Tulosta sivu


Untitled Document

KRYON YK:SSA 1996

Kryon-yleisökanavointi - New York, NY

26. marraskuuta 1996
Lee Carrollin kanavoimana

Alla oleva tieto on vapaasti käytettävissäsi. Voit halutessasi kopioida tai tulostaa sen tai välittää sen ystävillesi. Sen Copyright kieltää kuitenkin sen myynnin kaikissa muodoissa muilta kuin Tekijänoikeuksien haltijalta.

Lee Carroll

Tiistai, 26. marraskuuta 1996, oli kuin mikä tahansa muu päivä, paitsi että tiesin, ettei niin ollut. Heräsin ja katsoin ulos ikkunasta. Edessäni levittäytyi New Yorkin Keskuspuisto, jota katselin 12. kerroksessa olevan hotellihuoneeni ikkunasta. Näin Wollmanin luistinradan, ja osan lammesta, sekä kauempana myös Taidemuseon katon. Se oli kaunis, ja se reunusti Läntisen Central Park -kadun ja 8. avenuen loputtomia tornimaisia sementti- ja lasirakennuksia, jotka muistuttivat jättimäisiä shakkinappuloita, jotka vain odottivat pelin alkua puiden keskellä. Vain kahden päivän päästä Macy's -tavaratalon paraati kiemurtelisi puiston poikki, ja miljoonat ihmiset, Jan ja minä mukaan luettuina, katselisivat sitä. Täällä oli niin paljon historiaa! … George Washingtonista John Lennoniin… ja katsellessani sitä tajusin, että omalla tavallani minäkin lisäisin siihen oman osani jo muutaman tunnin kuluttua… vain muutaman sadan metrin päässä East River - joen penkalla Yhdistyneiden Kansakuntien rakennuksessa.

Muistin sen, mitä ajattelin edellisenä vuonna tähän aikaan. Tarina oli samankaltainen. Kryon oli kutsuttu tuomaan kanavoitu sanoma Valaistumisen ja Muutoksen Seuralle, S.E.A.T.:lle (Society of Enlightenment and Transformation) Yhdistyneiden Kansakuntien rakennuksessa. Silloin sain tietää, että YK:n sisällä oli itse asiassa järjestö, joka meditoi yhdessä ja keskusteli avaruusolennoista ja muista metafyysisistä aiheista! Ja he puhuivat näistä aiheista juuri tuossa rakennuksessa, aivan Yleiskokouksen kokoussalin lähellä alueella, joka on varattu vain edustajistolle ja vieraille - ja jota turistit eivät näe.

Mitä mieltä sitten oletkin Yhdistyneistä Kansakunnista, ja usko pois, monet eivät ole siitä oikein mitään mieltä, niin pyydän sinua katsomaan asiaa myös laajemmasta näkökulmasta. Tuo rakennus pitää sisällään niin paljon muutakin kuin sinikypäräisiä maailmanpoliiseja, jotka eivät kykene kovin hyvin tekemään rauhaa, tai kerrottuja salaliittohankkeita valtaa pitävän maailmanhallituksen luomiseksi. Se sijaan tuhannet työläiset ilmoittautuvat tähän rakennukseen päivittäin ja uurastavat kovasti maailman nälänhädän ja sairauksien torjumiseksi, ja pelastaakseen tämän planeetan lapset sellaisissa kulttuureissa, jotka eivät pysty tarjoamaan heille suojaa tai ruokkimaan heitä. Siellä on enemmän hyväntekijöitä kuin poliitikkoja, ja voit tuntea sen energian, kun astut sisään rakennukseen. Se on ainoa paikka maailmassa, missä koko maailma voi kokoontua yhteen säännöllisesti. Aivan sen ytimessä oli tämä Seura, S.E.A.T., meditoimassa maailmanrauhan puolesta, ja tuomassa rakkautta ja valaistumista niihin samoihin huoneisiin, joissa sopimuksia allekirjoitettiin ja missä hallitukset päättävät siitä, miten ne työskentelevät keskenään.

