutta, jonka te tarvitsette tämän palapelin työstämisessä. Lisäksi sen täytyi näyttää teistä [ja Maapallon tieteestä] ”järkevältä” niin, ettei se näyttäisi kummalliselta. Teidän DNA:nne edustaa kirjavaa yhdistelmää galaksienvälisestä, moniulotteisesta kemiasta. Eikä ainoastaan sitä, vaan minä aion kertoa teille jotain sellaista, mitä me emme ole koskaan aikaisemmin sanoneet. Kun oli aika kylvää nämä siemenet, me teimme se kaikkiin tämä planeetan nisäkkäisiin. Miksi? Koska se olisi ollut liian ilmeistä, jos sitä ei olisi tehty tällä tavalla. Minäpä kysyn sinulta tätä: Oletko sinä koskaan katsonut rakastamiesi eläimien silmiin ja nähnyt mitään karmallisia ominaisuuksia [eli tietänyt keitä he ovat]? Nyt me heittäydymme esoteerisiksi. Olitko sinä koskaan kasvotusten eläimen kanssa ja näit, että sen tietoisuus on enemmän kuin vain biologiaa? Menetitkö sinä koskaan eläintä ja sitten sait sen inkarnoitumaan uudelleen? Ja vastaus on kyllä! Monet teistä ovat saaneet. Tämän planeetan nisäkkäät, jotka eivät ole Ihmisiä, tulevat ja menevät teidän kanssanne eri syistä, kuin miksi te olette täällä, mutta niiden kaikkien DNA:ta on muutettu samaan aikaan kuin teidänkin! Minä kerroin, että tämä olisi outoa ymmärrettäväksi. Vaikka teidän Ihmisten tarkoitus tällä planeetalla on hyvin erilainen kuin niiden, ne ovat teidän tukiryhmäänne. Nämä eläintukiryhmät tulevat ja menevät teidän kanssanne kaikkialle tällä planeetalla. Jotkut teistä tietävät sen, ja te olette nähneet sen niiden silmistä. Ne ovat auttajina osa tätä suurta näkymää tavalla, mikä on tärkeämpi osa kuin ei-nisäkkäiden. Heidän DNA:nsa muutettiin myös. Ajatelkaapa… joillain teistä on moniulotteisia galaktisia lemmikkejä. [Kryon hymyilee] ”Kryon, voitko sinä todistaa mitään tästä?” Minä annan teille joitain asioita pohdittavaksi, ja se tulee haastamaan tilastollisen todennäköisyyden perusolemuksen… kuitenkaan kukaan ei huuda tieteen puhujakorokkeelta: ”Katsokaa tätä, katsokaa tätä.” Evoluutio on todellista. Ja ne Maapallon biologiset olennot, jotka ovat kehittyneet aivan planeetan historian alusta saakka, kantavat itsessään luonnon tapaa… lajien kehitystä, joka perustuu tehokkaaseen henkiinjäämiseen. Te olette tämän planeetan evoluutiokehityksen tuote sillä erotuksella, josta me olemme kertoneet teille ja joka annettiin teille yli satatuhatta vuotta sitten. Kun se tapahtui, aika oli kypsä sille, ja kuten me olemme aiemmin kertoneet teille, te kannatte itsessänne plejadilaisen biologian osia. Kuitenkin se on vain yksi ryhmä monista. Tämä ei ole aavemaista tai pelottavaa tietoa. Se on kaunista! Se on myös monimutkaista. Se on mahtavaa, jos ajattelette sitä. Mutta on olemassa joitain sellaisia Ihmisten ja nisäkkäiden poikkeamia, joita teidän pitäisi katsoa ja jotka osoittavat sen selvästi. Luonnon valinta ja Maapallon evoluutio tekevät tietyn tyyppisiä, ennustettavissa olevia asioita. Ensinnäkin, tämä prosessi on erittäin tehokas… erittäin tehokas. Minäpä annan teille joitain sellaisia asioita ajateltavaksi, joita te ette ole aikaisemmin harkinneet. Evoluutioperiaatteet toimivat niin, että ne luovat tehokkaan, biologisen olennon tuhansien vuosien