![]() |
![]() |
||||
|
Ylösnousemuksen silmin - Osa II Kryon-yleisökanavointi - Reno, Nevada 29. maaliskuuta 2003
Lee Carrollin kanavoimana Alla oleva tieto on vapaasti käytettävissäsi. Voit halutessasi kopioida tai tulostaa sen tai välittää sen ystävillesi. Sen Copyright kieltää kuitenkin sen myynnin kaikissa muodoissa muilta kuin Tekijänoikeuksien haltijalta. Lee Carroll Tämä Kryon-yleisökanavointi annettiin Renossa, Nevadassa, helmikuussa 2003. Se on toinen osa kaksiosaisesta sarjasta, jota annettiin kahdessa eri paikassa, ja se käsittelee Ylösnousemusta, sekä sitä, mitä se tarkoittaa tässä uuden verkon valmiissa energiassa. [Kryon on lisäillyt ja parannellut tätä kanavointia uudelleenkanavointiprosessissa alkuperäisen puhtaaksikirjoitetun kanavoinnin päälle. Tämä tehtiin siksi, jotta teksti olisi arvokkaampaa ja jotta yleisökanavoinnin aikana energeettisesti annetut käsitteet olisivat selvempiä.] ----------- Tervehdys, rakkaat ystävät, minä olen Kryon Magneettipalvelusta. Miten moni teistä tunsi sen, kun saavuitte tänne tänä aamuna [tarkoittaa yleisöä]? Mitä sellaista piileekään muissa ulottuvuuksissa, josta jopa tieteilijänne ovat samaa mieltä, että sen täytyy sisältää jotain? Minäpä kerron teille, mitä se osaltaan on: Se on näkymättömät asiat. Se on "asioita, joita ei voi enää kiistää". Lempeä seurue kokoontui tänne kolme päivää sitten keskellä yötä. Tämä ryhmä sopi asettelevansa paikoilleen ne ainekset, joista tämä huone on tehty. Se pyöri ympäriinsä ilmoittaen siitä puulle, laastille ja kankaille. Se puhui lasille kristalleissa, sementille, ja ainesosille, jotka ihminen on tehnyt, alkuaineista, jotka olivat jo olemassa. Se kertoi aineksille: "Täällä tulee tapahtumaan jotain kolmen päivän kuluttua. Valmistelkaa huone shamaaneja varten", se sanoi. Se käski tässä huoneessa olevaa ainetta järjestäytymään juhlaa varten ja valmistautumaan mestareita varten. Ja se tapahtui kolme päivää sitten. Ja tänä aamuna sisään astuivat shamaanit ja mestarit… ja ne, jotka ilmaisivat tahtonsa lukea näitä sanoja. Jotkut epäilevät sitä, että tämä voisi mitenkään olla kanavoitu viesti. Täällä on juuri nyt niitä, jotka eivät usko sellaista. Kanavoinnin täytyy olla vitsi, he sanovat. Eihän Jumala oikeasti puhu tuolla tavalla miehille ja naisille, vai mitä? Voi, kyllä puhuu. Näin se on aina ollut. Näin se tulee aina olemaan. Se on näet valaistunut tapa. Näin se toimi kaikkien mestarien kohdalla. Näin se toimi kaikkien tuntemienne profeettojen kohdalla. Miehet ja naiset kirjoittivat kaikki pyhät kirjoitukset, jos muistatte. Mistä he saivat tietonsa? Mikä teki niistä pyhiä kirjoituksia, jos ne tulivat vain Ihmiseltä? Minäpä kerron teille. Kun ne sisältävät tietoa, jossa "soi totuus", niin silloin se puhuu suoraan teidän jumaluutenne ytimelle. Jokaisen Ihmisolennon sisällä on ydin, joka kertoo, milloin asiat pitävät paikkansa tai eivät pidä. Se on jumalallinen ydin, koska te olette ikuisia. Rakas Ihminen, minä tiedän sinun nimesi. Eikä se ole se nimi, joka on siinä nimilapussa, joka sinulle annettiin ovella. Minä tiedän sinun ikuisen nimesi… ja niin tietää laastikin… ja niin tietää kangas, rauta, sementti, lasi ja kristallikin. Ne ylistävät tuota nimeä, sillä tällä planeetalla asuu tuon nimen energia. Jokainen teistä on osa kaikkea ympärillänne. Jonain päivänä me annamme kanavoinnin tuosta aiheesta. Tämä planeetta on piilotettu hyvin. Sen tarkoituksena on antaa teille mahdollisuus suorittaa koe ilman keskeytystä. Myös jumaluus on piilotettu teiltä hyvin siihen, mitä kutsutaan "kaksinaisuudeksi". Tänäkin päivänä on esitetty kysymyksiä, "Miksi minä, miksi nyt, miksi näin?" Voi, antakaa meidän kietoa käsivartemme teidän ympärillenne! Eikö olekin jo sen aika? Hyväksykää planeetan karsinta. Puu ei ole talvella kovin kaunis näky, mutta puu on ajaton. Puu tietää jotain siitä, miten asiat ovat. Puu ymmärtää ja oivaltaa, että ajan mittaan, kun ajattomat, sykliset säämuutokset tapahtuvat, silloin terveys ja kauneus palaavat jälleen. Menkääpä haastattelemaan puuta talvikohmeessa ja se sanoo, "Voi, ole kiltti, älä katso minua nyt. Tule takaisin myöhemmin.. ole kiltti ja tule takaisin. Minä olen kauniimpi seuraavalla kerralla, kun näet minut, ja vielä sitäkin kauniimpi sitä seuraavalla kerralla". Ja niin me sanomme sinulle tässä vertauskuvassa, iloitse elämästäsi! Iloitse karsinnasta ja iloitse talvesta, jos haluat, sillä tämä on sitä mitä sinä pyysit, shamaani. Eräällä hetkellä elämässäsi - et ehkä edes muista sitä - jumaluus kerääntyi ympärillesi ja ylisti sitä, että sinä annoit luvan tehdä sitä, mitä sinä juuri nyt teet! Jumala ei "tee asioita" Ihmisille. Ei se niin toimi. Sen sijaan se, mitä