Tiesin myös sen, että astuisin sisään tähän rakennukseen ja kanavoisin Kryonia edustajille, jotka olivat riittävän kiinnostuneita asiasta, että osallistuisivat tähän S.E.A.T.:n, YK:n Henkilöstön Virkistyskomitean jäsenyhdistyksen ja tämän poliittisten voimien rakennuksen valopilkun, suljettuun kokoukseen. Valitettavasti tänään (vuonna 2002) Seuraa ei enää ole. Toimittuaan monia vuosia Seuran puheenjohtajana Mohammad Ramadan, joka toimi isäntänäni edellisenä vuonna, oli siirtynyt ansaitulle eläkkeelle. Nyt Cristine Arismendy oli ottanut tuon toimen vastaan ja hänen oli määrä tavata meidät ja saattaa Janin ja minut metallipaljastimin ja erittäin tarkoin YK:n turvamiehin varustettuun turvatarkastuspisteeseen, aivan kuten viime vuonnakin, kun siirryimme niille valvotuille alueille, joissa varsinainen työ tehdään.

Taaskin meitä tuli tapaamaan ja kaitsemaan rakas ystävämme Zehra Boccia, jolla oli tärkeä rooli kummallakin kerralla, että Kryon saatiin Yhdistyneiden Kansakuntien vieraaksi. Me kunnioitamme sinua, Zehra, sinun osastasi tässä kaikessa! Juuri Zehra osoitti minullemyös sen, ettei minun tarvinnut rukoilla ääneen newyorkilaisen taksin takapenkillä selvitäkseni matkasta 1. ja 43. itäisen kadun risteykseen, jossa YK-rakennus sijaitsee. Minä vain katsoin, kuinka rauhallinen hän oli ja päättelin, että hän tietää jotain mitä minä en tiennyt. Kuinka taksit voivat ajaa noin ja selvitä siitä? Ehkä syy on siinä, että vain harvat taksikuskit puhuvat englantia eivätkä he tiedä, mitä liikennemerkeissä lukee? Ehkä heillä on jonkinlaiset taksienkelit, jotka suojelevat kaikkia ihmisiä, jotka ajavat 80 kilometriä tunnissa samaan aikaan, varaten näennäisesti täsmälleen saman fyysisen avaruuden. No, minä selvisin taas taksimatkasta. Luulenpa, että olin niin onnellinen astuessani ulos taksista elävänä, että ajatus Kryon-esityksestä taas YK:ssa tulisi olemaan kaikkein helpoin osuus sinä päivänä.

Tämä Kryonin toinen YK-vierailu oli erilainen. Vuoden aikana Kryon-työ on kasvanut merkittävästi, kun neljäs Kryon-kirja oli ilmestynyt, kirjoja oli käännetty monille kielille, Kryon oli esiintynyt jo ulkomaillakin, Kryon Quarterly -lehti oli aloittanut toimintansa, ja monia tieteellisiä vahvistuksia oli saatu - ja sen ansiosta monia lääketieteen tohtoreita ja tutkijoitakin alkoi säännöllisesti osallistua Kryon-seminaareihin. Jan ja minä menimme edellisenä vuonna yksin, mutta tällä kertaa me toimme mukanamme myös muutamia "Kryon-perheemme" työntekijöitä. Meillä oli lupa tuoda kuusi vierasta, joten otimme mukaan Geoff ja Linda Hoppen (Quarterly -lehden päätoimittajat), Rob Harrisin (joka huolehtii kaikesta Kryonin kansallisesta mainossuunnittelusta), tri Tod Ovokaitysin (lääketieteen tohtori, tutkija ja metafyysinen visionääri), sekä Steve ja Barbara Rotherin (meidän Kryon - AOL-avustajamme ja internet-välittäjämme). Robin vaimon, Barbara Harrisin (joka suunnitteli ensimmäiset neljä Kryon Quarterly -lehteä), oli pakko jäädä kotiin huolehtimaan asiakkaista… ja me kaipasimme häntä.

Tapasimme sovitulla alueella erittäin ystävällisen Seuran puheenjohtajan, Cristine Arismendyn, ja taas kerran oli yllättynyt siitä, miten Henki löytääkin suorastaan täydelliset henkilöt tärkeisiin henkisiin tehtäviin tällä planeetalla! Vaikka emme olleet henkilökohtaisesti tavanneet aiemmin, hän tuntui välittömästi aivan kuin perheenjäseneltä ja hän sai meidät tuntemaan olomme äärimmäisen tervetulleiksi. Me jatkoimme matkaa tarkistuspisteiden läpi, joimme kupit kahvia ja siirryimme sitten suoraan Kokoussali 7:ään, jossa kanavoinnin oli määrä tapahtua. Nämä kokoukset kokoontuvat ja etenevät nopeasti, ja taas kerran kiinnitin huomiota tilaisuuden muodollisuuteen ja protokollaan. Toisin kuin Kryon-seminaareissa, joissa pyrin luomaan rennon ilmapiirin, tämä ryhmä meni nopeasti paikoilleen, istui hiljaa ja valmiina, ja tilaisuus alkoi välittömästi.

