Tulosta sivu


Untitled Document

Mt. Shasta -kokemus

Kryon-yleisökanavointi

Mt. Shasta, Kalifornia - 21.-22. kesäkuuta 2003
Lee Carrollin kanavoimana

Vapaasti suomentanut Pirjo Laine

Alla oleva tieto on vapaasti käytettävissäsi. Voit halutessasi kopioida tai tulostaa sen tai välittää sen ystävillesi. Sen Copyright kieltää kuitenkin sen myynnin kaikissa muodoissa muilta kuin Tekijänoikeuksien haltijalta.

Lee Carroll

[Kryon on lisäillyt ja parannellut tätä kanavointia uudelleenkanavointiprosessissa alkuperäisen puhtaaksikirjoitetun kanavoinnin päälle. Tämä tehtiin siksi, jotta teksti olisi arvokkaampaa ja jotta yleisökanavoinnin aikana energeettisesti annetut käsitteet olisivat selvempiä.]

-----------

Tervehdys, rakkaat ystävät, minä olen Kryon Magneettipalvelusta.

Energia on voimakasta täällä. Me valitsimme sellaisen ajan ja paikan, jossa on vieläkin korkeampi energiataso, kuin kumppanini oletti. Niinpä minä pyydän häntä keskittymään [puhutaan Leestä]. Tänään on paljon sellaista asiaa, joka vaatii häntä etenemään hitaasti. Esitellään sellaisia käsitteitä, joita hän ei ole koskaan ennen nähnyt ja sellaisia nimiä, joita hän ei ole koskaan kuullut. Seuraava informaatio voidaan toimittaa vain tällaisessa paikassa - paikassa, jossa on lemurialaista energiaa.

Me puhumme näistä asioista enemmän, kun me jatkamme, mutta tällä hetkellä haluamme kertoa teille, että seurue, joka saapui kolme päivää sitten, on aktiivisena teidän joukossanne. Teidän joukossanne on niitä, jotka kysyvät: ”Voiko tällaista olla? Kuinka me tiedämme, että mikään näistä esoteerisista keskustelun aiheista tänä iltana on todellinen tai totta - missä ovat todisteet?” Me kerromme teille tämän: Tämä illan viesti on todennäköisesti kaikkein esoteerisin viesti, mitä kumppanini on koskaan välittänyt. Jos te kaipaatte todisteita, te saatatte joutua odottamaan vuosia, tai siten te voitte seurata intuitiotanne ja uskoa siihen tänä iltana. Te voitte myös pyytää vieressänne seisovia auttamaan teitä oman arvostelukykynne kanssa [puhutaan niistä, joita ei voida nähdä].

Tämä ilta on hyvin erilainen minun kumppanilleni. Hän on tehnyt tätä jo vuosia ja kuitenkin tämä kerta on erilainen. Kumppanini, eikö tämä olekin paluuta joihinkin niistä päivistä, jolloin sinä olit hyvin huolestunut ennen tällaista tapahtumaa? Sillä sinä et tiennyt, mitä seuraavaksi tapahtuisi. Sellaista on Jumalan rakkaus. Sellaista on nyt-hetki.

Tiedättehän, että me olemme täällä? Niin monet teistä tuntevat meidät. Tällä teidän eteenne tulevalla ryhmällä on vain yksi tarkoitus - tukea ihmiskuntaa. Me kerromme teille usein, että te ette ole yksin, ja me kerromme teille jumalallisista lahjoista, jotka ovat teidän. Kuitenkin monet teistä sanovat: ”Kenen, minunko? Minä olen niin tavallinen.” Kaksinaisuus kätkee tämän kaiken. Se kätkee tämän kaiken! Ei tule sellaista päivää teidän elämässänne, jolloin te saatte todisteita pyhyydestänne. Ei tule sellaista päivää teidän elämässänne, että te katsotte peiliin ja sanotte: ”Oi kyllä, minä näen nuo jumalaiset kasvot.” Aina kaksinaisuus tulee toimimaan - jotkut sinun osasi soutamassa ja huopaamassa, aina pohtimassa sitä, voiko tällaista olla.

Jopa kaikkein valaistuneimmilla teistä, niillä, jotka värähtelevät korkeimmalla tasolla, on omat epäilyksen hetkensä. ”Rakas Henki, sinä sanoit, etten koskaan olisi yksin, kuitenkin tunnen tänään itseni yksinäiseksi!” Me olemme kuulleet teitä teidän surunne synkimpinä hetkinä ja ilonne valoisimpina hetkinä. Me olemme olleet teidän kanssanne juhlimassa, kun te tanssitte valossa ja itkitte pimeydessä. Tämä on yksi niistä syistä, miksi kumppanini kautta kanavoidessamme aiheena on aina se, että teitä rakastetaan syvästi. Rakas perhe, teitä rakastetaan niin paljon, että se on kaikkien Ihmisen kuviteltavissa olevien mittareiden yläpuolella. Teidän suuruudestanne on niin paljon piilossa.

Kryonin teemana on aina ollut ja tulee aina olemaan se, että te olette muuttaneet planeettanne todellisuutta. Tässä prosessissa te olette tehneet mahdolliseksi yhden tilanteen… sellaisen, joka odotti teitä. Me kerroimme teille, että magneettiverkon muutostyön lopussa Kryonin työ todella vasta alkaa. Koko minun työlläni viimeisen 12 vuoden aikana magneettimestarina oli tekemistä verkon muuttamisen kanssa, mutta enää ei ole kysymys siitä. Sen sijaan on kysymys siitä, mitä tapahtuu nyt seuraavaksi, kun verkko on paikallaan. Ja on aika tarkastella sitä.

Jos me aiomme antaa teille hyvää informaatiota siitä, mitä tapahtuu, meidän on otettava varovaisia askelia, varsinkin tämän illan viestissä. Tässä on ensimmäinen askel. Me kerroimme teille magneettiverkosta ja kristalliverkosta - kahdesta tämän planeetan verkosta, jotka ovat toistensa vieressä, samassa linjassa. Me myös kerroimme teille kolmannesta verkosta, joka on Ihmisten tietoisuus. Tämä verkko siirtyy Kristalliverkon kanssa.

Kun te annoitte luvan muuttaa tämän planeetan todellisuutta, yhden verkon täytyi siirtyä ensin, ja toista ja kolmatta siirretään nyt. Kaksitoista vuotta sitten me kerroimme teille, että nyt olisi planeetan magneettiverkon valmistumisen aika ja niin se onkin. Me annoimme teille päivämääriä ja muutoksen ympärillä olevia energioita, ja ne on todennettu. Jopa geologit näkevät ne ja planeettanne navigointivälineet vastaavat niihin.

