![]() |
![]() |
||||
|
Havaintoja mestaruudesta, osa I Kryon-yleisökanavointi Laivassa Tyynellä Valtamerellä - 8. syyskuuta 2003 Vapaasti suomentanut Pirjo Laine Alla oleva tieto on vapaasti käytettävissäsi. Voit halutessasi kopioida tai tulostaa sen tai välittää sen ystävillesi. Sen Copyright kieltää kuitenkin sen myynnin kaikissa muodoissa muilta kuin Tekijänoikeuksien haltijalta. Lee Carroll
[Kryon on lisäillyt ja parannellut tätä kanavointia uudelleenkanavointiprosessissa alkuperäisen puhtaaksikirjoitetun kanavoinnin päälle. Tämä tehtiin siksi, jotta teksti olisi arvokkaampaa ja jotta yleisökanavoinnin aikana energeettisesti annetut käsitteet olisivat selvempiä.] ----------- Tervehdys, rakkaat ystävät, minä olen Kryon Magneettipalvelusta. Tämä Uusi Aikakausi keskittyy jumaluuden löytämiseen Ihmisolennon sisältä. Tämä on myös meidän opetuksemme painopiste. Niinpä tämä edessänne oleva, teidän Kryoniksi kutsuma opettaja keskittyy teihin, jotka istutte edessäni niissä tuoleissa. Annetaanpa niiden olentojen aloittaa työnsä, joita minä olen tuonut mukanani, jotka ovat olleet täällä jo useita päiviä ja joiden ei tarvinnut nousta laivaan kuten teidän. Antakaa heidän alkaa näyttäytyä monilla tavoilla, sellaisilla tavoilla, jotka te tulette tuntemaan tai haistamaan. Sitten te ehkä ymmärrätte, että tämä on todellakin sellaista aikaa, jolloin Ihminen koskettaa ulottuvuuksien välisen verhon toisen puolen olentoja. Vaikka me emme ole Ihmisiä, me olemme perhettä ja erittäin tietoisia teidän inhimillisyydestänne. Me olemme niin tietoisia teidän biologiastanne, siitä mitä te käytte läpi juuri nyt, että me tunnemme olevamme ”yhtä” teidän kanssanne. Ja siksi tämä seurue, juuri teitä varten erikoistunut energia, tulee tänne ja istuu teidän vieressänne… samalla tavalla lukijan ja kuuntelijan vieressä. Ei ole mitään, mistä me emme tiedä. Jopa ne teidän ympärillänne hautuvat asiat ympärillänne, joita te ette ole vielä nähneet, ovat meidän tiedossamme. Teidän mahdollisuutenne ovat meidän todellisuuttamme, mutta ne eivät ole vielä teidän omaa todellisuuttanne. Ja, rakas Ihmisolento, sitä te kutsutte muuttuvaksi, moniulotteiseksi tiekartaksi. Se on kartta, jota te voitte muuttaa hetken varoitusajalla, joka tekee ennustamisen mahdottomaksi ja teidän elämänne näkökulman niin mielenkiintoiseksi tällä hetkellä. Nyt aallot pujahtelevat altamme, eikö niin? Voi, jospa teillä olisi mitään käsitystä siitä, mitä tapahtui maassa niiden alapuolella! Te istutte erittäin korkealla tähystyspaikalla katsellen vettä, joka peittää syvyyksiä. Kuitenkin meidän alapuolellamme on nyt niin paljon sellaista, joka liittyy teihin ja joka rakentaa näyttämöä planeetan toista aikaa varten. Mestari Makua, jonka syntyperä on mahtava, antoi teille äskettäin informaatiota [puhutaan havaijilaisesta ”isoisästä”, joka on johtanut Kryon-ryhmää pyhällä Havaijin suuren saaren kierroksella edellisenä päivänä]. Hän on syntyperältään henkinen ja historioitsija. Hän tuntee oman kansansa suuret salaisuudet ja esi-isiensä mahtavuuden. Te voitte sanoa: ”No, hänen oman rotunsa täytyy sitten vaikuttaa Makuan asenteeseen, sen, mitä he ovat sanoneet ja mitä he ovat tehneet.” Kuitenkaan Makualla ei ole mitään ennakkoasenteita. Hän ymmärtää Maapallon suuret totuudet. Missä tahansa rodussa henkisesti kehittyneet, ”isoisiksi” kutsutut myös tietävät niistä. Yhteen kokoontuessaan he käsittävät, etteivät heidän totuutensa ole ainoastaan samankaltaisia, vaan ne ovat melkein identtisiä. Ja niinpä Makua, polynesialainen, havaijilainen mainitsi teille Lemuriasta. Ja niinpä Makua myös kysyi teiltä kysymyksen: ”Keitä te olette?” Tästä oli kysymys kaikissa henkisissä opetuksissa eilen, eikö ollutkin? Keitä te olette? Mestari Makua pyysi teitä menemään itsenne yläpuolelle. Voisiko olla niin, että teidän henkinen syntyperänne on samanlainen kuin hänen? Ymmärrättekö, että hänen kysymyksensä ei ole ainoastaan, keitä te olette, vaan keitä te olitte? Ymmärrättekö, että menneisyys on nyt läsnä? Mitä te tunsitte, kun te astuitte jalallanne noille merestä ylös nouseville saarille [Havaiji], niille osille, jotka eivät koskaan uponneet kuten muu Lemuria? Tunsitteko sen energian? Kun Makua esitteli teidät esi-isilleen tulivuoren reunalla, tunsitteko (energia)syöksyn? Tunsitteko hänen rakkautensa? Makua kehotti teitä ymmärtämään, että te todellisuudessa saatatte olla osa hänen omaa sukuaan! Ymmärrättekö te tätä? Voitteko te tajuta sen tiedon syvällisyyden, että te todella kävelitte edelleen olemassa olevalla osalla Lemuriaa? Se on olemassa, kuten se oli olemassa vuorenhuippuna menneinä aikoina? Mestarina Makua näkee tämän kaiken toisesta näkökulmasta, kuten monet mestarit näkevät. Hän näkee teidät perheenä ja kutsuu teitä tutkimaan sitä, keitä te olette historian näkökulmasta, jopa hänen oman historiansa näkökulmasta. Hän pyytää tosiaankin teitä muistamaan Lemurian. Ja näin näyttämö on asetettu tämän päivän opetusta varten. Minun kumppanini on osoittanut teille, ettei ole olemassa