tapahtuu, suunnitellaan huolellisesti sinun luvallasi. Saatat ehkä kiistää tämän, ja niin sinä sanot, "Miksi minä, miksi nyt, miksi näin?" Ehkä se johtuu siitä, ettet ole oikein vakuuttunut ympärilläsi olevasta perheestä? Siinä sinä siis istut, hyväntekijä, ja itket Maan vuoksi. Me kerroimme sinulle tästä ajasta [tarkoittaa Irakin sotaa], ja silti sinä et halua omaksua sitä, vai mitä? Liikaa surua. Liikaa karsintaa. Mitä jos kertoisin sinulle, että se, mitä ehkä näet nyt maailmassanne, on yksi viimeisistä tällaisista tapahtumista tällä planeetalla? Ehkä tässä valetaan muottia jollekin sellaiselle, mitä et halua enää koskaan nähdä? Mitä jos tämä on yksi viimeisistä tällaisista tapahtumista? Jotkut ehkä sanoisivat, "Ehei. Sota on nimittäin luontaista ihmiskunnalle. Me tulemme aina tuhoamaan toisiamme." Ehkä jatkaisit edelleen, "Tällaisia sotia tulee olemaan aina. Näitä asioita tulee olemaan aina." Todellako? Entä jos kertoisin sinulle tämän? Kaikessa siinä, mitä on tapahtunut näiden kuluneiden 12 vuoden aikana, on ollut kyse juuri noiden väittämien muuntamisesta. Mitä jos kertoisin sinulle, että kun verho nousee ja tietoisuus liikahtaa, kuvaamamme vanhan ja uuden energian välinen taistelu olisi sellainen, joka kertoo tietoisuudelle "siitä, mitä se ei enää koskaan tee uudelleen"? Mitä jos kertoisin sinulle, että tämä on uusi aikakausi? Tietoisuuden renessanssi. Mitä jos kertoisin sinulle, että olet täällä auttaaksesi sitä?! Mitä jos kertoisin sinulle, että siksi sinä tulit tänne? Saattaisit sanoa, "No, mitä tekemistä minulla on sen kanssa? Mitä minun pitäisi sille tehdä? Minua kauhistuttaa tuollainen. En halua olla missään tekemisissä sen kanssa." Joskus työ on sellaista, tiedäthän? Vertauskuvat alkakoon! Siinä sinä olet, majakka. Sinä seisot kalliolla, eikö niin - loistat valoasi. Itse asiassa sinä olet ehkä löytänyt paikan, johon ankkuroit itsesi, jotta yksikään aalto ei voi pyyhkäistä sinua mukaansa tai vahingoittaa rakennettasi. Sen lisäksi asettaudut vaaralliselle kalliolle, vai mitä? Paikka on vaarallinen, se missä olet, mutta ei majakalle. Siksihän sinä juuri tulit tänne, siksi sinut rakennettiin. Sinä olet majakka. Sitten tulee pimeää, ja monet Ihmiset ovat peloissaan. Ihmiskunnan laivat yrittävät ohjata itsensä turvalliseen satamaan, jonka lähelle olet tarkoituksella asettautunut. Ja tässä vertauskuvassa voit kutsua noita satamia miksi ikinä haluatkin. Ehkä ne ovat viisauden, rehellisyyden, korkean tietoisuuden, maailmanrauhan, tai Uuden Jerusalemin satamia. Mutta siinä sinä olet, seisomassa oikeaan aikaan oikeassa paikassa. Kun tulee pimeää, silloin on vaarallista. Näyttää synkältä, eikö vain? Mutta yhtäkkiä sinä sytytät valosi. Kaikessa loistokkuudessasi, siinä sinä olet, majakka, ja sinulla on ainoa valo karikoiden luona. Sitten sinä vain loistat valoa. Monet laivat näkevät sen, ja yksi toisensa jälkeen ne ohjaavat itsensä turvalliseen satamaan. Noiden laivojen kapteenit eivät tunne sinua. He eivät koskaan tapaa sinua tai perhettäsi. He eivät tiedä nimeäsi. Mutta he näkevät sinun valosi, ja he ohjaavat sen ohi. Joskus se on pelkästään intuitiivista. Et ehkä edes tiedosta omaa valoasi, koska sinä pidät sitä yllä, mutta laivat ympärilläsi tietävät kyllä. Yksi toisensa jälkeen ne selviytyvät turvalliseen satamaan. Jos maailmassa on riittävästi majakoita, ihmiskunnan laivat löytävät kaikki tiensä turvalliseen satamaan. Ja aikojen saatossa majakat seisovat tukevasti paikallaan senhetkisestä politiikasta riippumatta. Minäpä kysyn sinulta tätä, majakka: Kun seisot tukevasti tuolla kalliolla, kumman puolen valitsit nykyisessä taistelussa? Mitä kieltä puhuit laivan kapteenille? Ja vastaus on se, että sinä et valinnut puolta, etkä käynyt keskustelua yhdenkään laivan kapteenin kanssa. Sen sijaan sinä vain seisoit paikallasi, ankkuroituna Jumalan rakkauteen, auttaen kaikkia laivoja näkemään pimeydessä. Toivon, että ymmärrät, mitä me sanomme. Nouse kahnauksen yläpuolelle. Vaatipa sinun kulttuurisi mitä tahansa, tai käskipä sinun kolmiulotteisuutesi tekemään jotain, niin lopeta. Ymmärrä, että sinä olet sen polarisaation ulkopuolella, joka toisilla on. Sen korvaa uuden viisauden taso. Se on melkeinpä ylösnousemustaso. Se on taso, joka ymmärtää erittäin selkeästi, mitä on käsillä. Mitä sinun on tarkoitus tehdä? Minä annan sen sinulle uudelleen, majakka, ja teen sen suorasti. Tutkiiko majakka auttamiensa alusten lippuja? Ei. Kysyykö se laivojen kapteenien poliittisia mielipiteitä? Ei. Majakka rakastaa ihmiskuntaa, ja sen tehtävänä on auttaa kokonaiskuvaa, riippumatta siitä, mitä muut näkevät oikeana tai vääränä. Missä luulet ongelman tällä hetkellä olevan omalla