![]() |
![]() |
||||
|
Valotyöntekijän turhaumia, osa II Kryon-yleisökanavointi Newport Beach, Kalifornia - 6. joulukuuta 2003 Vapaasti suomentanut Pirjo Laine Alla oleva tieto on vapaasti käytettävissäsi. Voit halutessasi kopioida tai tulostaa sen tai välittää sen ystävillesi. Sen Copyright kieltää kuitenkin sen myynnin kaikissa muodoissa muilta kuin Tekijänoikeuksien haltijalta. Lee Carroll
[Kryon on lisäillyt ja parannellut tätä kanavointia uudelleenkanavointiprosessissa alkuperäisen puhtaaksikirjoitetun kanavoinnin päälle. Tämä tehtiin siksi, jotta teksti olisi arvokkaampaa ja jotta yleisökanavoinnin aikana energeettisesti annetut käsitteet olisivat selvempiä.] ----------- Tervehdys, rakkaat ystävät, minä olen Kryon Magneettipalvelusta. ”Oi, kuinka voi olla niin”, te voitte sanoa, ”että Henki puhuisi Ihmisolennon kautta?” Minäpä kerron teille: Niin se tapahtuu. Kaikki maapallon pyhät kirjoitukset on annettu tällä tavalla, ajattelitteko tätä? Näette sen nyt persoonan muodossa. Tiesittekö, että juuri tänä iltana te voitte tulla kotiin ja istuutua Hengen eteen hiljaa meditaatioprosessin aikana ja kutsua samoja energioita, jotka ovat täällä. Tämä on teidän jumaluutenne ihme. Seurue ottaa taas paikkansa teidän vierestänne. Täällä on sellaista suloisuutta, mikä on Jumalan rakkautta. Mitä tahansa tämä sana tarkoittaakaan sinulle - Henki, perhe - se on sitä, mistä me haluamme puhua tänään, muun muassa. Täällä on yksi, joka sanoo tällä hetkellä: ”Tämä ei voi olla niin. Minä en halua uskoa sitä.” Rakas ystävä, siis sinä todellakin haluat olla saari, irrotettuna kaikesta siitä ihmeestä ja rakkaudesta, joka on sinun perheesi? Senkö sinä todella valitset? Haluatko sinä älyllisen arvostelukykysi mukaan eristää itsesi parantumisesta, rauhasta ja ilosta? Jos niin on, me siunaamme sinua! Sillä vapaata valintaa ei arvostella, rakas ystävä. Mutta viimeiseen saakka me pyydämme sinua pysymään luonamme. Ehkä näiden seuraavien hetkien aikana sinä voit tuntea sellaisen käden kosketuksen, joka ei ole sinun vieressäsi olevan kosketus. Ehkäpä sydämesi alkaa tulvia, kun sinä lopulta käsität, että sinulle nyt puhuva on sinun henkistä perhettäsi. Se on kaiken olemassa olemisen ydin. Se, mitä te kutsutte Jumalaksi, on täällä! Se, mitä te kutsutte Jumalaksi, istuu penkeillä tässä huoneessa! Kaksinaisuus, joka esitetään maapallon energian kanssa työskentelevälle Ihmisolennolle osana haastetta, näyttää monen mielestä hedelmättömältä asialta. Jotkut sanovat: ”Me tulemme ja menemme, tulemme ja menemme. Mikä on sen tarkoitus?” Mepä kerromme teille: Te istutte keskellä tarkoitusta! Rakas Ihmisolento, tästä päivästä ei ole ollut mitään ennustuksia. Mitä voit sanoa siitä, että sinä istut juuri nyt tällä planeetalla sellaisessa energiassa, josta ei ole ollut ennustuksia? Mitä se tarkoittaa sinulle? Sen pitäisi kertoa sinulle paljon. Jos ei ole olemassa ennustuksia siitä, mitä täällä tapahtuu, voisiko olla niin, että jotain on muuttunut? Voisiko olla niin, että ennustusta kirjoitetaan parhaillaan puhtaalle paperille niiden toimesta, jotka istuvat tuoleissa edessäni, aivan kuin myös tämän huoneen ulkopuolella olevan ihmiskunnan toimesta? Onko mahdollista, että se, mitä me olemme sanoneet, on tarvittu siihen, että ihmiskunta on muuttanut maapallon todellisuuden? On olemassa niitä, jotka sanoisivat: ”No, Kryon, se ei ole sitä, mitä me näemme ympärillämme. Siellä on kaaos, eikä se ole positiivista.” Ehkä asiat eivät ole sitä, miltä ne näyttävät. Me puhumme siitä hetken kuluttua. Mutta nyt, käytetäänpä hetki tämän paikan energiaan energian asetteluun, sillä me olemme melkein valmiita aloittamaan tiedonjakamisen. Keitä ovat ne, jotka tulevat tänne [puhutaan tapahtuvasta kokoontumisesta]? Te voitte kysyä itseltänne: ”Kuka se on, joka istuu sillä tuolilla, jolla minä istun?” [puhutaan nyt myös lukijoista] Te voitte kysyä itseltänne: ”Kuka minä olen?” Te voitte kysyä itseltänne: ”Kuka minä luulen olevani muuttaakseni asioita?” Me sanomme, että sinä olet enkeli, joka on tullut maapallolle, täysin halukkaana kulkemaan maailmanlopun läpi! Mahdotonta? Ajattelitteko koskaan tätä? Kun te synnyitte, se oli ennustus. Kuitenkin täällä te olette! Miksi pyhä olento, joka ”tiesi” kamalan tulevaisuuden mahdollisuudesta, itse asiassa päätti tulla maapallolle silloin, kun te päätitte tulla? Syy, miksi jatkamme tästä puhumista, kuten me olemme puhuneet viime kuukausien ajan, on laukaista teidän ”henkinen logiikkanne”. Se, että kysytte itseltänne ”Kuka minä olen” on tämä nimenomainen syy. Ehkä mieleenne on juolahtanut, että te olette täällä tietystä tarkoituksesta. Kaikki, mitä täällä on teidän edessänne, on tarkoituksellista. Te saavuitte suunnitelma mukananne, ja te tulitte vapaa valinta mukananne - ja teillä oli sellaisia altistuksia, joiden läpi te olette kulkeneet. Nyt te alatte ymmärtää, mitä vapaa valinta todella tarkoittaa. Voisiko olla niin, että te voitte muuttaa omaa solurakennettanne omalla tahdollanne? Voisiko olla niin, että te voitte puhua soluillenne? Voisiko olla niin, että te myös voitte luoda rauhan maapallolle? Puhutaanpa tästä enemmän. Lisää DNA:sta Tämä teidän kalenterinne viimeinen kuukausi [tapaaminen oli joulukuussa] on päätösten aikaa - aikaa, jolloin te lupaatte itsellenne tekevänne asioita niin, että seuraavana vuonna te voitte luvata ne itsellenne uudestaan! [Naurua] Tämä on Ihmisluonne, eikö olekin? Me kerroimme teille jonkin aikaa sitten, että tulisi se hetki, jolloin me paljastaisimme DNA-kerrosten nimet, ja me olemme alkaneet tehdä sitä. Katsauksessa me olemme myös kertoneet teille, miltä jotkut DNA-kerrokset ”näyttävät” moniulotteisesti katsottuna. Kun me kerroimme teille kierteisyydestä, me myös annoimme joitain nimiä, jotka on nyt julkaistu, ja joitain kerrosten takana olevia ominaisuuksia ja tarkoituksia. Näkikö kukaan sen tosiasian, että kaikki kerrokset ovat ympyrässä? Ne ovat. Ja te saatatte sanoa: ”Miten ne ovat järjestyneet toisiinsa nähden?”