Kun Cristine esitteli meitä, katsoin ympärilleni saliin. Huomasin, että ystäväni olivat istuneet paikoilleen, mutta eivät suinkaan yhdessä, vaan ryhmissä, jotka muodostivat kolmion, kun meidät kaksi laskettiin mukaan. He olivat muodostaneet jotain, mitä minä kutsun "lentävän kiilan" energiasuojaukseksi, joka hyödyntää sitä, mitä me olimme oppineet pyhästä geometriasta ja sen luomasta energiasta. Cristinen osuus läheni loppuaan, ja minä pohdiskelin edessämme olevaa avarakatseista yleisöä - se edusti niin monia paikkoja, niin monia kulttuureja, ja niin monia uskonjärjestelmiä. Kryon tuli luokseni tuolla hetkellä ja kuiskasi, "Muista, että he ovat samanlaisia kuin sinä: Henki rakastaa heitä suuresti ja heillä on oikeus olla täällä. He ovat oikeassa paikassa oikeaan aikaan. Kunnioita tätä hetkeä! Sillä todellisen työn tämän planeetan hyväksi tekevät yksilöllisesti juuri sellaiset ihmiset kuin nämä." Juuri silloin tiesin, että Kryonin viesti tulisi olemaan sekä henkilökohtainen, että koko planeettaa koskeva - aivan kuin Kryonilla on aina tapana. Hänen keskeisin ajatuksensa on se, että koko planeetan käsittävä muutos etenee yksi sydän kerrallaan.

Cristine päätti esittelynsä. Minä puhuin lyhyesti joistain niistä asioista, joita minulla henkilökohtaisesti oli mielessäni, ja annoin sitten vuoron Janille. Hän veti upean meditaation, ja johti koko salin viehättävästi itsensäkehittämisharjoituksen ja visualisoinnin läpi. Juuri kun Jan lopetti, minä katsoin kelloani. Kryonilla oli 30 minuuttia aikaa - ei yhtään enempää. Meidän täytyi poistua salista täsmällisesti tehdäksemme tilaa seuraavalle YK-valtuuskunnalle. Hymyilin itsekseni, sillä tiesin, ettei minun tarvinnut huolehtia kellosta. Kryon kyllä tietää, paljonko kello on. Sitten hän puhui, ja minä tunsin sen rakkauden aallon, joka aina seuraa hänen sanomaansa, sekä sen tarkoituksenmukaisuuden tunteen, jonka hän aina tuo tullessaan, ja tunsin enkeli- ja opasseurueen, jotka ovat aina läsnä, kun ryhmät kokoontuvat kuulemaan Kryonin sanoja.

____________________________________

YK-KANAVOINTI 1996

Tervehdys, rakkaat ystävät, minä olen Kryon Magneettipalvelusta. Tämä sali on täynnä Hengen rakkautta! Mennäänpä heti asiaan! Ehkä jotkut teistä ovat tulleet tämänkaltaiseen [YK] paikkaan tunteaksenne sen, että voitte muuttaa asioita. Me olemme täällä sanomassa: TOSIAANKIN! Sillä sydämienne, tietoisuutenne ja sen "Jumalan Osan" kautta, jota jokainen teistä kantaa sisällään - juuri tällä ryhmällä on voima muuttaa planeettaa! Mutta sen täytyy kuitenkin alkaa henkilökohtaisesti jokaisesta teistä. Kryonin yleinen teema on sanoa, että teidän "Jumalan Osanne" täytyy säteillä itsetuntoa teidän omiin mieliinne. Teidän täytyy ymmärtää, keitä te olette, ja uskoa, että te tosiaankin olette täällä jonkin päämäärän takia. Tämä on teidän värähtelymuutoksenne alku.