kuluessa. Ne luovat sellaisen olennon, joka voi jäädä tarvittaessa eloon, joka voi tarvittaessa muuttua, eikä se käytä koskaan tarvittavaa enempää energiaa. Tämän vuoksi kestää ainoastaan muutamia tuhansia vuosia (tai vähemmän) luoda silmätön olento, joka asuu ainoastaan pimeässä, tai pudottaa raajat pois sellaisilta, jotka ainoastaan uivat. Ymmärrätkö? Eloonjääminen on se juttu, ja energiatehokkuus on avain. Se on kaikkialla teidän planeetallanne nähtävissä, puissa, eläimissä ja hyönteisissä. Niinpä, te ja muut nisäkkäät olette evoluutiotikapuiden huipulla. Se tuntuu hyvältä, vai kuinka? Mutta minäpä kysyn tätä: Miksi on niin, että kun selkäydin vaurioituu millä tahansa planeetan nisäkkäällä, kemia ryntää paikalle estämään hermoja kasvamasta takaisin yhteen? Onko siinä teidän mielestänne järkeä? Onko se tehokasta? Auttaako se eloonjäämisessä? Ei! Kuitenkin teillä on tämä rajoitus. Teidän historianne näyttää, että vuonna 1999 teidän tieteenne määritteli sen kemian, joka vastaa tästä kaikilla nisäkkäillä ja se jopa antoi tälle kemialle nimen… ”ei käy”! Se on teille kaikille yhteistä. Kun tapahtuu sellainen onnettomuus, jossa selkäydin vaurioituu, teidän kehonne estää aktiivisesti hermoja kasvamasta takaisin yhteen! Miltä tämä kuulostaa evoluutioprosessiin verrattuna? Teidän tiedemiehenne määrittelivät tämän ”ei-käy”-piirteen ja poistivat kokeessa tämän kemian tietyiltä nisäkkäiltä laboratoriossa. Sitten he katkaisivat niiden selkäytimen. Hyvin paljon heidän järkytyksekseen kaikki hermot kasvoivat takaisin yhteen täydellisesti! Ovatko kaikki nisäkkäät jollain tavalla viallisia? Vastaus on ei. Tämä annettiin suunnitelman mukaisesti, rakas Ihmisolento… teidän suunnitelmanne mukaisesti. Se oli jumalallinen suunnitelma. Se tarkoittaa sitä, että kun tietyntyyppisiä asioita tapahtuu sinulle, sinä saatat olla pyörätuolissa lopun ikääsi. No niin, sinä et halunnut kuulla tätä, ethän? Mutta se on sellainen suunnitelma, jonka te toteutitte, kuitenkaan siinä ei ole mitään järkeä evoluution kannalta, eihän? Voisiko olla niin, että teidän DNA:nne ei ole Maapallolla tapahtuneen evoluution tulosta? Muillakin nisäkkäillä on tämä ominaisuus sitä varten, ettei se näyttäisi epätavalliselta. Mutta se on! On olemassa monia muita lajeja Maapallolla (muita kuin nisäkkäitä), joilla ei ole tätä rajoitusta - varsinkin meressä elävillä olennoilla. Meritähti voi kasvattaa takaisin raajan, mutta sinä et voi. Miltä se tuntuu evoluutiotikapuiden huipulla, Ihmisolento? Sinä et pysty tekemään sitä, kuitenkin sinun piti olla kehittyneempi kuin ne! Mikä sinussa on vialla? Mitä tapahtui? Tehtiinkö evoluutiossa virhe? Vastaus on ei. Minäpä annan toisen esimerkin, mitä te ette ole ajatelleet. Tiedemiehet kertovat teille, että te käytätte ainoastaan 10-15 prosenttia aivoistanne. Onko siinä mitään järkeä evoluutiokehityksen kannalta… että evoluutio antoi teille 80 prosenttia roskaa aivoihinne? Ei. Evoluutio ei toimi sillä tavalla. Joten minäpä annan teille jotain muuta pohdittavaa. Tässä on totuus: Sata prosenttia sinun aivoistasi toimii koko ajan, ja noin 80 prosenttia siitä käsittelee jotain sellaista, johon sinä et edes