Tulosta sivu


Untitled Document

NELJÄTOISTA KYSYMYSTÄ

Kryon-yleisökanavointi - Reno, Nevada

23. helmikuuta 2002
Lee Carrollin kanavoimana

Alla oleva tieto on vapaasti käytettävissäsi. Voit halutessasi kopioida tai tulostaa sen tai välittää sen ystävillesi. Sen Copyright kieltää kuitenkin sen myynnin kaikissa muodoissa muilta kuin Tekijänoikeuksien haltijalta.

Lee Carroll


Tervehdys, Rakkaat Ystävät, minä olen Kryon Magneettipalvelusta.

Tämän tervehdyksen olen antanut teille jo lähes 12 vuoden ajan. Se on tervehdys, jossa on enemmän energiaa kuin pelkässä tervehdyksessä. Se on pikemminkin energiansiirto. Sillä vaikka verho onkin tiheä, silti on niitä, jotka ymmärtävät tämän tervehdyksen ja sanovat, "Minä olen sisko, minä olen veli, minä olen perhettä."

Minä sanon vielä uudelleen, että tämä hetki on kallisarvoinen - kallisarvoinen hetki siksi, että te olette päättäneet kutsua tämän seurueen omaan energiaanne. Jotkut teistä tunsivat tähän huoneeseen astuessaan, että tämä oli turvallinen paikka. Jotkut teistä tunsivat sen, kun istuitte alas lukemaan tätä. Jotkut teistä kävelivät tähän fyysiseen paikkaan ja huomasivat, "Tämä on sitä, mitä odotin. En tiedä, mitä tänään tulee tapahtumaan, mutta haluan istua täällä turvallisessa satamassa tässä energiassa." Turvallisessa satamassa? Kyllä. Täällä on turvallista, henkisesti ja tunteiden osalta. Täällä on ystävällinen vastaanotto; täällä on rakkautta.

Ja niin se on, että me otamme paikkamme teissä ja valmistaudumme antamaan tämänpäiväiset opetukset. Kunpa tietäisitte, mitä tällä hetkellä on tapahtumassa! Tällä planeetalla energian tiheys, jollaista ei ole koskaan aiemmin täällä ollut. Tällä tapahtuu muutoksia, joita emme ole koskaan kuvailleet, ja se johtuu teistä. Jos sinä olet yksi niistä, jotka "ilmoittautuivat" tahtonsa kautta olemaan sellainen, mitä me kutsumme valotyöläiseksi, niin sinä tunnet sen. Siitä me haluamme nyt puhua.

Tämä poikkeaa viime kuukausien kanavoinneista ja sanomista. Me olemme puhuneet moniulotteisuudesta; me olemme puhuneet fysiikasta ja tieteestä ja kalibroinnista; me olemme puhuneet siitä, mistä on mahdotonta puhua; me olemme puhuneet asioista, joista emme voineet puhua, koska niitä ei voinut ymmärtää - ja silti me teimme niin. Me puhuimme kehistä kehien sisällä - ja nyt me aiomme jättää tuon aiheen rauhaan niin pitkälti kuin mahdollista.

Tänään me puhumme henkilökohtaisista asioista. Me aiomme vastata joihinkin kysymyksiin - neljääntoista niistä. Näitä kysymyksiä esitetään erityisesti tässä huoneessa ja myös muissa ryhmissä samaan aikaan, juuri nyt. Me teemme parhaamme tässä ulottuvuudessa vastataksemme moniulotteisiin kysymyksiin. Joka ainoa näistä aiheista saattaa näyttää olevan teidän todellisuudessanne, mutta vastaukset eivät ole. Tottukaa tähän. Niin se tulee olemaan tästä eteenpäin, sillä te olette antaneet luvan siirtyä pidemmälle, kuin mihin olette tottuneet… vanhan todellisuuden ulkopuolelle… 4D:n ulkopuolelle.

Monet teistä kysyvät Hengeltä: "Entäpä tämä? Entäpä tuo? Mitä minun on tarkoitus tehdä täällä? Entäpä se, mitä minä tunnen?" Ne vastaukset, joiden odotatte tulevan korviinne, ovat teidän omassa todellisuudessanne. Entä jos vastaukset olisivat hiukan oman todellisuutenne ulkopuolella? Kuulisitteko te ne? Oletko yksi niistä, joka on odottanut ja odottanut vastauksia, mutta saa vain hiljaisuutta? Vastaus on tämä: Jos sokea Ihminen pyytäisi valoa, ja sitä luotaisiin kaikkialle hänen ympärilleen, niin tietäisikö hän sen, vai istuisiko hän edelleen omassa henkilökohtaisessa pimeydessään? Me yritämme antaa teille vastauksia, joissa on järkeä, mutta ne ovat usein sen todellisuuden yläpuolella, johon te olette tottuneet. Nämä vastaukset eivät ole aina helppoja käsittää tai ymmärtää, mutta niin asiat ovat uudessa energiassa.

Siunattu on se Ihminen, joka ymmärtää, että hän ei voi nähdä kaikkea, mitä on. Me olemme sanoneet sen aiemminkin - että asiat eivät ole aina sitä miltä näyttävät! Tällä planeetalla se on syvällinen väittämä. Te istutte suunnattomien muutosten mahdollisuuden keskellä. Neljätoista kysymystä… ja tässä on numero yksi:

Kysymys 1 - Miksi minä olen niin väsynyt?

"Rakas Kryon, minä olen väsynyt. Olen väsyneempi kuin koskaan. Olen valotyöläinen ja olen tehnyt kaiken mahdollisen, minkä minun mielestäni pitäisi tehdä. Minä ankkuroin ne paikat, jotka minun pitäisi ankkuroida. Menen paikkoihin, joihin tiedät, että minun pitäisi mennä - minä yritän parhaani. Minä meditoin. Minä kuljen läpi elämäni rehellisesti, mutta minua väsyttää. Näinkö sen on tarkoituskin olla? Tuleeko se muuttumaan? Mitä seuraavaksi? Mitä minä voin tehdä? Onko tämä normaalia?"