maadoitusta, kun matkustetaan merellä. Ei ole kosketusta maahan, kun liikutaan aaltoja pitkin. Teidän matkustamisenne sen maan yläpuolella, jolla te kerran tanssitte, ei kuitenkaan tarkoita sitä, että te ette voi yhdistyä siihen. Kyse on vain siitä, että te nyt kellutte sen yläpuolella. Minäpä kerron, mitä tapahtuu maan sisässä. Te tulette saamaan Kristalliverkkoa koskevaa informaatiota, kun tämä viikko etenee [risteilyllä]. Tämä informaatio on erikoistunutta ja se on jätetty minun kumppanini kumppanin annettavaksi [Jan Tober]. Mutta perustuen niihin asioihin, joista me olemme kertoneet teille ja joita on jo tapahtumassa tällä planeetalla, myös joidenkin muiden asioiden täytyy tapahtua. Me annoimme teille tiedon, että magneettiverkon säätäminen on valmis vuoden 2002 lopussa. Me kerroimme teille, että seuraava säädettävä verkko on maan verkko, maaperän verkko, Kristalliverkko. Me annoimme teille tietoa sen luomisesta, ja annoimme jopa joitain tiedossa olevia nimiä, sellaisia kuten Valon Verkko - toinen niistä kolmesta verkosta, joita muutetaan tällä planeetalla. Me kerroimme teille, että kolmas oli Ihmisen tietoisuuden verkko, joka on voima ja joka on vuorovaikutuksessa kahden muun kanssa yhtäaikaisesti niiden kaikkien muuttuessa. Nämä kolme muodostavat verkkopyramidin, jos te haluatte katsoa muotoa. Sitten me annoimme teille informaatiota niistä, jotka auttoivat luomaan Kristalliverkon. Me annoimme teille joitain sanoja, joita te ette ole koskaan aikaisemmin kuulleet Kryonilta. Me varoitimme teitä käyttämästä näitä sanoja mytologisen näkymän luomiseen, vaan ennemmin ottamaan ne sellaisinaan, niiden henkisinä merkityksinä. Me kerroimme teille Kristalliverkon luojista - lohikäärme-energiasta ja ylevyydestä - ei siitä mytologisesta teidän historianne lohikäärmeestä, joka tuhoaa. Ei. Lohikäärme-energia on ylevyyttä ja luomisen ihmettä. Sitten kerroimme teille, että tämä lohikäärme-energia on heräämässä uudelleen. Me myös kerroimme teille, mitä on tapahtumassa Kristalliverkossa - että te näkisitte todellisen kristallisen rakennelman sekä henkisesti että fyysisesti uudelleenkirjoitettuna tällä planeetalla. Tämän me kerroimme teille. Ne teistä, jotka tuntevat kristalleja, vaikkapa vain perustasolla, ymmärtävät sen, että niillä on varastointiominaisuus. Kristallit varastoivat taajuuksia, ja taajuudet ovat kieli. Taajuudet sopivasti järjestettyinä ovat Hengen kieli - numeroita ja syklejä. Jopa Kosminen Hila on tehty kokonaan taajuuksista. Seuratkaa siis tätä uutta informaatiota: Lohikäärme-energia herää, ja Kristalliverkon luojat alkavat muuttaa sitä ihmiskunnan avulla. Te kirjoitatte uudelleen sitä informaatiota, joka on varastoituna planeetan Kristalliseen rakenteeseen. Mitä te kirjoitatte uudelleen? Ohjeita ehkä. Ei. Te kirjoitatte uudelleen tämän planeetan historiaa. Ulottuvuutena se ei ole kolme tai neljä tai edes viisi, siinä ei ole aikaa sellaisena, kuin te havaitsette sen. Te olette jokainen moniulotteisia olentoja, enkeleitä. Kristallin sisällä te aloitatte prosessin, jota on vaikea selittää kenellekään teistä, sillä se on lineaarisen ajan soveltamisalan ulkopuolella. Te kirjoitatte uudelleen sitä, mitä Maapallolla tapahtui. Se on uusi planeetta, uudessa energiassa. Jotkut voivat sanoa: ”No, Kryon, sinä olet pudottanut minut kärryiltä jo tässä kohdassa. Koska se, mitä on tapahtunut, on tapahtunut! Maapallon historia on kerrostunut sodista, valloittajista, kansakunnista. Ei sitä voi muuttaa. Se on historiaa! Niinpä riippumatta siitä, mitä Kristalliverkon kanssa tehdäänkin, kaikki tämä historia jää olemaan. Ei sitä voi muuttaa.” Oikein. Ei voida muuttaa niitä tosiasioita, jotka tapahtuivat fyysisesti, mutta koko se DNA-historia, joka liittyy menneeseen ja joka on ”elävää” tänään, voidaan muuttaa. Tämä DNA-informaatio lakkaa reagoimasta noihin ”historian kerroksiin” entisellä tavalla. Te kirjoitatte uudelleen sen elävän verkon historiaa, jota kutsutaan Ihmisen tietoisuudeksi, joka todellisuudessa on teidän ”elävää” menneisyyttänne. Voidaksenne todella päästä keskittymään tähän uudelleen kirjoittamiseen, teidän täytyy vierailla tietyssä pyhässä paikassa tällä planeetalla, paikassa, josta me kerroimme teille reilut 13 vuotta sitten. On olemassa todellinen luola, jota kutsutaan Luomisen Luolaksi. Ja tästä luolasta te löytäisitte teidän neljässä ulottuvuudessanne [teidän todellisuudessanne] fyysistä kristallista energiaa - monia kristalleja. Luolaa ei koskaan löydetä, kuten me kerroimme teille aikaisemmin. Se on suojattu ilmitulemiselta. Mutta jos se olisi näkyvissä, ei-henkiset ihmiset katoisivat sitä ja sanoisivat: ”Eikö tämä olekin suurenmoinen luola? Eikö tämä olekin epätavallinen… kun täällä on kaikki nämä kristallit?” Tämän he ainoastaan näkisivät. Mutta se on paljolti tämän huoneen kaltainen, joka on täynnä moniulotteisia olentoja, mitä teidän vanha todellisuutenne ei voi nähdä, mutta jotka te tunnette ja aistitte. Luomisen Luola on kuin ihmiskunnan Akaasiset tiedostot Maapallolla. Se