usko… moniulotteisia ohjeita 12-kerroksiselle DNA:llesi. Se puhuu niille 11 lisäkerrokselle, joita te ette edes tiedä omistavanne. Kaikki toimii täydellisesti. Aivot ovat täydellisen kokoiset, ja ne ovat kokonaan aktiivisina. Tässä toinen: Ne, jotka ovat kartoittaneet Ihmisen perimän, ovat sanoneet: ”No, me voimme nähdä 'lopetus- ja aloituskoodin osoittimet' perimässä, mutta on myös tukku 'roska-DNA:ta', jolla ei näytä olevan tarkoitusta. Me emme voi nähdä mitään toistuvia malleja, eikä siellä ole ehdottomasti mitään normaalia, kemiallista koodia. Se on vain roskaa!” Ihmisolento, teidän tieteessänne on jotain hyvin mielenkiintoista: Melko usein, kun te ette ymmärrä jotain, niin se on roskaa! No, se ei ole roskaa! Se on osa moniulotteista DNA:ta, ja te ette voi ”nähdä” sen muita osia, jotka kävisivät niitä tulkitsevien järkeen. Katsokaahan, se DNA:n kerros, joka te voitte nähdä mikroskoopissa, on myös moniulotteinen, vaikkakin se on olemassa 4D:ssä. Siinä on koodisuunnitelma, joka puhuu niille muille kerroksille, jotka ovat lineaarisuuden ja 4D:n ulkopuolella. Se on aktivointiprosessi! Se on valmiina lähtöön. Se voidaan jopa nähdä Ihmisen perimässä, mutta te kutsutte sitä ”roskaksi” pelkästään sen vuoksi, että se on lineaarisuuden ulkopuolella! Minäpä annan teille ison jutun - jutun, josta me mainitsimme vuosia sitten, mutta sitä tarvitsee tutkia jälleen tässä yhteydessä: Minä haastan tilastotieteilijät katsomaan sen asian matemaattista ”P-tekijää” [jonkin asian matemaattis-tilastollinen sattuma, joka on oikein kokeen perusteella], mistä minä olen kertomassa teille. Kaikki Maapallon lajit kehittyivät tietyllä tavalla. Suoraan teidän alapuolellanne olevilla nisäkkäillä [apinat, gorilla jne.] on tusinoittain, ellei sadoittain muunnelmia… huomiota herättäviä eroavaisuuksia. Joillain on häntä, joillain ei. Jotkut ovat toistensa näköisiä, jotkin eivät. Monet ovat dramaattisen erinäköisiä kuin toiset. Jotkut ovat valtavia ja monet ovat pieniä. Ymmärrät varmaan jujun? Kun katsotaan luontoa, näin se menee. Evoluutio luo rajattoman määrän muunnelmia. Apinat ja gorillat eivät ole mikään poikkeus. Kuitenkin on yksi suuri poikkeus: Ihmisolento! Huomasitko sen? On olemassa vain yhdenlainen Ihmisolento. Ja mikä sen tilastollinen mahdollisuus on? Antropologit kertovat teille, että antropologiset todisteet näyttävät, että oli 14:n tai 15:n tyyppisiä ihmisiä, jotka kaikki kehittyivät Ihmisen kehityslinjaa pitkin 100.000 vuotta sitten olleeseen ajankohtaan saakka. Sitten yhtäkkiä kaikki muut paitsi yksi hävisivät, ja ainoastaan yksi kehittyi… yhdenlainen. Eikö se ole evoluutioprosessin vastaista? Enemmän kuin sitä… se on koko luonnon vastaista! Te ette kuule tiedemiesten puhujakorokkeelta sanovan: ”Vau! Katsokaa tätä, tämä on todella erilaista.” Sen sijaan he pelkästään raportoivat sen sanoen: ”No, se vain on sitä, mitä se on.” Teidän on aika ymmärtää, kuinka monia vihjeitä teidän ympärillänne on siitä, että Ihmiset ovat hyvin erilaisia kuin kaikki muut elämänmuodot, myös monin tavoin erilaisia kuin teidän omat nisäkäslajinne. Mikä sen tilastollinen todennäköisyys on, että yksi eläinlaji lopettaa evoluutioprosessinsa