Rakas Ihminen, minäpä kerron sinulle tämän: Syyskuun 11. päivänä te loitte harppauksen tälle planeetalle - "paljastuksen" siitä, miten asiat voisivat olla. Ajattele sitä avauksena - alkuna joillekin syvällisille ratkaisuille. Sinä saatat katsoa maailmaa ja sanoa, "Tämä ei näytä kovin lupaavalta juuri nyt!" Me sanomme sinulle: Sinä et tiedä kaikkea! Sinä et näet kaikkea! Kärsivällisyyttä! Koska sinä annoit sille luvan 11:11 -päivänä, valotyöläinen, sinun vastaanottamasi taakka on juuri kaksinkertaistunut. Senhän sinä tiesitkin, vai mitä? Mitä tapahtuu, kun otat fyysiset painot ja laitat ne roikkumaan itseesi ja marssit ympäriinsä päivästä toiseen? Sinä väsyt. Painot, joita olet ottanut, ovat niiden moniulotteisuuden mahdollisten ajatusmallien uudet painot, joihin annoit luvan - niiden, joista me kerroimme teille jo lähes 12 vuotta sitten! Ei se näin tule aina olemaan. Tämä vuosi [2002] tulee merkitsemään verkkomuutoksen valmistumista. Se tulee olemaan alku mallille, joka pysyy ja säilyy… mallille, joka ei enää muutu ja siirry, kuten se nyt tekee.

Tiedätkö, mikä tässä on niin vaikeaa valotyöläiselle? Se, että juuri kun hän tottuu yhteen energiaan, toinen tuodaan eteen! Tämä tulee loppumaan pian. Jotkut teistä saattavat sanoa itselleen, "Luojan kiitos! Tämä on ollut pitkä 12 vuotta." Siunattu on se Ihminen, joka ymmärtää, että se, mitä hän tuntee nyt, ei kestä ikuisesti. Se, mitä hän nyt tuntee, ei ole uusi ajatusmalli. Se on siirtymävaihe. Sinä kannat raskasta taakkaa - raskaampaa kuin koskaan. Sinun ankkurisi on raskaampi kuin koskaan. Sinun huolesi planeetan puolesta on syventynyt ja voimistunut joka aamu ja joka ilta. Sinua ympäröivät enkelit ovat kypsyneet; oppaat eivät ole enää oppaita… vaan erityyppisiä auttajia.

Kaikki nämä asiat puhuvat toisenlaisesta planetaarisesta mahdollisuudesta. Tässä sinä istut majakkana, kun uusi planeetta ohjaa itseään karikkojen joukossa. Onko mikään ihme, että sinua väsyttää? Tässä on meidän neuvomme: Kestä vielä tämän vuoden loppuun. Me kerromme sinulle, että muutoksen vuoden alussa moni asia tasaantuu. Verkkomuutos päättyy tänä vuonna - maadoittamisen vuonna [2002]. Muutoksen vuosi [2003] on vakauttamisen vuosi. Tämä kuulostaa ristiriitaiselta, mutta niin se on. Henkisesti asiat tulevat vakaammiksi, mutta fyysisesti 4D-maailmassa planeettanne alkaa muuttua. Ajattele sitä näin: Uusi oppikirja valmistuu niin, että opettajat saisivat opetussuunnitelman, jolla planeetan energian muuttaminen voidaan aloittaa. Moni asia alkaa selkiintyä valotyöläiselle. Se on jokaisen kohdalla erilainen, mutta se on totuus. Jaksa vielä. Toivoa on; uusi ajatusmalli on seurattavana.

Kysymys 2 - Kuinka voin kommunikoida paremmin Hengen kanssa?

"Rakas Kryon: Miten minä oikein pitäisin yhteyttä Hengen kanssa? Se ei ole näet yhtään parantunut. Minä yritän niin kovasti saada kiinni uudelleen ne tunteet, jotka minulla aiemmin oli. Pidin sitä yhteyden mittarina. Sitä minä pidin "normaalina". Tiedän, milloin puhun Hengelle, koska minä voin tuntea sen sydämessäni - soluissani. Minä kihelmöin tietyllä tavalla, ja tiedän, että se tapahtuu. Milloin se tulee takaisin?"

Valotyöläiset, sanokaa sille "hyvästit"! Teidän täytyy etsiä uusia merkkejä uudessa energiassa uudessa Maassa. Me kerroimme teille tästä jo hyvin varhain. Kehittymässä oleva energia on alkua jollekin, mitä ette koskaan voineet kuvitella. Se ei myöskään alkanut siten kuin kuvittelitte, mutta täällä te olette asemassa, jollaisessa ette koskaan aiemmin ole olleet - yhteysasemassa. Meidän neuvomme? Irrottaudu, rentoudu, ja rakasta Henkeä! Istu lattialla, jos niin haluat, ja pidä "meditaatiohetki", jossa sanot, "Rakas Henki, kerro minulle, mitä sinä haluat minun kuulevan - mitä sinä haluat minun tietävän". Ole sitten vain hiljaa. Irrottaudu ja rakasta perhettä. Olet opettelemassa "Kolmatta kieltä", josta me olemme puhuneet lukuisia kertoa - jatkuvaa liittoa sen osasi kanssa, joka mahdollistaa yhteyden, joka on koko ajan päällä… eikä se rajoitu pelkästään tiettyihin meditaatiohetkiin.

Jotain tapahtuu, kun kehität myötätuntoa. Tuo energia liittää yhteen älyn ja luo tilaisuuksia. Se on aika-avaruus, jossa annetaan suunnaton määrä tietoa. Toiminnan luominen tulee vaatimaan myötätuntoa. Itke vapaasti, jos haluat, koska sinua rakastetaan suuresti - koska Maa on muuttumassa - koska te pyysitte sitä - koska te olette kumonneet "maailmanlopun" energian, ja koska te olette vaihtaneet todellisuusraidetta. Itke ilosta, koska sinä olet rakastunut Maahan! Itke ilosta, koska Maa voi puhua sinulle jalkojesi kautta. Tiesitkö sen? Sinä olet niin jumiutunut siihen vanhaan ajatusmalliin, että kaikki tulee ylhäältä! On varmasti järkyttävää tietää, että niin paljon tulee alhaalta! [Naurua] Se tulee sinun kumppaniltasi, Maa-planeetalta.

Kysymys 3 - Mitä minun on tarkoitus tehdä täällä? Minä olen väsynyt odottamaan!

"Rakas Henki, rakas Kryon: Milloin minä oikein saan selville sen, mitä minun on tarkoitus tehdä täällä? Minä olen etsinyt sitä pitkään, ja tietenkin oletan, että se, mitä nyt teen, ei varmastikaan ole sitä!"

Todellako? Voi, rakas Ihminen, annahan kun kerron sinulle jotain, jota et ole ehkä koskaan miettinyt. Sinä olet liian tavoitehakuinen! Sinä haluat aikataulun kaikelle. Sinä ajattelet, että olet kiipeämässä joitain tikapuita pitkin, ja kun pääset huipulle, aiot päästää helpotuksen huokauksen. Sinä luulet, että saavutat jonkin huipun tai tasanteen. Ehkä siellä on jonkinlainen maja, jossa voit levätä? Sitten sinä ilmoitat Hengelle, "Voi kiitos, minä olen täällä. Minä tiedän, mitä minä aion nyt tehdä!" [Naurua]

Ei se niin ole. Jokainen hetki elämästäsi on sitä, mitä sinä teet planeetan hyväksi. Kyllä, jotkut teistä tekevät työtä jotain tiettyä päämäärää kohti, mutta muista peruslauselma: Kun teet työtä, kun värähtelet korkeammalla, kun kävelet tämän planeetan kamaralla ja muutat värähtelyä siellä, missä liikut paikasta toiseen, sinä teet sitä työtä. Ehkä siksi olet yllättynyt siitä, että olet väsynyt?

