Tulosta sivu


Untitled Document

Kaikki itsearvostuksesta

Kryon-yleisökanavointi

Del Mar , Kalifornia - 30. elokuuta 2003
Lee Carrollin kanavoimana

Vapaasti suomentanut Pirjo Laine

Alla oleva tieto on vapaasti käytettävissäsi. Voit halutessasi kopioida tai tulostaa sen tai välittää sen ystävillesi. Sen Copyright kieltää kuitenkin sen myynnin kaikissa muodoissa muilta kuin Tekijänoikeuksien haltijalta.

Lee Carroll

[Kryon on lisäillyt ja parannellut tätä kanavointia uudelleenkanavointiprosessissa alkuperäisen puhtaaksikirjoitetun kanavoinnin päälle. Tämä tehtiin siksi, jotta teksti olisi arvokkaampaa ja jotta yleisökanavoinnin aikana energeettisesti annetut käsitteet olisivat selvempiä.]

-----------

Tervehdys, rakkaat ystävät, minä olen Kryon Magneettipalvelusta.

Juuri tänä päivänä te olette kuulleet parantumisen ennustuksista, teidän todellisen voimanne löytämisen alkamisesta tällä planeetalla. Niin, minkä tarkkaan ottaen ajattelet roolisi olevan? Mitä sinä ajattelet niistä olennoista, jotka ovat tässä huoneessa kanssasi nyt… niistä, jotka ovat moniulotteisia, joita sinä et voi nähdä? He ovat olleet täällä koko päivän, tiedäthän. Ja minkä ajattelet meidän roolimme olevan täällä? Monet meistä saapuivat kolme päivää sitten, koska me odotimme sinun, rakas Ihmisolento, olevan täällä. Minkä ajattelet meidän esittämämme roolin olevan?

Minäpä annan sinulle vastauksen: Me itkemme ilosta! Se on meidän roolimme. Sillä me alamme nähdä tämän planeetan tasapainon alkavan siirtyä siitä, missä se on ollut ikuisuuksien ajan, johonkin sellaiseen, minkä ainoastaan uutta energiaa lukevat näkevät, ja me aiomme puhua siitä. Tässä uudessa mallissa ihmiskunnalla on mahdollisuus alkaa voimaantua enemmän sille tasolle, mikä sopii yhteen sen kanssa, miksi he tulivat. Toisin sanoen, monet teistä ovat alkaneet tuntea tämän planeetan energian alkavan sopia yhteen teidän energianne kanssa sen sijaan, että se taistelisi teidän energiaanne vastaan… jotain, mitä te olette toivoneet syntymästänne saakka.

Monet ovat ottaneet jo Hengen Manttelin. Me puhumme nyt niistä opettajista, jotka ovat esiintyneet tänään [Tohtori Eric Pearl ja Peggy Phoenix Durbo]. Molemmat heistä ovat rakastuneet Henkeen! Molemmat heistä ovat niin keskittyneitä siihen, mitä me olemme heille antaneet, että he viettivät vähän aikaa vain opettaen. Jumalan Mantteli on heidän päällään, ja he näkevät ihmiskunnan eri tavalla kuin te. He näkevät ne, joita voidaan rikastuttaa ja jotka voidaan valtuuttaa. He eivät katso teitä tuomiten eivätkä he katso toisiaan tuomiten. Sillä he ymmärtävät sydämen rehellisyyden ja tahdon. Ja niin se on, ettei ollut mikään sattuma, että tänä päivänä nämä kaksi syvällistä parantajaa tuotiin yhteen samaan huoneeseen Ya-wee, ”kierremestarin” kanssa [Tohtori Todd Ovokaitys] [Katso Mount Shastan kanavointia saadaksesi lisäinformaatiota siitä, mitä tämä tarkoittaa].

Lisää DNA:sta

Niinpä me puhumme jälleen DNA:sta. Tehdäksemme tämän kunnolla meidän on puhuttava niistä osista, joita ei ole vaikea ymmärtää. Se on ”teidän edessänne”. Me puhumme suoraan ja opetamme lisää siitä ydininformaatiosta, jota te olette valmiita kuulemaan.

Edellisten kolmen tai neljän viestin aikana me olemme antaneet teille nimen kahdelle kolmesta DNA-kerroksesta, joita te olette työstäneet ja tutkineet. Kenellekään teistä ei ole annettu mitään informaatiota kolmannen kerroksen jälkeen. Kysykää vaikka niiltä kahdelta parantajalta, jotka esittelivät jumalallista informaatiotaan tänään, ”Kuinka monta kerrosta on olemassa? Heidän vastauksensa? ”Kaksitoista.” Todellakin! Me olemme antaneet teille tämän nimenomaisen informaation. Me olemme myös opettaneet teille, kuinka nämä kerrokset ovat järjestyneet. Me kerroimme teille, etteivät ne ole säikeitä vaan paremminkin kerroksia. Me olemme kertoneet, että kaikista 12 kerroksesta ainoastaan yksi on olemassa teidän ulottuvuudessanne, mutta me emme nimenneet sitä vielä.

Me kerroimme teille toisesta kerroksesta, joka kantaa paljon tunteita. Se on moniulotteinen, mutta te ymmärrätte sen, koska tämän kerroksen te usein ”tunnette”. Joskus se on vihan tai huolestuneisuuden tunne ja joskus rakkauden tunne. Joskus se on Jumalan rakkauden kokemus. Se on tunnekerros. Me pyysimme teitä miettimään, vaikuttaako tunne kemiaan. Vastaus on ilmiselvästi kyllä. Huoli, rakkaus, viha ja draama vaikuttavat teidän biologiaanne. Niinpä toinen kerros on tasapainon avain. Me kerroimme sen nimen olevan Torah E’ser Sphirot. Se tarkoittaa ”Jumalallista suunnitelmaa” tai ”Lain suunnitelmaa”.

