Tulosta sivu


Untitled Document

KRYON VASTAA

Päivitys 01.01.2003

KYSYMYS: Kryon, miksi sinä puhut asioista usein "vertauskuvallisesti", tai "opettavaisen tarinan" muodossa? Tehdessäsi näin sinä myös mainitset, että niissä piilee monia merkitystasoja, ja "tarinoita tarinoiden sisällä". Mikset anna meille vain suoraviivaista tarinaa? Haluatko piilotella jotakin? Esimerkkinä voisin mainita juuri lukemani kanavointisi syyskuun 21. päivältä 2002, jonka aiheena on "Selitys kanssaluomisesta - Kuorossa laulaminen". Minä olen älykäs ja intuitiivinen ihminen, ja kuitenkin tämä tieto oli minusta yhtä kirkasta kuin mutavelli. Sinulla täytyy olla jokin syy siihen, miksi et anna tietoa selkeästi ja suoraan, ilman vertauskuvia tai tarinoita, jotka edellyttävät meidän arvaavan sen, mitä sinä oikeastaan tarkoitat. Mikä tuo syy on?

VASTAUS: Minäpä aloitan kysymällä sinulta seuraavaa: Miksi niin monet pyhät kirjoitukset on tehty samalla tavalla? Kautta historian Jumala on puhunut ihmisille tarinoiden välityksellä. Joten kun kysyt tätä Kryonilta, sinun täytyy ottaa huomioon kysymyksessäsi kaikki kanavoinnit ja suurin osa pyhistä kirjoituksista.

Seuraavaksi, ajatus siitä, että me piilottelisimme jotakin, on hyvin huvittava. Sen sijaan me yritämme paljastaa teille elämän salaisuuksia oman kaksinaisuutenne rakenteissa. "Suoraviivainen tarina" olisi käsittämätön! Sen sijaan, että antaisimme teille jotain sellaista, joka takuuvarmasti menisi teidän logiikkanne ja älynne ohi, me annamme teille tarinankerronnan runsasta kudelmaa, joka on teidän ymmärryksenne ja ulottuvuutenne puitteissa. Tämä sallii niiden, jotka päättävät kurottautua oman ymmärryksensä ulkopuolelle, "muodostaa yhteyden" käyttäen hyväksi omaa jumaluuttaan. Tämä on hyvin vanha käsite ja sitä on selitetty jo lukuisia kertoja. Me jopa annoimme teille kanavoinnin, jonka nimi oli "Selittämässä selittämätöntä".

"Kuorossa laulaminen" on teille annettu käsite, joka on teidän aikanne ja avaruutenne ulkopuolella. Se on paljolti samanlainen kuin Tuhlaajapojan tarina, joka annettiin teille yhdessä maailmankäsityksessä, jotta ymmärtäisitte sen toisessa. Jopa teidän profeettanne, jotka elivät vain 400 vuotta sitten, käyttivät vertauskuvia ja arvoituksia yrittäessään antaa teille tulevaisuuden käsitteitä niin, että kun tuo tulevaisuus tulisi eteenne, te kykenisitte käyttämään niitä. Nostradamus puhui numeroiduin arvoituksin!

Mitä "Kuorossa laulaminen" tarkoittaa? Se tarkoittaa sitä, että on olemassa todellisuus, joka jatkuu paljon pidemmälle kuin mitä te näette tai voitte edes alkaa käsittää. Se on monitasoinen ja reagoi energioihin, joita te ette ole vielä edes alkaneet tutkia tai joita teidän mielestänne ei edes ole olemassa. Se on "Jumalan toimintatapa": Se on kuitenkin myös todellisuus, joka SINÄ olet, ja joka näkyy vain osittain teidän kaksinaisuudestanne johtuen (jumalainen - ihmiset). Jos alat kytkeytyä Korkeampaan Minääsi, joka on piilotettu SINÄ, mutta joka tietää kaiken, niin sinä voit käyttää hyväksesi selittämätöntä. "Kuoro" puhuu vain käsitteestä, joka on selittämätön… joka sanoo, että kaikki on yhteydessä kaikkeen, ja reagoi värähtelyn harmoniaan. Et voi luoda yksin. Sinulla täytyy olla käsitys siitä, että yrität "sopia yhteen" kaiken muun kanssa ja "löytää sopusointuisen nuotin" luodaksesi paremman elämän. Sinun täytyy hahmottaa melodia!

Samaan aikaan, jos te ymmärrätte tämän käsitteen ilman käsittämättömiä yksityiskohtia, te voitte visualisoida itsenne osaksi jotain sellaista, jota ei ole vielä paljastettu. Te voitte olla osa jotain sellaista, joka on vuosien päässä todellisesti henkisestä paljastuksesta… jopa käyttää sitä intuitiivisesti.