Sitten me aloimme kertoa teille, että tulisi olemaan niitä, jotka antaisivat teille paljon enemmän informaatiota seuraavasta muutoksesta eli kristalliverkon muuttamisesta. Ja he tekevät niin. Me kerroimme teille, että te olette uudessa järjestelmässä, ”vastuullisuuden järjestelmässä” ja että sillä on ”numero kahdeksan” energia. Kahdeksan on moniulotteinen numero, joka sopii siihen moniulotteiseen energiaan, johon te olette siirtymässä. [Se on sama molemmin päin katsottuna ja se edustaa poikittain asetettuna äärettömyyttä.] Yksi suurimmista aiheista, joita olemme koskaan käsitelleet näissä kanavoinneissa, on ollut Ihmisen DNA:n moniulotteisuus. Yhä uudestaan ja uudestaan me olemme kanavoineet siitä, mitä tämä tarkoittaa. Me aiomme tehdä sen jälleen.

Kristalliverkko on muutettu. Ehkä te kysytte: ”Mitä se todella tarkoittaa? Mikä on tärkein muutos?” Se on muutos informaatiossa ja Maapallon energiassa. Ajatelkaa sellaisia asioita, jotka ovat kristallisia, sellaisia kuin rakastamanne kristallit. Eivätkö ne säilytä energiaa? Sen lisäksi ne voivat säilyttää informaatiota. Ja mikä olisi kaikkein suurin informaatiopalanen, mitä kristalliverkko säilyttäisi Maaplaneettaa varten? Se on tiedot teistä ja teidän historiastanne. Se heijastaa sen, mitä te olette tehneet. Kristalliverkossa te voitte sanoa olevan tämän planeetan historian ja kaikki menneisyyden tiedot Ihmisistä. Kristallinen verkko sisältää myös tiedot siitä, keitä te olette, keitä te olette olleet ja mitä te teette juuri nyt. Se on menneen katalysaattori tulevaisuuteen, sillä se ei tunnista aikaa. Se tallentaa energiaa, joka sitten ilmentyy ”nyt-hetkessä”. Suunnattoman suuressa, moniulotteisessa varastointikyvyssään se jatkaa ihmiskunnan todellisuuden luomista ja parantamista.

Magneettisuus muuttui ensin [planeetan magneettiverkko]. Se on katalysaattorina DNA-aktivoinnille, joka alkaa yhdessä kristalliverkon valmistumisvaiheiden kanssa. Toinen muotoilee toista ja suurin kristalliverkossa tapahtuva asia on menneisyyden uudelleen kirjoittaminen. Kyllä, jopa fyysikot olivat oikeassa! He kyseenalaistivat ajan merkityksen ja kysyivät: ”Onko sitä edes olemassa?!” Te olette tekemisissä moniulotteisuuden kanssa ja siksi teidän täytyy lakata uskomasta lineaariseen aikaan. Tämä auttaa teitä ymmärtämään, kuinka sellaista voi tapahtua… tämän planeetan menneisyyden uudelleen kirjoittamista ”nyt-hetken” muuttamiseksi.

Me kerroimme teille, että se on jotain sellaista, mitä tarvitaan ja mikä on välttämätöntä. Sillä on todella mahdollisuuksia luoda jotain sellaista, jota me olemme kutsuneet Uudeksi Jerusalemiksi. Vaikka tämän viestin siihen liittyvä osuus on vain pikainen katsaus, se on välttämätön niille teistä, joille se ei ole tuttua. Ja nyt te tiedätte, että jotain on tekeillä. Energiat alkavat liikkua ja me jopa kerroimme teille tämän vuoden (2003) olevan ”muutoksen vuosi”. Ne asiat, joita te näette kaikessa tarkoituksenmukaisuudessa tapahtuvan planeetallanne, tulevat ilmi vielä nopeammin, kuin me ajattelimme niiden tulevan. Ei ole mikään sattuma, että te huomaatte istuvanne lemurialaisessa energiassa tällä hetkellä, kuuntelemassa tätä viestiä [ne, jotka ovat Shastalla kuuntelemassa kanavointia]. Me kerromme teille, mikä yhteys tässä hetkessä on.

Se on katsaus siitä, mitä on tapahtunut viimeisen 13 vuoden kuluessa. Planeetan magnetismi on siirtynyt. Se on asettunut sellaisella tavalla, joka on itse asiassa nostanut verhoa hieman ja verhon alta tulee energiaa tälle planeetalle… uutta energiaa, joka jatkaa levittäytymistään toiset 12 vuotta. Se on sen tyyppistä energiaa, jollaista jotkut teistä eivät koskaan odottaneet. Minä aion puhua siitä.

Jotkut teistä sanovat ”uusi” energia, mutta sitä sanaa käytetään niin usein teidän kielessänne ja kulttuurissanne, ettei se ehkä ole merkityksellinen teille. Mitä ”uusi” tarkoittaa? Viime kanavoinnissa, joka tullaan julkaisemaan, me annoimme teille informaatiota siitä, ”mikä on uutta ja mikä ei ole”. Me pyydämme teitä katsomaan sitä, koska se liittyy siihen, mitä me kerromme teille tänään. Jumala on hidas ja viisauden paljastuminen on hidasta. Hyvät asiat annetaan tällä tavalla ja te tiedätte sen. Muinaiset tiesivät sen myös ja viisaimmat yhteiskunnat Maapallolla edelleenkin kunnioittavat sellaista asioiden etenemistä, joka vie aikaa. Niinpä ”uusi” energia planeetalla itse asiassa tarkoittaa ”sellaista, joka eroaa viimeisten vuosituhansien energiasta”… sellaista, joka on ”uutta” koko järjestelmälle. Se on myös yksi kaikkein syvällisimmistä muutoksista Ihmiskunnan historiassa, ja se vie aikaa.

Niiden kunnioittaminen, jotka ovat osa Mount Shastaa

On aika puhua tästä alueesta [Mount Shasta]. Ei ole mitään parempaa aikaa puhua jostain alueesta kuin se, jolloin te olette paikan päällä ja jolloin sillä on paljon tekemistä koko planeetan kanssa. Sillä on myös paljon tekemistä niiden kanssa, jotka kuuntelevat ja lukevat. Aloitetaanpa niistä, jotka asuvat täällä. Haluaisin tervehtiä ja juhlia Suojelijoita. Tämän nimen me olemme antaneet niille, jotka ovat värähdelleet korkeammalla tasolla melkein kaikki elämänsä. He syntyivät lemurialaisen energian kanssa ja he tuskin malttoivat odottaa pääsyään tänne [Shasta]. Tänne he tunsivat vetoa ja tänne he jäivät.