Me kerroimme teille kolmannesta kerroksesta ja annoimme sille myös nimen. Sitä kutsuttiin Netzach Merkava Eliyahu, mikä tarkoittaa ”Ylösnousemuksen aktivointia”. Me kerroimme sen olevan ”Ylösnousemuksen kerroksen” ja kerroimme sen muotoilevan kahta vierekkäistä… melkein samalla tavalla kuin katalysaattori tekee kemiassa. Sitten me annoimme teille tarinoita, joita teidän on erittäin vaikeaa ymmärtää. Me kerroimme teille mestarin viisaudesta ja me kehotimme teitä ymmärtämään sen. Me emme koskaan nimenneet ensimmäistä kerrosta teille, vaikkakin me olemme puhuneet siitä enemmän kuin muista. Numero yksi on ihmisen perintötekijät (genomi), se biokemiallinen kerros, jonka te voitte havaita. Minä annan nyt teille sen nimen.

Te voitte kysyä: ”Kryon, miksi sinä et antanut meille ensimmäisen kerroksen nimeä aikaisemmin? Sinä annoit toisen ja kolmannen kerroksen nimen, muttet kaikkein tutuimman kerroksen nimeä? Miksi nyt sitten?”  Ja syynä oli se, että me halusimme antaa sen teille niiden parantajien läsnä ollessa, jotka kunnioittivat teitä tänään ja jotka tietävät siitä kaiken. He tietävät, kuinka maailmankaikkeuden energiat vaikuttavat siihen. He tietävät Ihmiskehon jumaluudesta ja sitä, mitä tapahtuu, kun sen pyhä energia otetaan käyttöön. Heidän koko tarkoituksensa on yrittää opettaa siitä ja samalla näyttää, kuinka tavallinen ja saavutettavissa oleva se on eikä mitään pelottavaa. He yrittävät näyttää teille sen, miten jokainen voi harjoitella sen kanssa omassa jumalallisessa voimassaan.

Ensimmäisen DNA-kerroksen nimi on Keter Etz Chayim. Se tarkoittaa ”Elämän puuta”. Kaikki nämä nimet annetaan maapallon henkisellä ydinkielellä. Jokainen nimi on tarkoitus kuulla puhuttuna lauseena ja yhdistää täyteen hepreankieliseen merkitykseensä. 

Lisää toisesta kerroksesta

Tänään me haluamme puhua lisää toisesta kerroksesta. Toiseen kerrokseen kätkettynä on sellainen kaksinaisuuden ominaisuus, jota te käsittelette joka päivä. Jos me voisimme palata tämän päivän opetukseen ja kuunnella niitä kysymyksiä, joita parantajat esittivät tällä samalla näyttämöllä, ne koskisivat usein sellaisia asioita kuin kuinka, miksi ja elämän epäilyksiä. Jotkut ovat sanoneet: ”Minä tunnen tällä tavalla, minä tunnen tuolla tavalla, miksi minä en voit tehdä tätä ja miksi minä en voi tehdä tuota?”

Jos voitaisiin kuunnella uudestaan näitä parantajia, kun he kertoivat omasta elämästään, kuultaisiin ilmauksia heidän omista epäilyksistään. He kysyivät itseltään: ”Teenkö minä oikein? Teenkö minä väärin? Mitä minun pitäisi tehdä seuraavaksi?” He ilmaisivat sellaisen tilanteen, jolloin he eivät aina tienneet, mitä tehdä. Niinpä taaksepäin katsottuna sinä voisit kysyä itseltäsi: ”Miksi tällainen tilanne on olemassa? Miksi on olemassa niin paljon epäilyksiä ja vaikeuksia, vaikka on kyse jumalallisesta suunnasta?”  Tällä kysymyksellä me avaamme sellaisen aiheen, jota me emme ole koskaan aikaisemmin määritelleet näin yksityiskohtaisesti. Se on tässä huoneessa olevia lemurialaisia varten, mikä kattaa melkein jokaisen täällä [puhutaan parannuskokouksen osanottajista].

Ihmisolento, tutki sydäntäsi. Puhu solurakenteellesi ja kysy siltä: ”Kuinka monta kertaa minä olen ollut täällä?” Vastaus saattaa yllättää sinut, sillä useimmat teistä ovat olleet täällä paljon aikaisemmin kuin Ihmisen historian asiantuntijat näkevät olemassaolon olleen mahdollista. Teidän DNA:ssanne on sellaisia kerroksia, joita te ette ole vielä löytäneet, jotka tietävät kaiken jokaisesta menneisyyden ilmentymästänne [edellinen elämä] ja joka tuli teidän mukananne Maapallolle. Se on osa teidän biologiaanne ja osa moniulotteista kemiaa. Se sisältää kaikki nimet, joita teillä on ollut ja kaikki elämät, jotka te olette eläneet. Niinpä meillä on huone täynnä vanhoja sieluja ja te tiedätte sen! Meillä on täällä nuoria ihmisiä, jotka tietävät sen. Meillä on täällä senioreita, jotka tietävät sen. Sillä juuri nyt te olette kaikki saman ikäisiä, ja se ikä on ikuisuuden ajan molempiin suuntiin [menneisyyteen ja tulevaisuuteen]. Tämä moniulotteisella olennolla on yhteistä toisen moniulotteisen olennon kanssa.