Jokaisella teistä läsnäolijoista on syy olla olemassa, ja ehkä tuo syy on yhdistyä muiden kanssa sellaisten ajatusten kautta, joita tämänpäiväisessä meditaatiossa luotiin, muuttaaksenne tätä planeettaa - jopa juuri tällä hetkellä, kun istutte tämänkaltaisessa paikassa. Sillä täällä olevassa energiassa on suuri tarkoitus ja päämäärä, ettekä te ole täällä sattumalta.

Me haluamme puhua nyt lyhyesti jostain mahtavasta, ja minä puhun kaikille, jotka näkevät ja kuulevat tämän sanoman: Yksittäisessä elämässäsi ei ole mitään, mitä et voisi muuttaa juuri nyt, jos päätät sitä muuttaa. Vaikka Kryon ehkä puhuukin koko planeettaa koskevista asioista, ja hetken kuluttua Kryon voi puhua ei-maallisista asioista, niin anna minun lähettää nyt viesti sinun sydämellesi: Ehkä sinä kannat kehossasi jotain sellaista, joka ei tunnu sopivan omaan elämääsi. Ehkä se on jokin salaisuus, jonka vain sinä itse tiedät? Ehkä kyse on tilanteista, joita pidät kiusallisina? Olet ehkä alakuloinen tai masentunut, ja sanot: "Mikään ei ikinä korjaa tätä paremmaksi." Me sanomme tämän sinulle: Rakas ystävä, sinua rakastetaan niin suuresti! Tuolla sisälläsi olevalla "Jumalan Osalla" on valta muuttaa kaikki asiat ympärilläsi - jopa ne piirteet, joita pelkäät kaikkein eniten! Ei ole olemassa mitään niin vaikeaa, mitä henkisen fysiikan ihme ei voisi muuttaa! Ja sinun oppaasi seisovat ryhdikkäinä, kun rakkausenergia tässä salissa lisääntyy - juuri nyt.

Kyse on näet yksittäisistä sydämistä. Kyse on siitä, mitä voit tehdä itsellesi, mikä puolestaan tulee muuttamaan ilmapiiriä ympärilläsi. Ja kun teette tämän, rakkaat ystävät, ympärillänne olevat ihmisetkin muuttuvat. Joten taas kerran me annamme sen ohjeen, että yhden ihmisen muutos edesauttaa monien muiden muuttumista, ja siksi jo muutaman valaistuneen ihmisen voima vaikuttaa kokonaisuuteen. Voitte olla tästä varmoja! Tämä voima on rakkauden ja korkeamman värähtelyn voima. Planetaarinen muutos on "käynnissä" tässä salissa. Niinpä me rohkaisemme teitä jatkamaan sitä, mitä te täällä [S.E.A.T.:ssa] teette.

Rakkaat ystävät, meillä on neljä aihetta käsiteltävämme tämän lyhyen ajan aikana. Me puhumme nyt koko joukolle, emme vain niille, jotka ovat tässä huoneessa, vaan myös niille, jotka tulevat lukemaan nämä viestit [aivan kuten sinä, juuri nyt]. Vaikka vain muutamat kuulevat nämä sanat, tämän viestin todellinen energia menee läpi koko tämän rakennuksen, ja tänään esitetyt aiheet tulevat herättämään ajatuksia muissa, jotka eivät ole nyt täällä - ehkä myös niissä, jotka kokoontuvat isossa salissa aivan tässä lähellä (Yleiskokous). Niin Henki toimii, että nykyhetken aikakehys syrjäyttää menneisyyden ja tulevaisuuden.

(1) Minäpä kerron tarinan Joesta. Joe oli mies, joka asui yhdessä muiden kanssa eräässä talossa, ja tässä talossa oli monia huoneita. Jokaisella tässä talossa asuvalla henkilöllä oli oma huone, ja Joe rakasti sitä huonetta, jossa hän asui. Kaikki huoneet olivat erikoisia, ja hän oli nähnyt monia muita huoneita ja piti myös niitä kauniina. Mutta Joella oli yksi suurimmista huoneista, jossa oli enemmän rikkauksia kuin muissa huoneissa. Hän piti huoneen jokaista osaa tarkasti silmällä ja piti sen niin rauhallisena ja kauniina kuin pystyi.

Hänellä oli tapana kokoontua toisinaan muiden kanssa keskustelemaan siitä, miten he voisivat kaunistaa kokonaisuutta, mutta hänen mielestään hänen oma huoneensa oli kaikkein tärkein, ja muut ajattelivat omasta tilastaan täsmälleen samoin.