Suojelijat kirjaimellisesti huolehtivat tämän vuoren informaatiosta. Heidän voitaisiin sanoa olleen Valotyöntekijöiden edelläkävijöitä. Mutta voi, he ovat paljon enemmän. He ankkuroivat ja säilyttivät energiaa, pitivät sitä tuoreena tämän vuoren ympärillä. Se on tuoretta tätä päivää varten! Te tällä alueella ensi kertaa olevat, oletteko tietoisia siitä, millaisessa energiassa te kuljette? Vuorelle patikoineet tietävät sen puhuvan teille. Yllättikö se teidät? Tällä on niin paljon meneillään ja me aiomme jopa nimetä tuon prosessin.

Suojelijat, keitä he ovat? He ovat Ihmisolentoja, jotka ovat asuneet tämän vuoren alueella vuosia, vuosia ja vuosia. He ovat katselleet tulemisia ja menemisiä, he ovat katselleet kaikkia vuoren ympärillä olevia energioita, he ovat nähneet toden ja he ovat nähneet epätoden. He ovat nähneet turhanpäiväisyyksien tulevan ja menevän, ja he ovat pysyneet ankkuroituneina ja pitäneet vuorta kallisarvoisena… pitäneet vuorta sitä varten, mitä se tulee tekemään.

Suojelijat, teille me sanomme: ”Hyvin toimittu!” Teille me tahtoisimme sanoa: ”Jos te haluatte nyt lähteä, niin te voitte tehdä sen. Lupa on myönnetty ja te voitte antaa soihdun eteenpäin.” Eivätkö itse asiassa jotkut teistä ole väsyneitä? Luuletteko te, ettemme me tiedä sitä? Nyt, kun verkko on paikoillaan ja me siirrymme kristalliseen energiaan, moniulotteisesti aktiiviset osat alkavat siirtyä. Se on erilaista energiaa. Te Suojelijat olette tehneet tehtävänne. Te teitte sen… säilytitte energiaa suunnitelman ilmentämistä varten, ja te teitte hienoa työtä.

Miksi muuttaa pois? Koska te tulette näkemään muutoksen tällä Mount Shastan alueella. Paljon tulee ja menee seuraavien kolmen vuoden aikana. Ne, jotka ovat kuka mistäkin syystä eläneet täällä hyvin pitkän aikaa, voivat valita lähtevänsä. Minä kerron teille jotain: Täällä on sellaisia Suojelijoita, jotka eivät koskaan tulisi tällaiseen kokoukseen! He eivät ajattele olevansa henkisiä, vaikkakin he säilyttävät ja ankkuroituvat. Paljon siitä on intuitiivista… tulla takaisin tälle alueelle elämä toisensa jälkeen ja vahtia sitä. Jopa ne, jotka eivät kuule tätä viestiä, tuntevat sen kehoissaan kasvavana intuitiivisena tunteena siitä, että heidän työnsä on tehty. Vaikka tämä on kallisarvoinen asuinpaikka, jotkut Suojelijoista lähtevät täältä joka tapauksessa, jopa tietämättä miksi.

Me juhlimme Suojelijoita ja me kerromme teille, etteivät nämä Ihmiset heijasta vanhan energian työstäjiä. He ovat teidän edelläkävijöitänne, Valotyöntekijät! Jos sinä kutsut itseäsi Valotyöntekijäksi, silloin sinä tulet ottamaan Suojelijan manttelin. Ihmiskunnan energian sisään virtaamisen on määrä tapahtua täällä. Suojelija, kun tämä energia alkaa realisoitua ja uusi todellisuus ilmentyä, sinä et pysty enää pitämään Mount Shastaa salaisuutena. Älä kuitenkaan huolestu. Kyllä, kasvua tapahtuu. Tulee ehkä jopa kaupallisuutta. Vuori pysyy vuorena riippumatta siitä, mitä te teette. Sitä ei voida pilata, sillä Suojelijat ovat tehneet työnsä. Niinpä me juhlimme Suojelijoita ja jotkut teistä ovat täällä. Älkää hämmästykö, jos teidät vedetään takaisin tähän paikkaan vuosittaiselle patikkaretkelle omasta valinnastanne ja että te tulette takaisin vierailemaan vuorella asuvan perheen luo. Täällä tapahtuu suuri muutos. Kun te palaatte, muistakaa: Kiivetkää vuorelle, ennen kuin te päätätte, mikä on muuttunut ja mikä ei ole!

Mount Shastan energian uudelleen järjestäminen ja muuttaminen

Monet teistä ovat aina tienneet tämän paikan energiasta. Mutta tiesittekö te koskaan sen aikataulusta? Entä vuorta koskevasta ennustuksesta? Täällä tapahtuu sellainen muutos, jota eivät edes esoteerisimmat teistä todellakaan odottaneet.

Antakaa minun pyytää teiltä tätä: Jos te ajattelette toisella puolella verhoa olevia, te tiedätte intuitiivisesti, ettei siellä ole sukupuolta niin, kuin Maapallolla on. Enkelit voivat ilmestyä miehinä tai naisina, mutta he eivät ole kumpaakaan. Me olemme kertoneet teille monta kertaa, että Kryon ja koko ympärillänne oleva perhe ovat sukupuolettomia. Henkisten asioiden sukupuolet ja nimet ovat sellaisia asioita, joita teille on annettu energian määrittelemistä varten. Kun puhutaan henkisestä sukupuolesta, puhutaan tuon energian ympärillä olevista ominaisuuksista. Se antaa teille jotain, mihin verrata… tämä on maskuliinista ja jokin toinen on feminiinistä. Siitä tulee kommunikaation määrittelyväline eikä biologinen nimitys.

Valmistautukaa johonkin, jota te ette odottaneet: Tuo järjestelmä on ohi. Tässä uudessa energiassa ei ole enää tarvetta antaa perusinformaatiota opettavaisina tarinoina niille, jotka ovat valaistuneita. Niinpä kerromme teille tämän: Jotain on tekeillä tällä vuorella. Merkitkää muistiin sanani juuri nyt, niin te voitte viitata niihin myöhemmin. Ei kovinkaan kaukana tulevaisuudessa ole se aika, jolloin takanamme olevan vuoren [Shasta] mies- ja naisenergian osuuksiin määritelleet tulevat arvioimaan asian uudelleen. Sitä ympäröivä energia sulautuu. Se sulautuu. Jotkut teistä ovat olleet tästä tietoisia jo jonkin aikaa.

