Tulosta sivu


Untitled Document

Havaintoja mestaruudesta, osa II

Kryon-yleisökanavointi

Laivassa Tyynellä valtamerellä - 11. syyskuuta 2003
Lee Carrollin kanavoimana

Vapaasti suomentanut Pirjo Laine

Alla oleva tieto on vapaasti käytettävissäsi. Voit halutessasi kopioida tai tulostaa sen tai välittää sen ystävillesi. Sen Copyright kieltää kuitenkin sen myynnin kaikissa muodoissa muilta kuin Tekijänoikeuksien haltijalta.

Lee Carroll

[Kryon on lisäillyt ja parannellut tätä kanavointia uudelleenkanavointiprosessissa alkuperäisen puhtaaksikirjoitetun kanavoinnin päälle. Tämä tehtiin siksi, jotta teksti olisi arvokkaampaa ja jotta yleisökanavoinnin aikana energeettisesti annetut käsitteet olisivat selvempiä.]

-----------

Tervehdys, rakkaat ystävät, minä olen Kryon Magneettipalvelusta.

Me haluaisimme julistaa tämän turvapaikaksi. Täällä on paljon toimintaa teidän ympärillänne, tässä kokemuksessa, jota te kutsutte ”risteilyksi”. Kääntykää meidän kanssamme sisäänpäin hetkeksi.

Oletteko te jo alkaneet tuntea perheen? Oletteko te alkaneet ymmärtää, että teidän vieressänne istuvilla Ihmisillä - riippumatta siitä, mistä he tällä planeetalla ovat kotoisin - on jotain yhteistä teidän kanssanne?

Kauan sitten kaikki tässä huoneessa olijat kokoontuivat yhteen sellaisessa muodossa, sellaisella tavalla, jota te ette pysty edes ajattelemaan - ei ollut olemassa aikaa. Eikö se olekin mielenkiintoista, että te ajattelette suunnitteluistuntoja tapahtuvan ennen teidän tänne tuloanne? Se on järkeen käyvää lineaarisessa mielessä, eikö niin? Mutta ketkä teistä ajattelisivat ”suunnitteluistuntoa” pidettäväksi jostain sellaisesta, mikä on jo tapahtunut? Eikö tämä saakin aivonne tulemaan hulluiksi? Minä voin ymmärtää miksi.

Siis ollaanpa yksinkertaisia. Kuinka monet teistä ymmärtävät, että juuri nyt on menossa suunnitteluistuntoja seuraavaa inkarnoitumistanne varten?

Te voitte vastata: ”Odotapa hetki, Kryon, minä en ole tehnyt sitä valintaa vielä! En ole todellakaan varma siitä, tulenko takaisin. Meidän ei pitäisi tässä laittaa rattaita hevosen eteen.”

Todellako? Miten sinä tiedät sen? Miten sinä tiedät sen, että sinä et voisi olla jatkuvassa suunnitteluistunnossa koko ajan? Vapaa valinta on kuningas täällä, mutta te olette niin lineaarisia, että te aina ajattelette Jumalakin olevan lineaarinen, mutta tosiasiassa se osa Jumalaa, joka sinä olet, on ”nyt-hetkessä”. Ehkä sinä tunnet työsi Maapallolla tulleen tehdyksi? Tämä olettaa sinun tietävän, mikä sinun työsi on! Tiedäthän, että Itsensä tunteminen valmiiksi tai asian loppuun saattaneeksi on erilaista kuin itsensä tunteminen väsyneeksi. Väsyneenä oleminen on erittäin lineaarinen Ihmisen ominaisuus! [Hymyilyä] Olla valmis Maaplaneetan kannalta on erittäin henkinen ominaisuus. Useimmat teistä, jotka kuuntelevat ja lukevat tätä, tulevat ehdottomasti takaisin! Mitäpä jos tämä vapaan valinnan suunnittelu olisikin siis ”vapaata valintaa hetki hetkeltä”, sen sijaan että se olisi ”vapaata valintaa etukäteen”? Joko te olette hämmentyneitä?

Hämmentävä moniulotteisuus

Minäpä annan tämän esimerkki: Kaikki asiat tunnetaan mahdollisuuksina ”nyt-hetkessä”. Kuitenkin mahdollisuudet nähdään myös niin, kuin kaikki olisivat ilmenneinä samaan aikaan. Te ette voi helposti ymmärtää tätä. Voitteko te kenties ajatella sellaista vaikutusvallan ympyrää, joka on kuin jättimäisen ilmapallon sisäpuoli ja te istutte sen keskellä? Ympärillänne, pallon sisäpinnalla te voitte nähdä kaikkien asioiden kaikki mahdollisuudet, jotka koskaan olivat, jotka koskaan ovat tai jotka koskaan voisivat olla. Todellakin, menneisyyden mahdollisuudet ovat siellä myös, ja kun me sanomme ”menneisyyden mahdollisuudet”, se ei ole mikään virhe. Koska mitä menneisyys on muuta kuin harha, joka antaa sinulle havainnon siitä, missä sinä olet tällä hetkellä? Lisäksi tämä on ympyrä sen vuoksi, että se yhdistää jatkuvasti kaikki pisteet… se ei lopu koskaan ja se on ilman mitään alku- tai loppupistettä.

”Kryon, menneisyys ei ole harhaa... se tapahtui!” te saatatte sanoa. Me sanomme tämän: Kun menneisyys ”tapahtui”, missä te olitte? Vastaus on se, että te olitte samassa paikassa, kuin te olette nyt. On olemassa vain yksi oikean todellisuuden hetki - se, jolloin teidän silmänne liikkuvat näitä rivejä pitkin, juuri nyt. Teidän ylemmällä rivillä lukemanne sanat eivät ole teidän todellisuuttanne. Ne ovat menneisyyttä. Sanat seuraavassa kappaleessa eivät ole myöskään sitä, koska ne ovat tulevaisuutta. Mutta ne molemmat ovat olemassa, eikö niin?

Totuus on tämä: Teidän ”todellista” todellisuuttanne ovat kaikki ne sanat, jotka te juuri luitte, sanat, joita te luette nyt, ja ne sanat, jotka ovat tulossa. Jos näin on, niin ne ovat kaikki tasa-arvoisia teidän lukemiskokemuksessanne, mutta nuo sanat muutamia lauseita sitten auttoivat ymmärtämään niitä sanoja, joita te luette nyt ja joita te tulette lukemaan. Se on looginen ympyrä, joka on lineaarisen ”ajan” ulkopuolella. Siis vaikka jokin saattaa todella olla ”tapahtunut” teidän todellisuusympyrässänne, se on edelleen ”aktiivinen” teidän vaikutusvaltanne piirissä, se, mitä te tunnette siitä ja mitä te teette tunteenne perusteella. Ne ovat sen vuoksi kaikki osa teidän kanssaluomistanne. Menneisyys ei ole paikalleen sementoitua. Sen sijaan se on järjestely, joka tuo teidät siihen, missä te olette nyt, ja se on osa teidän ”nyt-hetken” kokemustanne. Kun te muutatte nyt-hetkeänne”, te muutatte myös tuota järjestelyä… menneisyyttä.