Monet kysyvät, "Milloin minulle selviää se, miksi minä olen täällä?`" Tässä on vastaus: Sinä olet täällä nykyisyyttä varten… et jotain tulevaa varten. Mitä sellaista sinulla on käynnissä elämässäsi, josta et pidä? Mitä sellaista on tapahtumassa juuri nyt, jonka toivoisit poistuvan elämästäsi? Onko jotain, mitä sinä et ymmärrä? Ehkä sinun on kysyttävä itseltäsi joka päivä, "Onko asiat paremmin huomenna?" Rakkaat ystävät, tehkää tästä päivästä tuo huippu. Muovatkaa tämänpäiväisestä tilanteesta jotain sellaista, joka on teistä kaunista nyt. Kauheissa, vaikeissa olosuhteissa ankkuroikaa ja iloitkaa kaikesta ympärillänne olevasta. Ottakaa Jumalan rakkaus itsellenne, ja antakaa Hengen myötätunnon täyttää teidät. Jatkakaa sitten matkaa… vaikka epäilisittekin. Sen sijaan, että pyrkisitte saavuttamaan jotain tikapuiden yläpäässä, pyrkikää ymmärtämään sitä energiakehää, joka saa muodostaa teidän uuden "nykyhetken" todellisuutenne. Kun te näette kehän "MINÄ OLEN MITÄ MINÄ OLEN", niin ymmärrättekö, että se on epälineaarinen ilmaus? Ymmärrättekö, että se on ilmaisu teistä ja perheestä? Ole enkeli, majakka, elämäsi jokaisena hetkenä.

Kysymys 4 - Milloin ympärilläni olevat ihmiset jättävät minut rauhaan?

"Henki, Kryon, perhe: Milloin nämä ympärilläni olevat ihmiset muuttuvat? Olen todella väsynyt sietämään heitä. Kuinka kauan minun täytyy kestää tätä?"

Luuletko, ettemme me tiedä sitä? Luuletko, että Henki on jotenkin tyhjiössä? Sinä siis luulet, että kun sinä saat haasteita, joku on kääntänyt "Jumala-hanan" kiinni, ja kun tunnet olosi loistavaksi, se on taas päällä? Ei. Me istumme sinun kanssasi ja pidämme sinua kädestä tuon kaiken läpi, myös sen sietämättömän.

Minäpä annan sinulle vastauksen tähän kysymykseen, hyvin selkeästi: Rakas Ihminen, rakas majakka, osoita tahtosi ja ota käyttöön ankkurienergia, majakkaenergia, ja niin tapahtuu seuraavaa. Ne arat tunnepisteet, joita olet antanut toisten painella, jotka tekevät sinusta suvaitsemattoman ja vihaisen (ja väsyneen), sulavat vähitellen pois. Ne ihmiset, joiden sinä toivot muuttuvan… eivät ehkä koskaan muutu! Sinä muutut.

Voi tulla päivä, jolloin kaikessa lapsellisuudessasi ilmoitat Hengelle, "Kiitos, että muutit nuo ihmiset!" Huumori tässä piilee siinä, että se, mitä tapahtui, rakas Ihminen, on että sinä itse muutuit siinä määrin, etteivät he enää häiritse sinua! Se, mitä he tekevät, ei enää ärsytä sinua. Se, mitä he ajattelevat, miten he toimivat, mitä he sanovat sinun selkäsi takana, draama… se ei kosketa sinua! Se johtuu siitä, että tiedät, kuka olet. Se johtuu siitä, että olet kuorinut pois kaksinaisuuden ja ottanut itsellesi ytimen, joka on jumalainen. Sinä olet nähnyt sisäisen enkelin, ja olet sanonut, "Minä tiedän kuka minä olen. Minä olen mitä minä olen!" Silloin sinä kävelet planeetan kamaralla erilailla, muistamatta niitä, joita aiemmin saatoit tuskin edes sietää. Tämä on totuus. Kaipaatko tuota päivää? Huolehdi sitten itsestäsi, ja katso, miten kaikki ympärilläsi "muuttuvat".

Kysymys 5 - Vie minut pois tästä työstä!

"Rakas Kryon: En voi uskoa, missä olen töissä. Se ei näet ylistä minun mahtavuuttani. Se ei vastaa minun sisäistä enkeliäni. Rakas Henki, vie minut pois tästä työpaikasta, jotta voisin olla valotyöläinen!"

Tämä on kertausta. Me olemme sanoneet tämän aiemmin, mutta monien teistä täytyy kuulla se kaikkien muiden mukana olevien asioiden yhteydessä. Mitä sinä ajattelet työsi täällä olevan, valotyöläinen? Ehkä sinä olet sanonut tämän Hengelle: "Minä haluan niin kovasti olla valotyöläinen, mutta minä käyn vain töissä. Tulen kotiin väsyneenä, ja menen vain töihin ja palaan väsyneenä. Mistä tässä on kyse? Minä en tosiaankin pidä siitä, mihin menen, enkä pidä ihmisistä, jotka ovat siellä kanssani. En olisi ikinä valinnut heitä ystävikseni. Minä olen ainoa, jolla on minkäänlaista käsitystä korkeammasta tietoisuudesta. Kaikki muut vain kävelevät paikasta toiseen. Olen yksin. Haluan pois!"

Minä sanon tämän sinulle, rakas valotyöläinen: Muistatko, kun osoitit tahtosi olla majakka? Muistatko, kun sanoit tuossa vaiheessa, "Minä teen mitä ikinä se vaatiikin - jotta värähtelisin korkealla - jotta kokisin Jumalan rakkauden"? No, täällä sinä olet juuri tuossa paikassa, jossa sinä teet eniten hyvää ja sinä haluat sieltä väkisin pois! [Naurua] Ehkä sinä olet ainoa valo tuossa työpaikassa. Ehkä siellä on pimeää. Vertauskuva on tämä: Kuvittele majakka, ankkuroituna, seisomassa korkealla karikon päällä. Suurilla valtamerialuksilla kapteenit etsivät reittiä suojaisaan satamaan. Siellä sinä olet, loistamassa ainoaa valoa! Vertauskuvallisesti, kyllä. Mutta niin se on!