Te teeskentelette, että te ette tunne toisianne tässä huoneessa. Kun te nousette muutaman minuutin kuluttua ja lähdette tästä paikasta, te edelleen teeskentelette, että te ette tunne toisianne. Totuus kuitenkin on se, että täällä on äitejä ja isiä, serkkuja ja isoäitejä. Älkää katsoko sukupuolta, älkää katsoko rotua ja älkää katsoko kansallisuutta. Sen sijaan katsokaa siipiä. Me olemme nähneet teidät edessämme. Te olette nähneet toisenne aikaisemmin. Niinpä juuri nyt teitä kehotetaan tuntemaan tämä, ja opetus alkaa hetken kuluttua.

Itsearvostus - kaksinaisuuden ydin

Aiomme puhua itsearvostuksesta tänään, ja on jo aikakin. Olemme kertoneet teille uudestaan ja uudestaan, että ihmiskunnan kaksijakoisuus kuvastaa energiatasapainoa. Me pääsemme tähän aiheeseen, jota on vaikea kuvata, koska meillä on ainoastaan joitain toimivia englannin kielen sanoja. Me puhumme ”pimeyden ja valon” tasapainosta, kuitenkaan me emme tarkoita sitä, mitä te luulette. Jotkut ovat kutsuneet sitä energiatasapainoksi. Jotkut ovat jopa kutsuneet sitä vanhaksi ja uudeksi. Mutta mikään noista termeistä ei ole oikein. Sen sijaan me näemme sen energiaosamääränä, lisättyjen ja vähennettyjen ominaisuuksien keinulautana, joka on luotu hyvin samalla tavalla kuin arvoitus… arvoitus, joka saa aikaan yhdenlaisen energian kamppailun toisenlaisen energian kanssa.

Ikuisuuden ajan, tämä nimenomainen itsearvostuksen tasapaino Ihmisolennossa on perustunut pimeyden puolelle. Katsauksessa minä tulen antamaan erään lausuman, ja toivon, että te pääsette täysin siihen kiinni ja ymmärrätte sen.

PIMEYS: Tällä planeetalla ei ole mitään pahempaa tai pimeämpää kuin se, mitä on mahdollista loihtia esiin Ihmismielessä. Ei ole mitään pahuutta, joka on olemassa itsestään tällä planeetalla. Kaikki paha sisältyy ihmiskunnan tietoisuuteen. Ei ole olemassa mitään pimeää oliota tai olioryhmää, joka seisoskelee odottamassa sinua liukastumaan ja kaatumaan, jotta he voivat ottaa sinut kiinni ja vangita sielusi. Sellaiset tarinat perustuvat pelkoon, eivätkä ne heijasta Ihmisen todellisen tilanteen mahtavuutta, voimaa ja vastuullisuutta.

Mutta on olemassa pimeyttä, eikö olekin? Se on luotu niiden Ihmisten vapaasta valinnasta, jotka valitsevat vievänsä tietoisuutensa pimeämmälle tai tiheämmälle puolelle. Niin, rakas Ihmisolento, siksi pimein paikka planeetalla on se, mitä Ihmiset ovat valinneet luovansa.

Muistakaa tämä: Te olette energian luojia. Ihmisillä on voima luoda pimeyttä aivan samalla tavalla, kuin he luovat valoa. Mikään teidän ympärillänne oleva ei tuomitse tätä. Niin, juuri nuo samat planeetan osaset itse asiassa vastaavat tämän tyyppiseen energiaan ja luovat eräänlaisen pimeyden magian, jota niin monet Ihmiset pelkäävät, ja jonka monet tuntevat tulevan jonkinlaisesta pimeästä paikasta tai pahuuden varastosta. Se tulee Ihmisiltä.

Muistakaa myös se, mistä me olemme kertoneet teille vuosia: Pimeys ja valo eivät ole samanarvoisia energioita. Jos sinulla on pimeä paikka ja valo tulee sinne, pimeys ei hiivi pois toiseen pimeään paikkaan. Sen sijaan se muuttaa muotoaan! Näistä kahdesta ainoastaan valolla on aktiivinen osatekijä ja fyysinen läsnäolo. Te ette voi ”loistaa pimeyttä” valoisaan paikkaan! Se voi tapahtua vain toisin päin. Tämä johtuu siitä, etteivät ne ole samanarvoisia. Toinen on toisen poissaoloa.

VALO: Kaikkein jumalallisin paikka Maapallolla, missä on kaikkein eniten valoa tällä planeetalla, on olemassa Ihmismielessä, Ihmisen energian sisällä. Se on ihmisyyden enkelimäisen osan sisällä, ja se toivoo voivansa näyttää itsensä, tehdä itsensä kykeneväksi, ja mahdollistaa jumaluutensa. Ei ole olemassa joukkoa kirkkaan valkoisia enkeleitä, jotka seisovat vieressä ottamassa teidän kädestänne kiinni ja vetämässä teidät taivaaseen, jos te valitsisitte mennä sinne. Ei. Sen sijaan he seisovat teidän vieressänne juhlapuvuissaan, halukkaina juhlimaan, rakastamaan ja painautumaan teitä vasten energioillaan antaakseen teidän tietää, että he ovat paikalla. Vapaan valinnan planeetta on tällainen. Ihminen on kyvykäs ja Ihmisellä on merkitystä planeetan historiassa. Ihminen on vastuussa pimeydestä ja valosta, ei jokin ulkopuolinen voima, joka kilpailee teidän sieluistanne. Mutta te olette aina tienneet tämän, ettekö olekin?

Mutta asian näin ollessa, eikö olekin kummallista, että te saavuitte tälle planeetalle mukananne sellaiset itsearvostuksen piirteet, että lippu olisi ollut ikään kuin puolitangossa? Se ei ole tasapainossa, eihän? Miksi? Koska teidän itsearvostustanne on lievennetty planeetan energian määrällä. Se on sen mitta, mitä te olette luoneet ihmiskunnan toimien kautta – mitä te olette tehneet ja mitä te teette. Siksi henkilökohtainen itsearvostus heijastaa planeetan energiatasapainoa.