Sanotaanpa esimerkiksi, että äskettäin te luitte jotain hätkähdyttävää ja järkyttävää yläpuolella olevista sanoista. Sitä ei saa tekemättömäksi. Se tapahtui. Te todella luitte ne sanat. ”Sanojen lukeminen” on todellista, lineaarista menneisyyttä. Myöhemmin, tulevissa kappaleissa oleva lausunto kertoo teille, mistä todella oli kysymys siinä hätkähdyttävässä informaatiossa. Sinä rentoudut. ”Joo… nyt minä ymmärrän”. Sinä hymyilet. Se ei ole enää järkyttävää… niinpä sinä juuri muutit menneisyyttä! Se tosiasia, että sinä luit nuo sanat, ei muuttunut, mutta sinun ”nyt-hetken” asenteesi niitä kohtaan muuttui. Tämä on erittäin köyhä vertauskuva moniulotteisesta käsitteestä, mutta se on paras, minkä me voimme antaa auttaaksemme teitä ymmärtämään sitä, että teidän koko todellisuutenne voidaan muuttaa koska tahansa te niin haluatte. 

Rakas perhe, me kaikki jatkamme tässä ilmapallossa istumista ja katselemme mahdollisuuksia… me kaikki, teidän tukijoukkonne mukaan luettuina. Sitä te ette ymmärrä, että osa ”sinusta” on edelleen meidän kanssamme! Me olemme läheisempiä kuin siskot ja veljet. Me olemme ”rakastuneita” toisiimme, yhdistyneitä toisiimme sellaisilla tavoilla, jonka vain Jumala voi ymmärtää.

Missä sinä olet, todella? Minkä osan mestaruudesta sinä otat vastaan, rakas Ihmisolento? Ymmärrätkö sinä, että vain osa sinusta on tällä planeetalla tekemässä työtä? Toiset osat ovat edelleen kuplassa teidän kaikkien loppuosan kanssa… kanssaluomassa, suunnittelemassa ja laittamassa täytäntöön ”pomoenergian” ohjeita - ”pomoenergia” on sinun kaksinaisuudessa maan päällä kulkeva osasi.
 
Jakautuminen vastakohtaisuuksiin

Tässä on henkinen sääntö: Tällä planeetalla ei ole ketään toista Ihmistä, joka voi vaikuttaa sinun totuuteesi tai henkiseen polkuusi, ellet sinä anna hänen tehdä sitä.

Nämä ovat koettelemuksen aikoja joillekin. Vuosia sitten me sanoimme, että oli sellaisten aikojen alku, jolloin monet tulevat näyttämään todellisen itsensä teille. Me kerroimme, että he hyppäisivät aidalta alas eivätkä he enää kauempaa pystyisi kätkemään sitä, mitä he todella tuntisivat ja ajattelisivat. Uusia yhteenliittymiä syntyisi ja monia hajoaisi. Tämä olisi tarkoituksenmukaista, koska energia jakautuu ja vastakkaisuus alkaa näkyä. Me kerroimme teille, että tätä tapahtuisi liike-elämässä, politiikassa, hallinnossa, uskonnoissa ja henkilökohtaisesti. Suuri osa tästä johtuisi siitä rehellisyydestä, joka alkaa näyttäytyä Ihmisen uudessa tietoisuuden todellisuusyhtälössä. 

Me tarkoitamme sitä, ettei teidän enää ole helppoa olla neutraali koskien teidän todellisuutenne energiaa. Kysymys kuuluu: Mitä minä aion tehdä sisälläni olevan enkelin kanssa? Minä aistin asioita, joita en ole koskaan ennen aistinut siitä, mikä on totta ja mikä ei. Minä alan nähdä merkityksettömyyttä monissa tekemissäni asioissa. Minä alan aistia, että rehellisyys kaikissa asioissa on tärkein ominaisuus elämässä. Minä alan odottaa sitä muilta! Minun on päätettävä, onko tämä minun uusi todellisuuteni vai ei… ja jos se on, mitä minä teen sillä?

Ne, jotka kieltävät tämän tapahtuvan, huijaavat itseään. Se tulee olemaan ilmeistä, koska heidän elämänsä reagoi dramaattisesti uuteen energiaan Maapallolla. Ne, jotka aina antoivat karismansa viedä heitä eteenpäin, menettävät yhtäkkiä ystäviä. Se ei enää toimi. Ne, jotka aina olivat ”onnekkaita” elämässä, havaitsevat takapakkia odottamassaan toimintakaavassa. Molemmissa tapauksissa heidän on tutkittava sitä, keitä he ovat. Heidän on edistyttävä.

Niille, jotka haluavat odottaa valintatilanteessa ja jotka miettivät, onko tämä todellista, tulee olemaan vaikeampaa tehdä minkäänlaisia päätöksiä. Vaikka me olemme kertoneet teille, että Jumala toimii hitaasti ja että teillä on paljon aikaa tehdä tätä ja sitä, tässä on yksi aihe juuri nyt käsillä, jopa ihan tässä huoneessa… jopa teidän lukiessanne tätä. Te ette ole yksin tässä. Oletteko huomanneet, että hallitusten on täytynyt painia saman asian kanssa? Niin kuin yritystenkin. Niin kuin Maapallon järjestäytyneiden uskontojenkin! Sitä tapahtuu kaikkialla teidän ympärillänne, ja jossain vaiheessa teidän on huomattava se ja ”yhdistettävä pisteet”, kuten suosittu sanonta teidän kulttuurissanne osoittaa kuvatessaan Ihmisten tunnistavan jonkin tilanteen.

Jotkut kysyvät: ”Mitä minä teen tällä kysymyksellä?” Jos se on totta, että te olette ikuisia ja että te olette täällä vain lyhyen ajan kätkeytyneenä kaksinaisuuteen, niin teidän todellinen testinne on selvittää, onko asia todella niin! Tämä on hyvä alku. Valitettavasti te ette tule saamaan mitään empiirisiä todisteita siitä, niin kuin te saatte muihin fysiikan kysymyksiin 4D-tieteeltänne. Sen sijaan on olemassa moniulotteisia todisteita… kaikkialla ympärillänne. Annatteko te solujenne puhua teille tästä? Ne tietävät. Annatteko te tunneitsenne yhdistyä älyitsenne kanssa ja antaa teille vastauksen? Se vaatii sitä, että te päästätte irti vanhoista opeista ja pyydätte Jumalalta: ”Ole hyvä ja kerro minulle, mitä minun pitäisi tietää.” Sitten vapaan valinnan puitteissa on sinun oma asiasi päättää, onko mikään tästä henkistä totuutta vai ei.