Sinä loistat valoa, joka valaisee paikkoja, joita ei normaalisti valaistaisi, ellet sinä olisi siellä, ankkuri! Ajattelitko sitä? Minäpä kerron sinulle jotain: Tämän vuoden [2002] energiat toivat myrskyn, joka on voimistunut. Se moukaroi majakkaa enemmän. Se tekee laivojen kapteenien työn vaikeammaksi pimeässä. Meren voima on hurja, ja siellä sinä seisot, ankkuroituna, ohjaavan valon kera. Isku toisensa jälkeen osuu sinuun, ja mitä sinä pyydät? Ajattele, jos majakanvartija sanoisi, "Minä olen kyllästynyt tähän, minä haluan pois. Sammuttakaa valo ja hakekaa minut täältä pois!" Se on ihan vapaa valinta. Sinä voisit tehdä niin. Mutta ne teistä, jotka pohtivat, mahtaako Henki kuunnella teidän pyyntöjänne, niin vastaus on kyllä. Me olemme koko ajan kuunnelleet.

Se, mitä sinä kestät, ei ole pysyvää, joten vastaus on tämä: Iloitse siitä, missä olet - joka päivä. Riippumatta siitä, mikä on tavoitteesi, mitä toivot, mitä ajattelet saattavan tapahtua, iloitse siitä, miten asiat ovat nyt. Kuulostaako tämä tutulta? Onko se vastaus toiseen kysymykseen tässä sarjassa? Kyllä. Osoita myötätuntoa kaikkea ympärilläsi olevaa kohtaan, koska myötätunto luo toimintaa, moniulotteista toimintaa. Se lisää valoasi; se kertoo Hengelle sinun energiastasi. Se viestittää sinun nimeäsi. Se kalibroi sinut meihin muihin. Tiesitkö sen?

Kun pyydät, että sinut vietäisiin pois tuollaisesta paikasta, tarkoitatko sitä todella? Se on hyvin samanlainen kysymys kuin ensimmäinen, eikö olekin? Me sanomme, siedä sitä nyt toistaiseksi. Se ei kestä kovin pitkään, ja kun käyt sitä läpi, tee se iloiten ja kunnioittaen. Kuinka monilla teistä on rohkeutta tulla kotiin ja kiittää Jumalaa siitä, missä te olette, missä te työskentelette, ja siellä olevista ihmisistä? Ettekö usko meidän tietävän, missä te olette? Me kyllä tiedämme.

Kysymys 6 - Milloin pääsen seuraavalle tasolle? Olen väsynyt tähän.

"Rakas Henki: Milloin minä pääsen seuraavalle henkiselle tasolle? Minusta tuntuu, että olen ollut jumissa tällä tasolla jo hyvin pitkään. Minä haluan päästä seuraavalle."

Tämä liittyy tietenkin kysymyksiin viisi, kolme ja yksi, vai mitä? Kyse on samasta asiasta. Se on näkemys siitä, missä sinä olet. Sinä odotat aina vain, että seuraava taso tulee olemaan jotain täysin erilaista kuin se, missä nyt olet… mukava paikka, joka kuluttaa vähemmän energiaa? Ehkä se on sellainen, jossa sinä olet onnellisempi ja iloisempi? Tiedätkö, miksi me kutsumme sinua valotyöläiseksi? Ymmärrätkö, että tämä on työtä?

Tuohon seuraavaan tasoon liittyen: Haluaisin kertoa sinulle jotain merkittävää. Tiedätkö, miksi sinä olet uupunut ja usein alakuloinen? Se johtuu siitä, että olet juuri siirtynyt seuraavalle tasolle! Sitä et osannut odottaa, vai mitä? Tässä sinä istut samassa paikassa, johon pyydät pääseväsi! Tässä on hauska esimerkki: Muistatko, millaista koulussa oli? Millä tahansa luokalla olitkin, niin jos istuit jonkun kaksi luokkaa ylempänä olevan vieressä, niin katsoit ehkä hänen oppikirjaansa. Wau! Et ymmärtänyt yhtään mitään. Se näytti liian vaikealta! Salaa, sisälläsi, saatoit sanoa, "Toivon, ettei minun koskaan tarvitse tehdä noita läksyjä; ne ovat ihan liian vaikeita. Kuinka ihmeessä he ymmärtävät tuon kaiken? Miten minä ikinä pystyn tekemään sen, kun pääsen tuolle luokalle?"

Minäpä kerron sinulle jotain: Tämä teidän planeettanne jätti juuri yhden luokan väliin! Vaikeat kirjat ovat nyt auki, ja te kiipeätte ylämäkeen. Te opettelette uutta kieltä. Se on kommunikoinnin kieli. Se on kieli siitä, miten voi tuntea iloa näissä uusissa, "vaikeissa" olosuhteissa. Se on suvaitsevaisuuden kieli! Kuinka kalibroidut johonkin sellaiseen, joka on moniulotteista, joka näyttää olevan olemassa tavalla, jota et kykene tunnistamaan tai näkemään? Se on vaikeaa? Silti se tulee helpommaksi ja helpommaksi, kun Maa siirtyy energiaan, joka vastaa paremmin sinun värähtelyäsi. Juuri siitä on kyse verkkomuutoksessa, planeetan energian vetäminen uuteen kalibrointiin ja säätöihin.

Onnittelut! Olette seuraavalla tasolla, työskentelemässä sen kirjan kanssa, joka aina näytti liian vaikealta, ja te tosiaankin teette töitä sen kanssa. Onko siis mikään ihme, että me hämmästelemme teitä ja teidän elämiänne? Kuinka me voisimme selittää, että juuri te olette tämän uuden energian sankareita? Te kävelette täältä tuonne muuttaen asioita koko Maa-planeetan hyväksi, samalla, kun kysytte, milloin te voitte muuttaa asioita!

Kysymys 7 - Olen huolissani nuorten aikuisten lasteni vuoksi.

"Rakas Henki: Minulla on lapsia, jotka ovat melkein aikuisia, ainakin omasta mielestään. Olen menettämässä otteeni heihin. He eivät enää kiinnitä minuun mitään huomiota. Minä pelkään heidän puolestaan. En tiedä, mitä tehdä. Olen ollut hyvä vanhempi ja valotyöläinen. Olen yrittänyt osoittaa heille rakkautta, mutta he eivät kuuntele. Minä pelkään heidän puolestaan, kun he astuvat uuteen maailmaan. En tiedä, mikä heitä kiinnostaa tai mitä he ehkä tekevät. En tiedä - minä en vain tiedä. Mitä voin tehdä?"