Uusi itsearvostuksen tasapaino

Kysyittekö te koskaan itseltänne, mitä sellaista tapahtui maapallolla, joka olisi välttänyt teidän maailmaloppunne? Huomasitteko te, että kaikista profeetallisista ennustuksista huolimatta maailmanloppua ei tullutkaan? Tämä Kryonin ennustus, joka annettiin monia vuosia sitten aivan teidän takananne olevalla kukkulalla, on nyt teidän todellisuuttanne. [Kryon-työ aloitettiin aika lähellä sitä paikkaa, jossa kanavointi annetaan.] Noina päivinä minä tulin läpi kumppanini kautta ja sanoin, ”Te olette muuttaneet raidetta tai todellisuutta ja Ihmisen tietoisuutta. Maailmanloppua ei tule.”

(Monet uskonnolliset johtajat tulevat kehottamaan teitä jättämään huomiotta tämän Kryonin viestin, ja kertomaan, että Kryon on väärä profeetta, vaikkakin tapahtumat maapallolla ovat sellaisia, kuin me kerroimme teille niiden olevan jo vuosia sitten. He tulevat kertomaan teille, että maailmanloppu on edelleen tulossa - ja pian! Meidän vastauksemme on tämä: Me emme pyydä teitä tekemään mitään muuta kuin katselemaan ympärillenne ja arvioimaan itse. Miksi he siirtävät omia ennustuksiaan? Käyttäkää omaa arvostelukykyänne, ja meditoikaa oikeita vastauksia. Te voitte uskoa heitä, jos haluatte, jospa he olisivatkin oikeassa. Jos teette niin, teidän täytyy kuitenkin tehdä tämä päätös aina uudestaan ja uudestaan, kun he yrittävät selittää, miksi heidän oppinsa mukainen vanha maapallon ajatusmalli ei toteutunutkaan. Sillä aikaa te tulette hukkaamaan vuosien toiminta-ajan, hukkaamaan mahdollisuuden käyttää omaa jumalallista voimaanne auttaaksenne rauhan luomisessa maapallolle.)

Me kerroimme teille ihmiskunnan mahdollisuuksista, ja me annoimme teille informaatiota, joka koski sitä 10 -12 vuoden aikaikkunaa, jonka aikana teidän planeettanne magnetismia muutettaisiin… ja niin tehtiin. Me kerroimme teille, että sää alkaisi muuttua… se alkoi muuttua. Neljä vuotta sitten me sanoimme, että tulisi se päivä, jolloin teidän planeettanne suurimpien uskontojen johtajat eivät enää sano yhtä ja tee toista [puhutaan nykyisestä haasteesta, joka liittyy pappien lapsiin kohdistamaan hyväksikäyttöön]. Nyt tämä kaikki on teidän todellisuuttanne. Oletteko te huomanneet? Alatteko te ”yhdistää pisteitä” itseänne varten?

Maailmaloppu, jota ei tullut, on sen maan sisässä, jonka päällä te ette enää ole! Nyt te olette täällä uudessa energiassa, rakkaat ystävät. Kuitenkin on edelleen olemassa itsearvostuksen kysymys. Se ei ole automaattista, ymmärrättehän? Teidän henkilökohtainen itsearvostuksenne edustaa syntymäaikanne energiaa, ei muuttuneen maan energiaa. Uutta itsearvostusta ei automaattisesti synny teidän uuden polkunne vuoksi.

Miksi elämä on niin vaikeaa?

Etkö pidä sitä kiinnostavana, että suurin osa teidän planeettanne uskonnoista on sitä mieltä, että te synnytte likaisina? Se on outo asetelma jumalaisen luomistyön olennolle, eikö olekin? Kuulostaako edes järkevältä, että te syntyisitte sellaiseen henkisen järjestelmään, missä teillä ei olisi tänne saavuttuanne mitään mahdollisuuksia sen vuoksi, mitä tapahtui ikuisuus ennen teidän tänne tuloanne? Kuulostaako tämä todella siltä, että teidät ”on tehty Jumalan kuvaksi”?

Eikö olekin niin, että on olemassa ei-henkisiä liikkeitä joka puolella maapalloa - suuria liikkeitä - jotka käyttävät paljon resursseja yrittäessään auttaa Ihmisiä pois itsearvostuksen kuopasta? Te kutsutte sitä itsensä auttamisen liikkeeksi. Miksi tällaista olisi olemassa lainkaan, jos te olisitte tulleet tälle planeetalle hyvä ja tasapainoinen itsearvostus mukananne? Mistä syystä? Teillä oleva itsearvostus annettiin tarkoituksenmukaisesti siihen pimeyden ja valon välisen tasapainon energiaan, joka vallitsi planeetalla teidän syntyessänne.

Nyt, kun planeetan energia värähtelee nopeammin, tämä planetaarinen pimeys-valotasapaino on muuttunut. Minäpä annan teille sellaista informaatiota, jossa on järkeä: Planeetalla on uudesti luotua energiaa, sitä, jonka te aloititte vuonna 1987 ja jonka te tulette viimeistelemään vuonna 2012. Tämän 25 vuoden energiaikkunan sisällä te työskentelette. Te synnyitte vanhempaan energiaan. Siksi teidän itsearvostuksenne on puolitangossa. Mutta niillä Ihmisillä, jotka syntyvät juuri nyt, asia ei ole ollenkaan samalla tavalla. Keistä minä puhun? Uusista lapsista! Me olemme kutsuneet heitä Indigoiksi. Jotkut ovat kutsuneet heitä Kristalleiksi. Jotkut ovat kutsuneet heitä Uuden Maapallon Lapsiksi, Uuden Vuosituhannen Lapsiksi - kutsukaa heitä miksi haluatte.