. Meidän vastauksemme on kyllä. [Naurua] Kuinka me voimme näyttää teille moniulotteisia asioita, kun teidän ajatteluprosessinne on rajoittunut yksinumeroiseen ulottuvuuteen? Niin paljon kuin me olemmekin yrittäneet antaa teille esimerkkejä, niissä ei vain ole järkeä. Me olemme jopa osoittaneet teille taiteilija Escherin antaaksemme teille ajatuksen siitä, miltä sen täytyy teistä näyttää… se todellisuus, joka on teidän havaintokykynne yläpuolella. Escherin näkökulmassa ei ole mitään järkeä teidän todellisuudessanne eikä ole teidän 4D-fysiikassannekaan DNA:n osalta. Mutta me jatkamme parhaan kykymme mukaan vertauskuvien ja nimien antamista. Me annoimme teille toisen kerroksen nimen [Torah E’ser Sphirot] Myös kolmannen kerroksen nimi annettiin [Netzach Merkava Eliyahu]. Ensimmäisen kerroksen nimen me annoimme teille myöhemmin [Keter Etz Chayim]. Jos huomasitte, kaikki olivat Jumalien nimiä. Jos te menette taaksepäin ja tutkitte julkaistua informaatiota, me olimme erittäin huolellisia niiden paikkojen suhteen, missä me annoimme julkaistavaa informaatiota. Se, mitä nyt seuraa, on annettu ainakin kahdesti aikaisemmin julkaisemattomissa tapahtumissa, mutta tämän informaation on aika tulla kirjoitetuksi. Me teimme niin, jotta minun kumppanini [Lee] tottuisi näkemään ja sanomaan näitä sanoja. Se on liian tärkeätä jätettäväksi tähän hetkeen. Näin tämä toimii. Uuden informaation ollessa kyseessä jopa minun kumppanini tarvitsee harjoitella kanavointia! Nyt me siis annamme teille lisäinformaatiota DNA:n 12 kerroksesta. Moniulotteisesti katsottuna ne ovat neljässä kolmen ryhmässä. Kolme osasta tai kerrosta ovat neljässä erillisessä ryhmässä. Jokaisella ryhmällä on eri tarkoitus tai energia. Ensimmäiseen ryhmään sisältyi ensimmäinen kerros, joka oli ainoa 4D-kerros. Ainoastaan sen te voitte nähdä mikroskoopissa. Me myös kerroimme teille, että tulisi se päivä, jolloin moniulotteinen selonteko olisi käytettävissä, ja jolloin moniulotteisten kerrosten varjot voitaisiin nähdä. Etsikää sitä. Se on väistämätöntä. Sillä kun te alatte katsoa moniulotteisesti, jotkin asiat alkavat näyttäytyä jopa kaksoiskierteessä. Katsokaa sinne, rakkaat ystävät, koska kaikki kerrokset ovat moniulotteisesti katsottuna yhdessä ympyrässä. Siksi ne kaikki voidaan nähdä siinä, joka on 4D:ssä. Niiden muoto yhdessä ei käy teidän järkeenne… aivan kuin Escherin maalaukset. Neljässä kolmen ryhmittymässäkään ei ole mitään järkeä. Ne muodostavat ympyrän, joka sopii laatikkoon, ja tämä laatikko on Merkaban keskellä. Tässä ei ole mitään järkeä, ennen kuin te huomaatte Merkaban geometrian 4D:ssä ja havaitsette tuon laatikon sen keskellä. Sitten sillä alkaa ehkä olla jopa 4D:ssä enemmän merkitystä, kuin mitä näillä sanoilla on. DNA:n kerrokset neljä ja viisi On aika paljastaa kerrokset neljä ja viisi. Niiden nimet tulevat aina olemaan hepreaksi. ja tämä tosiasia antaa lopulta teille joitain vihjeitä niiden tarkoituksesta, mutta katsotaanpa vielä ensimmäistä kolmea. DNA:n ensimmäinen kolmen ryhmä toimii yhdessä, ja siinä on kyse DNA:n perustasta. Tämä ryhmä sisältää ensimmäisen kerroksen, Ihmisen perintötekijät, joka voidaan nähdä ja joka on Ihmisolennon biologinen suunnitelma. Se paljastaa kaiken sen kemian, joka sisältyy teidän elämänvoimaanne. Tämän ensimmäisen kerroksen sisältä me käskimme teidän etsiä ”nelosia, kolmosia ja kuutosia”. Me kerroimme teille, että ne kaikki viittaavat kaiken elämän 12-perustaiseen ominaisuuteen. Ja ne ovat teidän nähtävissänne jopa 4D:ssä. Ne tulevat näkymään vielä enemmän, kun te ymmärrätte enemmän kierteisiin sisältyvästä kemiasta. Ne huutavat 12 antaen toivottavasti teille vielä enemmän todistusaineistoa siitä, mitä me olemme kertoneet teille vuosikymmenen ajan, sitä että maailmankaikkeuden matematiikka on todellakin 12-perustainen. Tämä ensimmäinen kolmen ryhmä sisältää moniulotteisen kolmannen kerroksen [Netzach Merkava Eliyahu], jota me olemme kutsuneet ”Ylösnousemuskerrokseksi”. Tästä te voitte nähdä, että jopa henkisyys sisältyy näihin peruskerroksiin. Me kerroimme teille edellisissä kanavoinneissa, että pelon ominaisuus myös sisältyy tähän. Me kerroimme teille, mitä tehdä itsearvostukselle ja kuinka tärkeätä se on teidän kasvullenne kokonaisuutena. Kaikki nämä asiat sisältyivät DNA:n kolmeen ensimmäiseen kerrokseen. Kun me asteittain paljastamme kaikki 12 kerrosta, älkää hämmästykö, jos me pääsemme sellaisiin kerroksiin, jotka ovat teidän menneitten elämienne kokemusten jälkiä. Jopa teidän karmalliset ominaisuutenne ovat