Tulee olemaan aika, jolloin te ette voi enää sanoa, että tämä tietty osuus on ”maskuliinista” ja tämä tietty osuus on ”feminiinistä” energiaa. Vaikka nuo energiat ovat aina olleet osa tätä vuorta, vuori sulauttaa nuo energiat itsessään. Se muuttuu. Se muuttuu, koska sen on aika muuttua.

Voi, on vielä enemmänkin. Me annamme teille uuden sanan. Jotkut ovat kysyneet Suojelijoilta: ”Onko tämä Shasta pyörre vai portaali?” Jotkut teistä paikallisista ovat nostaneet kätenne ylös selittääksenne tätä. Eikö siinä olekin ominaisuuksia molemmista? Kuinka sitten selittäisitte sen?

Tällä planeetalla on muitakin paikkoja ja osia, jotka myös ovat ilmentäneet voimakkaita maskuliinisia tai feminiinisiä energioita. Mutta tämän magneettiverkon muutoksen myötä jotkut näistä ominaisuuksista ovat ”siirtyneet pois” tai sulautuneet. Annanpa teille esimerkin. Sedonaksi kutsumanne alue on muuttunut paljon viimeisen 12 vuoden aikana… niin paljon, että te ette enää tunne sitä, mitä te tunsitte viime kerralla siellä käydessänne. Ne teistä, jotka ovat vierailleet siellä jatkuvasti, tietävät tämän. Verkkomuutos teki sen tällä syvällisen energian alueelle. Se teki saman Machu Piccun alueella, jolla monet vierailevat säännöllisesti. Asiat alkavat muuttua jopa Maapallon kaikkein tunnetuimmilla energeettisillä alueilla.

No, antakaapa minun kertoa teille, mitä se teki takanamme olevalle vuorelle. Se aktivoi vuoren. Se on odottanut kaiken tämän ajan planeetan magneettisuuden muuttamista. Onko se pyörre vai portti? Ei kumpikaan. Sen sijaan se on jotain muuta: Se on pyörreportti. Sukupuoleton pyörreportti. Ja jotkut, varsinkin ne, jotka kutsuvat itseään Suojelijoiksi, eivät pidä siitä. Lopultahan se on vuori, jolla he kasvoivat ja nyt se muuttuu. Suojelija, kukaan ei arvostele teitä tästä paikasta lähtemisestä, sitä juhlitaan. Jos sinä olet yksi niistä, joita tämä energiamuutos ja väestön lisääntyminen häiritsee, sinun päätöstäsi lähteä ei ehdottomasti tuomita vähääkään. Sinä olet tehtäväsi tehnyt, tilanhoitaja.

Minä kysyn teiltä, jotka ette usko tähän sulautumisprosessiin: Miksi te olisitte niin järkyttyneitä siitä, kun planeetan energiat muuttuvat niin paljon? Missä niin sanotaan, että vastakkaisuuksien on geologisesti aina oltava samat? Ettekö te odottaisi maskuliinisten ja feminiinisten vastakkaisuuksien korjaantuvan suuren magneettisuuden muutoksen myötä? Missä niin on sanottu, että asiat toimivat vain yhdellä tavalla ja pysyvät sellaisina?

Jotkut sanovat, että maapallo siirtyy viidenteen ulottuvuuteen. Me kerroimme teille aikaisemmin, että me emme pidä ulottuvuuksien numeroimisesta, sillä ne eivät ole kuin pöydällä olevan herneet, joita voidaan numeroida. Koska te olette nyt 4D:ssä, se on kuitenkin loogisesti seuraava ulottuvuuden numero, johon te voitte viitata. Selvyyden vuoksi mekin kutsumme sitä nyt viidenneksi ulottuvuudeksi… sitä ulottuvuutta, johon te siirrytte ja joka edustaa suurta todellisuuden muutosta.

Tätä vuorta koskevat ennustukset ovat puhuneet niistä vuorella olevista olennoista, jotka ovat viidettä ulottuvuutta. Mitä on tekeillä? Mitä maalle on tapahtumassa? Tämä ennustus on kaunis. Se on esoteerinen. Joidenkin silmät se kuitenkin saa pyörimään. Voisiko siitä olla todisteita? Sanotaan joidenkin ennustusten osoittavan, että tällä vuorella on moniulotteinen kaupunki, jota asuttavat lemurialaista energiaa olevat viidennen ulottuvuuden olennot. 

Jumala siunatkoon niitä Suojelijoita, jotka toivat teille tämän informaation, sillä he olivat oikeassa. Me emme mieluusti viittaisi siihen kaupunkina. Se saa teidät vertaamaan siihen, mitä te olette tottuneet pitämään kaupunkina. Me haluaisimme kutsua sitä ”kokoukseksi”. Se on jatkuvasti muuttuva, moniulotteinen viidennen ulottuvuuden olentojen kokous. (Jälleen kerran, viisi on teitä varten.) On vielä toinenkin ennustus. Joidenkin mielestä uskomattominta on tämä ja se saa heidän silmänsä eniten pyörimään: Tulee vielä päivä (sanotaan), jolloin tämä vuori purkaa sisästään ne, jotka ovat olleet siellä iäisyyden! Tulee vielä se aika (sanotaan), jolloin nämä viidennen ulottuvuuden olennot kävelevät Mount Shastan kaduilla! Näin on sanottu.

No, ehkä te voitte juhlia tätä totuutta minun kanssani esoteerisella tavalla, sillä se alkaa tapahtua. Kun te istutte täällä, sisällä oleva kaupunki kuhisee. Älkää pelätkö. Siellä juhlitaan teitä. Annanpa teille joitain asioita ajateltaviksi: Vuosi sitten me kerroimme teille ajasta, jolloin teidän DNA:nne voitaisiin aktivoida moniulotteisella tavalla. Jotkut ovat sanoneet, että se aktivoitaisiin viidenteen ulottuvuuteen. Jälleen kerran, tämä termi johtuu siitä ajatuksesta, että te siirrytte neljännestä (teidän todellisuutenne) seuraavaan (joka teille on viides). Tämä on ollut annettu informaatio. Mitä te luulette tämän aktivoinnin pitävän sisällään? Me aiomme antaa teille vain yhden ”DNA:n aktivoinnin” ominaisuuden.