Jokainen sen huomaa, eikö huomaakin? Lapset ovat erilaisia. He saapuvat kyvykkäinä itsearvostuksensa osalta. Itsearvostuksen lippu liehuu korkealla ja ylpeänä. Mitä tapahtuu, kun te otatte lapsen, jolla on hyvä ja tasapainoinen itsearvostus ja laitatte hänet sellaisten aikuisten joukkoon, joiden lippu on puolitangossa? Lapset näyttävät olevan jonkin verran kovapäisiä, ehkä? Ehkä tämä johtuu siitä, että he tietävät, keitä he ovat! Onko lapsi koskaan katsonut sinua uteliaasti ja sinä olet voinut nähdä hänen silmistään kysymyksen ”Miksi olet tuollainen?” [Naurua] Siinä tietoisuus katsoo toista! Siinä kyvykäs, tänne tasapainoisena tullut tietoisuus katsoo toista, joka tuli tänne vanhassa epävarmuuden ja epäilyksen energiassa. He ovat teidän lapsianne tällä hetkellä, mikä tekee tilanteen pahemmaksi. Eivät nämä lapset tarkoita olla vaikeita! Mutta teistä, joilla ei koskaan ole ollut tasapainoisen itsearvostuksen ominaisuutta, he usein näyttävät määräileviltä.

Totuus

Haluatteko te tietää totuuden tasapainosta kaksinaisuuden sinun ja henkisen sinun välillä? Menkää lukemaan teille antamamme opettavainen kertomus, jonka nimi oli Matkalla kotiin [Kryon kirja 5]. Kertomuksessa oli mies nimeltä Michael Thomas. Michael merkitsee arkkienkeli Mikaelia ja Thomas epäilevää Tuomasta. Kun Michael seisoi viimeisessä huoneessa [kirjassa] ja näki viimeisen enkelin tulevan alas portaita, enkeli oli niin mahtava, että Michael Thomas pystyi tuskin hengittämään! Koko kertomuksen ajan hänen aikaisemmin tapaamansa enkelit olivat sanoneet ”Odota, kunnes tapaat viimeisen enkelin. Se tulee olemaan kaikkein paras. Odota - vain odota.” Ja kun hän sitten tapasi tämän enkelin, joka paljasti itsensä hitaasti, se oli hänen matkansa kaikkein jumalallisin. Kulta oli tämän enkelin väri. Kun enkeli tuli alas portaiden kultaisia askelmia pitkin ja hänen kasvonsa paljastuivat, ne olivat Michael Thomasin kasvot. Michael näki itsensä Jumalan kasvoissa ja hän oli yllättynyt.

Näethän, rakas Ihminen, tämä on totuus, mutta kuitenkin sinä saavut ilman kykyä nähdä sitä. Synnyt likaisena? Voi ei! Syntynyt ehkä estoisena sen tietoisuuden osalta, kuka sinä olet, mutta et likaisena. Sen sijaan sinä synnyt jumalallisena, mutta sinulla on palapeli edessäsi sen löytämiseksi, ja se sisältää navigoimisen niiden ansojen ohi, että sinä uskoisit niitä, jotka haluavat repiä sinun jumaluutesi arvottomaksi. 

Tasapainoisen itsearvostuksen luominen

Kuinka te haluaisitte ottaa tämän epätasapainon korjataksenne? Miltä tuntuisi tämän epätasapainon tekeminen tasa-arvoiseksi? Se on mahdollista ja teille esitetään kutsu sen aloittamiseksi, ja on olemassa seitsemän kohtaa, jotka voivat auttaa teitä siinä tehtävässä. Jotkut niistä ovat helppoja, jotkut niistä ovat vaikeita, jotkut niistä ovat helppoja selittää ja jotkut taas eivät ole. Jotkut niistä kuulostavat liian yksinkertaisilta. ”No, minä tiesin tämän”, voitte sanoa. Niinpä minä sanon takaisin teille ”Miksi sitten et tee niin?”

Tässä on seitsemän kohtaa, joiden me takaamme alkavan nostaa teidän enkelin tietoisuuttanne ja lisätä itsearvostuksen tasapainoa, jos harjoitatte niitä säännöllisesti.

1. Ryhdy luovaksi

Tee ensin tämä: Tee jotain luovaa! Te voitte sanoa ”Ei minussa ole mitään luovaa.” Kyllä, sinussa on. Jokaisessa on. Kuinka moni teistä on yrittänyt kanavoida? Ja te voitte sanoa: ”No nyt minusta tuntuu, etten halua tehdä tätä.”  Miksi ette kokeilisi sitä yksin ollessanne? Miksi ette kokeilisi sitä paperille? Miksi ette katsoisi, mitä teidän solunne ja teidän Korkeampi Itsenne haluaa sanoa teille, jos kerran antaisitte sen virrata ulos? Te voisitte olla hämmästyneitä ja yllättyneitä. Teidän ei tarvitse näyttää koskaan sitä kenellekään.

Luovien asioiden tekeminen vaatii sitä, että teidän Jumalaosanne kaataa sen teidän kaksinaisuusosaanne, ja on mielenkiintoista katsella valon kehittyvän. Tee jotain luovaa. Ehkä sinä et pidä itseäsi laulajana, joten kirjoita sävelmä sen sijaan. Anna jonkun muun laulaa se. Ehkä sinä et ole maalari? Maalaa kuitenkin. Päästä lapsi ulos maalaamaan niitä kuvia, joita maalasit lapsena. Tee jotain luovaa. Tämä on numero yksi. Se kuulostaa liian yksinkertaiselta, eikö kuulostakin? Katsokaa näiden asioiden sulautuvan yhdeksi, kun numero yhdestä tulee numero seitsemän. Näiden teille antamieni kohtien ympyrä on paljon syvällisempi, kuin miltä se kuulostaa nyt. Luovuus saa aikaan jotain sellaista sinussa, mitä melkeinpä mikään muu ei saa aikaan. Se koputtaa itse Jumalan ovelle, ja se alkaa harjoittaa niitä sinun osiasi, jotka tarvitsee herättää.