siellä, ja ne kaikki ovat muutettavissa! Teille kaikkein hämmentävintä tässä tulee olemaan jokin sellainen, mistä me emme ole vielä puhuneet: Kun te muutatte yhtä kerrosta missä tahansa kohtaa, kaikki muut ”tietävät” siitä! Samalla tavalla kuin monimutkaisessa kemiassa, ei voida muuttaa yhtä asiaa ilman muita sellaisia reaktioita, jotka myös muuttavat jotain. Tässä kemiallisessa vertauskuvassa DNA toimii samalla tavalla. Jos te aktivoitte kolmannen kerroksen, kaikki 12 tietävät siitä. Siinä laajuudessa, mitä aikaisemmin on annettu, me paljastamme nyt DNA-kerrosten neljä ja viisi nimet. Tämän tiedon myötä me jälleen kerran sanomme, että näitä kerroksia ei voida eristää teidän tutkimuksissanne. Ei voida tutkia yksistään numero neljää tai numero viittä. Voidaan tutkia ainoastaan neljää ja viittä yhdessä, sillä ne ovat pari. Niitä ei koskaan voi erottaa toisistaan, sillä se on moniulotteisesti varma asia. Sillä tavalla ne toimivat muiden kerrosten kanssa, ja tämä on parasta, mitä voimme tehdä selittääksemme niiden toimintaa ja sitä, kuinka ne liittyvät muihin kerroksiin. Jotkut voivat sanoa: ”No, Kryon, miksi ne ovat kaksi kerrosta, jos ne toimivat kuin yksi?” Minä vastaan tällä kysymyksellä: Miksi on kaksoiskierre, kerros numero yksi 4D:ssä, joka on tehty kahdesta erillisestä tikapuiden puolesta, kun se voi toimia vain yhtenä? Niitä ei voida tutkia erikseen onnistuneesti. Tikapuiden puolet ovat ”liittyneet siihen, mikä on keskellä”. Taas kerran on vaikeaa kuvailla sitä, mitä moniulotteiset ominaisuudet ovat. Siispä sanotaan vain, että ne ovat kompromissirakenne sille, mikä on keskellä ja mikä ei ole lainkaan kerros. Ne tukevat jumalallisen lain energiaa. Neljättä kerrosta kutsutaan Urim Ve Tumim. Se kuvaa suurta voimaa ja suurta valoa. Se on Jumalan nimi, eikä sitä voi koskaan ottaa erilleen viidennestä kerroksesta. Viides kerros on Aleph Etz Adonai. Se kuvaa Jumalaa! Se kuvaa elämän puuta. Yhdessä nämä kaksi kerrosta ovat osa jumaluusryhmää. Ryhmä yksi (kolme ensimmäistä kerrosta) oli perustaryhmä. Se sisälsi Ihmisen perintötekijät (geenistö). Ryhmä kaksi on jumalallinen ryhmä, ja siinä ovat kerrokset 4, 5 ja 6. Nyt te olette jo pinonneet ne mielessänne, ettekö olekin? No, älkää yrittäkö tehdä sitä. Ne eivät ole ollenkaan pinossa. Ne ovat kietoutuneina toisiinsa. Kerrokset neljä ja viisi yhdessä on teidän ilmentymänne ydinolemus (tämä tietty elämä Maapallolla) ja teidän jumaluutenne tällä planeetalla. Ne edustavat ”nimeä” Akaasisten Tiedostojen kristallissa. Antakaapa minun kertoa teille yhdessä lauseessa se, mitä kerrokset neljä ja viisi tarkoittavat: Ensisijainen ja kaikkein tärkein henkinen ominaisuus on se elämän puu, joka on perhe. Se on jumalallinen ryhmittymä, joka puhuu enkeleille. Kerrokset neljä ja viisi yhdessä ovat jumalallisessa kolmen ryhmässä, mutta tämän ryhmän viimeistä kerrosta kuusi ei esitellä tämä iltana. Mutta jotkut teistä tietävät jo, että sekin on Jumalan nimi, ja että se muuntelee neljättä ja viidettä kerrosta, lausuma, jonka te olette kuulleet uudestaan ja uudestaan. Nyt me puhumme esoteerisesti. Me emme odota teidän ymmärtävän. Jos te siis viette tästä paikasta mukananne yhden viestin siitä, mitä tänä iltana on esitetty DNA:sta, olkoon se tämä: Teidän DNA:ssanne on osa, joka on niin jumalallinen kuin Jumala itse. Kutsukaa sitä Enkeliryhmäksi, jos niin tahdotte. Miksi sellaista on olemassa, te saatatte kysyä. Voitteko te edes yhden hetken ajan harkita sitä, että osa teidän biologiaanne on jumalallista? No, teidän on parasta tottua siihen. Miten te muuten luulette kanssaluomisen tapahtuvan? Miten muuten te luulette voivanne ilmentää ja muuttaa ainetta? [Kuten seminaarin tiedeosio on selvästi näyttänyt.] Miten sinä luulet nämä asiat saatavan aikaan, Ihmisolento? Oletko lisäksi huomannut sitä, että jopa ilman tahtoa sinun tietoisuutesi ja sen ympärillä oleva kenttä muuttaa ympärilläsi olevaa energiaa! Kun sinä istut jonkun vieressä teatterissa [tai jopa juuri nyt], sinulla on kenttä, joka puhuu moniulotteisesti hänen kentälleen. Sama tapahtuu, kun sinä ohitat jonkun ruokakaupassa. Tiesitkö, että kun sinun oma energiakenttäsi ohittaa toisen energiakentän ja ne koskettavat toisiaan, toisen kentän älykkyys on vuorovaikutuksessa toisen kentän kanssa? Se on hienovaraista, mutta niin se on! Ajattelepa sitä, kun seuraavan kerran liikut muiden joukossa. Ajatteletko tämän olevan naurettavaa? Odotahan vain, kun tiede vahvistaa sinun moniulotteisen elämänkenttäsi ”kuvan”. Se tulee tekemään sen. Millaista energiaa siinä siirtyy Ihmisestä toiseen, kun te olette tarpeeksi lähellä toisianne ollaksenne vuorovaikutuksessa tällä tavalla? Antakaapa minun kertoa: Tämä ei ole tunkeilevaa siirtymistä. Tämä sinun DNA:si jumalallinen ryhmittymä toitottaa jumaluutta minne tahansa menetkin. Se kertoo ympärilläsi oleville, että sinä värähtelet korkeammalla tasolla, että sinä alat herätä. Se ei ole tunkeilevaa, vaan informatiivista. Kuinka monilla teistä on ollut sellaisia tilanteita, missä te tapaatte ihmisiä ensimmäistä kertaa ja he tulevat teidän luoksenne uudestaan ja uudestaan, kunnes te lopulta sanotte: ”Mitä sinä oikein haluat?” Ja he sanovat: ”Minä vaan haluan olla sinun vieressäsi. Minä en tiedä, mitä sinulla on, mutta