Niin, rakas ystävä, tärkeimmät ensin. Mikset istuisi alas ja antaisi meidän halata sinua hetken aikaa? Sinä et voi tehdä tällä hetkellä muuta kuin ymmärtää joitain henkisiä muutoksia. Me sanomme tämän, äiti ja isä: Kun hän oli pieni lapsi, sinä avasit rakkauden purnukkasi ja kaadoit siitä tuohon lapseen. Kaikkien näiden vuosien ajan sinun purnukastasi virtasi vuolaana rakkautta. Tämä on uutta tietoa, silti intuitiivista. Se on myös ikivanhaa tietoa ja se säilyy ikuisesti.

Joka ainoalla Ihmisellä on lapsena purnukka, joka on tyhjä, ja se odottaa täyttämistä. Olipa hänen lähellään olevan vanhemman energia siten millaista tahansa, tuo purnukka on pysyvästi auki lapsuuden ajan ja se täyttyy sillä energialla ja valolla tai pimeydellä, joka vanhemmassa sattuu olemaan. Jos täytit lapsen purnukan valkoisella valolla, ja jos olet antanut hänelle rakkautta - vastuullinen henkinen koti - jos hän on voinut nähdä, miten rakkaus toimii, niin silloin olet selvillä vesillä. Sinä saatat toki olla huolissasi hänestä, ja se on tyypillistä Ihmisille. Silloin me tulemme perheenä auttamaan sinua… istumaan sinun viereesi ja pitämään sinua kädestä ja sanomaan, "Se on tehty. Sinun työsi on saatu valmiiksi."

Mitä nyt sitten tapahtuukin, on hänen valintansa, ja niin se vain menee. Sinä tiedät sen. Niin se oli sinunkin kohdallasi. Mutta tässä on jotain, mitä et ehkä tiennyt: Vielä senkin jälkeen, kun sinä olet jo poissa, tuo lapsi voi edelleen vapaasti kurottaa alaspäin ja avata tuon purnukan ja löytää sinut! Ymmärrätkö, mitä minä sanon? Tulee vielä aika tuon lapsen elämässä, jolloin hän saattaa haluta avata tuon purnukan. Ja jos hän tekee niin, hän löytää sen rakkauden, jota hänelle annoit! Hän alkaa kokea muistoja ja vastuukysymyksiä - niitä asioita, joiden kerroit hänelle olevan totta. Hän kokee sinun nykyhetkesi, totuuden siitä, mitä opetit, vaikka et olisikaan täällä… vaikka olisit kaukana poissa. Tämä on selviö… sääntö. Se säilyy ikuisesti.

Purnukka on täysi, ja niin sinä lähetät hänet pois… valmistautuneena ja valmiina, vaikka he eivät sitä näkisikään. Et ole epäonnistunut. Se on lapsesi vapaa valinta, mutta jos hän haluaa avata tuon purnukan, hän tulee löytämään sen rakkauden, jota hänelle annoit. Ja tämän kauneus on siinä, että sinun viisautesi pohjalta he ottavan tuon purnukan ja valuttavat sen sisällön omiin lapsiinsa. Tämä on siis sinun sukulinjasi… ja se, mitä annat lapsellesi tänään, voi olla hyväksi monille myöhemmille sukupolville. Joskus näet ainoastaan välittömät ongelmat ja haasteet, etkä koskaan ymmärrä, kuinka syvällisesti vaikutat niiden energiaan, jotka tulevat sinun jälkeesi. Me puhumme rakkaudella… haluamme sinun vain tietävän ja ymmärtävän tämän… tarttua hetkeksi myötätuntoon siitä, mitä tuolle kallisarvoiselle sielulle, joka antoi lapsuutensa sinun käsiisi, saattaa tapahtua jollain tärkeällä hetkellä… kun hän jonain päivänä avaa tuon purnukan.

Kysymys 8 - Kuinka puhun omalle keholleni?

"Rakas Kryon: Olen kuullut sinun sanovan, että me voimme puhua soluillemme. Mitä se tarkoittaa? Kuinka voin tehdä sen? Tässä huoneessa on niitä valmistumisasemassa olevia, jotka ovat törmänneet tilanteisiin, joissa heidän täytyi puhua solurakenteelleen voidakseen yhä olla täällä."

Ne, joista sinä puhut [senpäiväinen seminaari], ovat oppineet, että heidän valaistumisensa ei ole heidän päässään. Jokainen solu tietää kaiken! Se merkitsee sitä, että varpaasi, polvesi ja kyynärpääsi ovat tärkeitä - yhtä tärkeitä kuin kruunuchakrasi, tuo ylimpänä oleva luova kipinä, jossa sinun henkinen viisautesi mielestäsi majailee. Niin ei kuitenkaan ole. Tässä huoneessa on niitä, jotka elävät pidennettyä elämää juuri nyt, koska he ovat oppineet pitkän aikaa sitten, millaista on huomata jumalaisuus jokaisessa kehonsa solussa - jokaisessa solussa.

Kehotamme sinua siis avautumaan tutkimaan tuota samaa kysymystä itsessäsi ja alkamaan opetella kommunikointia itsesi kanssa. Tämä muistuttaa paljon kakkoskysymystä, eikö vain? Te haluatte aina kommunikoida ylöspäin, vai mitä? Entäpä sisäänpäin kommunikointi? Tiesitkö, että mitä enemmän puhut solurakenteellesi siitä, kuka sinä olet ja omasta jumalallisuudestasi, sitä enemmän kommunikointi perheen ja Hengen kanssa lisääntyy? Tiedäthän, että kaikki liittyy kaikkeen? Sinun DNA:si on kaiken ydin, sillä se pitää sisällään kaiken tiedon… ei pelkästään sitä, mitä säilytät omissa aivoissasi.

Ala ymmärtää tämän ylösnousemukseksi, henkiseksi kommunikoinniksi ja kanssaluomiseksi kutsutun tapahtuman kokonaisuutta. Se kaikki edellyttää "kokovartalokokemusta". Ne ajat ovat menneet, jolloin kaikki se, mitä olet, näytti olevan päässäsi. Vuosien ajan olemme kertoneet teille, että tämä oli tulossa… ja nyt se on täällä. Muinaiset joogit tiesivät sen, ja he osoittivat teille, miten voitte ottaa koko kehon mukana prosessiin. Nyt alat huomata, että sitä tarvitaan myös kommunikoinnissa, itsesi parantamisesta puhumattakaan! Meditaatio ei ole aivoharjoitus. Se on Ihmisharjoitus - kokonaisuudessaan! Se on myötätuntoharjoitus, ja jokainen solu tietää, sinulla on yhteys. Se on uusi kieli, jota opettelet. Ja se on totuus… ja se oli kysymys kahdeksan.

Kysymys 9 - Miksi toiset parantuvat ja toiset eivät?