2. Auta muita

Numero kaksi: Auta muita. Tämä kuulostaa yksinkertaiselta, kunnes kehittelen sitä. Niinpä menen suoraan siihen: Me haastamme sinut menemään vapaaehtoiseksi paikkaan, jossa ihmisiä kuolee. Mene etsimään sairaalan pimein paikka, minkä voit löytää, Valotyöntekijä. Mene etsimään paikka, missä lapsia kuolee ja istu sinne. Etsi niitä, jotka kuolevat syöpään ja viruksiin, ja ole siellä. Lue heille, pidä heitä kädestä ja kerro heille tarinoita. Ole vapaaehtoinen. Sinulla on aikaa lapsille… ja sinä tiedät sen. Oletko koskaan ajatellut tällaista?

”Kryon, sinä olet juuri antanut meille kamalan tehtävän toteutettavaksi. Ei me voida. Minä en voisi koskaan menne sinne”, te saatatte sanoa. ”Minä nyyhkyttäisin ovella eikä minusta olisi kenellekään mitään hyötyä.” Rakkaat ystävät, tämä on yleinen väärinymmärrys… että ihmisystävät eivät voi auttaa, koska he ovat liian herkkiä. Niinpä minä annan teille olettamuksen ja sitten pyydän teitä todistamaan sen itsellenne: Kun te seisotte tuon paikan ovella, jossa lapsia kuolee, ja avaatte tuon oven, teidän valonne virtaa tälle alueelle ja heidän rakkautensa virtaa teille. Te tunnette itsenne iloisiksi ja siunatuiksi. Te voitte istua pitelemässä lasta kädestä hänen kuollessaan, ja te voitte itkeä hänen elämänsä puolesta, mutta te tulette tuntemaan itsenne parantuneiksi ja iloisiksi, koska jumala teissä koskettaa jumalaa hänessä. Ei ole olemassa mitään tämän kaltaista, Ihmisolento… ei mitään tämän kaltaista. Sinä tulet osaksi jumalaista prosessia! Voitko sinä juhlia siellä olemista ja auttamista?

Jos sinä haluat koskettaa perhettä, tällä sinä teet sen. Mene vapaaehtoiseksi sinne, missä vanhuksia on lähellä menehtymistä. Lue heille tarinoita. Kysy heidän elämästään. Juhli heidän nuoruuttaan, ja ole paikalla heidän lähtiessään. Teidän jumaluutenne juhlii heidän jumaluuttaan, ja te kaksi parannutte.

Toisten auttaminen kuolemaan, riippumatta heidän iästään, luo ja innostaa sinun osaasi, mikä tulee yllättämään sinut. Sinä pyydät saada tehdä sen uudestaan ja uudestaan, ja sinä ymmärrät, että tekemäsi on todella pyhää työtä.

Rakas Ihmisolento, nuo ovat vasta kaksi kohtaa, ja sinä alat jo tuntea olosi erilaiseksi. ”Ehkä minä olen joku!” , sinä saatat sanoa. ”Ehkä tässä todella on jotain.” Pimeät osat sinussa alkavat heikentyä, kun ne näkevät valon alkavan kehittyä aiemmin himmeillä alueilla. Tämä on numero kaksi. Mene auttamaan jotakuta.

3. Liiku ja meditoi

Tämä on kaikkein vaikein kohta, ja te ette pidä tästä. Harrastakaa liikuntaa! Teidän kulttuurissanne te ette enää metsästä eläimiä saadaksenne ruokaa! [Naurua] Teidän on tasapainotettava tämä toiminnan puute harjoittamalla liikuntaa. Biologisesti katsottuna, teidän harjoittaessanne liikuntaa kemiallinen tasapaino muuttuu. Lisäksi te otatte paljon lisähappea, jota todella tarvitaan voitelemaan kehoa Ihmisen yrittäessä parantaa ajattelunsa uusia osia. Hapensaantia on aliarvioitu menneisyydessä. Tämä on erittäin tarpeellista!

Minäpä kerron teille toisen salaisuuden: Liikkukaa ja meditoikaa sen jälkeen. Katsokaa, mitä tapahtuu. Happea saaneet aivot saavat aikaan uuden paletin meditoinnin taitelijalle. Tämä on asioiden järjestys. Ymmärtäkää tämä oikein: Liikkukaa, sitten meditoikaa. Älkääkä petkuttako. Tämä on numero kolme, erittäin tärkeä.

4. Henkilökohtaiset sanalliset vahvistukset

Numero neljää saattaa olla vaikea selittää teille, ja sitä yksinkertaistetaan liikaa. Tarkkaile, mitä sanot! Suustasi tulevat sanat ovat jumalallisia energiarakenteita. Ne menevät ilmaan ja sinun kehosi energiat täyttävät ne niin hyvin, kuin voivat, ja sinun ympärilläsi olevat energiat (joita et voi nähdä) yrittävät täyttää parhaansa mukaan sen, mitä toivot kanssaluovasi. Ehkä negatiivisessa jossain tilanteessa sinä voit sanoa: ”Tosi hyvä! Tiesin näin tapahtuvan.” Sinun solurakenteesi sanoo: ”Kuulitteko pomoa? Hän piti siitä!” Ympärilläsi olevat olennot kuulevat sen myös. ”Kuulitteko pomoa? Hän ajattelee tämän olevan hyvä. Tehdäänpä se uudestaan!” Ajattelitko koskaan tätä? Solut kuulevat sen, ja ne tekevät parhaansa varmistaakseen sen tapahtuvan uudestaan!