Mitäpä jos tämän päivän tiedemiehet ovat oikeassa ja teillä todella on moniulotteista materiaalia kehoissanne [opetus seminaaripäivältä]? Mitäpä jos näkymättömät, mutta olemassa olevat asiat sisältäisivät sellaisia olentoja (joillekin enkeleitä), jotka olisivat tulossa esiin sitten, kun se olisi soveliasta ja energia olisi oikea? Ne tulevat kirjaimellisesti olemaan osa lemurialaista perhettä ja osa mukananne kuljettamaa DNA:ta. Ajatelkaapa tätä hetken aikaa. Tuntuuko teistä kenestäkään epätäydelliseltä? Odotatteko te jonkin tai jonkun liittyvän teihin? Ja mitä tämä kaikki puhe lemurialaisista on?

Minä annan teille joitain vastauksia, mutta ennen sitä muistakaa tämä: Te olette antaneet luvat tähän. Riippumatta siitä, mitä minä sanon tai teen, on joitain sellaisia (jotka näkevät salaliittoja ja draamaa elämäntapanaan), jotka sanovat tämän olevan vallankaappaus. ”Katsokaa”, he sanovat ”Kryon on puijannut meidät sallimaan lemurialaisten ottaa vallan meissä!” Avataanpa tämä niin, että te voitte katsoa sitä sen olematta mikään salaisuus. Käyttäkää intuitiotanne ja vapaata valintaanne. Kun Jumala täyttää teidät rakkaudella, onko se vallankaappaus? Ei, se ei ole. Se on muodonmuutos.

Yhteys lemurialaisiin

On olemassa ihmiskunnan ydin, joka on aina ollut täällä… joka ei ole koskaan lähtenyt täältä. Elämä toisensa jälkeen se on inkarnoitunut sellaisen ihmiskunnan ilmentymäksi, joka on lähtöisin teidän Lemuriaksi kutsumaltanne mantereelta ja monista yhteiskunnista. Se oli yksi mahtavimmista tämän planeetan kulttuureista. Vaikka se oli pieni nykyajan standardien mukaan, se oli valaistunut melkein loppuun saakka. Sillä oli suuria johtajia ja tiedemiehiä melkein loppuun saakka. Ensimmäiset teistä tänne ilmestyneistä voitaisiin löytää Indus-laaksosta, toisesta suuresta kulttuurista, joka melkein kokonaan muodostui lemurialaisista. Ei kuitenkaan ollut teidän parhaan etunne mukaista kaikkien ”kasaantua” yhteen edistyneeseen yhteiskuntaan, niinpä te hajaannuitte uudestaan, tällä kertaa ympäri Maapalloa.

Tämän tänä iltana edessäni istuvan ryhmän ydin ja monet tämän lukijoista ovat osa tätä alkuperäistä perhettä. Nämä ovat niitä, jotka heräävät ensimmäisinä Maaplaneetalla - te muutamat, jotka kannatte lemurialaisen ja Indus-kulttuurin leimaa. Se syöksyy sinun DNA:ssasi, Valotyöntekijä. Etkö ole tietoinen tästä?

Joillakin teistä on sellaisia muistoja, joita te ette voi selittää täällä viettämänne ajan perusteella. Ydinryhmä on kiinnostunut näistä asioista - ryhmä, jolla on lemurailainen DNA ja joka herää ensimmäisenä. Aivan kuin jonkinlainen uutislähetyksen vastaanottaja, teidän useimpien DNA aktivoituu sellaiselle tasolle, joka kutittelee teidän vapaata tahtoanne ja pyytää teitä katsomaan kaikkea, koska jokin on eri tavalla. Oletko sinä tuntenut tällaista viime aikoina? Oletko sinä samanlainen, kuin olet aina ollut vai hämmentääkö sinua jokin? Tunnetko ehkä, että aika nopeutuu? Näetkö kelloissa 11:11?

Minäpä kerron teille, mitä on tekeillä: Monilla teistä on tietoisuus siitä, että te olette nyt valmiita noiden viidennen ulottuvuuden olentojen liittymiseen teidän seuraanne. Mitä minä oikein puhun? Tällä planeetalla on käynnissä paljon sellaista, jota te kutsuisitte viidennen ulottuvuuden energiaksi ja siihen sisältyy olentoja, joita on joka puolella planeettaa ja jotka odottavat pääsevänsä parantamaan teitä, liittymään teihin sellaisilla moniulotteisilla tavoilla, joita te ette voi edes käsittää. Älkää saako tätä kuulostamaan hyökkäykseltä! Tämä on kutsu vapaan valinnan puitteissa hyväksyä teidän vieressänne olevien enkeleiden tulva ”osaksi teitä”. Se sisältää myös kaikkien niiden mestareiden energian, jotka ovat kulkeneet tällä planeetalla. Monet heistä jopa kertoivat teille paluustaan ja siitä, että he ”täyttäisivät teidät” läsnäolollaan.

Monet teistä pohtivat, palaisivatko ylösnousseet mestarit kulkemaan tämän planeetan katuja pitkin. No, Ihmisolento, kun sinä lähdet tästä paikasta tai siitä paikasta, jossa sinä luet tätä, niin siinä tapahtuu! Se on todellisuutta. Kuljetko sinä katuja pitkin? Vastaa siihen. Kuljetko sinä katuja pitkin? On kysymys sinusta ja on aina ollut kysymys sinusta. Monet teistä ovat alkaneet ymmärtää meidän kanavointejamme vuosien aikana. Te olette alkaneet tiedostaa, että tämän planeetan ylösnousemus, mestareiden paluu, alkaa tapahtua teidän sisällänne! Menkää lukemaan uudestaan Matkalla kotiin -tarina. Se kertoo Ihmisestä, josta tuli jumalallinen yksinkertaisesti puhtaan tahdon ja tietoon perustuvan olemuksen muodonmuutoksen vuoksi. Se kertoo ylösnousemuksesta!

Monet henkiset Ihmiset haluavat vain istua ja haluavat maapallon ja Jumalan ”tekevän jotain” heidän hyväkseen. He haluavat katsella sitä ja tuntevat, että he ovat lopulta vain Ihmisiä. Eivät tällä kertaa. Ne ajat ovat menneet. Haluatko sinä katsella Jumalan aikaansaannoksia? Sinun täytyy katsoa sisääsi, missä Jumala asuu. Siellä se tulee olemaan - kaikki. Ja niinpä me kerromme teille tämän: Kaikki se, mitä on täällä Mount Shastalla, kaikki ennustukset niistä olennoista, jotka odottavat tietynlaista aikaa ja energiaa tällä planeetalla, toteutuvat. Tällä vuorella olevat olennot odottavat rivissä tullakseen osaksi teitä. Heidän osansa tulevat osaksi teitä. Perhe liittyy perheeseen.