Tarkoituksenmukaisesti kysymykset yhdeksän ja kymmenen käsittelevät parantajia. Tässä huoneessa olevat ja tätä lukevat parantajat ovat oppineet jotain, ja minä kerron teille, hetken päästä, mitä he ovat oppineet. Tässä on kysymys, jonka niin he kuin tekin olette ehkä esittäneet.

"Rakas Henki, olen parantaja. Teen samaa energiatasapainotusta eri ihmisille, silti jotkut reaktiot ovat täysin erilaisia. Jotkut parantuvat, ja toiset eivät. Mitä minä teen väärin?"

Kokeneet parantajat sanoisivat sinulle: Parantajat eivät paranna; he tasapainottavat! Sinä tai kukaan mukaan ei voi tehdä mitään tällä planeetalla parantaakseen toisen Ihmisen ilman hänen täydellistä suostumustaan ja tahtoaan. Mutta sinä, majakka, voit kuitenkin loistaa valoa niin kirkkaasti, että hän löytää sen "parantumiseksi" kutsutun turvallisen sataman, koska sinä tasapainotat häntä siinä määrin, että hän voi jatkaa matkaansa omin voimin.

Sinä olet ankkuroinut valon, parantaja, ja sinä olet tasapainottanut tuon Ihmisen. Päätös siitä, riittääkö tasapainotus hänelle matkan jatkamiseksi, riippuu hänestä itsestään, eikö niin? Ja tämä on vapaa valinta. Älkää siis koskaan moittiko itseänne näennäisen epäonnistumisen takia! Te teette Hengen työtä, ja jotkut teistä tekevät sitä hyvin syvälliseen tapaan. Silti on monia, jotka nousevat hoitopöydiltänne "näkemättä" koskaan sitä, mitä te teette. He eivät koskaan tunne sitä lainkaan. He menevät tiehensä, koska he päättivät olla avautumatta omalle myötätunnolleen, tai aktiivisesti päättivät olla parantumatta tällä kertaa.

Tässä tapauksessa on kyse synkronismissa, kanssaluomisesta, joka ei ole aina sitä, mitä luulette. Joskus, monet teistä jäävät tiettyyn parantumattomuuden asemaan tai tilaan, odottaen jotain muuta asiaa asettumaan kohdalleen, jotta voisitte viimein mennä parantumisen tilaan, joka tulee olemaan parempi kuin koskaan! Me olemme sanoneet tämän aiemminkin. Joskus "ei" Hengeltä nyt merkitsee juhlaa myöhemmin. Ja mistä sinä voisit tietää sen, rakas lineaarinen henkilö, rakas parantaja? Kuinka voisit tietää, olitko istuttanut tasapainon siemenen, joka puhkeaisi uskomattomaan kukoistukseen myöhemmin? Vastaus on, et mitenkään.

Tässä on vielä jotain niille, jotka säännöllisesti istuvat energiaparantajien edessä. Menet parantajalta toiselle, johon liittyy ehkä prosessi toisensa jälkeen, ja sitten teet jotain hyvin mielenkiintoista, rakas lineaarinen Ihminen. Jos sait kielteisen vastauksen Hengeltä [parantumista ei tapahtunut], niin hylkäät usein tuon parantajan ja parannusprosessin… etkä koskaan enää palaa siihen. Minäpä kysyn sinulta tätä: Jos istuttaisit siemen ja antaisit sille aikaa kaksi päivää eikä mitään tapahtuisi, niin heittäisitkö pois ruukun, mullan ja puutarhurin? Et tietenkään! Sen sijaan sinä usein odotat… tietoisena kasvukausista… tietoisena siitä, miten asiat toimivat.

Nuo parantajat ovat yhä paikalla, ja heidän käyttämänsä prosessit toimivat! Ehkä se energia ei näyttänyt toimivan sinun kohdallasi? Niin, ehkä sinä itse et ollut vielä valmis. Ehkä kaiken ympärilläsi olevan ajoitus ei ollut sopiva. Ehkä sinun yksilöllisellä polullasi ei ollut viisautta hyväksyä vielä "kokovartalokokemusta"? Odota, ja yritä uudelleen. Älä heitä mitään koskaan pois!

Ihminen, kuunteletko tätä? Kyse ei ole pelkästä paranemisesta. Entäpä se unelma jostain, mitä sinun piti mielestäsi tehdä… mutta mitään ei tapahtunut? Heititkö koko ajatuksen pois vain siksi, ettei se näyttänyt toimivan? Et kunnioita sitä moniulotteisuutta, jota me olemme sinulle opettaneet. Sinun täytyy työstää lineaarista epälineaarista vastaan! Kokeile sitä uudelleen. Ymmärrä, että jos se ei toiminut silloin, kun kokeilit sitä omalla lineaarisella radallasi, niin se ei tarkoita sitä, että se olisi kokonaan ohi! Kunnioita unelmaasi ja rakkautta, joka siihen upposi. Kunnioita ajoitusta, ja sitä uskomatonta työmäärää, joka menee sinun suurimman pyrkimyksesi täyttämisen valmisteluun. Mikä vahinko se onkaan, että kaikki vastaukset ovat vain kädenmitan päässä, mutta et voi käyttää niitä, koska kuvittelit, että ovi on lineaarinen ja että sen voi avata vain yhden kerran!

Kysymys 10 - Onko tarkoituksenmukaista parantaa sellaista, joka ei voi päättää siitä itse?

"Rakas Henki, olen parantaja. Onko tarkoituksenmukaista ja sopivaa yrittää parantaa Ihmistä, jolla ei näytä olevan omaa kykyä pyytää sitä? Tällainen Ihminen voisi olla esimerkiksi koomassa. Kyse voi olla myös henkilöstä, jonka mielentila on epätasapainossa. Mitä eroa on tarkoituksenmukaisella elämänopilla ja asiaan sekaantumisella? Onko se sopivaa?"

Näyttäsi siis siltä, että edessäsi olevan Ihmisen vapaa tahto on "mykistetty", ja esität kysymyksen pakotetun parantamisen sopivuudesta? Vastauksia on kaksi: (1) Muistatko, että sinä et paranna; sinä tasapainotat. Onko silloin sopivaa kytkeä valot päälle pimeässä huoneessa? Pakotatko läsnä olevia näkemään? Et. Sinä annat heille mahdollisuuden valita! Kysymys kuuluu siis oikeasti, "Onko sopivaa tasapainottaa ilman lupaa?" (2) Jokaisella Ihmisellä, joka on epätasapainossa tai tajuton, on palanen puhdasta tasapainoa joka ainoassa solussa. Jos Ihmisen aivot ovat häiriötilassa, varsin usein toiset solut (niitä on miljardeja) ovat kunnossa… ja ne huutavat tasapainoa - joka ainoa! Tilanne on aivan sama silloin, kun aivot ovat hereillä ja muilla ruumiinosilla on ongelmia… niitä sattuu! Kipu on biologian suurenmoinen tapa viestittää aivoille, että korjausta ja tasapainoa kaivataan tietyllä alueella. Sama menee toisinpäin. Jos Ihminen on koomassa, kehon solut yrittävät tasapainottua. Ne haluavat olla hereillä! Aivot kaipaavat kipeästi tasapainottomalle henkilölle tasapainotusta. Tämä on usein syy hänen ahdistukseensa. Vaikka hän voi olla häiriötilassa, hän on usein myös masentunut, koska osa hänestä haluaa olla kokonainen... mutta hän ei saa ilmaistua sitä.