planeetallasi? Lukija, missä ongelma on sinun planeetallasi? Pohdipa sitä hetki, mitä se sitten onkin. Ehkä se on jokin maa - ehkä jokin taistelutanner tai kulttuuri, tai paikka, jossa on sairautta. Ehkä se on pieni, ovaali virkahuone eräässä pääkaupungissa? Mikä tahansa näkemyksesi onkin, kuuntele tarkkaan - nouse kahnauksen yläpuolelle. Älä ime itseesi vihaa tai mielipidepolarisaatiota. Nouse sen yläpuolelle. Nämä ongelmalliset paikat ovat hämäriä ja ne ovat pimeitä. Niissä ei ole sitä valoa, joka sinulla on. Mitä sinä sitten teet tuolla valollasi? Kyse ei ole minkään poliittisen viestin lähettämisestä. Sinun ei ole edes tarkoitus lähettää rauhaa tai ajatuksia siitä, miten asioiden pitäisi sinun mielestäsi olla, sitä kaipaaville alueille. Oi ei. Sen sijaan kyse on valon sytyttämisestä! Mitä jos lähettäisit valoa, jota sinulla on - jumalallisuutta, jota sinulla on - pimeään paikkaan. Mitä silloin tapahtuisi? Joskus ihmiset kävelevät ympäriinsä pimeydessä eivätkä edes tiedä sitä. Kun valot sytytetään, he ovat ihmeissään, ja he näkevät asioita, joita he eivät koskaan ennen nähneet. Kun siis sytytät valosi, sinun ei tarvitse lähettää kenellekään minkäänlaista viestiä. Sen sijaan olet vain auttanut heitä näkemään. Olet antanut heille valinnanvapauden ja viisauden, joka heillä on, nähdä se, mikä on ollut piilossa. Sitä kutsutaan ilmestykseksi. Minä haluan sinun muistavan ne hetket elämässäsi, jolloin oivalsit asioita, joiden et koskaan tiennyt olevan niin. Minä haluan sinun muistavan ne hetket elämässäsi, jolloin sait ahaa-elämyksen, kun teit joitain päätöksiä, jotka muuttivat asioita lopullisesti. Se on majakan prosessi, ja tuota valoa sinä kannat. Ja siitä me haluamme puhua. Mikä ero on tällä tämänpäiväisellä energialla ja energialla esimerkiksi kuukausi sitten? Me puhumme sinulle viitosvuodesta, kolmoskuussa [2003, maaliskuu]. Viitonen edustaa muutosta, ja kolmonen on katalyytti. Katalyytti on eräänlainen tönäisy, eikö niin? Kun katalyytti yhdistetään johonkin muuhun, se saa jotain tapahtumaan. Kun katalyyttia ei yhdistetä mihinkään, se istuu siinä liikkumattomana, ilman energiaa. Yhdessä ne edustavat kahdeksikkoa, joka on luku, jonka me annoimme tälle uudelle vastuun aikakaudelle. Kaikki asiat, joiden näet tapahtuvan tässä vaiheessa, eivät ole sattumaa. Voitko nousta 3D-valintojen yläpuolelle ja tehdä sen sijaan viisaan valinnan ja loistaa valoa? Se on meidän viestimme. Se on se viesti, jonka annoimme kumppanilleni välitettäväksi eteenpäin jokin aika sitten. Se on viesti, jonka välitän nyt. Siksi sinä tulit. Näinä aikoina monet tullaan repimään alas heitä määräilevän kulttuurin tai heidän aikansa politiikan toimesta. Mutta kuinka monet teistä sen sijaan kiipeävät tikapuita pitkin sisään majakkaan, pukevat ylleen "Hengen viitan" ja sytyttävät tuon valoelementin? Älkää yllättykö, jos olette yksin tehdessänne sen. Ehkä te nyt ymmärrätte tämän toimintaa? Tuon majakanvartijan ympärillä, joka on tänään yksin tässä huoneessa, tai lukee tätä, on muita majakanvartijoita. Opetus alkakoon: Mikään ei ole niin syvällistä kuin se, mistä me aloimme puhua viime kerralla, kun olimme kanssanne. Tämänpäiväistä opetusta jotkut ehkä haluavat kutsua tätä laajemman opetuksen "kakkososaksi". Ja olette siinä oikeassa. Se on sitä. Miksi Kryon antaa tämän tiedon vasta nyt? Jotkut ovat kysyneet, miksei Kryon koskaan puhunut suoraan ylösnousemusenergiasta yli 12 vuoden aikana annettujen oppituntien ja tiedon yhteydessä. Nyt te tiedätte. Se oli aihe, jota ei voitu ottaa esiin kokonaisuudessaan ennen verkon valmistumista. Sillä edes me emme tienneet, millaiseen energiaan te tulisitte asettautumaan. Nyt se on täällä. Minäpä kysyn sinulta tätä: Jos tekisit pitkän matkan maanosasta toiseen, pysähtyisitkö keskellä avomerta ja valittaisit, ettet ole vielä päässyt perille? Heittäisitkö kapteenin yli laidan ja pyytäisit toista tilalle, vain siksi, ettet olisi vielä saavuttanut päämäärääsi? Vastaus näyttää melko selvältä, silti on monia, jotka ovat jättäneet tämän valaistumisen laivan kesken matkan… ja etsineet muuta tietoa… koska Kryon ei suostunut pysäyttämään laivaa ja antamaan heille ohjeita kohdesatamaa varten. Lopulta he löytävät itsensä tyhjästä, uppoavasta laivasta, kun taas sinun laivasi on lopultakin saavuttanut sataman, valmiina nousemaan maihin tietokirjastoon. Kun vihdoin pääset näiden parin ensimmäisen vaiheen ohi, jotka ovat seurausta siitä, että työnsit auki ikuisuuden oven, niin silloin aloitat työn. "Hyvä on, Kryon, montako askelta tuossa työssä on?" Taaskin vastaus on "kyllä". [naurua] Kuinka monta askelta on ikuisuudessa, kun ne paljastuvat yksi askel kerrallaan? Onko niitä yksi, vai monta? Ja jos