Kuinka me voimme selittää tämän sinulle? Muututko sinä? Kyllä, sitä kutsutaan ylösnousemukseksi! Kuinka sinä ajattelit sen saatavan aikaan? Se saadaan aikaan syvällisen avun ja kauniin rakkauden avulla. Se on kaikki osa tällä planeetalla olevaa energiaa, josta me olemme kertoneet teille. Kuinka te tiedätte, mitä tapahtuu sille ydinryhmälle, joka käy tämän läpi? He muuttavat tämän maapallon maata ja tämän planeetan todellisuutta. Lasten tietoisuus on kaikki osa sitä ja he muuttuvat myös. Se on kaikki osa tätä vuosikymmentä, yhtä Ihmiskunnan historian kaikkein syvällisimmistä, jolloin te päätätte, mitä rauha Maapallolla todella tarkoittaa. Tämä on tapahtumassa täällä.

DNA: Yksityiskohtaisen selityksen aloittaminen

Me emme voi lopettaa tätä keskustelua puhumatta DNA:sta. Antakaapa minun kertoa siitä. 4D-kemiassa näkyvänä te olette nimittäneet sen DNA:ksi, deoksiribonukleiinihapoksi. Tämän te näette. Se on teidän todellisuutenne havainto. Se on 4D:tä ja teidän kuvauksenne Ihmisen perintötekijöistä. Useimmille maapallolla tämä onkin sen laajuus. Me olemme puhuneet siitä kerta toisensa jälkeen. Kun me sanomme DNA, me emme tarkoita sitä kemiallista kerrosta, jonka te voitte nähdä. Me tarkoitamme kaikkia sen kerroksia. Tämä on perusinformaatiota. Me olemme antaneet siitä jotain aikaisemmin, mutta me parannamme tietoa nyt. Ja me teemme myös jotain muuta. On aika tavata eräs henkilö.

DNA on 12 kerroksen syvyinen. Jokaisella kerroksella on kaksi ominaisuutta. Sitä kerrosta, jonka te voitte nähdä neljännessä ulottuvuudessa (kaksoiskierre), me kutsumme pohjimmaiseksi kerrokseksi. Vaikka pohja ja yläosa eivät merkitse paljoakaan moniulotteisesta näkökulmasta katsottuna, niin tämä määrittely on teitä varten. Se on antamassa teille ajatuksen siitä, mihin se kuuluu. Se on pohjalla. Me sanomme sen kahta ominaisuutta tikapuiden ”tolpiksi”, joita yhdistävät kemialliset sillat tai sidokset. Te olette tästä hyvin tietoisia. Tämän kerroksen yläpuolella on 11 kerrosta lisää. Sen vuoksi on olemassa 12 kerrosta, joissa on yhteensä 24 ominaisuutta. Jopa jokaisella moniulotteisella kerroksella on kaksi ”tolppaa”. Ne ovat hyvin paljon samalla tavalla tasapainottuneita kuin se, jonka te voitte nähdä. Me kerroimme teille, että vielä tulisi se aika, jolloin me käsittelisimme näitä muita kerroksia. Ja se tulee. Monimutkaista tämä kyllä on.

Voidaksemme olla tarkkoja me haluaisimme teidän tapaavan erään henkilön. Se on yllätys. Kumppanini, ymmärrä tämä oikein, sillä tämä on kriittistä [Kryon puhuu Leelle]. Me haluamme juhlia Yaw-eetä tänään. Yaw-ee on täällä tänään [puhutaan jostain henkilöstä väkijoukossa]. Yaw-ee on lemurialainen nimi, joka koostuu yhdeksästä hieroglyfistä. Lemurialainen kirjoitus, joka muistuttaa paljon sumerialaista ja josta tuli osa Aasian ja Indus-kulttuureita, on hieroglyfikirjoitusta. Tämä tarkoittaa sitä, että itse kirjaimilla on merkitystä. Ne olivat käsitteitä eivätkä pelkästään äänteitä. Yhdeksän niistä muodosti nimen Yaw-ee. Te tunsitte Yaw-een yhtenä suurimmista Lemuriassa koskaan eläneistä arkkitehdeistä. Sen lisäksi Yaw-eella oli lahja. Yaw-ee rakensi vuoren huipulla olleet Nuoruudentemppelit. Yaw-ee tiesi kaiken DNA:sta. Hänelle annettiin näkyjä - niitä hänelle annetaan tänäkin päivänä. Minä haluaisin esitellä hänet teille, sillä hän on täällä teidän ryhmässänne tänään. Yllätys jopa Yaw-eelle!

Te tunnette hänet nimellä tohtori Todd Ovokaitys. Tohtori, oletteko te täällä?

Tauko…

Ilmoittautukaa, jos te olette.

”Minä olen.” (Hämmästynyt tohtori Ovokaitys vastaa yleisön joukosta.)

Ja niin me osoitamme teille Yaw-een. Me otamme teidät tähän mukaan, koska me haluamme tarkastella teidän näkyänne ja me haluamme kertoa teille tulevaisuudestanne. Ei ole mikään sattuma, että te löysitte itsenne tältä planeetalta tästä paikasta ja tähän aikaan. Sillä herääminen alkaa. Te voitte mennä ainoastaan niin pitkälle kuin, mitä te olette tietäneet. Me haluamme viedä teidät takasin siihen näkyyn, jonka te saitte tämän elämän aikana ja joka laittoi teidät tällä hetkellä kulkemallenne kurssille. Se oli syvällinen näky. Muistatteko te sitä?

”Kyllä.”

Yaw-ee, muistatteko te sen oven, jonka läpi me teidät veimme?

”Muistan.”

Siellä teille näytettiin DNA:ta elävän Ihmisolennon sisäisissä toiminnoissa. Siellä teille näytettiin magneettista värähtelyä ja muuta sellaista, jotka ovat osa neljännessä ulottuvuudessa olevia tikapuita. Ihmettelittekö te, tohtori, koskaan sitä, miksi me veimme teidät erääseen huoneeseen näyttääksemme teille jotain sellaista, jota ei ollut tässä huoneessa?

”Kyllä!”