on monimutkainen järjestelmä kaikkien Ihmisiksi kutsuttujen enkelien tulemisista ja menemisistä, kaikista galakseista tälle ainoalle vapaan valinnan planeetalle. Teidän planeettanne on päätöksenteon ydin koskien tiettyjen maailmankaikkeuden osien tulevaisuutta. Ainoastaan tästä teidän maailmassanne on kysymys. Kuten te voitte kuvitella, tämä luola on aktiivinen paikka! Siellä on paljon tulemisia ja menemisiä. Voi, jos te voisitte nähdä ne tiedostot, jotka on kirjoitettu Indigolasten kristalleihin - keitä he ovatkaan olleet! Minäpä kerron teille jotain. Indigo-kokemuksessa on hyvin harvoja ensikertalaisia. Tätä teidän on vaikeaa ymmärtää, erityisesti silloin, jos te tiedätte geometristen numeroiden dynamiikan ja maapallolle syntyvien Ihmisten määrän. Mutta minä vain sanon, että useimmilla tänä päivänä syntyvillä Indigoilla on historiaa tällä planeetalla. Minäpä kysyn nyt jotain: Mitä sellaista te luulette tapahtuvan maapallon maaperässä olevissa Akaasisissa Tiedostoissa, mikä sallisi Indigo-kokemuksen kirjoittuvan kristalleihin? Ahaa, meistä on tulossa esoteerisia, vai kuinka? Kun te lähdette tältä planeetalta ja tulette takaisin, mitä tapahtuu sille Luomisen Luolassa olevalle tiedostolle, jossa on sitä koskevaa tiettyä energiaa? Oletteko te tietoisia siitä, että teidän DNA-ominaisuutenne on painettuna niihin, kun te tulette ja menette? On olemassa syvällinen suhde Akaasisten Tiedostojen ja teidän DNA:nne välillä. Toinen on kaiken päävarasto ja toinen on aktiivisen osan ajankohtainen varasto. Minäpä kerron teille, mitä tapahtuu. Akaasisten Tiedostojen kristallit ovat Lohikäärme-energialla varautuneita. Kristalliverkon uudelleen kirjoittamisen yhteydessä tulevat Akaasiset Tiedostot kirjoitettua uudelleen. Tämä on salaisuus Ihmisen tietoisuuden uudelleen kirjoittamisen takana, kun sitä muutetaan tällä planeetalla juuri nyt. Teitä täytettään [lohikäärmeen] ylevyydellä ja teidän suhdettanne planeetan historiaan muutetaan syvällisesti. Uudelleenkirjoittaminen muuttaa todellisuudessa teidän näkökulmaanne siihen, mitä tapahtui, ei todellisia historian tapahtumia. Oliko se draama vai oppitunti? Oliko se osa suunnitelmaa vai kaaosta? Saiko se aikaan ärtymystä ja vihaa, vai mallin siitä, mitä ei pidä tehdä? Kutsuuko se toimimaan? Jos kutsuu, onko toiminta kostoa vai ratkaisu? Ymmärrättekö, mitä ”uudelleenkirjoittaminen” todella tarkoittaa? Sitä tapahtuu nyt jopa tämän luolan pyhimmissä halleissa. Mestaruus Ollaanpa nyt käytännönläheisempiä. Me olemme antaneet teille kanavoinnin toisensa perään ”mestaruudesta”. Siitä, mitä mestari näkee ”ylösnousemuksen silmin”? Ei siitä, mitä Kryon näkee tai enkeliolento näkee, vaan siitä, mitä sellainen Ihmisolento näkee ja tuntee, jolla on ylösnoussut energia? Nämä mestarit eivät ole niitä vanhan ajan mestareita, joista olette lukeneet. Ei. Sen sijaan nämä ovat teitä, aikanne Ihmisolentoja, jotka ovat ottaneet mestaruuden, jotka ovat aktivoineet DNA:nsa kolmannen kerroksen ja jotka opettelevat kaiken ylösnousemuksesta samalla, kun pysyvät tällä planeetalla. Mitä he kokevat? Heidän silmiensä kautta katsottuna, mitä havainnot ovat teille tavallisista ja yleisistä aiheista? Annetaanpa tämän olla osa yksi, kaksiosaisesta opetuksesta nimeltään ”Ylösnousemuksen silmin katsottuna: Tavallisia ajatuksia”. Ja tämän ollessa lopussa, te voitte nähdä eron vanhan energian ja uuden energian ajatusten välillä, ja nähdä sen, mihin tämä johtaa ja mitä tapahtuu. On yhteensä seitsemän kohtaa. Puhutaanpa numero yhdestä. 1. Jumala Ylösnousemuksen silmin katsottuna, mitä Ihmismestari ajattelee, kun sanot sanan Jumala? Se saattaa olla jotain erilaista kuin sinä luulet. Ymmärräthän, että Ihmismestari ymmärtää eron vanhan Ihmishavainnon ja totuuden energian välillä. Jumala ei ole eristyksissä Ihmisten tekemästä järjestelmästä. Te löydätte Jumalan olemuksen jokaisen olemassa olevan atomin, jokaisen molekyylin keskuksesta. Te löydätte Jumalan rakkauden jokaisesta biologisesta solusta Ihmisen kehossa. Jumala ei ole eristäytynyt sinne, missä Ihminen ”luulee” Jumalan olevan. Jumalaa ei voi määritellä. Jumalaa ei voi asettaa sarjaksi sääntöjä. Jumalaa ei myöskään voi asettaa ainoastaan yhteen sukuhaaraan. Jumalan keskipiste on Ihmisolento. Se ei ole historiaa. Se ei ole oppi. Sitä ei voi jakaa osiin. Niinpä, kun mestari ajattelee Jumalaa, hän rakastaa koko ihmiskuntaa. Jumala on kaikki, mitä on, ja se nähdään, tunnetaan ja koetaan tasavertaisesti ilman tuomitsemista. Tämä eroaa suuresti siitä, minkä ihmiset ovat yrittäneet ikuisuuden ajan määritellä Jumalaksi. Ihmiset ovat yrittäneet selittää sen, jakaa sen osiin, systematisoida sen, nimetä sen, organisoida sen ja palvoa sitä. Eikä mikään noista asioista ole toiminut, eihän? Sillä jokainen ryhmä väittää heidän määritelmänsä olevan oikean eikä muiden ole sitä. Jotkut jopa tappavat toisiaan Jumalan nimissä. Mestari istuu hiljaa leveästi hymyillen ja näkee Jumalan kaikissa asioissa. Tämä samainen ajatus luo mestarille mielenrauhan, kun hän