minä pidän siitä ja minä haluan sitä lisää, ystävä.” He eivät ehkä pysty kuvailemaan sitä, mutta he pitävät siitä, mitä sinulla on! Ehkä sinä et edes halua heitä lähellesi, mutta siinä he ovat kuitenkin. Jotkut teistä vetävät puoleensa aina vaan. Paremminkin kuin tunkeilevaa tämä energia on usein aivan päinvastaista. Tämä tasapainon ja viisauden kupla, joka kulkee sinun mukanasi, on niin houkutteleva, että muut ihmiset tietävät ja tuntevat sen - jopa sellaiset ihmiset, jotka eivät koskaan tulisi tällaiseen kokoontumiseen, haluavat olla sinun kanssasi. Jonain päivänä te tulette ymmärtämään tämän asian perusteet. Tähän saakka me etenemme tänään DNA-asiassa. Yhdessä tulevista kokoontumisista me kuvailemme kuudennen kerroksen nimen. Joillekin se ei ole yllätys, koska se on korkeimman jumaluuden nimi. Ymmärtäkää, rakkaat Ihmisolennot, että tämä DNA-informaatio on hyvin esoteerista. Mitä sinä aiot tehdä sillä? Sitten, kun sinulla on kaikki 12 hepreankielistä nimeä - etkä sinä osaa lausua niitä yhtään sen paremmin kuin minun kumppanini [naurua] - mitä sinä aiot tehdä tällä tiedolla? Nämä nimet eivät ole yksin. On olemassa myös kuvia ja värejä. Ehkä vielä tulee sellainen aika, jolloin kaikki tämä yhtyy ja se on merkityksellisempää sinulle, vaikkakin se on moniulotteista. Ehkä te alatte nähdä sisällänne jumaluutta ja ymmärrätte, mistä nämä ihmeet itse asiassa tulevat. Ehkä te saatatte vielä saada senkin selville, kuinka nämä muinaiset sanat lausutaan ja tuntea sen energian, joka niillä on puhuttuna. Me haluaisimme puhua teille kuudesta Valotyöntekijän lisäturhaumasta. Tietenkään me emme aio puhua niistä kaikista tänä iltana, emmehän? [Naurua] Ainoastaan kuudesta lisää. [Katso Kryonin kanavointi 27.9.2003 - Väärinkäsityksiä ja turhaumia osa I] Numero yksi: ”Rakas Kryon, minä olen erittäin suunniltani siitä, mitä näen uutisissa. Se ei tyydytä minun sieluani. Se saa minut huolestumaan. Minä yritän pitää yllä positiivista asennetta. Minä etsin maailmanrauhaa, mutta joka puolella minne katsonkin, mistä lähetetään uutisia, näyttää siltä, että kaikki hajoaa käsiin. Tiedäthän, kaikki pahenee, Kryon! Juuri siihen aikaan, kun sinä sanoit energiaa tuotavan maapallolle, jolloin me näkisimme parannuksia, jolloin jonain päivänä meillä olisi todellisia ratkaisuja, niin me saammekin kauhua sen sijaan! Miten me perustelemme nämä kaksi asiaa? Se on turhauttavaa. Eikä ainoastaan tämä, jos minä itse vielä pystyisinkin oikeuttamaan sen, mutta miten minä puhun ystävilleni siitä, kun he tulevat ja itkevät niitä, jotka me olemme menettäneet, kun he näkevät vihaa ja sotaa, kun he näkevät kaiken pahenevan, paranemisen sijasta? Mitä minä teen, taputan heitä päähän ja kerron energioiden muuttuvan? Ei. Minä haluan oikeita vastauksia.” Ensinnäkin, rakas ystävä, tartu kiinni jumaluudestasi! Ymmärrä se, mitä tapahtuu, että voit huokua rauhaa. Tee niin riippumatta siitä, mitä uutisissa on, ja kun ystäväsi tulevat luoksesi, sinulla on kuitenkin Jumalan rauha elämässäsi. Sinä olet jumaluuden lähettiläs. Aktivoi intuitiivisesti ne DNA-kerroksesi, jotka antavat sinulle rauhan ja jumaluuden epävarmuuden ja turhautumisen kohdatessa. Tämä on ensimmäinen. SINÄ olet ensimmäisenä, jopa ennen etsimääsi selitystä. Opettele hyväksymään se, että silloinkin, kun kaikki sinun ympärilläsi näyttää haiskahtavan haasteelta, on olemassa hiljainen piste nimeltään SINÄ, missä ystäväsi voivat istua ja löytää lohtua sinun energiassasi. Tämä on sitä, mitä majakka tekee myrskyn iskiessä… se johdattaa muita turvalliseen satamaan. Minäpä kerron teille, mitä on tekeillä, ja minä käytän vertauskuvaa. Mitäpä jos olisi olemassa kaikkein korruptoitunein kansa maapallolla? Kaikki siellä olisi korruptoitunutta. Et sinä, mutta teeskentele kanssani. Teeskentele, ettei siellä ole yhtään pientäkään korruptoitumatonta osaa, ja kansa olisi ollut korruptoitunut sata vuotta. Suoraa puhetta: Jokainen oli mukana. Tavallisella ihmisellä ei ollut mahdollisuutta päästä minnekään, ellei hän osallistunut korruptioprosessiin. Se oli elämäntapa. Tähän uskoteltuun näkymään astuu nyt uusi johtaja, jolla on rehellisyyttä. Muista, että tämä on vertauskuva. Nyt kuvittele hetken ajan, että sinä olisit tuo johtaja. ja sinä alkaisit yrittää tehdä parhaasi mukaan sellaista, mikä olisi oikein ja viisasta kaikille. Minäpä kysyn tätä: Luuletko sinulla olevan mitään ongelmia? Joitain haasteita ehkä? [Naurua] Ehdottomasti sinulla olisi! Mitä tehdä? Vastaus on se, ettet sinä pysyisi siihen koskaan yksin. Sinun täytyisi aloittaa niistä, jotka ovat sinun ympärilläsi, ja sinun olisi näytettävä heille valosi. Sinun olisi näytettävä heille ero elämällä sitä. Kun he kerran tuntevat turvallisuutta sinun kanssasi, he voivat nähdä sinulla jotain sellaista, mitä he haluaisivat… rehellisyyttä. Melko pian tämä saattaisi tarttua, ja sinulla olisi rehellinen hallitus. Sitten he ehkä levittäisivät sitä edustajainhuoneeseen, kunnes sinulla olisi aina enemmän ja enemmän niitä, jotka astuisivat laivaan, jotka näkisivät sen kaiken viisauden. Kun sinä nostit ”rehellisyyden” harkon ja he näkivät tämän kadoksissa olleen aarteen, he innostuivat. Viisitoista vuotta sitten tämä tuotiin teille tiedoksi eri sanoin kanavoinnissa ”Tarina tervakuopasta”. Tästä