eri raiteilla ja ilmestyy ainoastaan yhdenlaisena, kun kaikilla muilla lajeilla on monimuotoisuutta? Voi, on olemassa erivärisiä ja erimuotoisia Ihmisiä, mutta biologisesti puhuttaessa on vain yhdenlainen. Ja sen läpi syöksyy galaksienvälistä DNA-energiaa. Täytyy syöksyä sen vuoksi, mitä tällä planeetalla on meneillään juuri nyt. Käydäänpä nyt uudestaan ihmeiden luona. Ihmisolennot haluavat lineaarisia vastauksia DNA:n aktivointiin liittyen. Me istuimme täällä menneisyydessä ja sanoimme: ”Maapallon mestarit ovat aktivoineet DNA:n.” Muuten te ajattelette minun puhuvan menneistä, mutta tänä päivänä on vielä kolme noita mestareita, jotka kulkevat tällä planeetalla DNA täysin aktivoituneena - heillä on totaalinen ja täydellinen luonnon, fysiikan ja oman kehonsa hallinta. Kolme mestaria. Heitä ei myöskään kaikkia tunneta. Se on osa sitä tasapainoa, joka tällä planeetalla on oltava. Jotkut menneistä mestareista tulivat kuuluisiksi, heitä palvottiin ja jotkut myös perustivat suuria uskontoja kaikkialla tällä planeetalla. Historiaa siitä, mitä he tekivät ja mitä he sanoivat, annettiin teille ajan kuluessa. Mitä jos minä kuitenkin kertoisin, että nuo aivan samat mestariominaisuudet ovat teissä kaikissa? Uskoisitteko te minua? Ne, jotka uskoisivat siihen, saattaisivat innostua ja sanoa: ”Kryon, jos niin on, ole hyvä ja anna meille tietoa siitä, miten ne aktivoidaan. Mitä me teemme ensiksi? Mitä me teemme toiseksi?” Ja siinä on ongelma, rakas Ihmisolento. Ei ole mitään ensimmäistä eikä ole mitään toista. Jälleen kerran minä annan teille sellaisen esimerkin Pietarista, joka käveli vetten päällä, jonka minä olen antanut aikaisemminkin. Minäpä kerron tämä ihmeellisen tarinan vielä kerran. Katsohan, mestari kertoi Pietarille, että hän pysyisi kävelemään vetten päällä. Siinä hän oli kasvotusten mestarin kanssa… sen Ihmisolennon kanssa, jonka hän oli nähnyt laannuttavan myrskyjä ja puhuvan itse luonnolle. Ja mestari sanoi: ”Pietari, sinulla Ihmisolentona on kyky kävellä vetten päällä. Tee se.” Ja Pietari teki! Se ei ole mitään satua, ymmärräthän? Se on historian sivuilla. Minäpä kysyn teiltä nyt tätä. Missä Pietari harjoitteli? Missä oli Pietarin lista? Mitä luulet Pietarin mielessä kulkeneen sillä hetkellä, kun hänelle kerrottiin, että hän kykenisi kävelemään vetten päällä? Ehkäpä hän ajatteli: ”No, mestari, mitä tehdään ensiksi? Mitä toiseksi? Kuinka monta vuotta minun pitäisi tutkia tätä prosessia tai tuota prosessia? Mitä minun pitäisi tietää fysiikasta? Missä ovat ”vetten päällä kävely” -kirjat? Missä on menettelytapa?” Ja vastaus on, ettei ollut olemassa mitään kirjoja, harjoituskäsikirjoja tai tutkittavia prosesseja. Se oli niin yksinkertaista kuin ABC: sen hyväksymistä, kuka sinä olet, uskomista siihen tosiasiaan, että sinä pysyt sen tekemään sekä sopimuksen muuttamista. ABC. Me puhumme viimeisestä kohdasta hetken kuluttua lopettaessamme. Heillä, jotka koskettivat mestarin vaatteen helmaa, oli täydellinen varmuus ja usko siihen, että tuolla kosketuksella he parantuisivat. Itse asiassa he paransivat itsensä oman uskomisprosessinsa kautta. He, jotka kävelivät raajarikkoina ja astuivat siitä