Joe huomasi, että kun hän maalasi seinät tietyillä väreillä, hän saattoi luoda tiettyjä mielialoja ja asenteita - mikä loi tiettyjä hänen tarvitsemiaan suojia, ja suuren määrän kauneutta. Joten niin hän sitten teki, ja käytti oman huoneensa rikkauksia ja piti huoneen mieleisenään koko elämänsä ajan. Ja niin siinä sitten kävi, että Joen tekniset voimavarat lisääntyivät ajan mittaan, koska hänellä oli yksi suurimmista huoneista. Joe katsoi lopulta ylös kohti kattoaan ja huomasi, että se kaipasi korjausta. Uutta teknologiaansa hyödyntäen Joe kykeni ylettymään kattoonsa saakka, joten Joe vahvisti omaa kattorakennettaan ja kaunisti sitä samaan aikaan - sitä hän ei ollut aiemmin kyennyt tekemään.

Pian Joe kurottautui ulos ja sanoi, "Teknologiani avulla voi parantaa myös sitä kattoa, joka on oman huoneeni yläpuolella. Minä tiedän, että voin tehdä siitä paremman omaa tilaani varten. Minä myös teen nämä asiat." Niinpä Joe käytti omaa teknologiaansa kaunistaakseen omaa kattoaan ja tehdäkseen siitä paremman omia tarkoituksiaan varten. Kun Joe oli tekemässä näitä korjauksia, hän teki virheen, sillä hän ei ymmärtänyt sitä, että katto on yhteinen ja että se oli osa muita huoneita.

Muiden huoneiden asukkaat eivät sanoneet mitään Joen pyrkimyksistä, sillä he eivät ymmärtäneet sitä, mitä Joe yritti tehdä, ja itse asiassa edes Joe itse ei ymmärtänyt täysin omaa teknologiaansa. Hänen tarkoituksensa oli hyvä, mutta hänen viisautensa ei riittänyt ja hän teki virheen. Mutta samalla tapahtui myös jotain muuta. Koska katto oli yhteinen, eikä koostunut palasista jokaisen huoneen yläpuolella, vaan oli pikemminkin kokonainen järjestelmä, Joen tekemiset vaikuttivat myös siihen. Ajan mittaan Joen pyrkimykset oman kattonsa osalta muuttivat vähitellen koko kattoa, mikä vaaransi koko talon. Joe huomasi, että hänen omassa huoneessaan osoittamansa tietämättömyys oli tosiaankin aiheuttanut kaaoksen ja vaarantanut koko talon, ja hän oli häpeissään.

Kaikki teistä varmasti ymmärtävät tämän tarinan! Me kerromme teille, että teidän teknologianne tällä mantereella on tällä hetkellä jo niin tehokasta, että kokeet oman maanne ilmakehässä vaikuttavat aivan varmasti kaikkiin maihin! Joten taas kerran me sanomme: Hidastakaa vauhtia, kunnes te ymmärrätte täysin, mitä olette tekemässä! Älkää tehkö tällaisia voimakkaita kokeita ennen kuin pyydätte neuvoa muilta ihmisiltä tällä planeetalla, jotka jakavat teidän kanssanne saman ilmakehän. Te ette voi tehdä tätä ja tuntea olevanne eristyksissä ja ainoita tällä planeetalla. Kokoontukaa tämänkaltaisiin [YK] paikkoihin ja puhukaa näistä asioista! Ottakaa asia esille "isossa salissa". Siksi tämä rakennus on olemassa! Me kehotamme teitä! Nyt on sen aika.

(2) Meillä on teille eräs kysymys: Jos teidän olisi määrä rakentaa vastaavanlainen kansainyhteisö alusta uudelleen, niin eikö olisi järkevää näinä uusina aikoina, vuosituhannen vaihteen lähestyessä, että suunnittelussa olisi mukana myös planeetan alkuperäiskansojen viisaus? Voisitteko te käyttää heidän yhteisiä ideoitaan, ja kenties heidän salaisuuksiaan, jotka olivat aiemmin piilossa? Luulenpa, että vastauksenne olisi "Kyllä! Tuo on mainio idea."