tässä on kyse. Lopetetaanpa kertomus hetkeksi. Minäpä kerron teille, mitä vertauskuva tarkoittaa tähän mennessä. Kuka on tämä uusi vertauskuvallinen johtaja? Johtaja on Ihmisten tietoisuus. Se on noussut nopeasti. Se on muuttunut, ja se on oma energiansa, joka kirjaimellisesti on kotelossa kaikkialla teidän ympärillänne, ja se kerjää tulla löydetyksi. Kun maapallo muuttaa energiaansa, se ei pakota valintaa sinun puolestasi. Tämä on teidän inhimillisen vapaan valintanne pääajatus. Se ei vakuuttele. Se ei yllytä. Se vain on olemassa, jospa haluaisit katsoa sitä kohti. Tämä on kaksinaisuuden prosessin kunnioittamista, eikö olekin? Tämä uusi johtaja, nimeltään parantunut Ihmisten tietoisuus, on täällä ja se sanoo: ”Minulla on teille maailmanrauha. Minulla on teille niihin terveyttä maihin, jotka sitä tarvitsevat. Minulla on teille sellaisia käsitteitä, joiden kukaan ei ole koskaan ajatellut antavan kompromissin ja ratkaisun ratkaisemattomaan. Minulla on teille muinaisen vihan loppu. Minä olen täällä ruokkimassa teitä, jos te olette totuudennälkäisiä.” Tällaisessa huoneessa, täynnä tähän tietoisuuteen vastaavia Valotyöntekijöitä, pitäisi olla ilmeistä monille teistä, että asiat muuttuvat… erittäin paljon! Miksi nämä uutiset ovat niin pahoja? Tässä on kertomuksen seuraava osa: Tässä vertauskuvassa, kun sinä johtajana saat joitain muitakin auttamaan sinua tässä rehellisyyden etsinnässä, sinä käännät kirkkaan valon päälle (lopultahan sinä oletkin Valotyöntekijä, eikö?) Yhtäkkiä tässä kirkkaassa valossa, kaikki ne, jotka tunsivat pimeyden olevan heidän ystävänsä, saatiin esille, jolloin kaikki voivat nähdä heidät! Mitä tapahtuisi iankaikkisen pimeässä paikassa, jos sinä kääntäisit uskomattoman kirkkaan valon päälle? Minäpä kerron. Pimeä energia alkaisi kipittää, yrittäen löytää piilopaikkoja! Sinä paljastaisit pahimmista pahimman. Kuuluisi parahduksia, tulisi muutoksia, ja yhtäkkiä pimeät asiat, jotka aina olivat olleet olemassa, katsoisivat sinua! Jotkut niistä saattaisivat hyökätä sinun kimppuusi. Mutta ei olisi mitään piilopaikkaa. Vähitellen niiden täytyisi muuttua myös… hyväksyä uusi valo, tai löytää joku toinen pimeä paikka. Niiden syiden vuoksi, mistä on jo keskusteltu, Ihmisluonto pitää draamasta. Sinä huomaat, ettei ole olemassa mitään hyvien uutisten kanavaa. Eikö se olisikin jotain? Paikka, johon sinä voisit virittäytyä ja kuulla hyviä asioita koko päivän, ja jossa sinä voisit kuulla tarinoita siitä, kuinka ihmiset auttoivat ihmisiä? Kuvittele sellainen lähetys, jossa sinä kuulisit voitoista, ilosta ja yleisesti positiivisista kokemuksista! Eikö se olisikin jotain? Ja te saatatte sanoa: ”No, kuka kääntäisi sellaisen kanavan päälle?” Ja vastaus on, ei tarpeeksi moni tällä hetkellä. Me tiedämme sen. Mutta kun niin tapahtuu, ja niin tulee tapahtumaan jonain päivänä, te ymmärrätte, että osa Ihmisten tietoisuutta on todella muuttunut. Niinpä vastaus kysymykseen siitä, että te olette turhautuneita mediaan on tämä: Ymmärtäkää, mitä tämä muutos saa aikaan. Teidän ”rehellisissä ja tasapainoisissa” uutisissanne te vastaanotatte ”rehellisiä ja tasapainoisia HUONOJA uutisia”. Te saatte vaan osan siitä, koska sellainen on Ihmisluonto. Se kattaa ”ryntäilyn”, ja negatiivisuuden lisääntyminen johtuu valon lisääntymisestä! Ymmärtäkää intuitiivisesti, että on olemassa toinenkin puoli, mutta se ei näy. Ymmärtäkää omassa tietoisuudessanne se ilo, joka on myös olemassa, jotta te voisitte tasapainottaa tilanteen omassa logiikassanne. Ymmärtäkää vertauskuvallisen johtajan mahdoton tehtävä: vanhan energian hämmentäminen saa jokaisen yhtäkkiä tukehtumaan pimeyden pölystä. Numero kaksi: ”Kryon, minä olen väsynyt ihmisiin ja turhautunut heihin. Mitä sellaista oli tekeillä viimeisen, noin vuoden aikana, joka sai ihmiset muuttumaan niin radikaalisti? Minä en ymmärrä sitä! Monet, joiden kanssa minä olen ollut, näyttävät jakautuneen ryhmiin tavalla tai toisella, ja he muuttuvat.” No, Majakka [tauko]… Minäpä esitän joitain kysymyksiä siitä. Oletko sinä varma, että he muuttuvat, vai muututko sinä? Mitä jos olisikin sellainen tilanne, missä sinä olet pyytänyt valaistumista ja sinä olet saanut sitä… erittäin pehmeällä ja kallisarvoisella tavalla. Mitä jos sinusta tulee viisaampi ja sinä katsot ystäviäsi ja perhettäsi, et tuomiten vaan viisaudessa, ja sinä havaitset eron? Mitä jos se olitkin sinä, joka muuttui eivätkä he? Ja jälleen me peräänkuulutamme tätä suvaitsevuutta ja kärsivällisyyttä, kun sinä liikut… mutta he jäävät entiselleen. Avautuu siis kuilu, koska sinä liikut ja he eivät. Kuilun poikki voidaan rakentaa silta, mitä me olemme vertauskuvallisesti kutsuneet Miekkojen Sillaksi. Tämä on nyt vanhaa informaatiota, mutta yhtäkkiä se onkin sinun ovellasi. Nyt se on sinun todellisuuttasi, kun joitain vuosia sitten sitä Kryonin opetuksissa annettaessa se oli vain kirja. Sinun elämässäsi ei ole koskaan ollut sellaista aikaa, jolloin sinä olisit nähnyt ihmiskunnan jakautuvan ryhmiin tällä tavalla. Onko sinua petetty henkilökohtaisesti viime aikoina? Mitä se merkitsee sinulle? Ei enää aidalla istumista! Se alkaa tulla esiin, eikö alakin? Mitä muut todella tuntevat ja ajattelevat, alkaa tulla esille. Te siis näette nyt, kuinka Ihmisolennot alkavat