ovesta, jossa heistä tuli ihmeen tavalla parantuneita ja jotka ripustivat kainalosauvansa seinälle ja kävelivät pois, tiesivät, että ihme tapahtuisi. Jos he vain astuisivat tuon tietyn kirkon kynnyksen yli, he parantuisivat. He uskoivat siinä olevan jotain taianomaista, ja he olivat nähneet se aikaisemmin tapahtuvan muiden kohdalla. He uskoivat siihen niin voimakkaasti, että se oli varmaa. Juuri nyt te tutkitte tieteessänne ”plasebo-vaikutusta”. Miten niin voi olla, että Ihmisolento voi ottaa sokeripäällysteisen pillerin uskoen sitä vahvaksi lääkkeeksi, ja kuitenkin hän saa samat edut kuin lääkkeestä? Tiede näkee sitä koko ajan… Ihmiset parantavat itsensä, koska he luulevat saaneensa ulkopuolista apua silloin, kun sitä ei todellisuudessa annettu ollenkaan! Me siis sanomme sinulle, rakas Ihmisolento, että jos sinä todella ymmärrät paikkasi maailmankaikkeudessa ja sinä tiedät moniulotteisesta, galaksienvälisestä DNA:stasi, sinä tulet käsittämään, mitä on tapahtunut. Mestaruuden siemenet on kylvetty sinun DNA:hasi sinun sadonkorjuutasi varten. Siinä ei ole mitään eroa mestarin vaatteen helman koskettamiseen, vetten päällä kulkemiseen mestarin läsnä ollessa tai parantavan kirkon ovesta kävelemiseen verrattuna. Katsohan, ihmeiden luomisprosessi on jokaisen ihmisen sisällä. Ihmeitä voi tapahtua siinä tuolissa, missä sinä istut juuri nyt! Tässä on haaste ja minä annan sen juuri nyt joillekin hyvin tietyille naisihmisille, jotka kuuntelevat ja lukevat… ja te tiedätte, keitä te olette, kun minä jatkan. Jotkut tässä joukossa ovat peloissaan sukujuurensa vuoksi. He sanovat: ”Minun sisareni kuoli varhain sellaiseen sairauteen, joka periytyy suvussa. Äitikin kuoli siihen ja hänenkin äitinsä. Minä olen peloissani tämän geneettisen vian vuoksi, joka ilmeisesti virtaa myös minun suonissani - parhaillaan minun DNA:ni kautta. Katsohan, minä siis tiedän saavani sen myös, ja kello käy minun elämässäni. Se tulee iskemään minuun, kuten se iski heihin, ja me kaikki tulemme kuolemaan varhain… minun perheeni kaikki naiset. Minä pelkään myös lasteni puolesta.” [Tauko] Minäpä kerron sinulle jotain, Ihmisolento, sinulla on vaihtoehto. Sitä kutsutaan sopimuksen muuttamiseksi, ja me puhumme siitä aivan hetken kuluttua. Mutta puhutaanpa todellisesta vaihtoehdosta ja siitä, mitä tapahtuu. Roska-DNA ja tuo suuri osa teidän aivoistanne, joka tieteen mukaan on tarpeetonta, on aktivoitumaisillaan! Rakas naisihminen, muuta kemiaa DNA:ssasi! Näe geenien järjestäytyvän uudelleen. Aktivoi ne osaset niin, ettei tämä sairaus tule sinulle tai sinun tuleville lapsillesi tai sinun lastesi lapsille! Sinä voit pysäyttää tämä ”sairausjunan” juuri nyt! Kuuntele: Se henkinen sopimus, jonka sinä uskot sinulla olevan, on hyvin erilainen, kuin mitä sinä luulet. Sinä olet niin kiinni lineaarisuudessa! Sinä sanot: ”Minulla on sellainen sopimus maailmankaikkeuden kanssa, joka koskee minun elämääni Maapallolla. Minun on tarkoitus täyttää tämä sopimus henkisellä tasolla. Sen mukaan minä tulen Maapallolle ja lähden sieltä, teen tiettyjä asioita, kohtaan tiettyjä haasteita, ehkäpä kuolen varhain tai jopa kärsin vähän Jumalan vuoksi.” Ihminen, sinä