käsittää, mitä Jumala on ja mitä se ei ole. Ihmisten järjestelmät ja opit latistuvat, kun sitä verrataan siihen mahtavuuteen, mitä mestari näkee. Ja tässä on kosminen vitsi: Tämän planeetan uskonnollisilla johtajilla, jotka väittävät Jumalan olevan heillä, myös usein on! Sillä parantumisia tapahtuu, vieläpä osiin jaetuissa laatikoissa ja monissa opeissa ja uskonnon monilla ”kasvoilla”. Todellakin, parantumisia tapahtuu, ja Jumalan rakkaus on olemassa jopa rajoittuneissa ja toisilleen vastakkaisissa järjestelmissä. Kun Ihmiset kutsuvat Jumalaa, he kutsuvat sitä jumaluutta, joka on jokaisen solun sisällä. Siellä Jumala on siellä, missä Ihmiset ovat, ei rakennuksissa. Mestari nauraa ilosta tietäessään, että Jumala on Ihmisolennossa. Tämä myös tarkoittaa sitä, ettei kukaan Ihminen ole koskaan yksin. 2. Paha Mitä mestari näkee, kun sinä sanot sanan ”paha”? Mitä se ylösnoussut mestari, joka istuu, käsittää, ajattelee ja meditoi sanoja ja käsitteitä, ajattelee pahasta? Tämä on teille viime kerralla antamaamme informaatiota, mutta me annamme se uudestaan. Teidän pitäisi kuulla tämä uudestaan ja uudestaan. Ihmisolennot, teidät on opetettu siihen ajatukseen, että teidän ympärillänne olevat olennot kilpailevat teidän sieluistanne. He haluavat teidän tietoisuutenne. Teidät kasvatettiin tiedolla, joka sanoi olevan olemassa pahoja olentoja ja jumalallisia olentoja, ja riippuen siitä, mitä te päätätte tehdä vapaalla valinnallanne, toinen puolista voittaa. Eli paholaiset tai enkelit. Siinä te olette kuin keinumassa kiikkulaudalla, koska teidät on pistetty näiden kahden väliin. Oletettavasti kummallakin on voimaa eikä teillä sitä ole. Niinpä teidän on parasta kiinnittyä toiseen niistä, jotta teillä on jokin suunta. Jotkut ovat kutsuneet tätä tilannetta kaksinaisuudeksi. Rakkaat ystävät, tämä on mytologiaa! Minä annan teille totuuden. Pimein asia, jonka te voitte kuvitella tällä planeetalla tapahtuneeksi, nyt tapahtuvaksi tai mitä koskaan voitaisiin ajatella tapahtuvaksi, on Ihmisten kanssaluomaa ja ilmentämää. Pahimmista pahin, pimeimmistä pimein ei ole pimeämpi kuin Ihmismielen pimein kohta. Paha on sellaista, mitä Ihmisolento on luonut, ei mikään muu olento, joka on lähetetty Maapallolle vangitsemaan teidät. Ihmisolennot ovat voimakkaita. He voivat ilmentää pimeyttä yhtä hyvin kuin valoa. Tämä selittää teidän mustaksi magiaksi kutsumanne asian. Se on niiden Ihmisolentojen sisässä, kummallista kyllä, jotka käyttävät jumalallisia kykyjään luomaan pahaa [tämä tarkoittaa sitä, että Maailmankaikkeus vastaa mihin vaan] Se on Ihmisen vapaa valinta ja se on aina ollut. Antakaa minun nyt kertoa tämän toinen puoli. Kaikkein taivaallisin asia, jonka te voitte kuvitella tällä planeetalla, kirkkain valo, suurin rakkaus ihmiskunnan historiassa, asustaa Ihmisolennon sisällä. Me kerromme teille, että sekä pimeys että valo, enkelimäinen ja paha, ovat jokaisen tämän planeetan Ihmisolennon voimarakenteen sisällä ja jokainen voi tarttua niistä kiinni. Tätä me opetamme ja tästä me olemme kertoneet teille alusta alkaen. Ja mestari tietää tämän. Mestari ei pelkää seisoa kaikkein pahimpien seremonioiden keskellä, sillä hän tietää, että ei ole mitään enemmän kuin Ihmisolento. Ei ole olemassa mitään pahuuden voimia, jotka voivat tarttua häneen ja viedä hänet mihin tahansa. On olemassa ainoastaan Ihmisolennon pimeä puoli. Mestari tietää myös tämän: Suunta on vaihtumassa. Eikö kuullostakin jo kuluneelta sanonnalta, että te olette siirtymässä kohti valoa? Mitä muuta me voimme sanoa teille? Nyt on korkeampi värähtelytaso. Ja kun te mittaatte värähtelevää taajuutta maan pinnan ja alemman ilmakehän välillä [Schumanin resonanssi], te saatte geologisen mittaustuloksen, joka on melkein kaksinkertaistunut viimeisen kymmenen vuoden aikana. Mitä tämä teille kertoo? Maa vastaa fyysisesti siihen valovoimaan, joka on saatu aikaan tämän planeetan Ihmisten tietoisuudessa. Mestari tietää tämän ja niinpä kuullessaan sanan ”paha”, hän ymmärtää, että sen olevan jotain Ihmisen luomaa. Mestari ei pelkää, koska mestari ymmärtää, että tämän vuoksi Ihminen pystyy myös hallitsemaan luomaansa ja voittamaan sen. Niin yksinkertaiselta kuin se saattaa kuulostaakin, me kerromme teille jälleen, että valo on aktiivista ja pimeys passiivista. Kun te seisotte pimeässä huoneessa ja käännätte valon päälle, pimeys ei livistä pakoon ja mene johonkin muualle. Sen sijaan se muuttuu ja näin on tapahtunut tällä planeetalla. Pimeyden ja valon välinen tasapaino on Ihmisten tietoisuuden mittari, eivät toisiaan vastaan taistelevat demonien ja enkeleiden armeijat, kuten teille on saatettu kertoa. Tämä tarkoittaa sitä, että ihmiskunnalla on voima sekä kaikkeen pahuuteen että jumaluuteen. Tämä on voimaannuttava viesti. Älkää järkyttykö, jos se kohtaa arvostelua. 