Hän ei ehkä pysty sanomaan sitä, eikä hän ehkä pysty viestittämään sitä, mutta se on totuus, sillä Ihmiskeho kaipaa tasapainoa, jota te kutsutte "normaaliksi". Kun "normaali" puuttuu, vaikka et voisikaan sitä tulevan hänen suustaan tai edes silmistään, jokainen solu himoitsee sitä ja pyytää sitä. Joten kyllä, on tarkoituksenmukaista, että työstät ja tasapainotat tuota henkilöä. Kyllä, on sopivaa lähettää valoa pimeään paikkaan. Se ei ole pakottamista. Se on vain valaisemista. Muista tämä: Joskus sinä toimit katalyyttinä tuon Ihmisen heräämiselle, mitä ei olisi koskaan tapahtunut, ellet olisi tehnyt jotain. Joskus sinä olet hänen synkronismiaan! Sinä olet hänen enkelinsä! Ajattele sitä seuraavan kerran, kun ohitat jonkun, joka näyttää olevan tietoisen yhteyden ulottumattomissa. Laita tasapainon energia hänen ympärilleen. Lähetä hänelle valoa, ja anna hänen solujensa vapaan tahdon tehdä tehtävänsä.

Kysymys 11 - Onko minun sopivaa parantaa läheisiäni?

Kolmas parannuskysymys tulee ihmiseltä, joka ei ole parantaja. Se tulee valotyöläiseltä, joka näkee ympärillään olevat, joita hän haluaisi auttaa.

"Rakas Kryon, rakas Henki: Minulla on sukulaisia ja ystäviä, ja minulla on heille iloista, henkistä tietoa. Minulla on heille parannusta. Minulla on niin monia asioita, jotka olen oppinut siitä, miten asiat toimivat. Minä voisin auttaa heitä tulemaan kokonaisiksi; minä voisin auttaa heitä voimaan paremmin. Minä voisin antaa heille harjoituksia ja tieto, ja saattaisin jopa antaa heille kirjan, joka voisi auttaa. Mitä minun pitäisi tehdä? Onko se sopivaa? Kryon, olet sanonut, ettei tämä uusi energia ole evankelistista. Mitä minun pitäisi sitten tehdä?"

Valotyöläinen, tämä on näistä ehkä kaikkein syvällisin kysymys. Sinä olet melkoinen Ihmisystävä, etkö olekin? Olet oppinut myötätuntoa itseäsi ja muita kohtaan. Kiinnität monia muita enemmän huomiota epäinhimillisyyteen, ja sinä suret syvemmin Maan puolesta kuin koskaan aiemmin. Vastaus on sama kuin aina: Pidä huolta itsestäsi. Näyttääkö tämä siltä, kuin välttäisin vastaamasta? Minäpä annan sinulle toimintamallin, päätä itse.

Mitä korkeammalla majakka seisoo, sitä kauemmas sen valo loistaa ja sen voi nähdä. Mitä tiukemmin majakka on paikallaan, sitä vähemmän myrsky siihen vaikuttaa. Kun kävelet tällä planeetalla jakaen tätä valoa, sinä loistat alueille, joilla on pimeää. Juuri noilla pimeillä alueilla majailee se ikuisesti läsnä oleva "vapaa valinta", jonka me kaikki niin hyvin tunnemme… ja joka on niin ratkaisevassa asemassa läheistesi kohdalla.

Onko sinulla joku sukulainen, joka asuu luonasi? Ehkä kyse on ystävästä, jota rakastat ja arvostat? Ja kaikki sisälläsi vain toivoo, että voisit auttaa heitä - mutta se ei kiinnosta heitä? Minä kerron, miten heidät voi saada kiinnostumaan. Anna heidän nähdä itsesi! Anna heidän nähdä sinun "elävän niin kuin uskot". Iloitse työstä, josta et pidä. Ala suvaita niitä Ihmisiä, joita ei voi suvaita. Hymyile iloista hymyä päivästä toiseen - ja tarkoita sitä. Iloitse elämästäsi! Paranna kehosi ja puhu soluillesi. Ehkä silloin tuo Ihminen tulee jonain päivänä luoksesi ja sanoo näin: "Vaikka en uskokaan mitä sinä uskot, voin nähdä, että siitä on sinulle hyötyä. Mistä minä aloitan? Miten voin saada sen, mitä sinulla on?" Voi perheenjäsen, etkö kaipaakin kuulla noita sanoja? Sinä tiedät, kenelle minä täällä puhun, etkö tiedäkin? Ja tämä on se vastaus. Voiko se olla niin yksinkertainen? Kuka sanoi, että se on yksinkertainen! Itsestään huolehtiminen, korkeammalla värähteleminen, valmistumisasemaan siirtyminen… se ei ole helppoa. Se on työtä.

Kysymys 12 - Kuinka monta askelta on ylösnousemusprosessissa?

"Rakas Kryon, kuinka monta askelta on ylösnousemuksessa? Minä haluaisin selvän vastauksen, kiitos. Olen kuullut monia versioita."

Tässä on totuus: Siinä on vain yksi askel. Yksi. Siinä se. Se on siinä vaiheessa, kun osoitat tahtosi siirtyä eteenpäin siitä, missä nyt olet - mennä seuraavalle tasolle - antaa lupa värähtelysi muuttumiselle. Se on "ylösnousemuksen alku".

Jokainen Ihminen voi sitten järkeillä mitä haluavat siitä, kuinka monta askelta heiltä kuluu tuon päämäärän saavuttamiseen. He voivat kiivetä niin monta askelmaa kuin haluavat. He saattavat käydä läpi mitä tahansa prosesseja saavuttaakseen saman tavoitteen. Jotkut saattavat käydä läpi kaksi, jotkut kaksitoista, ja joidenkin mielestä se on vain liian vaikeaa - liikaa askelmia, ja pysähtyvät. Joten todellinen vastaus on se, että on vain yksi askel - se, jossa Ihminen sanoo Hengelle, "Olen valmis. Minä haluan kulkea pidemmälle kuin missä nyt olen ja siirtyä kevyempään, korkeampaan värähtelyyn." Anna sitten oman vapaan valintasi päättää, mitä haluat tehdä, ja kuinka monta askelmaa haluat kiivetä. Yksi tahdon askel aloittaa prosessin, ja loppu vaihtelee yksilöstä riippuen.