niitä on monta, niin kuinka monta? Miten pitkä on säie? Mikä on ympyrän pituus? Alatko ymmärtää, ettei Henki voi antaa tuota kaivattua lineaarista vastausta epälineaariseen, moniulotteiseen kysymykseen? Kokonaiskuva - mahdollisuus paljastuu Minä annan teille nyt joitain asioita, jotka tapahtuvat sen prosessin aikana, jota me olemme kuvanneet "ylösnousemukseksi". Mitä tapahtuu, kun Ihmisolento alkaa omaksua oman mestariutensa? Voi, kuulkaa: Se, mikä on yksille vain hetki tai kaksi, voi olla toisille päiviä, tai jopa vuosia. Tämä on hyvin hankalaa. Se, mitä me kuvaamme, tapahtuu "hetkessä tai kahdessa" epälineaarisessa ajassa, jossa verhoa nostetaan silmänräpäyksessä ja näet Ihmiskunnan - kokonaan, yhdellä kertaa - ja itket. Kyse ei ole pelkästään siitä, että saat nähdä epäinhimillisyyttä ihmisten välillä. Kyse ei ole pelkästään niistä, jotka tekevät kuolemaa ja joiden vuoksi itkisit. Ei. Sen sijaan sinä näet hetkellisesti kokonaiskuvan, ja siitä on vaikea päästä läpi. Ylösnousemuksen silmin, yksi ensimmäisistä asioista, joka tapahtuu, on se, että tuon kaiken herkkyys tuntuu sinusta musertavalta. Pääset näkemään sen, mitä Maassa on todella tapahtumassa, ja se kaikki tuntuu sinusta käsittämättömältä. Mestarishamaani, tämä selittää sen, miksi jotkut pakenevat vuorille. He eivät selviä edes ensimmäisestä askeleesta. He tekisivät mitä tahansa eristäytyäkseen niin, ettei heidän koskaan tarvitsisi nähdä sitä, ettei heidän koskaan tarvitsisi kuulla siitä, ja ettei heidän koskaan tarvitsisi kertoa siitä. Yliherkkyyttä? Aika lievästi ilmaistu. Se on vain yksi askel, eikä se ole sellainen askel, jonka läpikäymistä luulit pyytäneesi. Mutta se on tosiaan seurausta siitä, mitä sinä olet pyytänyt tekemään. Tämä ensireaktio voi mennä ohi nopeasti, tai sitten se voi kestää hyvin pitkään. Se riippuu sinusta. Kuinka moni tulee jumittumaan siihen, ymmärtämättä koskaan sitä, että se on osa matkaa? Heitä on jo monia. Ennakkotieto siitä auttaa sinua selviytymään siitä. Monet ovat kauhusta kankeita, eivätkä edes halua tulla ulos, tai jatkaa. Tämä on "vastuun tiedostamista", ja se on järkytys monille. Ne ajat ovat menneet, jolloin saatoit istua ja rukoilla vaikeuksissa olevien puolesta ilman, että tunsit mitään. Sen sijaan, hetken verran tämän prosessin aikana sinä saat OLLA nuo, jotka ovat vaikeuksissa. Sinä näet kärsimyksen, surun, ja oppitunnit. Ylösnousseen silmin sinä näet maallisen Ihmisen kaksinaisuuden, ja itket heidän ponnistustensa vuoksi. Sinä vierailet heidän sydämissään, ja "näet" ihmiskunnan sydämen. Tuleminen osaksi Maata - enemmän kuin koskaan Kun selviät tästä vaiheesta, tulee seuraava, yhtä voimallinen askel, tai reaktio, asenteessa, johon myöskin saatat jumiutua. Yhtäkkiä alat samaistua Maahan - Maan maaperään. Sinä katsot puita ja taivasta eri tavalla. Sinun intohimosi alkavat muuttua, ja sinä näet itsesi tämän elämänjärjestelmän osana. Nyt alat itkeä planeetan vuoksi! Tosiaankin, kaikissa näissä ensimmäisissä vaiheissa on kyse vastuusta ja tiedostamisesta. Mutta miksi henkiseksi tuleminen saa Ihmisen itkemään niin paljon, saatat kysyä? Kyse on rakastumisesta ihmiskuntaan ja Maahan. Kyse on rakastumisesta kaikkeen. Kun verhoa otetaan pois, haluaisin kertoa sinulle, että se kertosäe, joka sinä todella olet, alkaa laulaa omaa lauluaan, ja Jumalan rakkaus on sen sävel. Ja jotkut teistä eivät pääse siitä eteenpäin. Te sanotte, "Liian herkkä! Minusta on tulossa liian herkkä." Ja sitten te päätätte keksiä jotain muuta tekemistä, joka estää teitä näkemästä sitä, mikä teidän tarvitsee nähdä. Te pakenette sitä. Voit pitää tämän asenteen niin kauan kuin haluat, mutta me kerromme sinulle näistä asioista, jotta tietäisit, että jos löydät itsesi tuosta tilanteesta, näe se pitkänä matkana, mutta silti vain matkana. Matka on jo ihan nimensä mukaisesti siirtymistä paikasta toiseen. Ehkä se on siirtymistä satamasta toiseen, tai kenties matka suuren valtameren poikki. Nämä kaksi ensimmäistä reaktiota ylösnousemusenergiaan ovat kuin esipuhe tietokirjaan. Ne edustavat asennemuutosta ja henkisen tarkoituksen paljastumista. Ne "pehmentävät Ihmishenkeä" tulevaa varten. Moniulotteisuus tarjoaa kokonaan erilaisen käsityksen elämästä. Siihen kuuluu oppimisen, ilmaisun paletti, joka tulee seuraavana. Yhtä osaa lukuun ottamatta tämä ominaisuuksien paletti voidaan esittää missä tahansa järjestyksessä. Sitä kutsutaan "ylösnousemuspaletiksi". Tässä ovat tuon paletin kuusi väriä. Oppimisen paletti Tässä paletissa on yksi ominaisuus, jonka täytyy tulla ensin. Mikä on seuraava askel kuvaamiemme ensireaktioiden jälkeen? Kun tahto on ilmaistu, kun ovi on avattu, kun asennemuutos alkaa, kun rakastut planeettaan