et ymmärrä. Kun sinä astut ulos lineaarisuudesta, sopimus uusitaan ja allekirjoitetaan joka päivä. Joka päivä! Se on jumalallinen sopimus, mutta se on ainutlaatuisuuden ja teidän lineaarisuutenne ulkopuolella. Mitä sinä haluat olla tänään? Miten olisi mestaruus? Ei ole olemassa mitään sopimusta, joka laittaa sinut sellaiseen elämänlaatikkoon, missä sinun vain täytyy kahlata sen läpi ja sitten ”antaa sen mennä”. Se on aivan päinvastaista! Yksittäiset Ihmiset kirjoittavat alle henkisen sopimuksen joka ikinen päivä. He saattaisivat sanoa tämän: ”Rakas Henki, minä kirjoitan uutta sopimusta; minä tunnen oman biologiani mestaruuden; minä tiedän, että minulla on apua ja on olemassa muutakin, kuin mitä minä voin nähdä. Minä otan käyttöön ne DNA:ni osat, jotka kerjäävät aktivoimista, ja järjestän uudestaan geenini. Minä järjestän uudelleen aikakellon ja siten hidastan sitä. Minä tulen kestämään paljon pidempään, kuin mitä minun aloitussopimukseni sanoi minun syntyessäni kestävän, koska minä kirjoitan sitä uudelleen, ymmärräthän. Minä aion allekirjoittaa sen tänään. Sitten huomenna, jos minä huomaan viisauden kasvaneen sen parantamiseksi, minä allekirjoitan uuden.” Jotkut teistä ovat jumissa lineaarisuudessa sellaisissa olosuhteissa, jotka sanovat, että teillä on yksi ainoa henkinen sopimus tätä elämää varten, että teillä on aikataulu tullessanne tänne, ja että se, mitä varten te tulitte, on hakattu kiveen eikä se koskaan muutu. Vetäydytäänpä hetkeksi tarkastelemaan tätä tilannetta. Luuletko sinä, että tämä järjestelmä on pyhä ja parasta, mitä Jumalalla on tarjottavana sinun olemassaolosi suunnitelmaksi? Ala ymmärtää se, että Maapallolle tulemisen haaste on periaatteessa järjestely sen näkemiseksi, pystytkö sinä havaitsemaan, että sinä voit muuttaa mitä tahansa vapaan henkisen valinnan kautta! Tässä on toinen lineaarisuuden vertauskuva. Sinä luulet, että sinä olet syntynyt asumaan rakennuksen pohjakerroksessa, koska se on ainoa kerros, jonka sinä voit ”nähdä”. Mitä jos sinä huomaisit, että todellisuudessa on olemassa toinenkin kerros, mutta se on moniulotteinen. Uskomatonta vai mitä sanot? Jos sinä ajattelet näin, niin sinä torjut teidän parhaat fyysikkonne, jotka sanovat, että te voitte ”nähdä” ainoastaan alle puolet maailmankaikkeuden todellisuudesta! Kun sinä alat kiivetä portaita toiseen kerrokseen, kaikki se, mitä ensimmäinen kerros oli, häviää ja tulee jotenkin sinun kanssasi toiseen kerrokseen. Ero? Se on uusi kerros, jossa on uusi maisema ja uudet mahdollisuudet. Mukava asia tässä vertauskuvassa on, että sinä voit luoda sen. Jumala ei ojenna sitä sinulle. Se on sinun todellisuutesi piirissä koko ajan. Katso! Voisiko olla kolmaskin kerros ja myös neljäs? Minä luulen sinun ymmärtävän. Astu ulos lineaarisuudesta - se on elämän haaste. Ei ole olemassa mitään luetteloita mestaruutta varten. Se täytyy löytää ja ottaa käyttöön yksilöllisesti. Pietari teki sen. Niin tekivät nekin monet, jotka tunsivat olevansa osa jonkinlaista jumalallista ihmettä, mutta itse asiassa eivät olleet. He ottivat mestaruutensa, mutteivät koskaan tienneet sitä. Nyt sinun on aika ymmärtää tämä prosessi ja aloittaa se