Miksi sitten tässä laajassa järjestössä ei ole tilaa tuolle samalle viisaudelle? Unohditteko, että se on käytettävissänne? Pidättekö te sitä arvottomana? Myös tällä mantereella on alkuperäiskansojen jälkeläisiä, jotka edelleen säilyttävät ymmärrystä Maan vanhoista Henkisistä tavoista. He ymmärtävät yhteiseloa eri luonnonvoimien kanssa, ja lännen, idän, pohjoisen ja etelän energioita.

Nuo alkuperäiskansat, jotka loivat koko Maan trooppiset saaret, ymmärsivät täysin omat sukujuurensa tähdissä! Ja heidän maalliset jälkeläisensä opettavat sitä tänäkin päivänä kirjoittamattomalla kielellä ja tietävät, miten se kaikki sopii yhteen Maan energian kanssa.

Nuo, jotka juuri tällä hetkellä ovat planeetan toisella puolella, jotka tänä päivänä tekevät tulen puiden avulla lämmitelläkseen ja kerääntyäkseen sen ympärille alkukantaiseen tapaan, saattavat ymmärtää paljon paremmin sen, miten asiat todellakin toimivat, kuin yksikään viisas henkilö tässä rakennuksessa! Alkuperäiskansojen jälkeläisiä on jokaisella mantereella, ja heidän tietämyksensä sopii yhteen - tiesittekö tämän? Sillä planeetan totuus ei koskaan muutu, mutta perusasiat usein häviävät uudempien tieltä.

Silti kukaan näistä viisaista ei ole edustettuna tässä rakennuksessa, koska he eivät omista maata, jolla asuvat. He säilyttävät suurinta viisautta, jota tämä planeetta voi ihmiskunnalle nykypäivänä tarjota - mutta koska he eivät ole poliittisesti vaikutusvaltaisia, heidät jätetään huomiotta.

Ja niinpä me sanomme, että nyt on aika harkita vanhimpien neuvostoa, johon kuuluu henkisesti viisaita, jotka neuvovat teitä muita - niin, että heidät hyväksytään heidän tällä planeetalla olevien sukujuuriensa eikä heidän hallinnollisten valtuuksiensa perusteella. Jos te teette tämän, siitä on tosiaankin teille suurta hyötyä - kaikille teille! Tälle idealle ei ole tämän mahtavampaa aikaa. Ehkä se tulee nyt tapahtumaan - suuressa salissa aivan tässä lähellä.

(3) Tässä on tämän päivän kolmas aihe: Siinä on kyse niistä, mitä te kutsutte Maan ulkopuolisiksi olennoiksi. Rakkaat ystävät, te ette ole vielä tavanneet niitä, joita te odotatte tapaavanne. Kun teidän planeetallanne on samanlainen värähtelytaso kuin muilla, se tulee olemaan eräänlainen signaali sille, että he voivat tulla. He tuovat teille silloin suuria uutisia ja verratonta apua. Mutta tuo signaali ei ole vielä paikallaan.

Ne, joita te nyt tapaatte, eivät ole noiden toisten edelläkävijöitä. He ovat ulkopuolisia - rinnakkaisolentoja, jotka eivät tosiaankaan edusta sitä värähtelyä, joka noilla toisilla, oikeaa hetkeä odottavilla, on.

Tiesittekö, että Maailmankaikkeus pursuaa elämää? Jo pelkästään viimeisen tässä rakennuksessa tapahtuneen vierailuni jälkeen te olette löytäneet yli yhdeksän planeettaa, jotka eivät sijaitse omassa aurinkokunnassanne! Joten hyvin lyhyessä ajassa teidän tieteenne sanoo, "On tosiaankin olemassa muitakin planeettoja kuin ne, jotka kiertävät meidän Aurinkoamme!" Pian he sanovat myös, "On tosiaankin muutakin elämää kuin se, joka liittyy meidän Aurinkoomme." Se on vain ajan kysymys. Tässä on uutinen, jotain mitä emme ole koskaan aiemmin kanavoineet: Älykästä elämää on paljon suuremmalla todennäköisyydellä kahden auringon järjestelmissä kuin vain yhden auringon järjestelmissä. Tähän on syynsä, ja jonain päivänä teidän oma tieteenne tulee todentamaan sen, miksi näin on. Kaksoistähtien ylläpitämien planeettaryhmien yleisyys on paljon suurempi kuin teidän kaltaisillanne järjestelmillä - siis vain yhden auringon järjestelmillä. Voisitte kysyä, "Meillä on älyllistä elämää, ja meillä on vain yksi aurinko. Miksi näin on?" Ja me sanomme, että me olemme piilottaneet teidät hyvin - erittäin hyvin!