liikkua erilleen ja eristäytyä sinne, mihin he todella uskovat, kun se ei ollut niin ilmeistä aikaisemmin. Nyt on sinun vuorosi, Ihmisten tietoisuuden johtajan osana, näyttää rakkauttasi, myötätuntoasi ja suvaitsevuuttasi niitä kohtaan, jotka vetäytyvät sinun luotasi… jopa niitä kohtaan, jotka pettäisivät sinut. Voitko sinä tehdä niin? Minäpä kerron, rakas Ihmisolento, mitä tapahtuu, kun katsot sinua pettäneen ihmisen silmiin ja rakastat häntä joka tapauksessa. Tämä energia on jumalallista, ja se menee suoraan maahan - suoraan kristalliin! Muistiin tallentuu sinun tekosi ja sen vaatima viisaus, ja se muuttaa planeettaa. Näin se toimii. Ala katsoa ihmisiä eri tavalla. Katso heitä ylösnousemuksen silmien kautta. Näe heidät perheenä. Riippumatta siitä, mitä he ovat sinulle tehneet normaalissa yhteiskunnassa, ymmärrä heidän olevan osa kaikkeutta. Jos on heidän valintansa siirtyä sinusta poispäin, niin olkoon. Mutta ymmärrä, että heitä rakastetaan yhtä paljon kuin sinuakin. Voitko sinä tehdä tämän? Se on yksi vaikeimmista asioista, mitä me olemme koskaan pyytäneet Ihmisolennolta. Katso pettäjääsi ja rakasta häntä, aivan kuin rakastat itseäsi. Numero kolme: ”Kryon, minä olen väsynyt - todella väsynyt. Minulla ei näytä olevan sellaista energiaa, kuin minulla oli ennen. Tiedäthän, Kryon, sinä opetat, että maapallolle toimitettava energia lopulta yhdistyy lemurialaisten energiaan - Valotyöntekijöiden energiaan! Minusta pitäisi tuntua vahvemmalta, ei heikommalta. Miksi minä olen aina niin uupunut? Teenkö minä jotain väärin?” Eivät kaikki teistä esitä tätä kysymystä, mutta tarpeeksi moni taatakseen tämän keskustelun. Miten minä kerron sinulle tämän, rakas ystävä? Seuraavan kerran, kun sinä tunnet itsesi väsyneeksi, seuraavan kerran, kun sinä tunnet, että sinun täytyy istua alas ja ehkä itkeä sitä tosiasiaa, ettei aina ole ollut näin, minä haluan sinun tietävän jotain: Teidän ympärillänne on seurue, joka juhlii teidän elämäänne, katselee teidän laittavan alas niitä painoja, joita te olette luvanneet kantaa! Ettekö te ymmärrä, että kun energia alkaa lähestyä sitä, mitä te olette odottaneet, te menette töihin? Te olette tulleet tänne tekemään yhtä raskaimmista henkisistä muutoksista, mitä kukaan Ihmisolento on tehnyt tämän planeetan historiassa. Kun tämä uusi energia, joka on yhteismitallista teidän energianne kanssa, tulee planeetalle, te nostatte sen suoraan planeetan todellisuuteen omin avuin. Se on osa teidän jokapäiväistä kulkuanne! Jotkut teistä sanovat: ”No, Kryon, kaikki, mitä minä tänään tein, oli tankin täyttäminen ja asioilla juokseminen! Suuria henkisiä tehtäviä, eikö? No, olen väsynyt!” Kuunnelkaa, teidän jokapäiväisen Valotyöntekijänä olemisen prosessissanne tällä planeetalla, teistä on olemassa monikerroksisia osia, jotka kantavat energiaa tätä maapalloa varten. Se tosiasia, että te olette täällä valaistuneessa tilassa, luo energiaa! Ei sillä ole merkitystä, mitä te teette. Pimeässä huoneessa nekin valot, jotka kulkevat ja teeskentelevät, etteivät ne olekaan valoja, valaisevat kuitenkin huonetta! Ehkä sinä heräät aamulla ja olet todella väsynyt, niinpä sinä päätät pitää päivän vapaata, ja se tekee sinusta vielä väsyneemmän! Kuulostaako tutulta? Ah, sinä nostelet painoja! Mikä kunnia meille onkaan istua tällaisten Valotyöntekijöiden kanssa! Te itse asiassa tulitte halukkaina ja suunnitelma mukananne tekemään tätä, muistatteko? Seuraavan kerran, kun tunnet väsymystä, mikset tervehdi meitä ja kiitä tästä väsymyksestä. Sinä voit pitää hetken taukoa ja sanoa: ”Minä ymmärrän nyt, että minä teen jollain tavalla planetaarista työtä, ja minä olen onnellinen ja iloinen ollessani osa Jumalan perhettä. Minä tunnistan Urim Ve Tumim’n. Minä tunnistan Aleph Etz Adonai’n. Kun sinä teet tämän, henkinen DNA-ryhmittymä aktivoituu, ja sinä alat ymmärtää, mistä henkisessä painojen nostelussa on kyse. Väsynyt? Kyllä. Tilanne ei jatku tällaisena ikuisesti. Nämä ovat niitä aikoja, joista me olemme puhuneet. Niitä ei ole enää tulevaisuudessa. Ne ovat täällä. Nostele siis painoja ja ymmärrä, että tämän vuoksi olet täällä. Tämän vuoksi me myös rakastamme teitä tällä tavalla, kuin me rakastamme. Sitten myöhemmin… pidä toinen päivä vapaata! Numero neljä: ”Kryon, minä olen huolissani siitä, mitä minä näen tämän planeetan elementeissä. On maailmanlaajuista lämpenemistä. Jäätiköt sulavat. Me kuulemme tarinoita säiden muutoksista. Minua pelottaa… tai vähintäänkin olen huolissani.” Rakas ystävä, mitä sinä oikein odotit? Kun kello kilisi ja ottelu alkoi, tulitko sinä pois kulmastasi etkä odottanut mitään? Kun maa värähtelee nopeammin ja teidän aikakehyksenne muuttuu, geologisia muutoksia tapahtuu myös. Menkää ja lukekaa alkuperäisiä kuvauksia [viittaus Kryonin kirjoihin]. Me kerroimme teille, että voi tulla melko piankin teidän elinaikananne aika, jolloin planeetan joissain osissa mikään ei kasvaisi hedelmällisillä alueilla ja jolloin aikaisemmat erämaat kukoistaisivat. Me kerroimme teille geologisen ajan ja toiminnan lisääntymisestä. Me kerroimme teille magneettiverkon liikkeiden nopeutumisesta, sitten me kehotimme teitä myös tarkkailemaan vakavia säämuutoksia. Nyt kun näitä asioita on siis tapahtunut, mitä tämä tekee yhteensä sinun mielestäsi? Minäpä