![]() |
![]() |
||||
|
Jan Tober Puhelin pärähti soimaan eräänä aikaisena aamuna Jan Toberin elämässä: "Tässä on Benny Goodman", ääni sanoi. "Sinua on kovasti suositeltu ja minä haluaisinkin palkata sinut, mutta en ole koskaan kuullut sinun laulavan. Voisitko hyräillä minulle jotain?" Tällaisista aineksista sadut syntyvät - ainakin jazz-laulajatytön kohdalla! Mutta tämä puhelu oli vain yksi monista asioista, jotka olivat enteilleet Janille huikeaa uraa. Kun hän oli vielä teini-ikäinen, hän korvasi Ann Richardsin laulajana Stan Kenton Bandissa*, ja jatkoi edelleen esiintymistä lavalla ja Stanin vakituisessa tv-showssa, joka lähetettiin Rendezvous Ball Roomista Balboa Islandilta. Sieltä hän jatkoi eteenpäin tehden kahden vuoden kiertueen Les Elgartin orkesterin mukana, sitten kaksi kiertuetta Si Zentnerin ja The Four Freshmenin kanssa. Samaan aikaan hän teki myös esityksiä yhdessä Rowan & Martinin, Bob Hopen ja monen muun kanssa. Sitten Fred Astaire kutsui hänet edustamaan omaa uutta levymerkkiään! (* Janilla on oma katkelmansa viimeisimmässä Stan Kentonin omaelämänkertakirjassa, The Kenton Kroniclesissa. [www.stan-kenton.com]) Kun hän kyllästyi matkusteluun, Jan asettui asumaan Del Mariin, Kaliforniaan, ja jatkoi eteenpäin tehden paikallista 90-minuutin päivittäistä tv-show'ta yli kahden vuoden ajan. Tässä vaiheessa Goodmanin agentti otti häneen yhteyttä - ja Jan torjui hänet! Kun Benny sitten soitti itse henkilökohtaisesti, hän kuitenkin hyväksyi tarjouksen ja palasi takaisin kiertueelle. Tällä kertaa Swingin kuninkaan kanssa. Voisi hyvin kuvitella, että vuonna 1980 Yhdysvaltoja Ranskan Cannesissa järjestetyille Ranskan Kansainvälisille Musiikkifestivaaleille edustamaan valittuna laulajana Janilla ei olisi ollut aikaa muulle kuin musiikilleen. Itse asiassa hän on myös ilmiömäinen suunnittelija ja taiteilija, ja hänen taulujaan, vaatteitaan ja korujaan on myytävänä gallerioissa ja putiikeissa monissa osavaltioissa… puhumattakaan Kryon-seminaareista. Jan on ollut aktiivinen metafyysikko koko ikänsä ja sitä, sekä omaa syvällistä musiikkikokemustaan hyödyntäen, hän keskittää nyt pyrkimyksensä siihen, että muuttaa elämiä äänen ja värin avulla. Hänen "Ääni/Väri" -työpajansa ovat osa Kryon-seminaareja kaikkialla maailmassa, samoin kuin hänen ohjatut meditaationsa. Hän on julkaissut myös useita siihen liittyviä musiikki- ja taidetuotteita, jotka on listattu hänen omille sivuilleen. Paitsi että hän kiertää maailmaa Kryon-työn tiimoilta, Jan esiintyi kolmesti Yhdistyneissä Kansakunnissa, New York Cityssä. Jan ja Lee Carroll ovat kirjoittaneet yhdessä bestsellerit Indigolapset ja An Indigo Celebration (ei vielä julkaistu suomeksi). Nämä kirjat on tunnustettu johtavien metafyysisten lastenkirjojen joukkoon Yhdysvalloissa. [Indigo-sivut] Tutustu Janin weppisivuihin, joilla on tietoa hänen parantavasta musiikistaan ja äänituotteista, samoin kuin hänen taiteestaan. Mukana on myös jazzia! |
| Copyright © 2003-2010 Rosedale Books |