Ja nyt me kerromme teille: Se on vertauskuva. Minä aion antaa teille sellaista informaatiota, jota edes te tohtori ette ymmärrä. Koko moniulotteisen DNA:n muoto täydellisenä on kuusisivuinen kuutio, kun sitä katsotaan moniulotteisilla silmillä. Se sopii Merkabah’aan sisään, juuri tuolle kuutiolle suunniteltuun paikkaan. Ja sen vuoksi teille annettiin vertauskuva huoneesta. Tämän vuoksi siellä oli ovi, joka vei teidät kuusi- ja tasasivuiseen paikkaan. Nyt kysyn teiltä muutamia lisäkysymyksiä. Tiedostitteko te kierteet?

”Kyllä.”

Laskitteko te ne?

”En.”

Antakaapa minun kertoa kuulijoille ja lukijoille Yaw-eesta. Hänet tunnettiin Kierremestarina! Tässä on salaisuus, tohtori. Se annetaan julkisesti, koska te tiedätte vastauksen. Minäpä kerron teille jotain tästä. Monet ovat kysyneet: ”Mikä aiheuttaa kierteet 4D:n DNA:n kierteiden sisässä?” Jotkut sanovat sen ilmeisesti johtuvan kemiasta, joka vetää ja työntää sen pinnalla tietyllä tavalla ja vääntää sen sisällä tietyllä tavalla. Minä annan teille vastauksen siihen, mikä kierteet aiheuttaa, ja sitten minä kerron teille Kierremestarista.

On olemassa neljä DNA:ta kiertävää elementtiä, jotka kaikki ovat moniulotteisia. DNA:n suhteellinen kiertyminen johtuu siihen kohdistuvasta moniulotteisesta työnnöstä. Aika, maan vetovoima, magnetismi ja muut, joita te olette kutsuneet Kosmiseksi Hilaksi. Mutta me kutsumme sitä Ylösnousseen Mestarin Energiaksi. Se on kosmoksen jumalallista energiaa. Ne ovat sen osia, jota te kutsutte Ihmisen tietoisuudeksi. Se on sellaista energiaa, jota te alatte havaita.

Kaikki nämä neljä energiaa ovat läsnä muiden ulottuvuuksien DNA-kerroksissa. Ne työntävät ja vetävät teidän näkemäänne ulottuvuutta ja kiertävät tikapuita saaden aikaan kierteet kierteiden sisään. Tohtori, on aika laskea kierteet ja on aika myös katsoa, mihin suuntaan ne kiertyvät, vaikka tämä tiedetäänkin hyvin. Sillä meillä on informaatiota: Kun te alatte katsoa kiertymistä, te näette joitain vastaavuuksia… sellaisia asioita, joita te ette odottaneet näkevänne. Laskekaapa kierteet myös Indigoissa. Siellä on sellaisia asioita, joita te ette ole olettaneet. Kuinka erilaisia Indigot todella ovat? Onko olemassa biologisia peruseroja? Kyllä.

Yaw-ee, teillä tulee olemaan kaksi muuta näkyä elämänne aikana, jos te niin haluatte. Ne tulevat ilmestymään teille, kun te kuljette paikasta toiseen, sillä te olette ottanut niin korkean värähtelyn, että näitä asioita voidaan nyt ”nähdä” ilman seremonioita. Teille on taattu kaksi lisänäkyä.

Yaw-ee, tervetuloa takaisin Lemuriaan! Teistä oli lauluja. Näyttää siltä, että te omaksuitte tieteenne omaan kehoonne ja te elitte hyvin, hyvin kauan. Jo ennen kuin teidän oman aikanne tiedemiehet uskoivat teihin, te omaksuitte sen ja elitte sen mukaan itse. Jos tuo kulttuuri olisi vielä olemassa, siellä olisi kirjoja Yaw-eesta, yhdestä suurimmista koskaan tällä planeetalla kulkeneista tiedemiehistä. Ja tämä on totuus, tohtori. Se on yksi niistä syistä, miksi olen pyytänyt kumppaniani puhumaan teille usein ja kanavoimaan teille yksityisesti. Se on myös yksi niistä syistä, miksi teillä on muita menneitä elämiä koskevia näkyjä, joista te ette ole koskaan kertoneet kenellekään.

Lisää DNA:sta

Antakaa meidän lopuksi (tälle päivälle) puhua siitä DNA:n kerroksesta, joka on pohjimmaisesta seuraavana - moniulotteinen kerros, jonka te kaikki tunnette. Tätä on vaikeaa selittää, mutta tämä tietty kerros, jolla on erityinen nimi ja väri (niitä kumpaakaan ei anneta teille vielä), leijailee neljästä ulottuvuudesta sisään ja ulos. Kyllä, se on moniulotteinen, mutta sillä on sellaisia ominaisuuksia, jotka ovat vuorovaikutuksessa teidän 4D:n DNA:nne kanssa. Tätä kerrosta voitaisiin kuvailla intuitioksi… kerros, joka on myös vastuussa pelosta, ilosta ja rakkaudesta… ja joka vastaa näiden tunteidenne kuljettamisesta pohjimmaiseen kerrokseen. Miksi te itkette, kun te olette peloissanne, iloisia tai rakastuneita? Eikö se olekin vähän outoa? Eikö teidän reaktioissanne näihin kaikkiin kolmeen tunteeseen olekin samankaltaisuutta? Tämä kerros on vastuussa siitä. Se on moniulotteinen ja se koskettaa neljännen ulottuvuuden kerrosta, jota te voitte nähdä kutsuttavan Ihmisen perintötekijöiksi. Sitä kerrosta me kuvasimme ylösnousemuskanavoinneissa, ja sitä pitää kirjoittaa uudelleen ylösnousemustilanteessa. Se on yksi niistä kerroksista, joista tämän vuoren asukit ovat kiinnostuneita. Se on teidän tulevaisuutenne ja menneisyytenne kerros. Tämä kerros on valmiina uudelleen kirjoitettavaksi, uudelleen suunniteltavaksi ja uudelleen aktivoitavaksi.

Siitä syystä jotkut teistä tuntevat moniulotteisen piirteen DNA:n 4D-kerroksessa. Yksi suurimmista teidän tuntemistanne asioista on tämä: Rakas Ihmisolento, sinä olet vailla tulevaisuutta! Te synnyitte sellaiseen energiaan, että te tiesitte teillä olevan tulevaisuuden. Kysykää vaikka ennustajilta. No, se ei kuitenkaan tapahtunut, vai kuinka? Siis mihin te olette menossa nyt? Te kirjoitatte tulevaisuuttanne juuri nyt. Te kirjoitatte tulevaisuuden ennusteet. Ja tämä on mitä epämiellyttävintä monille teistä. Lopulta vain mestarit voivat kirjoittaa Maapallon tulevaisuuden. Onko tästä tulossa tuttu aihe?