”Havaintoja mestaruudesta II”

Sitten me jatkamme opetuksia mestarin havainnoista. Kaksi päivää sitten me annoimme teille seitsemän mestareiden ominaisuutta ja asennetta [kuten julkaistiin Sedona Journalissa viime kuussa]. Ainoastaan Ihmisolento voi katsoa näitä asioita ja raportoida niistä, ei Henki. Niinpä me vain raportoimme sitä, mitä Ihmiset sanovat ja mitä he tekevät. Tämä on Ihmisten Mestaruusprosessin kunnioittamista.

Ihmisen ylösnousemus on tällainen: Se on Inhimillinen ominaisuus, ainutlaatuinen Maailmankaikkeudessa ja se voidaan saavuttaa vain kaksinaisuudessa. Te saatatte sanoa: ”On helppoa olla enkeli, on rankkaa olla Ihmisolento.” Kyllä, niin mekin sen näemme ja siksi me vertauskuvallisesti pesemme teidän jalkanne. Joillain teistä täällä on täysin erilaiset sukupuut kuin muilla. Ajatelkaapa maanne alkuperää, ajatelkaapa tässä huoneessa ja lukijakunnassa edustettuina olevia maita. Ajatelkaa sitä, mitä teidän maanne ovat käyneet läpi historiassaan. Ajatelkaa sitä, mikä toi teidät siihen tilaan, missä te luette ja kuuntelette ja mitä te teette elämässä juuri nyt. Kertokaa sitten tämän kaiken monimutkaisuus kymmentuhatkertaiseksi. Siinä on teidän henkinen sukupuunne. Sallikaa minun antaa teille jotain todella suurta ajateltavaksi: Onko mahdollista, että te olette tehneet tämän aikaisemmin toisilla ”maapalloilla”? Onko mahdollista, että tämä on ”vielä yksi kerta” neljän miljardin vuoden projektissa? Vastaus saattaa järkyttää sinua, enkeli.

Tässä on vähän lisää mestaruuden osoittimia, esoteerisempia ehkä, mutta joissain tapauksissa maadoittuneempia. Me kysymme kysymyksen: ”Mitä mestari ajattelee näistä asioista? Kun Mestari-ihmisolento, joka on ylösnousemuksen tilassa, katsoo näitä asioita, mitä hän sanoo? Mitä hän sanoo ja ajattelee?” Ja niinpä, Ihmismestarin silmin katsottuna me annamme teille lisää pohdittavaa. Miksi? Se auttaa teitä ”näkemään eteenpäin” ja ymmärtämään enemmän sitä, millaisia Maapallon mestarit ovat ja millaisia ne opetukset alkavat olla, jotka näyttävät teille, mitä myös teistä voi tulla. Ajatelkaa tätä hetken… sitten juhlikaa uutta energiaa ympärillänne.

Ego

Mikä on mestarin asenne egoa kohtaan? Te olette kuulleet tästä koko elämänne ajan, egon vaimentamisesta voidaksenne antaa henkisyytenne kasvaa. Siis mikä on ego? Mikä on egoistista käyttäytymistä ja mikä ei ole? Mikä on sopivaa ja mikä ei ole? Tästä on monia ristiriitaisia opetuksia.

Ehkä te olette tunteneet joitain asioita elämässänne… reaktioita haasteisiin tai elämän tilanteisiin, ja olette kysyneet itseltänne: ”Onko tämä egoa vai ei? Onko tämä sopivaa vai ei? Voiko mestarilla olla ego?” Ollaanpa selkeitä. On olemassa suuri ero egon ja itsensä ohjaksissa olemisen välillä. Ego on turhamaisuutta. Ohjaksissa oleminen on henkisen intohimon energiaa. Sallikaa meidän antaa esimerkki: Jos teillä on totuus, joka on annettu teille kaikessa tarkoituksenmukaisuudessa, sellainen totuus, joka tuntuu teistä jumalalliselta, ja joku polkee sen maahan tai sanoo heidän totuutensa olevan korkeampi kuin teidän, te voitte reagoida siihen. Toiset ympärillänne voivat sanoa, että teillä on ”egon leimahdus”. He olettavat, että teidän reaktionne nousee turhamaisuudesta. Mutta mestarit eivät tee niin. He punnitsevat kaikkea tarkoituksenmukaisesti eivätkä reagoi egolla vaan itsensä ohjaksissa olemisen auktoriteetilla. He tietävät, mikä on totta heille. He myös tietävät sen, ettei Maapallolla ole toista Ihmisolentoa, joka voi koskettaa heidän totuuttaan.

Mestarilla ei todellakaan ole enää ”egonappuloita” jäljellä. Monesti tarkoituksenmukainen toiminta on ”ei yhtään mitään” tai joskus vain tietäväinen hymy. Tämä tunnettiin ”toisen posken kääntämisenä”. Tässä sanonnassa ei koskaan ollut kysymys siitä, että henkilö sallisi itseään hakattavan toistuvasti Jumalan nimissä, että hän ryömisi maassa liassa eikä hän nousisi puolustamaan totuutta. Sen sijaan tämä tarkoitti sen ”tietämistä, mihin oli tärkeää reagoida ja mihin ei”. Sinä pystyt kestämään koko päivän sitä, että ihmiset huutavat sinulle eikä se koskaan muuta sinun totuuttasi. Kenen ongelma se sitten on? Sen pitäisi olla ilmeistä. Se on huutajan ongelma, ei sinun. He ovat järkyttyneitä! Jos sellaisessa tilanteessa on yhtään mitään sanottavaa, mestari saattaa sanoa: ”Olen pahoillani, että sinulla on niin huono päivä. Mitä voin tarjota sinulle?” Ymmärrättekö te tämän? ”Toisen posken kääntäminen” on lausuma, joka viittaa siihen, että sinulla on viisautta edessäsi olevasta energiasta. Se ei ole kehotus kestää pahoinpitelyä.

Oman totuutensa ohjaksissa oleminen on erilaista. Kun sinun luoksesi tulee Ihminen, joka värähtelee matalammalla tasolla ja joka jollain tavalla loukkaa sinun uskoasi tai loukkaa sinun rauhaasi, sinä saatat ryhtyä toimenpiteisiin. Jos sinä ryhdyt, se on rehellinen itsensä ohjaksissa olemisen teko. Vihan sijasta on pettymystä. Turhamaisuuden sijasta on itsevarmuutta. Kun sinä siis näet Mestarivalotyöntekijän olevan itsevarma, älä sekoita sitä egoon. Katsokaa heitä ja sitä, mitä he tekevät. Valotyöntekijät eivät puolusta asemiaan. Heidän ei tarvitse. Valotyöntekijät antavat energian mennä ohi, usein kääntäen toisen poskensa, koska he tietävät oman totuutensa puolustavan itseään ja ettei mikään toisen sanoma voi koskettaa sitä.