3. Kuolema Numero kolme on syvällinen kohta, jota emme pohdiskele, koska siitä on kerrottu uudelleen ja uudelleen. Mikä on mestarin havainto Ihmisen kuolemasta, ylösnousemuksen silmin katsottuna? Me kosketimme tätä aihetta viime kuukauden työskentelyssä. Me näimme ja kuvailimme sen teille, mitä mestari tekee sillä DNA:n kolmannella kerroksella, ylösnousemuksen kerroksella, joka koskee kuolemaa. Rakkaat Ihmisolennot, teidät kaikki on suunniteltu Maapallon rauhaa varten. Teidät kaikki on suunniteltu löytämään rakkauden kipinä toisistanne. Tiesittekö, että teidän täytyy aktiivisesti päättää tehdä toisin? Kuoleminen on tarkoituksenmukaista suuren järjestelmän tasapainon kannalta eikä meidän tarvitse kertoa teille tätä. Kaikki kuoleminen on tarkoituksenmukaista, jopa sellaiset kuolemat, joiden te ette ajattele sitä olevan. Minäpä näytän teille jälleen kerran suuremman kuvan, sillä mestarilla on se. Teidän kaikkien välillä on erittäin monimutkaisia sopimuksia, jotka antavat maapallolla mahdollisuuden siihen henkiseen kiertoon, jota kutsutaan Ihmiselämäksi. Tämä on moniulotteista ja menee kaiken sen yläpuolelle, mitä te ajattelette tapahtuvan elämän kierrossa: kuolema, syntymä ja uusi elämä. Se on syvällisyydessään niin monimutkainen järjestelmä, että se hämmästyttäisi teitä. Mistä syystä? Koska se ”näkee” teidät ryhmänä eikä se ole lineaarinen. Teidän elämänne on lineaarista, mutta sen suunnittelu ei ole. Se pitää sisällään myös teidän ympärillänne olevien muiden ihmisten elämän ja kuoleman, vapaan tahdon dynamiikan sisällä. Harkitsitko koskaan sitä, että ei ehkä olkaan solmittu sellaista sopimusta, joka on ainoastaan sinua varten? Mitä jos se onkin monisopimus! Itse asiassa teidän täytyy kysyä: ”Kuka sinä olet?” ”Sinä” et ole kokonaan täällä! Miten sinä voisit olla, jos sinulla on Korkeampi Itse? Kuka on Korkeampi Itse? Oletko se sinä vai et? Onko se ”itse” vai ei? Jos se on sinun todellinen osasi eikä se ole täällä, niin sinä et ole täydellinen, vai oletko? Se on verhon toisella puolella. Ajattelitko tätä? Niin, sinä et todellakaan ole kokonaan täällä. Tämä avaa ymmärryksen oven sinulle käsittää myös sen, että ehkä sinä oletkin henkinen ryhmä (enemmän kuin kaksi), joka voi todellakin olla yhtä aikaa monessa paikassa! Ihmisen Korkeampi Itse on tekemisissä muiden Ihmisten Korkeamman Itsen kanssa. Kuinka te ajattelette kanssaluomisen muuten voivan onnistua? Tiedättehän, että te ette kanssaluo tyhjiössä. Joka kerta muuttaessanne omaa todellisuuttanne ja luodessanne jonkin tilanteen, te olette vuorovaikutuksessa jonkun muun ihmisen todellisuuden kanssa. Joka kerta muuttaessanne omaa tilannettanne, te vaikutatte ympärillänne oleviin ihmisiin. Niin, millainen vapaa tahto ihmiskunnalla olisi, jos vain muutama voisi työnnellä energiaa monien puolesta? Paljon tapahtuu teidän omaksi tietoisuudeksenne kutsun ulkopuolella, ja kuolema - tai mahdollisuus kuolemiseen - on yksi niistä. Riippumatta siitä, kenet sinä menetät tällä planeetalla, tuntuuko se sinusta liian aikaiselta [onnettomuus ehkä] tai tuntuuko se sinusta sopivalta [vanha ihminen], osa heistä [mitä sinä et vielä ymmärrä] siirtyy sinuun. Sen vuoksi teidän yhtenä sieluna pitämänne on jakautunut osiin teidän perheenne sisällä! ”Kuinka niin voi olla?” te sanotte. ”Eikö Ihmissielu ole yksikkö?” Ei, se ei ole. Jos sinä olet osa Jumalaa, niin sinulla on Jumalan ominaisuudet. Teillä ei ole mitään ongelmaa sen ajatuksen kanssa, että Jumala voi olla kaikkialla. Silti te säikähdätte sitä ajatusta, että tekin olette. Te luulette, että ”sinä” on yksikkö ja että Jumala on valtava. Entä totuus? Teillä on jumalalliset ominaisuudet ja se on Jumala. Teidän esi-isänne ovat sen vuoksi teidän kanssanne juuri nyt. He tulevat DNA:nne moniulotteisten osien läpi… jotkut noista kerroksista me tulemme lopulta kuvailemaan teille. Viimeisimmät ovat teitä lähimpänä. He ovat osa teitä ja he pysyvät luonanne, kunnes te kuolette. He voivat puhua teille ja te voitte puhua heille. Näin tapahtuu ”puhuminen niille, jotka ovat verhon toisella puolella”. Se ei ole jokin mystinen, aavemainen kokemus - kosketukseen pääseminen edesmenneen isoäitinsä kanssa jossain istunnossa tai puheohjelmassa. Se on matka teidän omaan solurakenteeseenne! Ettekä te tarvitse myöskään mystikkoa tekemään sitä mahdolliseksi. Te voitte tehdä sitä päivittäin ja iloiten… samalla kun elätte tavallista elämäänne. Kun te siirrytte rajan yli, osa teistä jää perheenne pariin. Kuunnelkaa… tämä on ymmärtämistä teidän aikakehyksenne ulkopuolella. Tämä ei ole lineaarista. Jopa silloin, jos te olette syntyneet uudelleen, pala teistä on edelleen planeetalla elävän ihmisen kanssa. Te voisitte syntyä uudelleen uutena ilmentymänä ja edelleen osa teitä on toisen Ihmisolennon kanssa siihen saakka, kunnes hän siirtyy rajan yli. Tämä saa myös aikaan karmallisten ryhmien järjestelmän. Miltä teistä tuntuu, kun Äiti tai Isä kuolee pois? Ovatko he ikuisesti menetettyjä? Minäpä kerron teille jotain. Äiti ja Isä ovat täällä! He tulevat olemaan täällä, kunnes on sinun aikasi lähteä, ja kun on sinun aikasi, sinä tulet olemaan lastesi kanssa, kunnes on heidän aikansa, ja he tulevat olemaan omien lastensa kanssa siihen saakka, kunnes on heidän aikansa. Mikä