ja itket ihmiskunnan vuoksi ja olet nyt riittävän vakaa aloittamaan oppimisprosessin, mikä on ensimmäinen asia, jonka opit? Miten kertoisin tämän sinulle? Sinä alat poistaa jotain omasta DNA:stasi! Tämä seuraava askel on ainutlaatuinen. Haluan sinun ymmärtävän jotain DNA-tiedon moniulotteisesta "kupista". Kaikki nuo DNA:n kerrokset, joita et voi nähdä - ne, jotka ovat täynnä karmallista tietoa ja elämänoppeja - ne, jotka määrittelevät, millainen olet tällä kertaa - sinun väliaikaiset sopimuksesi - ovat kokonaisia, täysiä kerroksia. Tämä DNA-kuppi on aina TÄYNNÄ. Koko DNA:ta käytetään tietoa varten, jokaista osaa. Siinä ei ole käyttämätöntä osuutta. Jokaisen Ihmisen koko DNA-vahvuus on äärimmilleen täynnä, kun saavutte planeetalle. Saatatte kysyä, "Mitä jotkut näistä kerroksista sisältävät?" Minäpä kerron teille, mitä vain yksi kerros sisältää: Se sisältää kaksinaisuuden edellytykset, Ihmisluonteen ominaisuuden. Se on jotain, mitä tulette pian eliminoimaan, ja se on monimutkaista, koska se on "pelko". Pelko ja viisaus… moniulotteiset veljekset Etsi minulle mestari, joka pelkää. Et löydä sellaista. Ehkä olet opiskellut monien mestareiden elämiä? Ehkä luulit heidän olleen peloissaan, mutta he vain antoivat hienon näytteen uskosta? Nimeä mestari, jota haluaisit tutkia, ja minä kerron, ettei hän pelännyt, ja tässä on syy. Tuossa DNA:ksi kutsutussa kupissa, tuossa kerroksessa, joka on täynnä pelkoa useimmilla Ihmisillä, ei ollut sitä ylösnousseen kohdalla lainkaan. Ylösnousemusprosessi kumosi sen. Tämä prosessi poistaa tuon energian niin täydellisesti ja kokonaan Ihmisen psyykestä, kehosta, jumalallisuudesta ja kaikista niistä asioista, jotka siihen kuuluivat. Tämä on itse asiassa ensimmäinen todellinen "toiminta-askel" ylösnousemusprosessissa. Ne pelottavat asiat, joissa on sinun "leimasi" ja sinun nimesi, täytyy riisua pois, kirjaimellisesti vetää säikeen tavoin pois kehosi DNA:sta - vetää pois, kietoa vertauskuvallisen rullan ympäri, jota kutsutaan "pelon rullaksi", ja heittää roskikseen - mitätöitynä. Eikä siihen enää koskaan luoda uutta yhteyttä. Se on Ihmisluonteen muutos, ja syvällinen sellainen, joka otetaan pois. Jotta tätä olisi vieläkin vaikeampi kuvitella, minä kerron sinulle nyt jotain moniulotteista omasta DNA:stasi. Pelko on eräänlaisena kalvona lähes jokaisen kerroksen ympärillä, sellaisena, jota olemme aiemmin kutsuneet "kristallikoteloksi". Muista, kristallikotelo on vertauskuva "tietämysmuistista" ja se odottaa kiihkeästi uudelleenohjelmointia ja muutosta. Tässä tiedossa piilee salaisuus siihen, miten DNA:ta muokataan, ja miten ihmeitä saadaan aikaan biologiassasi. Ensimmäinen tulos pelon poistamisesta on se, että tämä täysi DNA-kuppi, josta kerroin sinulle, on nyt täynnä vain osittain. Poistettiinpa pelkoa kuinka paljon tahansa, kuppi ei ole enää täynnä. Jotkut ehkä sanoisivat, että koska jokainen Ihminen on erilainen, tilaa tulee nyt käytettäväksi enemmän tai vähemmän, kun pelko on poistettu. Itse asiassa joka ainoassa Ihmisolennossa on sama määrä "pelkopotentiaalia". Se vain näyttää siltä, että joillain on enemmän kuin toisilla, koska kaikkiin henkisiin prosesseihin kuuluu osaltaan kyky kumota se. Me sanomme, että jokaisella Ihmisellä on sama määrä "pelkopotentiaalia", mutta Ihmisen tasapaino määrittelee sen, kuinka paljon sitä todellisuudessa ilmenee. Kuitenkin tässä jumalaisessa prosessissa, nimeltään ylösnousemus, Ihminen eliminoi sen. Tässä siitä tulee vielä hiukan mutkikkaampaa. Tämä aihepaletti, josta aloin kertoa teille, on osa moniulotteista ryhmitystä. Tämä ryhmä on toistensa yläpuolella, ja suorassa kulmassa toisiinsa nähden. Ne eivät ole rivissä, tai jonossa, odottamassa käyttöä. Et ota käsittelyyn yhtä ja sitten toista ja taas seuraavaa. Sen sijaan niitä käytetään samanaikaisesti, silti erillään. Ajattele maalaria. Paletin sekoitetut, värilliset maalit ovat kehässä. Jotta maalaus olisi mahdollista nähdä taiteilijan mielessä, hän ehkä näyttää käyttävän värejä yksi kerrallaan, mutta todellisuudessa hän ajattelee kokonaisuutta, kun hän jatkuvasti kastaa siveltimen samoihin väreihin yhä uudelleen ja uudelleen luodakseen oman näkemyksensä. Hän ei käytä värejä yksi kerrallaan. Hän käyttää kaikkia värejä jatkuvasti. Kokonaisuus luodaan siis paletista, ja se on ainutlaatuinen luomus. Huomaa… taiteilijan työn lopputuloksena ei synny kuvaa paletista! Jos siis ymmärrät, että vaikka paletti voi olla sama kaikille, sitä käyttäen lopputulos on jokaisen kohdalla ainutlaatuinen? Kun riisut pois pelon säikeen, palettiin tulee uusi palanen, joka alkaa korvata sen. Jotta kuppi pysyisi täynnä, tilalle menevää piirrettä kutsutaan viisaudeksi! Kuvittele: Ihmisolento, joka kävelee Maan kamaralla ilman pelkoa ja hänen viisautensa on kasvanut. Kuulostaako tuo mestarilta? Kyllä. Sitä hän on. Se on muodonmuutos… alkemiaa. Se on syvällinen muutos Ihmisluonnossa, ja siinä perusasetelmassa, jonka kanssa synnyit. Nuoruudentemppeli, kertausta (Kryon-kirja II) Tästähän on olemassa ennakkotapaus molekyylitasolla, ja se on hyvin vanha tapaus, josta olemme puhuneet aiemminkin. On eräs solutason nuorennusprosessi, josta kukaan ei ole puhunut ja nyt on aika paljastaa se. Osa muinaista nuorennuksen molekyyliprosessia, sellaisena kuin se koettiin Temppelissä Atlantiksella, on DNA-kerrosten ympärillä tapahtuva uudelleenkirjoitus- ja poistoprosessi. Noina päivinä, kuvaamamme nuorennuslaitteiston avulla [Kryon-kirja II - julk. engl. 1993, suom. 2003], tapahtui jotain mielenkiintoista: Kuvaamassamme prosessissa DNA:han vaikutettiin väliaikaisesti. Mitä ikinä näytettiinkin kumottavan, se näytti myös palaavan ajan myötä takaisin. Käsittelystä tuli siis jaksottainen - poisto, paluu, poisto, paluu. Aikajakso (kuten kuvasimme) oli kolme vuotta. Niinpä voisi sanoa, että paraskin ihmiskunnan tuntema nuorennusprosessi (ja tämä oli edelleen paras tähän mennessä) kesti vain hetken, kunnes biologianne luonnollinen tila toipui magneettisesta prosessista, jossa aikaa käännettiin taaksepäin. Ylösnousemusprosessissa paluuta ei ole. DNA-kotelo kirjoitetaan uudelleen, ja pelko poistetaan. Siinä on kyse ainutlaatuisen Ihmisen luomisesta - Ihmisen, jonka DNA poikkeaisi normaalista syntymässä saadusta DNA:sta, jos te vain voisitte tarkastella DNA:ta jonkinlaisen moniulotteisen mikroskoopin alla. Tähän askeleeseen ei kuitenkaan tarvita laitteistoa, vaan kohotetun verhon ja uuden Maan energian voima yhdessä vakaan, muutetun verkon kanssa toimii tämän prosessin koneistona. Me olemme juuri kuvanneet kaksi moniulotteisen paletin kuudesta piirteestä: Pelon ja viisauden. Yksi korvaa toisen. Miten kauan se kestää? Miten olisi kolme päivää? Miten olisi kolme vuosikymmentä? Mille Ihminen antaa tässä prosessissa luvan? Mikä on Ihmisen jumalallinen aikajakso? Kaikki nämä asiat vaikuttavat osaltaan tähän tilanteeseen. Jokainen ylösnousemuskäsikirja on erilainen. Tasapaino Minäpä kuvaan kolmannen piirteen. Se on ylösnousemuspaletilla ja sitä kutsutaan tasapainoksi, mutta se on oikeasti karmallinen uudelleenkirjoitus. DNA:ssasi on eräs kerros, jota olet kutsunut karmaksesi. Se on kuitenkin täysin ja kokonaan väärinnimetty. Tässä energiassa kaikki karman ympärillä pyörineet prosessit, sen tulos, siihen liittyvät päätökset, ja sen tarkoitus, vähenevät suuresti. Me puhuimme aiemmin yhdestä puhtaan Indigolapsen ominaisuudesta. Se on täydellinen karman puuttuminen, tiesitkö sen? Et voi saada Indigolasta tuntemaan syyllisyyttä. Heillä ei ole ohjelmointia sitä varten. Sillä ei ole heille mitään merkitystä, koska syyllisyys on lähes aina karmallisen energian ilmentymä. Jos "DNA-kupin" täytyy aina olla täynnä, mitä luulet Indigolapsella olevan karman sijaan? Vastaus? Myötätuntoa ja pyrkimys ratkaista kiistat. Siksi me olemme kutsuneet heitä "Rauhantekijöiksi". Ennustus Tässä on eräs mahdollisuus selkeästi teidän aikaanne varten. Tulee vielä aika, jolloin nuori palestiinalainen ja nuori israelilainen seisovat silmätysten, molemmat edustavat Indigotietoisuutta. He katsovat toisiaan ja tekevät sopimuksen, aloittaen jotain erilaista - jotain, mitä ette ole koskaan ennen nähneet Lähi-idässä. He sopivat, ettei sillä ole väliä, mitä heidän jalkojensa alla olevassa maassa tapahtui - kuka teki mitä ja kenelle - kuka uskoo omistaneensa sitä tai tätä, tai kuka tuli ensin. He sopivat sen sijaan kirjoittavansa historian uudelleen, ja alkavansa sen NYT. He tekevät tämän muuttamatta henkisiä uskomuksiaan ja kulttuureitaan. Vain tietoisuus menneestä tulee muuttumaan. Jotta tämä voisi tapahtua, myös planeetan kristalliverkon täytyy muuttua. Sitä he odottavat. Kuluu vielä muutama vuosi, ennen kuin tähän mahdollisesti liittyvät Ihmiset tempautuvat mukaan. Tämä mahdollisuus on teidän tulevaisuutenne tutkaruudulla niin voimakkaana, että me haluamme jopa antaa teille heidän nimensä, mutta emme voi tehdä sitä, koska kyseessä voi olla yksi 18 ihmisestä. He kaikki ovat juuri nyt elossa. Yksi voi olla nainen. Jos moniulotteisessa asetelmassa ei ole mitään menneisyyttä eikä tulevaisuutta, niin mitä sitten tulee olemaan siinä kerroksessa, jota te kutsutte karmaksi ja joka oli se koneisto, joka tuotti energiaa menneistä ilmentymistä? Mitä luulet? Ymmärrätkö nyt, miten tämän planeetan energiamuutos on saanut aikaan tarpeettomia ominaisuuksia Ihmis-DNA:n henkisessä osiossa? Ylösnousemusprosessi korvaa kaiken