kerron teille, jos te ette ole vielä keksineet sitä, että te olette muuttaneet aikakehystänne! Te näette geologian lisääntyvän. Aikakehys on kasvanut niin, että te näette sellaisia asioita omana elinaikananne, joita te ette olisi muuten nähneet. Tätä parantunut maapallo tekee. Itse maaperä muuttuu. Se ei ole jotain esoteerista muutosta, jonka vain harvat ”valaistuneet” voivat nähdä! Se on todellista! Me kerroimme teille tämän. Me myös kerroimme, että maa vastaa Ihmisten tietoisuuteen, ja nyt te saatte nähdä sen. Ja nyt, kun te lopulta näette sen, te kerrotte minulle olevanne huolissanne? Siunausta… kaksinaisuus todellakin toimii! Jälleen kerran minä annan teille tämän informaation. Maailmanlaajuinen lämpeneminen on valtamerien ja planeetan, ei ilmakehän tuote. Me odotamme innolla tiedemiesten huomaavan tämän. Kun he huomaavat sen, me pyydämme teitä muistamaan, missä te kuulitte siitä ensiksi. Ehkä se tuo luotettavuutta tähän tapahtumaan niille teistä, jotka ihmettelevät, onko tämä kanavointi todellista? Me myös kerroimme teille, että tämä lämpeneminen olisi tapahtunut joka tapauksessa, jopa ilman teillä olevaa fossiilisen polttoaineen ongelmaa. Sitten seuraavassa henkäyksessä minä sanon kaikille teille, jotka kuuntelette tai luette, että olkaa hyviä ja jatkakaa fossiilisen polttoaineongelman puhdistamista joka tapauksessa! Mutta se ei aiheuta maailmalaajuista lämpenemistä. Kaikki tämä asettuu, koska maa on dynaaminen. Kuunnelkaa: Ei ole tekeillä sellaista jumalallista suunnitelmaa, jonka mukaan otetaan maa ja tehdään siitä asumaton! Näyttäisikö se teistä oikealta, ettei maa tukisi sitä, mitä te olette tekemässä? Ei. Maa on kumppani kaikessa tässä. Se on samanlaista kuin uutisia nähdessänne. Se on turhauttavaa, eikä siinä ole järkeä. On aika kääntää huolestuminen iloksi ja juhlaksi. Tässä on ironiaa. Nämä samat asiat, joista te olette huolissanne, ovat tapahtuneet sen vuoksi, mitä te olette tehneet muuttaaksenne tämän planeetan tietoisuutta! Numero viisi: ”No, Kryon, hetki sitten sinä sanoit puhuessasi maapallon muuttumisesta ja valon sytyttämisestä, että on paljon niitä, jotka ryntäilevät näennäisesti pakoon kivien alta. Toisin sanoen, me tulemme näkemään paljon pahuutta maapallolla. Me näemme sitä nyt. Onko tämä syynä siihen, että me näemme nyt paljon enemmän vihaa ja pahuutta, kuin mitä me olemme koskaan ennen nähneet?” Kyllä. Kun valo on sytytetty ja aina olemassa ollut paljastuu, on vaikeaa istua aidalla, eikö olekin? Tämän juuri näette. Kaksi vuotta sitten me istuimme tässä paikassa ja kerroimme teille juuri tästä mahdollisuudesta, ja nyt te koette sen. ”Niin voidaan sanoa, että me tulemme tarvitsemaan paljon apua tämän vuoksi. Mitä me voimme tehdä suojellaksemme itseämme siltä pahalta, jota näyttää ryömivän kivien alta ja tulevan kohti? Miten me suojelemme itseämme?” Minä sanon tämän erittäin tiukasti julkaisemista varten vielä kerran: Rakas Ihmisolento, suojautuminen - henkinen, energeettinen suojautuminen - on vanhan energian jäänne. Se perustuu salaiseen pelkoon, ja oli aika, jolloin te saatoitte toivoa suojautuvanne muiden energioilta, mutta sitä ei tarvita enää. Jälleen kerran me käytämme pimeän huoneen vertauskuvaa: Kun joku tulee huoneeseen säteillen valoa, pimeys häipyy. Se kyllä jää! Se ei yritä hyökätä vastaan. Sen sijaan se muuttuu. Pimeydestä tulee valoa, ja sinä olet tämän aikaansaava Majakka. Siis jälleen kerran, pimeä energia ei ole aktiivista energiaa. Sen olemassaolo riippuu täysin tyhjästä tilasta… ja tästä tyhjästä tilasta löytyy pelko. Sinä olet se, joka kantaa tuota valoa! Sitä generoituu automaattisesti, kun sinä alat värähdellä korkeammalla tasolla ja kehittää jumaluuttasi. Minne tahansa kuljetkin, sinun valosi muuttaa pimeän energian polullasi. Ei ole tarvetta suojautumiseen. Käytä sinulla olevaa valoa kyllästämään täysin kaikki se, mikä on epäsopivaa ja minkä kanssa sinä joudut kosketuksiin. Tämä on todellisuutta ja lupaus. Tämä on jotain, mistä me olemme kertoneet teille monta kertaa aikaisemminkin. Olkaa hyvät ja ymmärtäkää, että teidän valonne ei ole hyökkäävää voimaa, vaan neutraloivaa voimaa. Jälleen kerran, pimeä huone valaistuu, ja prosessissa tulee esiin näkökyky. Tämä on hyökkäävää ainoastaan pimeydelle! Älkää olko turhautuneita tai pelokkaita niiden teidän ympärillänne olevien vuoksi, joiden te uskotte kantavan pimeämpiä energioita. Tässä uudessa energiassa, jopa pimeinkään kuviteltavissanne oleva Ihmisolento ei voi teidän läsnä ollessanne saada mahdollisuutta lävistää sitä valoa, jota te kannatte. He eivät voi ampua pimeyden aseella teitä! Ne, jotka yrittävät heijastaa pimeyttä, tarvitsevat tyhjän, valottoman tilan, jotta heidän pimeytensä voisi olla olemassa. Se muuten on syy siihen, miksi heidän joukossaan on niin paljon turhautumista. Ne, jotka kantavat pimeää energiaa mukanaan omasta valinnastaan, eivät yksinkertaisesti pääse mihinkään yrittäessään tehdä sitä, mitä he ovat aina tehneet… vaikuttaa kaikkeen ympärillään olevaan ja luoda pelkoa. Kun he eivät näytä voivan vaikuttaa teihin, he tulevat hyvin vihaisiksi. Oletteko huomanneet? He tulevat vihaisiksi, koska te ette reagoi heidän pimeyteensä, Majakat. Me puhumme tästä enemmän toisella kertaa. On erittäin