itseäsi varten. Rakas ihmiskunta tässä huoneessa ja tätä lukemassa: Ole hiljaa ja tiedä olevasi Jumala. Kun sinä tee niin, kaikki tulee paljastumaan ja sinä voit aloittaa prosessin. ABC: Hyväksy se, kuka sinä olet. Usko sen olevan mahdollista. Muuta sopimus sallimaan se. Ja tämä on viesti. Voisiko se olla selvempi? Ja miksi me annamme teille tämän tiedon tänä ajankohtana? Koska te olette niitä, jotka ovat tulleet kirjaimellisesti loistamaan valoanne pimeään paikkaan tässä ajassa. Te raaputatte perustuksia puhtaaksi, ja uusi temppeli rakennetaan pian uudelleen. Ymmärtäkää tarkoituksenne. Se on valon pitäminen palamassa tämän ajankohtaisen myrskyn läpi. Te olette tulleet näin pitkälle, Majakat, niin pitäkää valonne vahvoina. Myrsky ei ole ohi. Me olemme sanoneet sen uudestaan ja uudestaan, mutta teidän tarvitsee kuulla se jälleen: Majakoita ei koskaan ole turvallisissa paikoissa. Ajattelepa tätä, ennen kuin sinä vääntelet käsiäsi ja kysyt: ”Miksi minä?” Sinä olet Majakka, joka on rakennettu sinne, missä sinun tarvitsee olla, keskelle sitä, missä odotetaan myrskyjä. ”Rakas Kryon, minä olen vain keskivertohenkilö; minulla ei ole paljon energiaa”, sinä sanot. ”Mitä minä voin tehdä tämän planeetan hyväksi?” Minäpä kerron: Istu alas ja tiedä, että sinä olet Jumala! Sinä aktivoit Gaiaa, kun sinä tiedostat mestaruutesi. Muista, että siellä, missä mestarit kulkivat tällä planeetalla, missä heidän jalkansa koskettivat maata, itse luonto tiesi, kuka se oli. Minä kerron sinulle, että kun sinä lähdet tästä paikasta, seinät, katto, sinun hengittämäsi ilma… juhlivat sitä, kuka sinä olet. Gaia tietää, mitä sinä olet tehnyt ja miksi sinä olet täällä. Sillä he, jotka kävelevät tästä paikasta sanoen: ”No niin, eikö se ollutkin mielenkiintoista” eivätkä tee mitään, ovat aivan yhtä rakastettuja kuin ne, jotka menevät ulos ja parantavat itsestään parantumattoman. Tämä on ihmiskunnan järjestely ja vapaa valinta. Majakka, rauha Maapallolla on päämääränä. Sen luominen vaatii paljon mestareita elämään pitkään terveinä. Heidän täytyy loistaa valoaan sellaisiin paikkoihin kuten Afrikka, Sudan, Irak, Palestiina, Israel, Argentiina, Portugal, Venäjä ja monille veljille ja sisarille ihmiskunnassa, joka tarvitsee valoa. Ja niin se on, että me olemme antaneet teille totuutta tänä iltana. Niin se on, että monet ovat sen vastaanottaneet. Jos meillä olisi jotain, mitä me voisimme jättää erotessa, me sanoisimme tämän: Tulee vielä se päivä, kun minä kohtaan sinut kasvotusten. Me tulemme puhumaan tästä ajasta, jolloin me tapasimme. Me tulemme nauramaan yhdessä ja itkemään yhdessä. Ja kun minä näen sinut jälleen enkelimuodossa, mitä sinä teet? Minäpä kerron: Välittämättä siitä, mitä te ajattelette nyt, valon soturit, te alatte valmistautua kääntymään ympäri ja palaamaan Maapallolle! Minä tiedän tämän, koska te teitte sen viime kerralla ja sitä edellisellä kerralla. Nimittäin, te rakastatte Gaiaa, ympärillänne olevia nisäkkäitä ja tämän planeetan koko tarkoitusta. Sitä te teette maailmankaikkeudessa. Ja sen vuoksi, rakas Ihminen, sinä olet niin syvästi rakastettu. Ja niin se on. - Kryon |
| Copyright © 2003-2010 Rosedale Books |