Totuus etsii korkeinta tasoaan. Jotkut näistä asioista ovat vaikeita selittää teille, mutta katsokaa mestaria, kun hänen tarvitsee puolustaa totuuttaan. Katsokaa sitä rakkautta työssään, jota hänellä on jopa hyökkääjää kohtaan. Voitteko te tehdä niin? Kun jotkut pettävät teitä ainoastaan teidän tiedossanne olevilla tavoilla, mikä on teidän alkureaktionne? Oletteko te totuutenne ohjaksissa? Jos te olette totuutenne ohjaksissa, ei ole egoa. Te vetäydytte ja ymmärrätte, te tiedätte, että se, mikä olisi loukannut teitä menneisyydessä, kimpoaa yksinkertaisesti takaisin rakkautta mukanaan. Voitko sinä rakastaa pettäjääsi? Kyllä, sinä voit. Eikö se olekin opiskelua Ihmisluonteen laatikon ulkopuolella. Ja ainoastaan siitä, rakas Ihmisolento, ylösnousemuksessa on kysymys.

Ennen kuin me jätämme tämän aiheen, minun on kysyttävä tätä: Menneisyydessä te olette voineet reagoida haasteeseen eri tavalla. Nyt teidän reaktionne on paljon tasapainoisempi. Siis… muuttuiko menneisyys? Nykyisyys? Entä tulevaisuus? Vastaus: Ne kaikki muuttuivat.

Kilpailu

Tässä on yksi kysymys, joka on yleinen ja josta me olemme puhuneet aikaisemmin: kilpailu. Te voitte ajatella, että kilpailua olevan olemassa ainoastaan länsimaisessa talousrakenteessa. Se ei pidä paikkaansa. Sillä ettekö te kilpailekin energioista? Ettekö te kilpailekin suosiosta? Ettekö te kilpailekin usein resursseista? Otetaanpa yksi kaikkein tärkeimmistä: suosiosta kilpaileminen, mikä on yleinen Inhimillinen ominaisuus.

Te haluatte olla pidettyjä, ettekö haluakin? Te haluatte olla tärkeitä, ette egomielessä, vaan tärkeitä ”Maailman kannalta”. Te haluatte olla tärkeä osa sitä kaikkea, mitä on, ja tehdä parhaanne. Mutta usein teillä on tämä tunne, että teidän kulttuurinne opissa näyttää olevan vain vähän tärkeitä asioita! Olisi mahdotonta teidän kaikkien olla tärkeitä. Teidän todellisuudessanne on oltava niitä, jotka ovat tärkeitä ja niitä, jotka eivät ole… ainoastaan yksi voi voittaa kilpailun. On niin vähän suosiota jaettavana, ettei jokainen voi saada sitä.

Katsokaa nyt tämän hullunkurisuutta! Jokainen teistä on ikuinen, henkinen olento… sielu, joka on ilmentynyt [inkarnoitunut] monia kertoja, ja jota pyydetään muuttamaan itse Maapallon todellisuus! Jumala tuntee teidät kaikki, koska te olette Jumala. Eikö ole kuitenkin Ihmisluonnon mukaista nähdä teidän todellisuutenne eri tavalla ja kilpailla asioista?

Minäpä kerron, mitä mestari tekee. Ihmisolentojen ryhmässä, jossa seisoskellaan eikä kukaan tunne toisiaan, jokainen yrittää ylittää toisensa mielenkiintoisilla ja tärkeillä keskustelunaiheilla. Mestari tulee mukaan ja vain kuuntelee. Kun hän imee muiden kertomuksia, joskus hän tuntee iloa heidän juhlastaan ja huumoristaan. Joskus hän kuuntelee muiden huolia ja tuntee turhautuneisuutta. Mestari imee sen kaiken teille ennen tuntemattomalla tavalla. Hetkeen liittyvä energia ei liimaannu hänen persoonaansa. Sen sijaan energia kulkee paikkaan, mistä sitä heijastetaan. Jotkut voivat nähdä tämän energian.

Jos sinä olisit yksi sellainen tällä kertaa, sinä voisit nähdä mestarin energian olevan parannusta heijastavaa. Minun kumppanini [Lee] puolustaa sitä informaatiota, että Ihmisten tietoisuus muuttaa energiaa ja jopa ainetta. Hän etsii jatkuvasti 4D-tieteestä tukea tälle, ja se on tapahtumassa lopultakin. Niin monet teistä voivat nyt ymmärtää paremmin, kuinka mestari keskittää tämän heijastuksen parantavalla tavalla… tavalla, joka on kaikkien huoneessa olevien saatavilla.

Mestarin läsnäololla on taipumusta muuttaa tarinoiden kerrontaa! Huomaattehan, että on olemassa tarpeeksi tärkeyttä. Kysy siis itseltäsi: Kuka tässä tilanteessa on tärkeä? Sekö, joka on lavalla ympärillä olevien huomion kohteena, vai se, joka istuu viisaudessa ja heijastaa energiaa tehden parhaansa auttaakseen niitä, jotka kertovat ja kuuntelevat? Mestari ymmärtää tämän, ja tämä on kutsu myös sinulle. Mestari ei pakota energiaa kenellekään Ihmiselle. Hän vain laittaa sen huoneeseen kaikkia varten ja ihmiset voivat tehdä sillä, mitä valitsevat. Jotkut imevät sitä ja jotkut hylkäävät sen. Tämä on vapaa valinta. Kun te tulette huoneeseen, missä on vettä tarjolla, jotkut nauttivat sitä ja jotkut eivät. On kysymys sinun omasta janostasi ja veden sopivuudesta siihen, mitä sinä tarvitset. Mutta vesi ei suutu, jos sinä et juo sitä, eihän? Se ei seuraa sinua kotiin ja vaadi, että sinun on maistettava sitä. Ei. Se on vain paikalla ravitsemassa sitä haluavia. Näin se on silloinkin, kun vesi on elämän vettä.

Niin, ehkä te varaatte sanan kilpailu taloudellisille rakenteillenne? Minä kerron teille tämän: Teidän on hullua ajatella, että on kerättävä tietty markkinaosuus. On olemassa tarpeeksi. Te ette useinkaan ymmärrä edes oman taloutenne periaatteita! Te rajoitatte itseänne. Kun te keskitytte yhteen asiaan ja sanotte: ”Minun on saatava tämä tai tuo tapahtumaan menestyäkseni”, nurkan takana piilossa on täysin erilainen menestysrakennelma, jota te ette ole edes harkinneet.