järjestelmä! Se on kirjoitettuna teidän DNA:hanne. Te ette usko, ettehän? Tämä on aivan liian monimutkaista. Ehkä tämä on aivan liian suurta? Ehkä tämä on aivan liian ihmeellistä? Mitä te aiotte tehdä tällä informaatiolla? Tässä on, mitä pyydämme teitä tekemään sillä. Miksi te ette omaksu sitä ja usko siihen? Päästäkää hetkeksi irti epäuskostanne niihin asioihin, joita ette voi nähdä ja kutsukaa niitä edesmenneitä, joista me puhumme, ja kysykää heiltä: ”Oletko sinä täällä? Miksi sinä et kosketa minua niin, että voin tietää sinun olevan täällä?” Ja sitten tuntekaa lähteneiden vanhempienne kosketus tai hänen kosketuksensa, jonka menetitte ehkä ”sopimattomasti”? Te tunnette, että he kuolivat liian aikaisin. No, he ovat täällä, ja tämä on kaikki osa sitä Jumalan rakkauden piirissä olevaa järjestelmää, jota te autoitte rakentamaan. Mestari hymyilee ja näkee tämän. Mestari ymmärtää, että kuolema on energian muutos, ei minkään loppu. 4. Muut Kuinka mestari näkee muut? Kuinka sinä näet muut? Kaksinaisuus saisi sinut jakamaan heidät moneen laatikkoon. Ne jotka ovat valaistuneita, ne jotka eivät ole, ne jotka ovat sinun kulttuuristasi, ne jotka eivät ole, ne jotka puhuvat sinun kieltäsi, ne jotka eivät. Ne jotka on kasvatettu eri tavalla, ne jotka ovat sinun sukupuoltasi, ne jotka eivät. Teillä on niin monta laatikkoa, joihin laitatte ”muut”. Ihmisolennot tekevät niin. Entisessä energiassa tämä oli suojelumekanismi. Se on ymmärrettävää. Ihmiset ovat taipuvaisempia tulemaan toimeen niiden kanssa, joilla on samanlaisia ominaisuuksia ja kokemuksia. Sitä te etsitte. Te toteatte, että teidän kieltänne puhuvilla tai teidän rotuanne olevilla on yhteistä teidän kanssanne. Niinpä te etsisitte heitä kulttuurinne suojelemisen vuoksi. Tämä on hyvin heimokeskeistä toimintaa, eikö olekin? Kuitenkaan nykyisessä asioiden toimintatavassa tätä ei enää tarvita. Katsokaa ketä tahansa tässä aluksessa [laivalla on 3000 ihmistä]… ketä tahansa. Tässä on haaste: Haluan sinun löytävän sen ihmisen, jonka sinä kaikkein epätodennäköisimmin haluaisit koskaan tavata. Katso kasvoja, niitä kulttuureita ja rotuja, mitä he edustavat, mitä sinä edustat - ja minä haluan sinun katsovan heitä… ja rakastavan heitä. Voitko sinä tarkastella tätä tilannetta ja olla sen ”arvostelulaatikon” ulkopuolella, johon sinä olet ehkä heidät laittanut ja nähdä sen sijaan heidän sisäpuolellaan olevan enkelin? Voitko sinä kääntää uutislähetyksen päälle ja kuunnella jonkun suitsuttavan sinulle vierasta oppia ja kuitenkin rakastaa häntä syvästi? Voitko sinä todella rakastaa sellaista, jolla on vastakkainen poliittinen näkemys kuin sinulla? Voitko sinä nähdä heidän sisäisen jumaluutensa? Mestari näkee. Mestari näkee ensimmäisenä sisäisen jumaluuden riippumatta siitä, kuka häntä lähestyy. Mestarille ei ole olemassa ketään ”muita”. Kaikki ovat perhettä. 5. Politiikka Tässä on yksi kaikkein vaikeimmista aiheista: politiikka. Kuinka mestari näkee politiikan? ”Voi”, te saatatte sanoa, ”tässä sitä ollaan! Kryon aikoo kertoa meille, ketä meidän pitäisi äänestää. Eikö olekin suurenmoista, että hän aikoo kertoa meille sen?” Ei, hän ei aio. Hän aikoo vain sekoittaa niitä vesiä, joita te luulette kannattavanne. Mestari ymmärtää, että politiikka on tapa, jolla Maapalloperustainen järjestelmä yrittää saada aikaan muutosta ja joskus hallita. Ihmisolento, jos minun täytyisi antaa sinulle jotain neuvoja siitä, mitä poliittista yhteyttä sinun pitäisi katsoa, minä kehottaisin seuraamaan rehellisyyttä. Vielä tulee se päivä, jolloin kaikki teistä pystyvät lukemaan näiden järjestelmien energioita. Jotkut teistä tulevat pystymään värien näkemiseen. Mutta siihen saakka seuratkaa rehellisyyttä. Suurempi kuva: Menkää kaiken tämän yläpuolelle hetkeksi. Kaiken. Teeskennelkää, että te saavutte Maapallolle ensimmäistä kertaa ja että te vain katselette ympärillenne ilman ennakkoluuloja. Tämän te näkisitte: Maaplaneetta on muuttanut tulevaisuuttaan ”näytelmässä”, jossa enkelit tulevat ja menevät ja näyttelevät eri kasvoja ja rotuja. Näytelmän aikana eri rooleja esittäneet enkelit päättivät muuttaa tulevaisuutta, kirjoittaa uudelleen näytelmän lopun! Jotta se voitaisiin tehdä, täytyisi tapahtua merkittäviä ja syvällisiä muutoksia kaikissa tämän planeetan poliittisten asioissa. Maailmanloppua [Harmagedon] varten järjestettyjä tapahtumia olisi jätettävä melko nopeasti tekemättä. Tuhansien vuosien aikana luodun täytyisi muuttua vuosikymmenen aikana. Te havaitsisitte maapallon käyvän läpi poliittisia mullistuksia, monet niistä hyvin odottamattomia. Kerron teille joitain asioita, joista te ette ehkä ole samaa mieltä tai joita te ette ymmärrä, mutta ne ovat totuus. Mitä tapahtuu Lähi-idässä tällä hetkellä, sen, mitä maa nimeltään Amerikka edisti, te pyysitte tapahtumaan saadaksenne aikaan nopean tien lopulliselle muutokselle. Se näyttäisi siltä, että jättimäinen tikku olisi laitettu keskelle keittoa nimeltään Lähi-itä, ja tuo tikku sekoittaisi kaiken. Miksi tätä tarvittaisiin