Tarkkaile, mitä sanot. Negatiivisten asenteiden sijasta anna itsellesi vahvistuksia. Siunattu on se Ihmisolento, joka ymmärtää Ihmisen puheen voiman. Kuka sinä olet? Sano nimesi ääneen. ”Minä olen [nimesi].” Ja laita painotus kohtaan ”olen” ja katso, mitä tapahtuu. Minäpä kerron, mitä sanonta tarkoittaa. Jos sinun nimesi on Paul ja sinä sanot ”Minä olen Paul”, kaksi ensimmäistä sanaa ovat lausuma siitä, kuka sinä olet. ”MINÄ OLEN.” Paul on lisätty määritelmä siitä, miksi sinua kutsutaan. Siinä on kaksi lausumaa kolmessa sanassa.

Sinä ilmennät sitä energiaa, minkä sinä laitat ilmaan puheesi kautta. Osaset ”kuulevat sen” universaalilla tasolla. Te olette niin tottuneita pitämään suurta ääntä ainoastaan silloin, kun asiat ovat haastavia. Koettakaa tasapainottaa sitä! On aika puhua teidän ilostanne!

5. Haasta pimein osasi

Tämä kuulostaa pelottavalta asialta, muttei se ole sitä. Kuunnelkaa: Haastakaa pimeä puolenne taisteluun! Heittäkää hanskat pois. Kertokaa sille, missä tulette tapaamaan ja mihin aikaan, sitten odotatte sitä. Uskaltaako tämä osa tavata sinua nokatusten? Onko sinulla osia, joista sinä et itsessäsi pidä? Totta kai sinulla on, koska sinä olet kaksinaisuudessa. Minä juuri annoin teille tämän informaation. Onko sinulla pimeitä paikkoja, jotka sinä haluaisit hangata puhtaaksi, ehkä pistää sivuun tai päihittää? Hyvä, haasta sitten pimein osasi taisteluun. Sovi tapaaminen. Haluatko sinä todella olla rohkea? Haasta se sitten taisteluun pimeässä, sen omalla nurmella! (henkäisy)

Ja me kerromme tämä teille siksi, että nämä pimeät ja kamalat osat eivät tule näyttäytymään! Ne pelkäävät teidän valoisaa osaanne, ja varsinkin niitä osia, joista on tulossa vahvempia. Te tulette voittamaan tämän taistelun vain seisomalla siellä pimeässä ja rohkaisemalla niitä näyttäytymään. Pian te olette siellä pimeässä laulellen! Pelottomana ja nauraen koko tilanteelle. Jos ette muista mitään muuta tästä päivästä, niin olkoon se tämä: energia, jonka te luulette olevan niin julmaa, pelkää itse asiassa teidän jumalallista tahtoanne! Tahto tasapainoon päihittää pimeän osan joka kerta. Ota voima itsellesi ja sinun pimeät osasi alkavat hylätä laivan. Ne eivät uskalla näyttäytyä, eivätkä näyttäydy.

6. Peräänkuuluta sisälläsi olevaa enkeliä

Kun olet käsittänyt, että sinun pimeä puolesi on pelkuri, on aika peräänkuuluttaa aina olemassa ollutta enkeliä. Tämä on sen ymmärtämistä, kuka sinä todella olet. Vaikka et ehkä koskaan voi nähdä tätä enkeliosaasi, se on todellinen itsesi osa ja valmis tulemaan esille. Jälleen kerran, käytä puheesi voimaa halutessasi kehittää tätä prosessia. Pidä seremonia, jos se auttaa sinua tekemään tästä prosessista todellisen itsellesi.

Näetkö, kuinka nämä yläpuolella olevat kohdat sopivat yhteen? Niissä te olette luovia, autatte muita Ihmisolentoja, kuntoilette, tarkkailette sanojanne, käsitätte ettei pimeällä puolellanne ole voimaa teihin, alatte tuntea oman elämänne mahdollisuudet, ja nyt on aika kutsua enkelinne esiin piilostaan (se on piilossa ainoastaan siksi, että te hautasitte sen)!

Lukija, kuuntelija, sinä ajattelet tämän olevan vain ”kanavointipuhetta”, eikö niin? Odotapa vain. Miten sinä haluaisit elämässäsi olevan draaman menevän pois? Miten sinä haluaisit kyetä kohtaamaan minkä tahansa tilanteen ja tietämään, että sinä olet 100-prosenttisesti turvassa omassa totuudessasi? Kukaan ei voi muovata sinua mihinkään suuntaan silloin, kun enkelisi on vastuussa. Kun enkeli on tullut ulos, DNA:n kolmas kerros alkaa aktivoitua. Puhuimme tästä viime kerralla. Itsearvostus ei ole enää ongelma. Sinä tiedät, kuka sinä olet. On mahtavaa tuntea jumaluutensa. Se luo iloisen tilanteen sinun elämääsi.