Täysin tasapainoinen talousrakenne on sellainen, jossa jokainen voittaa. Tässä ”kisassa” jokainen voi voittaa! Ne, jotka ovat maksaneet, saavat ostamansa ja rakastavat sitä. Niitä, jotka ovat tuottaneet tuotteen tai palvelun, on hyvitetty sopivasti, ja he rakastavat myymäänsä. Näiden välissä ovat ne, jotka kamppailevat tässä prosessissa koskaan ymmärtämättä tai tietämättä siitä, että kilpailussa on jopa jumaluutta. Niinpä me sanomme teille: Kilpailija, voitko sinä siunata sinun kanssasi kilpailevaa? Jos voit, sinulla on yksi mestarin ominaisuus. Voitko sinä rentoutua, olla huolehtimatta ja samalla tietää, että kaikki asiat kerääntyvät yhteen ja että totuus etsii korkeinta tasoaan sinun toimiessasi rehellisesti? Tuntuuko sinusta siltä, että lineaarisen kisan voittaja tekee automaattisesti kaikista muista häviäjiä? Vai ymmärrätkö sinä mestarin lailla sen, että kaikki juoksijat ovat moniulotteisia voittajia? Kuinka niin voi olla? Koska mestari näkee koko kuvan… voittajien mahdollisuudet seuraavassa kisassa ja itse kisan energiat. Mestari voi osallistua juhliin eikä sano sanaakaan… ei koskaan tule ”tärkeäksi”. Silti hän palaa juhlasta uskomattoman siunattuna!

Teidän on vaikeaa ymmärtää kaikki tämä kilpailun maailmassa. Seuraavan kerran ihmisryhmään mennessäsi sinä tunnet ehkä itsesi hyvin pieneksi ja tunnet pakkoa puhua ja olla tärkeä. Pysähdy hetkeksi. Ymmärrä, että pelkästään sinun läsnäolosi parantaa heitä. Hymyile, tunne oma jumaluutesi ja ajattele, että olen pelkästään hiljaa ja kuuntelen. Imen sitä iloa, mitä heillä on sanottavana. Olen parempi Ihmisolento kuuntelemalla heidän kokemuksiaan, vaikken kertoisikaan yhtään omaani. Mestari tietää tämän. Se on osa uutta oppia… hiljaista viisautta.

Lopulta tämän uuden kilpailun ymmärtämisen katalyyttinä, ajurina, on rehellisyys. Ovatko sanat ”suuri liiketoiminta” ja ”rehellisyys” ristiriidassa sinun mielessäsi? Ne olivat ennen! Katsokaa tätä muutosta Maapallolla. Voi vielä tulla se päivä, jolloin voitot jaetaan osakkeenomistajille perustuen yritysrakenteen rehellisyystekijään. Tämä on niin uutta, ettei useimmilla teistä ole mitään käsitystä sellaisesta järjestelystä. Uskokaa minua, se on mahdollinen rakenne ”nyt-hetken” kuplassa. Ajatteletteko te sen olevan hämmästyttävää? Odottakaa, kunnes näette, mitä saattaa tapahtua politiikassa! Voitteko te kuvitella sellaisen poliittisen tilanteen, missä rehellisyys siitä, mitä on tehty tai mitä on jätetty tekemättä vaalikampanjan aikana, voisi todella auttaa valitsemaan edustajia? Toiveunta? Katsokaa.

Maapallo

Mitä mestari ajattelee tässä uudessa energiassa maapallosta? Voi, on niin paljon tekeillä nyt ja mestari tietää sen. Mestari ymmärtää, että maapallosta on tulossa elävä. Moniulotteisesti katsottuna maapallo on heräämässä. Koskaan aikaisemmin Ihmisen historiassa ei ole ollut parempaa aikaa parantaa maapalloa kuin on nyt. Jos sinä asut maassa, joka on ollut sodassa toisensa jälkeen, sinä elät kerrostuneessa energiassa. Se on haavoittanut maata. Vaikka kaikki ympärillä näkemänne on haastavaa Maapallolle, ei koskaan ole ollut tällaista aikaa, että te voisitte selvittää sen.

Mestari tietää tämän, mutta sinä et. Kuuntele: Kaikki se, mitä te teette toiselle Ihmisolennolle, puhdistaa maata jalkojenne alla. Selvittämättömiltä näyttävät haavat Ihmisten kokemusten kattilassa - sota toisensa jälkeen - on nyt mahdollista selvittää. Se on osa sitä, miksi te olette täällä kuuntelemassa ja lukemassa tätä. Mutta te tiesittekin tämän, eikö niin? Siitä ei ole kauankaan, kun me istuimme teidän kanssanne ja sanoimme, että tulee olemaan niitä, jotka tulevat maasta - moniulotteisesti katsottuna. He laittavat energiansa teihin, jos te sallitte sen. Kutsukaa sitä vaikka energiakumppanuudeksi. He ovat kaikki odottaneet sitä, että kahdeksan järjestelmä [puhutaan kahdeksikon olevan uuden järjestelmän energiaa], kristallista energiaa, alkaa ilmestyä maapallolle suuremmassa määrin.

Siitä on ainoastaan joitain kuukausia aikaa, kun me kerroimme teille, että Mount Shastan ympärillä olisi niitä, jotka ovat vapaita lähtemään. Monet heistä ovat pitäneet ja ankkuroineet energiaa edes tietämättä sitä, ja he ovat auttaneet hoitamaan tuota aluetta ja pitämään sen henkisesti turmeltumattomana. Teidän termeillänne sanottuna tämä tarkoittaa sitä, että on pidetty ja ankkuroitu tuota paikkaa suurien hotellien tulemista vastaan. Se on yksi harvoista paikoista, kuten tiedätte. Katsokaa muita portteja ja pyörteitä tällä planeetalla, joilla tiedetään olevan henkisiä ominaisuuksia, ja te löydätte hotelleja, golf-kenttiä ja tenniskenttiä. Ette löydä niitä Mount Shastalta.

Tämä ei ollut mikään sattuma, ja me kerroimme teille näiden Ihmisten olevan maan tilanhoitajia. Nyt me annamme lisätietoa heistä: monet heistä ovat erakkoja, monien heistä kanssa on vaikea tulla toimeen! Ymmärtäkää, että monet heistä ovat kristallista elämänvoiman energiaa, ja tuntuu ainoastaan järkevältä, että he olisivat tällaisia. [Tämä informaatio pitää yhtä energioiden värien tutkimuksen kanssa, josta pidettiin luento tällä samalla risteilyllä, jolla kanavointikin annettiin.] Mestari tietää maapallosta ja tapahtuvista muutoksista. Hän tietää myös elämänvoiman moniulotteisista kaupungeista, joita avataan parhaillaan tulemaan Ihmisten tietoisuuteen.