Jotkut teistä ovat olleet riippuvaisia siitä tunnetilasta, joka liittyi ennustettuun tulevaisuuteen. Se kuului teille… oli se sitten hyvä tai paha. Olla Maapallolla ilman tiedossa olevaa tai ennustettua tulevaisuutta on sama kuin olla laiva ilman peräsintä! Sen vuoksi jotkut teistä heräävät kolmelta aamulla ja haluavat tietää, mikä on vialla. ”Mikä on eri tavalla?” te voitte kysyä. DNA:n osia on riisuttu ja niitä aktivoidaan, koska te olette pyytäneet sitä. Onko teillä ollut mielenkiintoisia unia viime aikoina? Mitä on tekeillä? Voi, juhlikaa ihmettä! Se aika, jonka jotkut eivät uskoneet koskaan tulevan, on teidän edessänne. On se aika, jolloin maa juhlii teitä. Iäisyyden ajan on ollut viidennen ulottuvuuden olentoja, jotka eivät ole tehneet muuta kuin odottaneet teitä ja nyt he haluavat liittyä teihin luomaan Maapallolle sitä mahdollisuutta, jota varten te synnyitte… jota varten teidät on suunniteltu ja kyllä, josta jopa teidän DNA:nne tietää. Tämä on nyt syvällistä.

Kaikki DNA:n kerrokset, moniulotteisia tai eivät, on nimetty teitä varten. Niillä on Jumalien nimet. Lopulta me tulemme antamaan ne teille. Olen pyytänyt kumppaniani etsimään muilta apua siihen, että nämä nimet ovat tuttuja hänelle kanavoinnin hetkellä. Tämä on totuus. Mutta te ette ole vielä valmiita siihen. Tämä kerros on lähimpänä niitä kerroksia, jotka te tuntisitte vastakkaisina eteerisille kerroksille. Seuraavassa kanavoinnissamme me paljastamme kolmannen kerroksen, joka on viimeinen kerros ensimmäisessä ryhmittymässä.

On olemassa aktiivisia kerroksia ja sellaisia kerroksia, jotka odottavat aktivointia. On olemassa sellaisia kerroksia, jotka ovat ainoastaan informatiivisia ja aloittavat tietyn vaiheen. On olemassa myös sellaisia kerroksia, jotka ovat ainoastaan ”varastoitu mahdollisuus”, kuten käyttöä odottavat paristot. On olemassa jopa kommunikoivia kerroksia. Osa teidän jumaluudestanne on paketoitu siihen, mitä te kutsutte DNA:ksi. Ja tämä on totuus.

Mikä on yleiskuva tästä kaikesta nyt, kun lopetamme? Millainen palapeli tästä onkaan valmistumassa! Täällä te istutte tänä päivänä sellaisen arkkitehdin kanssa, josta te lauloitte ettekä te tienneet sitä. Perhe, sellainen on asioita kätkevä kaksinaisuus. Teistä jokainen on lemurialainen. Jokainen teistä kuuluu ydinryhmään. Te olette muuttaneet tämän planeetan. Kaksinaisuus on voimakasta ja monet tätä lukevista ja kuuntelevista eivät vieläkään usko tätä. Sitä kutsutaan vapaaksi valinnaksi. Mutta minä tiedän teidän nimenne! Siunattu on yllänne lepäävä kaksinaisuus, sillä se pitää pelin reiluna. Teidän täytyy päättää, onko se todellista. Kun te olette kaikkein yksinäisimpiä ja kun on sellainen aika, että te kyselette muista, me pyydämme teitä ojentamaan kätenne harjoitukseen, josta me olemme kertoneet teille aikaisemmin, ja antamaan meidän koskettaa teitä. Tuntekaa pistelyä, tuntekaa hieromista ja rakkautta. ”Oletteko te siellä?” te saatatte kysyä. ”Voi, kyllä me olemme, rakas Ihmisolento. Kyllä me olemme! Me olemme aina paikalla.”

Me tuemme Jumalan rakkautta. Se on niiden perusolemus, jotka odottavat teidän kumppaneiksenne tulemista. Kun te menette ulos tästä paikasta, monet ilmentävät sitä. Sen vuoksi te tulitte. Jotkut teistä tekevät niin ja jotkut eivät. On kysymys matkasta, ei sen arvostelemisesta, mitä te teette täällä ollessanne. Tämän vuoksi me rakastamme teitä sillä tavalla, niin kuin rakastamme. Tällä planeetalla ei ole ollut koskaan tällaista aikaa, jolloin niin muutamat tekevät niin paljon niin monien puolesta. Ja minä katson heitä.

Siispä miksi te olette täällä? Mikä teitä vaivaa? Tuletteko te koskaan saamaan runsautta ravitsemaan teitä? Kyllä. Me olemme määritelleet runsauden aikaisemmin. Se on sitä, että teidät ruokitaan joka päivä. Runsaus on Jumalan rakkautta teidän sydämissänne. Voitteko te kulkea elämän läpi terveinä? Kyllä. Sitä kutsutaan Jumalan rakkaudeksi teidän DNA:ssanne. Kun te käsitätte sen, keitä te olette ja miksi te tulitte, kaikki alkaa muuttua. Kutsu ylösnousemukseen? Kyllä. Me olemme jopa määritelleet sen.

Ensimmäiset, jotka valmistuvat ylösnousemukseen, ovat lemurialaisia. Te olette säilyneet hengissä iäisyyden, elämä toisensa jälkeen. Te olitte munkkeja, nunnia ja shamaaneja, joita surmattiin ja poltettiin roviolla, vain sitä varten, että te voisitte pitää asian tuoreena. Ja tässä te olette. On teidän aikanne.

Tee siitä merkittävää. Tee siitä merkittävää. Lukija, kuuntelija, sinä lähdet täältä erilaisena, kuin sinä tänne tullessasi olit. Vapaan valinnan kirjon puitteissa jokainen teistä kulkee tästä paikasta erilaisena kuin tänne tuli, erilaisena siihen tasoon saakka, miten sinä haluat tämän asian hyväksyä. Sinä et voi muuta. Sinä olet lemurialainen.

Ja niin se on.

  - Kryon

Tulosta sivu

Alkuun