Me olemme neuvoneet teitä tässä asiassa aiemminkin. Kuunnelkaa! Tämän Maan kansat, kerätkää yhteen se mitä tiedätte muista, niin te tulette ymmärtämään näiden viestintuojien tarkoitusperiä! Jokaisella teistä on tiedonmurusia, mutta ei koko tarinaa. Nuo "rinnakkaisolennot" antavat teille suuren määrän väärää tietoa. He huijaavat teitä tekemään asioita, joita ette muutoin tekisi, jos tietäisitte koko tarinan. Heillä on suunnitelma, joka ei vastaa planeetan värähtelyn nostamista, ja tämä suunnitelma on täynnä valheita. Kun te paljastatte sen, mitä tiedätte, salaisuuksia ei voi enää olla! On kovin ironista, että kun te pidätte nämä Maan ulkopuolisten olentojen toiminnan salassa, te pidätte heidän suunnitelmansa hengissä, eikä se ole teidän etunne mukaista! Älkää luottako niihin, jotka ovat fyysisesti nyt täällä! He eivät edusta niitä, jotka ovat tulossa.

He ovat tosiaankin ihmeellisiä. Heidän teknologiansa on teitä pidemmällä, ja vaikutusvaltaiset ihmiset pitävät heidän läsnäolonsa salassa - tavalla, joka ei ole planeetan kasvun ja valaistumisen kannalta sopivaa. JAKAKAA TUO TIETO!

(4) Lopuksi, meillä on teille sanoma, joka voi vaikuttaa arvoitukselliselta. Mutta ne, jotka ymmärtävät yleiskuvan, tulevat pian ymmärtämään, mitä teiltä pyydetään. Te, planeetta Maana, olette siirtyneet paljon pidemmälle, kun me odotimme teidän olevan tässä vaiheessa lineaarisessa ajassa. Te olette valinneet yhä uudelleen rauhan, kun olette saaneet haasteen. Te näette kyllä ympärillänne kiistoja ja monien kärsimystä, ja monia heimosotia. Ne ovat vain vanhan energian jäänteitä. Yleiskuva on kuitenkin tämä, rakkaat ystävät: RAUHA EI OLE ENÄÄ MAHDOLLISUUS. SE ON VÄLTTÄMÄTTÖMYYS. Ne, jotka ovat siirtymässä korkeampaan värähtelyyn, ymmärtävät tämän täydellisesti. Tämä planeetta ei voi olla olemassa korkeammalla värähtelytasolla ja silti sietää sotaa. Siksi juuri tämä järjestö [YK] on edelleen olemassa - vaikka monet yrittävätkin tuhota sen!

Katsokaa ympärillenne. Kaikki muinaisten tuomionpäivänennustajien ennustukset ovat valuneet hiekkaan! Te olette rikkoneet sen ennustusketjun, jonka mukaan teidän ei pitänyt päästä edes näin pitkälle! Teidän maailmanloppunne ei tullut silloin, kun sen piti - huomasiko kukaan? Teidän vanha sotaenergianne ei ole hyväksyttävää, ja uusi vuosituhat lupaa rauhan ja suvaitsevaisuuden aikaa… ja rakkauden aikaa. Se on kuitenkin teistä itsestänne kiinni, kuinka pitkälle te pääsette. Te olette oikealla raiteella, ja aikataulu, jota monet ennustivat teidän kuolemallenne, on yksinkertaisesti haihtunut ilmaan. Myös Uuden Aikakauden kanavien aikataulut ovat muuttuneet. Teidän tulevaisuutenne muuttuu lähes päivittäin, koska Maan itsensä värähtely muuttuu! Huomasitteko tämän?

Yksi suuri haaste on vielä jäljellä, rakkaat ystävät, ja se on tärkeä: TEHKÄÄ RAUHA LOHIKÄÄRMEEN KANSSA - me päätämme tämän viestin tältä erää tähän.