Kaksi päivää sitten me mainitsimme lohikäärme-energian. Ajattele näiden sanojen tarkoittavan kuninkaallista energiaa. Ajattele mestareiden, joilla on lohikäärme-energiaa, olevan Maapallon henkistä kuningaskuntaa. He ovat moniulotteisia - kuninkaita ja kuningattaria, jotka loivat maapallon maaperän yhteismitalliseksi ihmiskunnan kanssa. Teidän pitää kiittää heitä, sillä kun te siirryitte kahdeksan järjestelmään, maapallo oli valmis teitä varten. Mutta mahtavaa tietoa on se, että maapallon maaperästä ilmestyy lisää planeetan tasapainottumisessa auttavaa kuningatarenergiaa. Tämä on kristallista toimintaa ja se on osa sitä uudelleenkirjoittamista, josta me olemme puhuneet melkein vuoden ajan. On aika tasapainottaa planeetan feminiininen ja maskuliininen energia.

Energian virtaaminen / kanssaluominen

Numerot neljä ja viisi kulkevat yhdessä. Tätä on vaikea kuvailla, koska nämä ovat vuorovaikutteisia. Numero neljä on energian virtaaminen ja numero viisi on kanssaluominen. Miten mestari näkee nämä? Tänä päivänä, energia kahdeksan aikakaudessa, me annamme teille lyhyen katsauksen ja sitten toisen vertauskuvan.

Monille henkisesti suuntautuneille oli vanhassa energiassa aika, jolloin kanssaluominen tehtiin seuraavasti: Te meditoisitte ja kysyisitte Jumalalta vastauksia. Te pyytäisitte ja pyytäisitte. Sitten te saattaisitte mennä paikkoihin, tietyille porteille (me kutsumme niitä nyt pyörreporteiksi). Ja te keräisitte energiaa sieltä, mistä pystyisitte. Sitten kun tämä olisi saatettu loppuun, te saisitte energiaa ja informaatiota, keräisitte niitä, kunnes aika olisi oikea ja sitten toimisitte niiden perusteella. Tämä sai aikaan sellaisen tilanteen, jossa meditaatio oli hyvin erilaista, kuin se on nyt, ja jossa todellinen energian virtaaminen Ihmisolennossa kanssaluomisen tarkoitusta varten oli hyvin, hyvin erilaista. Me kutsumme tätä keräilymenetelmäksi. Te teitte parhaanne kerätäksenne sitä energiaa, jota te tarvitsitte käsillä olevaa tehtävää varten.

Tässä vanhemmassa energiassa kaksinaisuus oli niin voimakasta, että teidän kirjaimellisesti täytyi ajatella sitä varastona. Teidän täytyi mennä hakemaan sitä. Oli se sitten lootusasennossa lattialla tai jossain erityisessä paikassa tällä planeetalla, teidän täytyi mennä keräämään sitä. Ennen kuin te teitte nämä asiat, te ette tunteneet täyttymistä tai tunteneet, että teillä oli vastaukset. Rakkaat Ihmisolennot, tätä monet teistä ovat tehneet koko elämänsä.

Minäpä kerron, mitä mestari ajattelee, ja me käytämme vertauskuvaa. Tällä suurella aluksella [risteilyaluksen keittiössä] on ainakin kaksi Ihmisolentoa, joiden työnä on löytää ihme jäälohkareesta. Ehkä te olette nähneet heidän aikaansaannoksiaan? Ne ovat mahtavilla ruokailupaikoilla. Ruokailu on prosessi, jota Ihmiset rakastavat juhlistaa. Nämä ovat jääveistoksia ruokailuhuoneissa.

Minäpä kerron teille, mitä nämä kuvanveistäjät näkevät. Jäälohkare painaa tuhansia kiloja ja sitä on luultavasti vaikea kuljettaa ja käsitellä. Arkkitehtuurin mestari, kuvanveistäjä, ei niinkään näe edessään olevaa, hankalaa tehtävää, vaan valmiin taideteoksen, joka on jo valmiina, mutta piilossa jään sisällä! Se on hieno ja kaunis. Nyt hänen tehtävänsä on veistää pois siihen kuulumaton. Sinulle tämä kohde olisi erittäin raskas lohkare kylmää jäätä, todennäköisesti jotain, jonka haluaisit pois tieltäsi, ennen kuin se sulaa lattiallasi kaikkialle. Hänelle se on jo valmis taideteos. Niinpä hän aloittaa. Hän veistää huolellisesti pois kaiken, mikä ei ole veistosta. Huomatkaa, että hän luo käyttäen vähennystä. Tämä saattaa näyttää sinusta intuitiivisuuden vastakohdalta. Miten voidaan ilmentää mitään ottamalla jotain pois?

Uusi energia on juuri tällaista. Te kuljette ympäriinsä ja ajattelette, että asiat ovat tavallisia. Kuitenkin piilossa tavallisuudessa ovat kanssaluomisen ihmeet. Teidän täytyy oppia veistämään pois ne asiat, jotka eivät kuulu mukaan. Ja kuinka te teette tämän? Vastaus on tässä: Te virittäydytte veistokseenne. Te virittäydytte kanssaluomiseenne. Te näette sen ja visualisoitte sen niin, kuin se olisi jo tehty. Te näette epäsopivia, mukaan kuulumattomia energioita, kuten jääpalat, ja te heitätte ne pois.

Pyytäkää meditoidessanne vastuksien sijaan tasapainoa. Tämä antaa teidän nähdä epäsopivat palat poisveistettyinä. Sen sijaan, että pyytäisitte Jumalaa olemaan todellisuutenne kuvanveistäjä, teistä tulee kuvanveistäjiä ja teitä harjoitetaan olemaan taiteilijoita. Onko elämässäsi sellaisia vaikeuksia juuri nyt, joita sinä et voi ymmärtää? Pyydä näkemystä. Sinulle on annettu lahja nähdä epäsopiva. Joillekin se tarkoittaa sitä, että on olemassa haasteita. Mitä aiot tehdä asialle? Monet itse asiassa kieriskelevät niissä, sen sijaan että veistäisivät niitä pois! Se on vapaa valinta, kuten tiedätte. Vanhan energian ihminen näkee kaiken sellaisena, jonka pitää jäädä ja joka pitää käsitellä, sen sijaan, että hän näkisi, mikä on tarkoituksenmukaista ja mikä ei. Näyttää siltä, että se on heidän oma todellisuutensa, ja sen vuoksi se on olemassa ikuisesti eikä se koskaan muutu.

Mestari näkee elämän täydellisenä. Hän luo sitä, mitä hän haluaa, päättämällä jatkuvasti siitä, mikä energia pitää poistaa. Joskus se on mielessä. Joskus se on todellisessa toiminnassa. Mestari tekee kumpaakin. Mestari kulkee siis täydellisessä paikassa silloinkin, kun lapsia kuolee hänen ympärillään, kun on rikollisuutta, kun hänen kanssaan kulkevat kärsivät. Toisen Ihmisen kärsimys, viha, draama tai epätasapaino eivät koskaan muuta totuutta… täydellistä veistosta mestarin todellisuudessa.