karman jollain, mitä et edes ymmärrä. Ajattomalla "nykyhetken" tasapainolla. Ajattele sitä välittömänä karmana, tai "nykyhetken" karmana. Sinä synnytät ja täytät sen yhdellä kertaa! Et voi mitenkään verrata tällä hetkellä tapahtuvaa johonkin sellaiseen henkiseen suunnitelmaan, joka sinulla oli planeetan vanhimmissa opetuksissa tai teksteissä. Et voi kerätä uuden energian tietoa vanhan energian oppaista! Silti monet paitsi yrittävät tätä, he myös käyttävät vanhaa tietoa aseena yrittäessään estää sinua muuttumasta, ja kumota sinun valosi. He yrittävät estää uuden lainaamalla vanhaa. Tarkkaile tätä, ja muodosta oma mielipiteesi, kun perustelut tuodaan esiin. Saatat kysyä, "Mutta eivätkö mestarit antaneet meille tätä tietoa?" Vastaus on kyllä, mutta mestarit esittivät tiedon olemassa olevaa energiaa varten, ei sellaista varten, jota ei ollut vielä tapahtunut, ja jota ei edes osattu odottaa. Mestarit, jotka kulkivat Maan kamaralla, olivat ajattomia. Jollain tasolla he tiesivät, että heidän sanansa kuultaisiin ikuisesti, mutta yksikään heistä ei nähnyt ennalta niitä muutoksia, jotka te olette tehneet tällä planeetalla! Jotkut Ihmiset nauravat tuolle. "Jumala tietää kaiken mitä tulee tapahtumaan", he sanovat. Minäpä kysyn sinulta tätä: Jos näin on, niin miksi te olette täällä, näyttelemässä kohtausta, joka tulee tasaamaan Maailmankaikkeuden "tulevaisuutta". Jos tulevaisuus tunnetaan jo, niin teidän ei pitäisi olla täällä! Silloin tälle kokeelle ei olisi mitään syytä! Näe se näin: Jumala tietää kaikki mahdollisuudet, jotka voivat ikinä tapahtua "nykyhetkessä". Ihmiskunta luo ja valitsee yhden noista mahdollisuuksista, ja ilmentää sen todellisuuteen, joka toimii katalyyttina koko luomakunnalle. Mestareilla, jotka muinoin kulkivat tässä maailmassa, hallitsivat ainetta ympärillään. He olivat näet rakastuneet Maahan. He tiesivät, että aine vastasi puheeseen. He olivat nykyhetkessä, ainaisesti, ilman karmaa. Tänäkin päivänä on niitä, joilla on nämä täsmälleen samat ominaisuudet ja osoittavat sen suurille ihmisjoukoille päivittäin. Mitä uusi ylösnoussut Ihminen tekee tällä viisauden ja tasapainon uudella energialla tällä planeetalla? Mitä sinä teet, Valotyöläinen, kun puet päällesi ylösnousemuksen viitan? Mikä on olemassaolosi tarkoitus uudessa energiassa? Tarkoituksena on muuttaa ympärilläsi olevaa, "sytyttämällä valon", jotta muut vapaassa valinnassa voivat nähdä paljastuneita käsitteitä… jotka on tuotu esiin sinun ponnistelujesi kautta. Maa-työskentely planeetan värähtelyn nostamiseksi Minäpä aloitan Maasta. Ylösnoussut, joka kävelee tämän planeetan kamaralla Ihmisenä, on sellainen, joka kulkee eteenpäin kaikki aine kumppaninaan. Tämä on sellainen, joka on rakastunut Itään ja Pohjoiseen ja Etelään ja Länteen. Hän on sellainen, joka vetää eläimiä puoleensa, ja jonka seurassa Ihmisistä on ihana olla. Ylösnousemusasemassa oleva Ihminen on todellakin rakastunut planeettaan. Ja tämä erikoislaatuinen yhteys mahdollistaa planeetalla työn, jota kukaan toinen Ihminen ei voi tehdä samalla tavalla kuin tämä Ihminen. Kristalliverkon uudelleenkirjoitus tulee olemaan kaikkein tärkeintä henkistä työtä, vuoteen 2012 asti. Tämän kristalliverkon uudelleenkirjoitus kirjoittaa planeetan menneisyyden uudelleen. Tämän Maan energia ei kuuntele ketään paremmin kuin sellaista, joka ei pelkää… sellaista, joka on rakastunut ilmaan ja veteen ja puihin ja maaperään. Kun mestarit kävelivät tällä planeetalla, luonnonvoimat toimivat heidän kanssaan yhteistyössä… fysiikka taipui siellä, missä he kulkivat. Syvällinen Maa-työskentely on enemmän kuin vain majakkana olemista. Sen sijaan kyseessä on moniulotteinen majakka - sellainen, jolla on valo rakenteen ylä- ja alapuolella ulottuen yhtä pitkälle alas kuin ylöskin. Se loistaa valoa planeettaan yhtä voimakkaasti kuin sen yläpuolelle. Tilannetyöskentely - valon lähettäminen sitä tarvitseviin paikkoihin Seuraavana on "tilanne". Ei ole suurempaa valonsoturia tällä planeetalla kuin ylösnoussut mestari, joka on pukenut ylleen Hengen viitan. Tämä Ihminen voi loistaa valoa pimeisiin paikkoihin viisaudellaan ja pelonpuutteellaan. Tämä voidaan tehdä kulttuuriraamien, politiikan, ja uskonnollisen asenteen ulkopuolella. Tämä uusi Ihminen voi "osua asian ytimeen", jossa ongelmat ovat, edistääkseen ratkaisuja ja koota ympärilleen läheisiä auttamaan valon lähettämisessä niille alueille, jotka sitä eniten tarvitsevat. Jokaisella teistä on käsikirja tätä varten, ja joka ainoa näistä käsikirjoista on erilainen. Biologinen työskentely - oman elämänsopimuksen muuttaminen Ja viimeinen? No, se on sinulle paras kaikista. Se ei ole myöskään viimeinen, sillä olemme antaneet sinulle