muutokseen? Maailmanloppua järjestelleet vanhat tavat ovat niin vanhoja, että ne jäisivät muuttumattomiksi vuosikymmen toisensa jälkeen. Muistatteko te aiheen protektionismista (aikaisemmin)? Ilman tämän ison tikun laittamista tuohon keittoon ja sen liikuttelua ympäriinsä mikään ei muuttuisi koskaan. Niinpä te kaikki annoitte luvan johonkin tämän mahdollistavaan. Tämä asioita hämmentävä ”tikku” ei olisi ollut koskaan mahdollinen ilman niitä tapahtumia, jotka tapahtuivat 11.9. Se oli tämän luvan edeltäjä, toinen muutosjärjestely… toisentyyppinen teidän antamanne lupa. Historioitsijat tulevat taaksepäin katsoessaan sanomaan, että tämä oli suuren, poliittisessa ja kulttuurillisessa vastakkainasettelussa tapahtuneen muutoksen alku tällä planeetalla. Oikein tai väärin teidän omasta poliittisesta näkökulmastanne katsottuna, suurempi yleiskuva voi olla erilainen. Mestari näkee ja ymmärtää tämän. Niinpä ei ole mikään sattuma, että teidän Amerikaksi kutsumanne on ainoa aikansa supervalta ja ainoa maa, joka voisi saada aikaan tällä planeetalla tietynlaisia, muutokseen pakottavia asioita. Teidän poliittisessa yleiskuvassanne tämä saa aikaan sellaista levottomuutta, joka ei ehkä istu hyvin yhteen inhimillisyyden kanssa. Tämä ”tikku” jatkaa sekaantumistaan ja hämmentämistään, ehkä sopimattomasti sinun mielestäsi. Se kuohuttaa mehiläispesää, kunnes pesä käsittää, että sillä on valinnanmahdollisuus. Mitä sitten tapahtuu, tulee edistämään tämän planeetan historiaa, kun Kristalliverkkoa kirjoitetaan uudelleen. Se katkaisee lisää vihaa luovan ketjun. Se lopettaa vanhan, ummehtuneen, kostossa ja sotimisessa jumissa olevan historian. Teillä ei voi olla vanhaa sekoitettuna uuteen. Talo täytyy rakentaa täysin uudelleen. Kyllä, se tarkoittaa lisää ongelmia olevan tulossa, jos haluatte katsoa asiaa sillä tavalla. Valotyöntekijä, älä siis pelkää sitä, mitä sinä luot. Valotyötekijä, kuuntele: Älä pelkää Jumalan rakkautta. Pyytäkää kaikki olla oikeassa paikassa oikeaan aikaan. Mestari pyytää. Mestari ei pelkää, sillä mestari juhlistaa muutosta. Hän myös lähettää päivittäin valoa vallassa oleville, jotta muutoksen aika tulee olemaan lyhyt. 6. Informaatio Numero kuusi on informaatio. Näyttää siltä, että uutta informaatiota on niin paljon! Kuinka mestari näkee sen tosiasian, että tänä päivänä on niin monia ihmisiä, jotka tuovat esiin uusia prosesseja, uutta informaatiota, uusia parannustapoja ja uusia kanavointeja. Kuinka kukaan voi kertoa, ovatko nämä oikeita vai eivät? Mitä jos ne ovat vain muotivillityksiä? Pahempaa, mitä jos ne ovat markkinointisuunnitelmia, jotka ratsastavat uusilla villityksillä? Mitä jos jotkut niistä ovat petollisia? Kaikki näyttää niin hämmentävältä. Mestari vetäytyy ja hän tietää jotain. Mestari tietää henkisestä säännöstä: Totuus etsii korkeimman tasonsa. Maapallolla on jotain muuta meneillään. Kanssaluomisen energia parantaa henkistä sääntöä. Uusi energia ei tue niitä asioita, jotka eivät ole tarkoituksenmukaisia, tarkkoja tai tosia. Lopulta ne putoavat maahan muun roskan sekaan ja ne lakaistaan pois. Totuus etsii korkeimman tasonsa, ja tästä havainnosta on tulossa yleisempi. Enää ei kestä satoja vuosia, jotta väärä tai epätarkoituksenmukainen järjestelmä tulee ilmi. Nyt se kestää vähemmän aikaa kuin kymmenen vuotta… joskus se tapahtuu vieläkin nopeammin. Ne asiat, joista puuttuu rehellisyys, eivät kestä uuden energian valossa. Eikä ainoastaan tätä, vaan mestari ymmärtää myös sen, että uusi näkökyky annetaan jopa niille, jotka eivät kutsu itseään mestariksi. He pysyvät ”tuntemaan”, onko jokin totta vai ei. Varokaa järjestelmiä, jotka vaativat teitä liittymään, olemaan ja tekemään. Sen sijaan etsikää uusia ajatuksia, joilla on erittäin vähän tai ei ollenkaan organisaatiota ympärillään. Nämä ovat uutta energiaa - ne välittävät yksilöllistä kasvua sellaisen ei-järjestelmän sisällä, jolla jollain tapaa on kaikki organisaation ominaisuudet ilman seiniä, sääntöjä tai jäsenyyksiä. Me kerroimme teille jonkin aikaa sitten, että tulisi aika, jolloin teidän planeettanne suurimpien uskontojen johtajat eivät voisi enää sanoa yhtä ja tehdä toista. Nyt te näette karsittavan jopa tämän planeetan kaikkein suurimpia henkisiä järjestöjä, ettekö näekin? Sama koskee uutta informaatiota. Se tulee karsimaan itseään teidän kiinnittäessänne siihen huomiota. Osaan tuoreesta, uudesta informaatiosta on vaikea tarttua kiinni, ja sen ymmärtäminen vaatii teiltä omistautumista. Mutta kun te opiskelette sitä, se ruokkii teitä ja kuulostaa oikealta. Te olette jyrkällä oppimiskäyrällä siinä, kuinka uusi energia toimii. Jos te haluatte tulla sen mestariksi, teillä tulee olemaan siihen sopeutumisaika. Etsikää uusia kirjoja ja uutta fysiikkaa. Ulottuvuuksien muuttaminen ei aina näytä intuitiiviselta, ennen kuin te olette kykeneviä tarttumaan siihen, mitä todella tapahtuu. Nämä opinnot tuottavat teille tuloksia välittömästi. 