Salaisuus sinun kanssaluomiseesi on virittäytyminen kuoroon. Me olemme antaneet tämän vertauskuvan aikaisemmin. Veistos laulaa sinulle siinä isossa jäälohkareessa, jota kutsutaan todellisuudeksi, ja sanoo, ”Olen täällä, tule hakemaan minut”. Mitä lähemmäksi sinä pääset sitä ja mitä enemmän sinä karsit sitä, mikä on epätarkoituksenmukaista sinun elämässäsi, sitä selvemmin sinä pystyt kuulemaan sävelen ja sitä täydellisempi veistos on. Kun sinä lopulta alat laulaa samaa sitä säveltä, mitä täydellisyys veistoksen sisällä laulaa, sinä saat ilmentymän. Avain on kuunteleminen. Sinä aloitat tämän prosessin vaatimalla rehellisyyttä.

Elämänvoima

Numero kuusi on elämänvoima. Me aiomme antaa teille sellaista informaatiota, jota me emme ole antaneet tässä muodossa aikaisemmin. Teidän biologiassanne on menossa jotain uutta. Mestari näkee uuden elämänenergian. On paljon kerrottavaa teille tästä. Onko teillä ihmissuhdeongelmia? Ehkä se on veljellä veljen kanssa, ehkä siskolla siskon kanssa, aviomiehellä aviovaimon kanssa? Ehkä äidillä isän kanssa, äidillä siskon kanssa, ystävällä ystävän kanssa? Entä mitä kuuluu teidän liiketoiminnallenne?

Joka kerta, kun jumalallinen Ihmisolento, erityisesti korkeammalla tasolla värähtelevä, sitoutuu rakkaudessa tai kumppanuudessa toiseen Ihmisolentoon, saadaan aikaan kolmas energia, jolla on molempien ominaisuuksia. Tätä luotavaa kolmatta energiaa voidaan kutsua olennoksi, jos niin te haluatte. Te voitte antaa sille nimen! Se istuu ja odottaa ravintoa. Tällä olennolla on Ihmislapsen ominaisuudet. Sitä pitäisi käsitellä hellästi ja pitää arvokkaana.

Kuunnelkaa: Aviomies ja vaimo, käsitelkää sitä hellästi - se on arvokas! Mitä te aiotte sanoa lapselle? Aiotteko te ravita sitä vai aiotteko te olla huomaamatta sitä? Kun te alatte työstää tätä kolmatta energiaa, joka on lapsi, uusi elämänvoima virtaa teidän välillänne tavalla, jolla se ei ole koskaan ennen virrannut.  Se on piilossa oleva ominaisuus, kuitenkin te olette aina tienneet siitä. Kaikki kumppanuudet hyötyvät tästä uudesta tietoisuudesta.

On vielä enemmänkin. Biologisesti on saatavilla uudenlaista elämänenergiaa, erityisesti korkeammalla tasolla värähteleville. On aika herättää jotain koko ajan olemassa ollutta - jotain, jonka kanssa olette leikkineet iäisyyden. Me kutsumme tätä herääväksi soluälykkyydeksi. Ihmiskehon solurakenne on suunniteltu yhdistymään Maapallon elämänvoimaan. Ajatelkaa aikoja, jolloin te olette käyttäneet sellaisia asioita kun kinesiologiaa [lihastestaus]. Ihmettelittekö te koskaan, kuinka Ihmiskeho tietää enemmän, kuin te tiedätte? Teidän solunne tietävät sellaisia asioita, joita te ette tiedä. Onko tämä teistä järkeen käyvää? Mitä jos te pystyisitte rakentamaan sillan teidän kehonne ja teidän tietoisen mielenne välille?

Ihmettelittekö te koskaan sitä, miten homeopatia toimii? Kun sellainen valmiste, jossa on vähemmän kuin yksi miljoonasosa vaikuttavaa ainetta, otetaan sisään teidän elimistöönne, kuinka teidän solunne ”näkevät” sen, kun edes modernit lääketieteen analysointikoneet eivät sitä havaitse? Totuus? Ihmisen keho tunnistaa aineen hoitotavoitteen! Yli 200 vuotta te olette työskennelleet tämän kanssa, silti sitä ei vieläkään ymmärretä. Parantumista tapahtuu. Lääkkeen tekijän tahto välittyy tietona solurakenteeseen. Eikö olisikin hienoa rakentaa silta teidän tietoisesta mielestänne siihen solurakennelmanne osaan, joka on mestarikemisti?

Oletteko te koskaan käyttäneet heiluria? Ihmettelittekö te koskaan sitä, kuinka teidän kätenne lihakset vastasivat kontrollinne ulkopuolisesti ja antoivat kyllä- tai ei-vastauksen kysymykseen, joka koski teidän terveyttänne tai energiaa ympärillänne? Se on solujen älykkyyttä, ja teidän on aika alkaa sulauttaa yhteen sitä. On aika liittää yhteen järki, intuitio ja soluälykkyys.  

Mestari tietää, mitä hänen kyynärpäänsä tekee. Mestarilla on solukokous joka päivä. Mestari voi kertoa teille, miten hänen varpaansa voi henkisesti. Keho on yhtä. Mestari ei elä päässään. Sen sijaan hän elää yhtenäisenä kokonaisuutena päästä varpaisiin. Hän näkee kehonsa yhtenä soluna, jolla on älykkyyttä. Mestari tietää, mikä on hyvä hänelle biologisesti ja mikä ei, jopa ilman lihastestausta. Mestarilla on liitto sisällään olevan älykkyyden kanssa - DNA:n ominaisuus, joka on aina ollut olemassa. Oletteko te koskaan kuulleet sanonnan ”heräävä DNA”? Osittain tästä tässä kaikessa on kysymys.

On vielä enemmän: ”Apoptoosi”  (ohjelmoitu solukuolema) on biologinen termi, jota käytetään kuvaamaan Ihmisen solujärjestelmää, joka on suunniteltu diagnosoimaan epäsopivuutta kehossa ja itsetuhoa. No, järjestelmä ei toimi hyvin, eihän? Missä se on, kun tulee syöpä? Missä se on, kun tulee AIDS? Missä se on, kun tulee tuberkuloosi? Te voisitte nimetä sellaisia sairauksia hyvin pitkän aikaa, jotka ”petkuttavat” tätä luonnollista kehoprosessia. Se ei toimi kovin hyvin, eihän? Käsillä on uusi elämänvoima, joka tulee muutamaan myös tämän - voima, joka on kaikkien teidän saatavillanne, kun solurakenne herää ja älykkyys lisääntyy. ”Apoptoosin” sallitaan työskennellä sillä tavalla, mihin se on suunniteltu. Ainoa sairaus mestarin kehossa tulee olemaan se, jonka hän sallii kiinnittyä siihen, jos se on tarkoituksenmukaista vapaan valinnan puitteissa. Uusi elämänvoima tällä planeetalla tulee parantamaan teidän kykyänne kontrolloida omaa solurakennettanne. Eivätkö gurut ole näyttäneet teille tämän vuosien aikana? Nyt on teidän vuoronne.