Kysymys 13 - Pidetäänkö sitä, että loistaa omaa valoaan pimeisiin paikkoihin, hyökkäyksenä?

"Rakas Kryon, onko se tarkoituksenmukaista ja eettisesti oikein loistaa omaa valoaan maailmaan, olipa sitten kyseessä työpaikka tai perhe, jos sitä ei ole pyydetty? Haluan olla rehellinen. Haluan toimia moraalisesti. Minä haluan olla valotyöläinen, mutta eikö tämä ole evankelistista? Tässä ei ole kyse parantamisesta. Kyse on tavallisen elämän elämisestä."

Olemme antaneet tämän teille aiemminkin, mutta tässä se taas on. Te ette voi kuulla sitä liian usein! Se on teidän elämienne ydinkysymys. Se on ohjaava periaate kaiken sen takana, mitä te teette ja miksi te sen teette. Se muistuttaa myös kysymystä yksitoista.

Ilmaannut pimeään paikkaan ja pidät yllä valoa. Tuossa paikassa olevat, jotka etsivät polkua, tekevät parhaansa. Yhtäkkiä heillä on kuitenkin enemmän valinnanvaraa kuin koskaan aiemmin tuon valon ansiosta. Se ei ole evankelistista. He eivät tiedä sinun nimeäsi tai mitä sinä edustat. He ovat vain tietoisia siitä, että nyt he näkevät paremmin! Sen sijaan, että pakottaisit heitä omaksumaan oman totuutesi, tai edes puhuisit heille, sinä annat heille vaihtoehtoja. Heillä, kuten itselläsikin, on vapaa valinta mennä minne haluavat. Mutta nyt heillä on parempi valaistus tehdä omia valintojaan.

Annahan kun kysyn sinulta, majakka: Kun aluksen kapteeni ohjaa suuren laivansa turvalliseen satamaan siksi, että majakka osoitti tietä, jättääkö hän laivansa ja kiiruhtaa tapaamaan majakanvartijaa? Ei. He eivät koskaan tapaa. Valo ei myöskään yritä vakuuttaa kapteenia mistään. Se vain tarjosi hänelle mahdollisuuden nähdä jotain, mitä hänen edessään oli. Hän teki omat valintansa, kun ohjasi laivaansa omin käsin.

On tosiaankin sopivaa valaista niitä polkuja, jotka ovat pimeässä, ja niitä paikkoja, jotka kaipaavat valaisemista. Tästä puheen ollen, haluaisitko tietää, mitkä ovat parhaita paikkoja, joita voisit valaista juuri nyt? Tällä hetkellä - juuri nyt? Aiemmin tänään teille näytettiin syvällistä vaikutusta, jonka tiede nyt hyväksyy osaksi Ihmistietoisuutta. Te alatte todellakin nähdä, mitä "valo" voi olla!

Ohjaa tänään Ihmistietoisuutesi ja valosi, jota se antaa, planeetan pimeimmille alueille. Vie se oman maasi [USA, suom.huom.] presidentin virkahuoneeseen! Älä pakota sinne energiaa; aseta se sinne sen sijaan viisautena. Vie se niille alueille, jotka tarvitsevat sitä eniten. Miksi et veisi sitä Kashmiriin juuri nyt? Siellä tapahtuu paljon asioita. Miksi et veisi sitä Palestiinaan ja Jerusalemiin juuri nyt, sillä siellä tapahtuu paljon asioita. Miksi et veisi sitä kaikkien niiden äideille, jotka miettivät, mitä tulevaisuus tuo tullessaan heidän pojilleen ja tyttärilleen kymmenen vuoden päästä? He tarvitsevat sitä! Mikset antaisi heille rakkautta ja halaisi heitä, kun kerran hoidat asiaa. Kaikki, mitä olen sanonut, on mahdollista. Sitä valotyöläinen tekee. Siitä Ihmistietoisuudessa on kyse. Se on moniulotteista ja sillä on huikea voima muuttaa asioita valaisemisen kautta.

Kysymys 14 - Kryon, oletko lähdössä pois vuoden lopussa?

"Rakas Kryon, ymmärtääksemme olet lähdössä pois tämän vuoden [2002] lopussa, kun verkot ovat valmiina. Puhuit tästä ensimmäisessä kirjassa. Onko tämä totta?"

Vuonna 1989 me annoimme teille tietoa, että me olimme täällä auttamassa verkon asennustöissä ja että mukana oli monia. Me puhuimme silloin "Kryon-ryhmästä". Me viittasimme tuon ryhmän saapumis- ja lähtöaikoihin. Minä asensin verkot alun perin, ja olen täällä pysyvää kalustoa. Minä en saapunut vuonna 1989, vaan pikemminkin verkonmuutosseurue… koska te olitte muuttaneet planeetan päämääriä. Juuri tämä ryhmä poistuu vuoden lopussa. Tämä energia poistuu, mutta minä jään tänne kuten tähän astikin, palvellen perhettäni, joka istuu edessäni.

Minun energiani on samanlaista kuin sinunkin: Se on jumalaista, silti se on osaksi fysiikkaa ja osaksi rakkautta. Ja se, rakas Ihminen, on myös sydämessä ja Maailmankaikkeuden jokaisen atomin keskustassa olevaa energiaa. Se ei ole ristiriitainen tilanne, sillä molemmat kuuluvat yhteen, toisiinsa kietoutuen. Sillä Jumalan rakkaus loi planeetan… kaikki henkiset ja fyysiset ominaisuudet yhdessä. Minä pysyn tällä planeetalla viimeiseen Ihmiseen asti. Vasta sitten minä poistun.

------

Kaikkein vaikeinta meille on vetäytyä pois tämänkaltaisesta paikasta… jossa me olemme vaihtaneet energiaa teidän kanssanne. Samalla kun me poistumme tästä huoneesta, jotkut teistä tulevat näkemään värejä, sillä tämä on lempeä hetki, joka luo puhdasta energiaa. Me nousemme ylös sieltä, missä te olette ja alamme vetäytyä takaisin verhossa olevaan repeämään, jonka te sallitte tapahtua tänään. Me istuimme kutsuttuina upeassa paikassa. Jonain päivänä sinä saatat ajatella tätä tapaamista. Saatat kysyä itseltäsi, kuka tuli tapaamaan ketä? Tiedä, että tänä päivänä, tämä seurue, tuli tapaamaan sinua, ja jotkut teistä tietävät sen, sillä te tunsitte sen tänä päivänä.

Ja niin se on.

  - Kryon

Tulosta sivu

Alkuun