7. Ihmisolento Tämä on numero seitsemän. Voi, on olemassa enemmän kuin nämä seitsemän kohtaa näennäisen tavallisia asioita, joita voisi katsoa ylösnousemuksen silmin. Mutta tällä kertaa tämä on viimeinen. Mitä mestari ajattelee voimasta Ihmisolennon sisällä? Määritelläänpä voima. Kielessä, jolla tätä esitetään [englanti], voima ei tarkoita pakkovoimaa. Voima, kuten me sanomme sen nyt, tarkoittaa kyvykkyyttä. Kyvykkyys tarkoittaa kykyä siirtyä aikaisempien rajoitusten yläpuolelle. Tämä on voimaa Ihmisolennolle, varsinkin kun rajoitus on koskenut Ihmisen havaintokykyä… mikä on todellista ja mikä ei ole. Niinpä voimakas Ihminen kykenee ajattelemaan menneisyyttä omana todellisuutenaan ja suoriutumaan sellaisesta tehtävistä, joita aikaisemmin luultiin mahdottomiksi. Puhutaanpa ihmiskunnan voimasta tai kyvykkyydestä. Mestarilla on leveä virnistys juuri nyt. Tällä planeetalla ei ole mitään syvällisempää kuin se, mitä tapahtuu ihmiskunnan kyvykkyydessä. Käsitättekö te sitä, että osa teidän monien tuntemasta epämukavuudesta johtuu yksinkertaisesti siitä tosiasiasta, että teillä ei ole olemassa mitään tulevaisuutta tällä hetkellä? Kun sinä saavuit tälle planeetalle, rakas Ihmisolento, ennustus oli erilainen, eikö ollutkin? Mutta katsokaa, mitä on tapahtunut. Te muutitte sen, ja vertauskuvallisesti te muutitte Ihmiskunnan junan todellisuuden raiteita. Sen vuoksi nuo vanhat ennustukset ovat menneet [eivät tapahtuneet] eikä uusia ole vielä olemassa. Ei ole olemassa sellaista profeettaa, joka voi tulla tällä hetkellä antamaan teille absoluuttista, kokemusperäistä lausumaa siitä, mitä tulee tapahtumaan ensi torstaista viikon päästä! Mistä syystä? Junan edessä ei ole raiteita! Te luotte uutta planeettaenergiaa kulkiessanne eteenpäin ja te rakennatte raiteita joka päivä. Viime kuussa [elokuu] joidenkin teidän uusien profeettojenne ”tutkaruudulla” oli jotain maapallolle haasteellista. Jotain sellaista oli valmisteilla, joka olisi ottanut jotkut teistä pois hyvin nopeasti. Se ”nähtiin” erittäin suurena mahdollisuutena ja siitä raportoitiin. Oliko se todellista? Niin todellista kuin mikään on. Oliko se todellinen ennustus? Kyllä, niin paljon kuin mikään voi olla tänä päivänä. Tämän päivän ennustus on kuin tämä laiva… eri tavalla kuin junalla nyt ei ole raiteita. Tämä alus voi seilata merellä minne tahansa se tahtookin, välittömästi. Jos te menette seisomaan keulaan, te voitte nähdä jotain sellaista edessä, joka on haaste. Mutta jos kapteeni ohjaa eri tavalla, koko näkymä vältetään. Kun hän kääntää ruoria yhdenkin asteen, koko ennustus on poissa. Se häviää, koska te olette uudessa kurssissa. Se on mennyt, ennen kuin te edes ehditte kirjoittaa ennustusta. Pieni mahdollisuus estettiin täysin. Haluaisin antaa teille tämän informaation, rakkaat Ihmisolennot, että ihmiskunnan laivan ”kapteeni” muuttaa kurssia koko ajan. Tämä ”kapteeni” on teidän maapallonne kollektiivinen tietoisuus. Sitä tapahtuu jatkuvasti näinä päivinä. Toivon, että tämä informaatio muuntuu teissä joksikin loogiseksi ajatukseksi siitä, mitä te voitte luoda tästä eteenpäin. Kuinka te haluaisitte saada aikaan rauhallisen planeetan? Kuinka te haluaisitte saada pidemmän elinkaaren pelkästään sen tosiasian vuoksi, että teillä on nyt uskomatonta uutta voimaa puhua soluillenne? Kuinka te haluaisitte saada täydellisen terveyden iästänne huolimatta? Kaikki tämä on tehtävissä. Mestari tietää tämän. Tässä kohtaa mestarilla on taipumusta naureskella paljon. Mestarit eivät ole surullisia Ihmisolentoja, sillä he näkevät, että ihmiskunnan voimalla on mahdollisuus rauhaan Maapallolla. Ihmiskunta on kääntynyt kulmasta, kuten tiedätte. Ja me olemme sanoneet tämän aikaisemmin: Nyt työ alkaa. Niin paljon on muuttumassa! Katsokaa tarkkaan yhteenliittymiä ja liittoja, ennen kuin heitätte ne menemään, koska teillä tulee olemaan taipumusta sanoa: ”Muutos koskee minua eikä se koske heitä. Sen vuoksi minä eroan heistä.” Me puhumme työpaikoista ja kodista. On aika antaa niiden asioiden nousta pintaan, jotka nousevat, ja antaa niiden pudota sinne, minne ne putoavat. Antakaa siis näille asioille se aika, minkä ne tarvitsevat. Ehkä tämä on vetoomus kärsivällisyyden puolesta? Mutta teillähän on paljon sitä, eikö olekin? [Hymyilyä] Ylösnousseen mestarin silmin katsottuna, kaikki ne elämät, joita hän on koskaan elänyt, ovat eläviä nyt. Kaiken sen huippukohta, mitä te olette, on elossa nyt. Kun kerran pyyhitte pois menneisyyden käsitteen, teidän täytyy ottaa avosylin vastaan se tosiasia, että kaikki ne ilmentymät [entiset elämät], joita te koskaan olette olleet, ovat teidän kanssanne tällä hetkellä. Niinpä, keitä te olette? Te olette kaikkea sitä, mitä te olette koskaan olleet. Tämä on nyt ryhmä! Ja niin se on, rakkaat Ihmiset, että me tiesimme teidän tulevan. Me tiesimme, keitä te olitte. Me tiedämme, keitä te olette. Ei ole mikään sattuma, että te löydätte itsenne täältä, kuuntelemasta näitä sanoja ja lukemasta näitä sivuja. Me jatkamme vielä tätä viestiä ”Ylösnousseen mestarin silmin” seuraavan kerran kokoontuessamme. Ja niin se on.- Kryon |
| Copyright © 2003-2010 Rosedale Books |