Teitä kaikkia rakastetaan suuresti. Me tiedämme jokaisen täällä olevan nimen. Me tiedämme, mitä te olette käymässä läpi ja miksi te tulitte istumaan näille tuoleille ja kuulemaan näitä sanoja. Me sanomme sinulle, sinun elämääsi varten on olemassa suuri suunnitelma! Me istumme sinun edessäsi ja istutamme totuuden ja rakkauden siemeniä. Me ripottelemme sinun yllesi "kodin" olemusta, ja toivomme, että sinä tunnistat sen Jumalan voiman, joka on nyt täällä. Jos olet omassa sopimuksessasi juuri nyt, niin voit tuntea sen rakkauden, joka sinulle nyt lähetetään. Jos et ymmärrä näitä sanoja, me sanomme sinulle, että nämä siemenet istutetaan silti. Kyse on vapaasta vallinnasta ja tahdosta. Kyse on kunnioituksesta ihmiskuntaa kohtaan. Jonain päivänä sinä saatat antaa näille siemenille luvan kasvaa, ja se tulee muuttamaan sitä tapaa, miten sinä näet kaiken! Tulet lopulta ymmärtämään, että sinä olet todellisuudessa pyhä olento - Jumalan olemus on teissä jokaisessa - mikä on tarkoituksenmukaista sinun ajallesi täällä, kunnioitettuja siksi, että istut juuri siinä!

Me rakastamme teitä suuresti.
Ja niin se on!

  - Kryon

____________________________________

Lee Carrollilta (jälkikirjoitus)

Kun nämä viimeiset Kryonin sanat kaikuivat vielä salissa, Steve Rother, yksi Kryon-seurueen jäsenistä, katsoi ylhäällä takanani olevaa suurta kelloa. Sekuntiviisari osui täyden tunnin kohdalle juuri silloin, kun meidän oli määrä lopettaa. Kryon oli määrittänyt sanoman tahdin tarkalleen, ja piti huolta siitä, että Steve näki sen - taas yksi todiste, joka uhmasi sattumaa Kryonin yhä jatkuvassa työssä.

Kun nyt jälkeenpäin tarkastelen tuota kanavointia, näen jälleen kerran Kryonin tutun kädenjäljen. Ensin yksilölle, sitten kokonaisuudelle. Hän aloittaa yksilöön kohdistuvalla rakkaudella, sitten hän puhuu kokonaisuudelle, ja palaa lopuksi taas yksittäiseen ihmiseen. Hänen sanomansa YK:lle ei ollut epäröivä. Minä tulkitsin osia hänen sanomastaan melko äänekkäästi silloin, kun se oli tarkoituksenmukaista, mutta rakkaus paistoi silti aina läpi. Jopa keskellä hänen kaikkein voimallisinta kehotustaan maailman kansoille Kryonin olemus huusi edelleen KUNNIOITUSTA ihmiskunnalle.

Hän kertoo meille, että me olemme erityisen tärkeitä ja että meillä on voima päästä maaliin saakka! Hän ihailee meidän saavutuksiamme ja puhuu ihmistietoisuuden "kriittisen massan" saavuttamisesta. Hän ottaa esiin sen tosiasian, että planeetta reagoi meidän työhömme, ja hän kehottaa meitä näkemään sen - ja nyt Yhdistyneissä Kansakunnissa hän antaa taas ohjeita ihmisjoukoille.

Kun Kryon lopetti tuon osuuden, hän kohdisti sanansa hellästi yksittäiselle ihmiselle, jonka hän näkee olevan pelossa ja tuskassa. Kunnioituksella hän sanoo, "Eikö sinun olisi aika parantaa itsesi?" Sitten hän tarjoutuu pesemään hänen jalkansa! Sellaista tämän kanavoimani olennon, magneettimestarin, ja yhden Uuden Aikakauden Enkelin, jatkuva huolehtiva energia on.

PS. Kiitos Miguel Gonzalezille, Seuran jäsenelle, joka osallistui tähän tilaisuuteen YK:ssa, sillä hän oli ainoa ihminen salissa, jonka nauhuri toimi! Minun digitaalisen laitteeni uudet paristot tyhjenivät kymmenessä minuutissa, ja monilla muillakin oli vaikeuksia. Hänen kasettinsa mahdollisti tämän puhtaaksikirjoituksen. Salin energia oli tuona päivänä todellakin latautunut.

  Lee Carroll

Tulosta sivu

Alkuun