vain kuusi monista. Sitä kutsutaan biologian hallinnaksi. Uskotko todella, että voit olla ylösnousemusasemassa ja säilyttää nykyisen biologiasi? Tiedät varsin hyvin, ettei niin ole! Jotkut teistä ovat itse asiassa aloittaneet tämän prosessin puhtaasta tahdostaan. Ehkä ette edes tienneet, että olitte menossa kohti "ylösnousemusasemaa"? Sen sijaan te kuitenkin annoitte luvan mennä "seuraavaan vaiheeseen". Tiedätkö, miten monta henkistä korvaa höristeli, kun sanoit tuon? Nuo kauniit henkiauttajat, jotka ovat olleet kanssasi koko elämäsi ajan, alkoivat toimia. Ehkä sinä jo aloitit tämän prosessin? Jos näin on, niin se ei ole sattumaa, rakas Ihmisolento. Sinulla on voima ja valta kirjoittaa uudelleen oma elinkaaresi. Sinulla on valta kirjoittaa uudelleen Ihmisgeenistö. Me olemme sanoneet sen aiemminkin, ja sanomme sen nyt uudelleen. Mitä sellaista sinun isälläsi, siskollasi tai äidilläsi oli, jonka niin kovasti pelkäät saavasi? Ymmärrätkö viimein, että mitä tahansa se onkin, se oli vain "alkuasetus"? Ymmärrätkö nyt, että tämä asetus odottaa kiihkeästi uudelleenkirjoitusta? Se lojuu siellä, valmiina saamaan ohjeet siltä, mitä olemme aiemmin kutsuneet "pomoksi" (sinä). Miksi saavuttaa mestarius ja sitten kuolla, tulla takaisin, ja kuluttaa taas 20 vuotta aikuistumiseen ja kaiken saamiseen takaisin? Ei. Tämä on sinun aikasi. Ota se omaksesi! Mitä sellaisia tapoja sinulla on, joiden tiedät tuhoavan kehoasi ja nopeuttavan sitä päivää, jolloin se pettää? Ehkä luulet, ettet pääse niistä eroon? Ajattelepa uudelleen. Kuinka kauan haluat olla täällä, muuttaa planeettaa, saada aikaan muutoksia läheisissäsi? Sinä olet odottanut tätä energiaa ikuisuuksien ajan, tiesitkö sen? Tässä sinä nyt istut sen keskellä! Koskaan koko ihmiskunnan historiassa ei ole ollut sellaista hetkeä kuin tämä - ei koskaan! Sinun on aika pysyä täällä pidempään kuin mitä sinun leimasi sanoi syntyessäsi. Nyt tämä elämän biologinen kello on täysin sinun käsissäsi. Sellainen on niiden voima ja valta, "ylösnousemuksen silmin". Lopuksi… Työvälineet eivät ole koskaan olleet näin terävät ja viimeistellyt. Tieto ei ole koskaan ollut selkeämpää. Koskaan aiemmin ei ole annettu tällaista kutsua mestariuteen. Kaikkien vanhojen aikojen mestareiden paluu on jo tapahtunut. He ovat tämän planeetan verkoissa, kaikki yhdessä, kaikki ryhmittäytyneinä, kaikki täällä huolehtimassa "ylösnousemuksen koneistosta" ihmiskuntaa varten. Mikä on siis sinun vastuusi tässä kaikessa? Ensinnäkin, todenna se itsellesi. Älä usko mitään, mikä ei "kuulosta todelta" sisimmällesi. Varaa aikaa sille, että teet tästä itsellesi todellisuuden, joka perustuu omaan järkeesi, älyysi, ja henkiseen sisimpääsi. Sitten minä kerron sinulle tämän: Ehkä sinä tulit Maahan nähdäksesi ja osallistuaksesi todella Uuteen Jerusalemiin? Millainen vastuu se onkaan! Ehkä olet täällä juuri siksi! Ja ehkä siksi sinä istut tuossa tuolissa lukemassa ja kuuntelemassa ja muistamassa tämän viestin. Ja niin se on, että tämänkertainen viesti on saatu päätökseen. Ja niin se on, että kaksi silmää on lukenut tämän sivun ja niiden on tehtävä päätös, mitä tehdä tällä tiedolla, samalla kun ne laskevat kirjan alas. Voisiko olla niin, että Henki puhuu ihmiskunnalle tässä muodossa? Mitä jos kaikki, mitä olen paljastunut, on totta? Kuka sinä olet, ja miksi olet täällä? Mikä tuo sinut heränneeseen tilaan… tilaan, joka saa sinut tulemaan tänne, tai käyttämään aikaa tämän lukemiseen? Luuletko, että se on sattumaa? Ei se ole. Ehkä se on sitä mitä sinä pyysit… kun sanot Hengelle: "Rakas henki, kerro minulle, mitä minun tarvitsee tietää." Ala rakentaa tuota majakkaa. Valmistaudu sytyttämään lamppu. Planeetalla ei ole merkittävämpiä ihmisiä kuin ne, jotka kantavat ylösnousemustiedon valoa. Se on tietämystä ja viisautta siitä, että he voivat vaikuttaa heitä ympäröivään tietoisuuteen, laukaisten paljastuksen, sytyttäen valon ja tuoden julki asioita, joita ei ennen nähty. Ja siksi me rakastamme sinua niin paljon. Juuri nyt monet olennot painautuvat sinua vasten ja sanovat, "Kiitos, että toteutat omat mahdollisuutesi." Entäpä ne Ihmiset täällä tai tätä lukevat, jotka ovat levottomia, ne, jotka eivät ymmärrä, miksi haastavia asioita on tapahtunut viime aikoina heidän elämissään? No, me olemme täällä pesemässä teidän jalkanne. Siksi sitä kutsutaan työksi, Valotyöläinen. Me lupaamme seistä vierelläsi, olla läsnä, kun sinä tarvitset meitä ja auttaa sinua tekemään päätöksiä. Me haluamme sinun pysyvän täällä hyvin, hyvin pitkään. Me haluamme sinun osallistuvan rauhalliseen olemassaoloon, ilon ja Jumalan rakkauden ollessa rinnallasi joka hetki. Ja niin se on. - Kryon |
| Copyright © 2003-2010 Rosedale Books |