7. Yhteensulauttaminen

Viimeinen kohta, numero seitsemän, on kaksijakoisuuden yhteensulauttamisesta. Juuri nyt tällä planeetalla yksi meneillään olevista asioista on maan, kivien, maaperän, porttien sulauttaminen, mihin sinä voit osallistua. Maskuliininen ja feminiininen alkavat sulautua yhteen. Nuo teidän sukupuolienne ominaisuudet, jotka te olette ottaneet itsestään selvyyksinä - yksi sukupuoli noin, toinen sukupuoli näin, eivätkä ne koskaan ajatuksissaan kohtaa - alkavat muuttua. Jokainen teistä on täällä yhtenä sukupuolena, niinpä me pyydämme teitä alkamaan hyväksyä toisenkin sukupuolen ominaisuuksia. Te luulitte minun pyytäneen teitä katsomaan toista ihmistä, ettekö ajatelleetkin? Ei. Minä haluan sinun näkevän molempien sukupuolien ominaisuuksia SINUSSA.

Sinulla on kyky sulauttaa molemmat sukupuolet terveeseen tasapainoon oman itsesi sisällä, jotta sinä voit ymmärtää ja sen myötä olla yhdessä olemassa toisen sukupuolen kanssa tällä planeetalla. Teistä tekee paljon parempia Ihmisolentoja se, että teillä on näiden vastakohtaisuuksien osalta tasapainoinen mieli, vaikkakin aivan ilmeisesti te edustatte biologisesti vain toista niistä.

Minäpä kerron, mitä tämä tasapaino tekee. Se tuo ihmiskuntaa lähemmäs toisiaan! Sitä kutsutaan tietoisuuden yhteensulauttamiseksi, ja se aloittaa Ihmisen tietoisuuden muutoksen tällä planeetalla. Me puhuimme portaalien ja pyörteiden (vortex) tulemisesta pyörreporteiksi (vortal). Me puhuimme jinin ja jangin [vastakohdat] yhdistymisestä ja sen aikaan saamasta jostakin sellaisesta, jota ette ole ennen nähneet… uudenlainen Ihmisen tasapaino. Te ette ehkä täysin ymmärrä, mitä me kerromme teillä tällä hetkellä, mutta me kerromme teille jotain sellaista, jota jotkut teistä alkavat tuntea: naiset tulevat vahvemmiksi, miehet tulevat herkemmiksi, yhdessä, ja he katsovat toisiaan eri tavalla ja jakavat tämän planeetan paljon paremmin sen vuoksi. Lopettakaa näkemästä toisenne vastakohtina tai vastapuolina, vaan nähkää toisenne enemmänkin henkisenä perheenä. Lopettakaa näkemästä toinen sukupuoli itsessänne heikkoutena! Alkakaa ymmärtää, kuinka jokainen teistä tarvitsee toisen tietoisuutta. Tulos? Tasapainoinen Ihmisolento on nyt kykenevä näkemään tasapainon yleiskuvan, koska hän näkee erilaisin silmin… sellaisten silmin, jotka kulkevat toisten kengissä ja joilla on mahtava itsearvostus! Me emme kertoisi teille näistä asioista, elleivät ne olisi näin.

Niin me olemme saavuttaneet tämän opetuksen lopun. Jotkut teistä tulivat tänään sanoen: ”Jos minä pystyn istumaan tässä energiassa tarpeeksi pitkään, minä ehkä lähden täältä erilaisena; minä ehkä parannun. Minä ehkä opin jotain ja pääsen eroon tästä tai tuosta. Olen väsynyt kantamaan sitä ympäriinsä.” Todellakin, tämä voima on sinun ulottuvillasi juuri nyt. Lukija, kuulija, jos haluat haastatella jotain tänään puhunutta parantajaa, hän kertoo tämän olevan sinun ulottuvillasi juuri nyt. Ehkä se on asenteen parantamista, vihan tai huolestuneisuuden. Tämä muutos on sinun tehtävissäsi. Ei ole tätä mahtavampaa aikaa sinun kurkottautua ja ottaa kiinni tästä itsearvostuksesta ja sen mukana tulevasta parantumisesta.

Ja niin me olemme tulleet uudestaan tähän paikkaan kaikkien näiden vuosien jälkeen, juhlimaan työn siemeniä ja ydintä. Vuonna 1989 me työskentelimme täällä siunataksemme ja auttaaksemme kumppaniani aloittamaan Kryon-työn. Me emme palanneet koskaan ennen tätä. Nyt, vuonna 2003, meillä on lemurialaisia heräämässä siihen maapallon muutokseen, jonka te olette luoneen (jos huomaatte). Paljon siitä, minkä me opetimme voivan tapahtua, tapahtui. Paljon siitä, mitä me opetimme voitavan saada aikaan, on saatu aikaan. Huomatkaa, että me emme saaneet aikaan mitään. Te saitte. Me vain katselemme ja autamme teidän suuressa suunnitelmassanne.

Siunattu on se Ihmisolento, joka näkee tämän planeetan lasin puoliksi täytenä ja joka ymmärtää, että muutoksia planeetalla tarvitaan ja että ne ovat välttämättömiä. Siunattu on se Ihmisolento, joka ymmärtää, että uuden temppelin luomista varten vanha pitää poistaa ja sen perusta jynssätä puhtaaksi. Uuden temppelin nimi on Uusi Jerusalem, vertauskuva, joka tarkoittaa maailmanrauhaa. Ja aivan kuin ne, jota ihmettelivät vuonna 1989, tapahtuisiko meidän kertomiamme asioita koskaan, te saatatte nyt vuonna 2003 katsella ympärillenne ja ihmetellä sitä, mitä me sanomme nyt. Voisiko olla niin, että asiat eivät ole sitä, miltä ne näyttävät? Voisiko olla niin, että historioitsijat tulevat puhumaan näistä vallankumouksellisista ajoista ennen suurta heräämistä, ennen ihmiskunnan muutosta… sen ajan alkuna, joka sai aikaan rauhallisemman maapallon.

Ainoastaan lemurialaiset kykenevät kertomaan teille vastauksen tähän.

Ja niin se on.

  - Kryon

Tulosta sivu

Alkuun