Painopiste tähän hetkeen

Me lopetamme tällä numero seitsemällä. Ehkä te haluaisitte kysyä mestarilta: ”Rakas mestari, mikä meidän painopisteemme pitäisi olla tällä hetkellä Ihmisolentoina Maapallolla? Näyttää olevan niin paljon selkkauksia! Mihin meidän pitäisi lähettää valoamme ja mitä meidän pitäisi tehdä? Mikä on avain? Missä on painopiste?”
Kahdeksan järjestelmä on vastuun järjestelmä. Marraskuussa 2003 teillä on mahdollisuus kahden ensimmäisen viikon aikana tehdä päätös tärkeimmistä asioista Maapallolla [Harmoninen sopusointu, Harmonic Concordance] yhdessä sen mahtavan seurueen kanssa, jota te kutsutte korkeammaksi itseksi.

Kysymys asetetaan hyvin paljon samalla tavalla kuin 11:11 [Harmoninen yhdentyminen, Harmonic Convergence]. Kysymys tulee olemaan tämä: Oletko sinä valmis yhdistämään henkisen ja biologisen niin, että elämänvoima tulee yhdistettyä, että egosta tulee kuvailemani kaltainen, että kanssaluomisesta tulee kuvailemani kaltaista ja että te voitte parantaa DNA:tanne? Oletteko te valmiita antamaan Ihmiskunnan maskuliinisen ja feminiinisen energian lopultakin olla tasa-arvoisia? Tämä on tärkeää aikaa tällä planeetalla. Niiden, jotka lukevat tätä tekstiä tämän tapahtuman jälkeen, pitäisi tietää, ettei tämä ole vähemmän syvällistä siksi, että tapahtuma oli jo eilen. Eilisen opiskeleminen on huomisen viisautta.

Mikä on painopiste? Maapallolla ei ole koskaan ollut aikaa, jolloin teidän tekonne ja ajatuksenne olisivat olleet syvemmin mitattavissa energiana. Painopiste on sisäänpäin. Ensimmäinen opettavainen kertomus, jonka tämä Kryon-ryhmä koskaan antoi teille yli vuosikymmen sitten, oli kertomus tervakuopasta. Se puhui vertauskuvasta, opettavaisesta tarinasta, jossa yksi Ihmisolento havaitsi jotain itseään auttavaa. Kukaan muu ei ollut mukana. Hän havaitsi jotain henkilökohtaista ja otti sen käyttöön. Hän omaksui sen ainoastaan itselleen eikä hän huudellut siitä kattojen harjoilla. Hän meni töihinsä sanomatta mitään, nauttien henkilökohtaisesta löydöstään ja silti jokainen huomasi sen, mitä hän oli tehnyt. Mistä? Siitä, mitä hänen ympärillään tapahtui. Tämä tapahtuu, kun te tasapainotatte itsenne. Yksi Ihmisolento, joka virittäytyy kuoroon ja löytää veistoksen jäästä, vaikuttaa kaikkiin ympärillään oleviin. Hän antaa heille jotain nähtävää. Tämä sallii enemmän valinnan vaihtoehtoja, kuin häntä ympäröivillä muuten olisi ollut. Se itse asiassa kääntää valon päälle muita varten, jotta he voisivat nähdä hämärässä paikassa.

Eivät kaikki sinun prosessisi näkevät pidä siitä. Jotkut heistä katsovat sinua ja juoksevat toiseen suuntaan. Jotkut heistä katsovat sinua ja vihaavat sinua. Jotkut heistä pettävät sinua. Rakas Ihmisolento, tämä ei ole mitään uutta. Poppamies asui yksin, myös ilman kumppania, kylän laidassa. Kuitenkin hän oli parantaja heille kaikille, kun heille tuli vaikeuksia. Onko tässä järkeä? Koska hän värähteli korkealla tasolla ja hänellä oli epätavallista informaatiota, joka näytti heistä oudolta, he kävivät hänen luonaan ainoastaan silloin, kun oli pakko.

Ja niin tämä painopisteen siirtyminen itseen tulee todella loukkaamaan, kun on kyse energiapäätöksistä. Sinun ympärilläsi tulee olemaan niitä, jotka eivät halua sitä, mitä sinulla on. He eivät ole valmiita siihen, mitä sinulla on. Sanomatta sanaakaan ja olematta julistaja havaitsemastaan, asiat järjestyvät itsestään. Millä edellytyksellä? Pidä huolta itsestäsi. Missä on painopiste? Se on itsessä. Ei egossa… vaan itsensä tasapainottamisessa ja sävelen löytämisessä. Anna toisten päättää itsensä puolesta, haluavatko he ottaa osaa ”uuteen sinuun” vai eivät. Se on heidän asiansa. Ole oman totuutesi ohjaksissa, äläkä koskaan anna toisen Ihmisolennon pakottaa sinua pois Jumalan rakkaudesta.

Koska se on sisällä, niin se tulee lopulta ulos. Ihmisen tietoisuus on kolmas verkko. Sen vuoksi te ehkä ymmärrätte, että magneettiverkko on parannettu, kristalliverkkoa työstetään ja tässä prosessissa kolmas verkko, joka on Ihmisen tietoisuuden kolmion huippu, kääntyy sisäänpäin. Yhdistäkää nämä ja te näette Uuden Jerusalemin mahdollisuuden. Niin kuin te olette, niin Maapallo on. Kun te pidätte huolta itsestänne, maapallo vastaa.

Rakkaat Ihmisolennot, historioitsijat tulevat osoittamaan tähän aikaan ja sanovat: ”Tästä se alkoi. Kun ihmiskunta teki päätöksen, että se loisi sellaisen planeetan, joka vetäisi itsensä pois pimeydestä, he alkoivat ymmärtää rauhan prosessia, viisauden kaupankäyntiä, eivätkä he pelänneet erilaisia kulttuureja. He ymmärsivät, että ihmiset tarvitsevat toisiaan ja että jollain tavalla he ovat yhteydessä.” Kuinka me tiedämme tämän? Me näemme sen siinä ilmapallossa, joka sisältää kaiken sen nyt-hetkessä, mitä koskaan tapahtui ja voi tapahtua. Se on kirjoitettuna teidän mahdollisuudeksenne! Se on itse asiassa kirjoitettuna teidän DNA:ssanne!

Siunattu on se Ihmisolento, joka näkee kokonaisuuden - tämän planeetan täydellisyyden olemassa olevalla tavalla. Siunattu on se Ihmisolento, joka näkee Maapallon jäälohkareena, joka sisältää kauniin veistoksen nimeltään ”Maailmanrauha”.

Ja niin se on!

  - Kryon

Tulosta sivu

Alkuun