mielenkiintoista, miten ihmiset työskentelevät toistensa kanssa, varsinkin kun yksi heistä on Majakka. Jotkut tulevat hyvin vihaisiksi teidän läsnä ollessanne. Te voitte olla tekemättä mitään, ja jopa olla sanomatta mitään. Mutta yksinkertaisesti vain kantamalla valoanne paikasta toiseen, te usein saatte aikaan heidän turhautumisensa. Tämä on kaikki osa teidän henkilökohtaisten, moniulotteisten kenttienne vuorovaikutusta, josta me olemme puhuneet aiemmin tämän kanavoinnin aikana. Ehkä tämä, kaikista tämän illan asioista olisi yksi niistä altistumisista, mitä teidän elämässänne tapahtuu niiden kanssa, jotka pettävät teitä ja kääntävät selkänsä teille, Majakat. He kantavat energiaa, joka ei ole yhteismitallista teidän energianne kanssa. Te turhautatte heitä, tiesittekö sen? Tämän ironia on siinä, että yhdeksi Valotyöntekijän turhaumaksi on listattuna se, että te turhautatte heitä. Numero kuusi: ”Kryon, minä olen turhautunut siitä, että minun täytyy opetella samoja läksyjä aina uudestaan ja uudestaan. Tulenko minä koskaan onnistumaan niissä? Miksi minun täytyy jatkaa tätä?” Minäpä kysyn teiltä erään kysymyksen. Ennen kuin jotkut teistä tulivat tänne, he söivät mahtavan aterian. Se ravitsi teidän kehoanne, ja täällä te istutte tuoleille. Kun tämä tilaisuus on ohi, te luultavasti lähdette tästä huoneesta ja teette sen uudestaan! Mikä teitä oikein vaivaa? Ensimmäinen ateria ei ollut tarpeeksi hyvä? [Naurua] Eikö se ravinnut teitä? Ravitsi. Eikö se ollut hyvä? Oli. Ymmärrättekö? Rakas ystävä, olet kasvutilassa. Kun sinä kertaat oppitunteja, sinä et itse asiassa kertaa niitä. Sen sijaan sinä ravitset elämääsi tällä planeetalla. Älkää pitäkö sitä kertaamisena. Te ette katso aterioitanne tällä tavalla, ettehän? Istuudutteko te syömään ruokaanne ja sanotte, ”Voi ei, ei taas”? Ettekö te odotakin innolla tätä ravitsemusta ja perheenne seurassa istumisen iloa? Jos sinä alkaisit katsoa haasteitasi samalla tavalla, Rakas Ihmisolento, tämä maailma parantaisi itsensä paljon nopeammin. Nähkää se, mikä vaikuttaa kertaamiselta, oppimisen vahvistamisena. Ymmärtäkää, että te ette ole loputtomassa henkisessä kierrossa yhtään sen enempää, kuin mitä teidän kehonnekaan on loputtomassa biologisessa kierrossa. On elämää ravitsevaa syödä, ja on elämää ravitsevaa saada henkistä tietoa, joka luodaan niistä elämänne olosuhteista, jotka tarvitsevat ratkaisua. Se on osa elämää. Tämä on meidän viestimme. Ottakaa siis tämä suloinen energia, kun me lopetamme, ja muuttakaa se joksikin muuksi. Täällä on niitä, jotka tulivat tänä iltana paranemista varten. Ehkä se oli tunnetason paranemista, ehkä fyysistä paranemista tai tilanteen paranemista. ”Rakas Kryon, minulla on mahdoton tilanne. Siihen ei ole olemassa ratkaisua.” Kyllä on! Sinä et usko Hengen tietävän näistä asioista! Kuinka sinä tiedät, ettei sinun pyytämäsi ole mukana jonkun muun luomisprosessissa, jonkun, joka ilmentää sellaista synkronismia, joka tulee ratkaisemaan hänen ongelmansa ja samassa prosessissa myös sinun ongelmasi? Tällä tavalla se toimii. Ajattelitko sinä sitä? Rakkaat ystävät, te edelleen eristätte itsenne ja ajattelette olevanne yksin. Jollain tavalla teistä tuntuu siltä, että teidän täytyy ratkaista kaikki yksin! Siinä kaksinaisuus on toimimassa. Te ette ole yksin, ja teidän haasteenne ei ole pelkästään teille. Totuus? Ryhmä-DNA, josta me puhuimme, on sellainen henkinen ryhmä, joka kirjaimellisesti yhdistää jokaisen Ihmisolennon moniulotteisesti kaikkiin muihin Ihmisolentoihin tällä planeetalla! Se ei ole pelkästään tuo DNA, jota ei voi nähdä teidän todellisuudessanne… se on jumalallista voimaa! Se monitahoisuuden verkko, jota me emme ole edes alkaneet vielä kuvailla teille, se on vielä Kosmisesta Hilasta annetun tiedonkin yläpuolella. Te olette yhteydessä jokaiseen olemassa olevaan Ihmiseen. Se saa aikaan kanssaluomisen tarkoituksen ja synkronismin verkon. Niin se toimii. Kuten te voitte kuvitella, se on uskomattoman monimutkainen verkko, jossa ihmiskunnan Korkeammat Itset tekevät sellaisia asioita, joita te ette voi kuvitellakaan… kaikki kerääntyneinä yhteen, teidän kaikkien istuessanne siellä ja tuntiessanne itsenne yksinäisiksi! Tänä iltana, käännetään tämä suloinen energia ilmentymään. Mikä on teidän haasteenne? Mitä jos me ilmennämme teidän elämäänne tarkoituksenmukaista energiaa… juuri nyt? Kun me puhumme kanssaluomisesta, me puhumme ratkaisuista teidän elämänne ongelmiinne. Me emme puhu siitä, kuinka ilmennetään materiaalisia asioita teidän mielihyväksenne. Ei. Te elätte kulttuurissa, jossa monet materiaaliset asiat ovat välttämättömiä ja niitä tarvitaan. Me ymmärrämme tämän. Mutta se, mitä on jokaisen täällä istuvan tai tätä lukevan Ihmisen edessä, on ainutlaatuista. On kyse ennen kaikkea tasapainosta kuin mistään muusta. Käännetään siis tämä suloinen energia teidän parannukseksenne tänä iltana. Se on tehty aikaisemminkin monta kertaa niiden ryhmien kanssa, jotka istuvat Kryonin edessä kuten te. [Tauko] Sinulla on vapaa valinta, rakas Ihmisolento, ja kaikkien sinulla olevien vapauksien joukossa on vapaus syleillä Jumalan rakkautta elämässäsi ja lähteä täältä erilaisena, kuin mitä sinä tulit tänne. Ja tämä on totuus. Ja niin se on. - Kryon |
| Copyright © 2003-2010 Rosedale Books |