Joten mitä te todella haluaisitte meidän kertovan teille silloin, kun me kanavoimme? Me yritämme sovittaa meidän tietomme Ihmiskokemukseen niin, että te voitte ymmärtää nämä käsitteet. Jos me kuitenkin antaisimme teille "suoraviivaisen tarinan", kuten meidän sinun mielestäsi pitäisi, niin se olisi suunnilleen sama, kuin selittäisimme polttomoottorin toimintaa muurahaiskarhulle… toisin sanoen, kieltä ja käsitteitä, joita ei vielä edes tunneta… eikä niitä pystytä edes käsittämään. Oliko tämä riittävän selkeästi sanottu?

Se, että olet älykäs ja intuitiivinen, on suhteessa omaan Ihmiskokemukseesi omassa todellisuudessasi ja henkisessä kehityksessäsi. Kautta koko muistiinmerkityn historian on ollut lukuisia intuitiivisia, älykkäitä Ihmisiä, jotka siirtyivät jatkuvasti ymmärryksen tasolta toiselle. Jos me antaisimme sähköisen tiedelaskimen jollekin muinaishistorian älykkäälle ja intuitiiviselle Ihmiselle, joka ei ollut vielä keksinyt matematiikkaa, niin mitä hän tekisi sillä? Jos antaisimme todellisen moniulotteisen fysiikan kaavat intuitiiviselle, nokkelalle Ihmiselle 600 vuotta sitten, niin mitä hän tekisi niillä? Mitä sähköstä täysin tietämätön yhteisö tekisi transistorilla tai hehkulampulla? Todennäköisimmin he heittäisivät kaikki nämä asiat romukoppaan! Tässä on kyse henkisyyden ja tietoisuuden kehityksestä. Nämä asiat ilmenevät oivalluksen tasoina ajan mittaan. Teistä on kovin hauskaa uskoa, että te olette jo riittävän tietoisia ymmärtääksenne mitä tahansa. Teistä on tosi mukavaa uskoa, että te olette tietämysketjun yläpäässä. Näin vain ei ole asian laita. Te annoitte itsellenne nämä rajoitukset, jotta voisitte tehdä tämän kokeen. Muistatteko?

Niinpä meidän tehtävämme on antaa teille tarinoita sellaisella tasolla, jonka te voitte ymmärtää, kunnioittaen sitä tosiasiaa, että teillä saattaisi olla riittävästi henkistä uskoa tuntemattomaan, niin että soveltaisitte niitä jo tänään. Opettavaiset tarinat ovat teidän "kulkuvälineenne" paikkoihin, joita te ette voi ymmärtää. Te voitte käyttää vertauskuvia käynnistääksenne moottorin ja lähteäksenne liikkeelle, aivan kuten henkilö, joka käyttää kulkuvälinettä tuntematta sen toimintatapaa. Heidän todellisuutensa on se, että kun he liikkuvat tällä tai tuolla tavalla, jotain tulee tapahtumaan, mikä vie heidät eri paikkoihin. Vaikka he eivät ymmärräkään tuon monimutkaisen kulkuvälineen sisäiseen toimintaan liittyvää fysiikkaa, he voivat mennä paikasta toiseen mukavasti ja nopeasti.

Jotkut tosin eivät halua tehdä tätä. Sen sijaan he toivovat saavansa täyden kaavion moottorista, ennen kuin he menevät yhtään minnekään. Siksi se, mikä on sinulle "mutavelliä", on toisen ihmisen henkinen paljastus ja elämänmuutos. Jotain sellaista, joka auttaa muuttamaan planeetan itsensä värähtelyä.

KYSYMYS: Rakas Kryon, kiitos opetuksistasi ja siitä, että kosketat sydäntäni. Olen tietoinen siitä, että epäily on yksi ongelmistani, enkä ole saanut tätä kysymystä mielestäni vähään aikaan ja siksi kaipaan kommenttiasi siihen. Joten luodaanpa yhdessä vastaus näennäisen typerään mutta todelliseen kysymykseeni: Olenko minä laiska vai sallinko minä vain sen? Kiitos huomiostasi ja huolenpidostasi.

- Amsterdam

VASTAUS: Rakas ystävä, et kumpaakaan. Sinä kanssaluot epäilyksen! Kuka sanoi, että kanssaluominen toimii aina vain yhteen suuntaan? Monet kanssaluovat pimeyttä ja negatiivisuutta, ja jopa masennusta. Avain tässä on ymmärtää, kuinka mahtava sinä olet.

Joten… vastaa ensin tähän: Uskotko, että voit ylipäätään kanssaluoda mitään? Tähän sisältyy todellista komiikkaa, sillä sinä kanssaluot oman todellisuutesi joka ainoa päivä… pimeyttä tai valoa. Jotkut teistä korostavat sitä päivittäin ja kertovat omalle solurakenteelleen, että "he eivät koskaan selviä tästä", mikä itse asiassa antaa sille ohjeet ja vallasta luopumisen ajankohdan!

Uskotko, että se, mitä ajattelet ja teet, voi aiheuttaa reaktioita aineessa ja omassa solurakenteessasi? Jos et, niin se on sinun todellisuutesi, ja olet luonut sen varsin hyvin. Jos taas uskot, että voit tosiaankin muuttaa ainetta, niin silloin myös ymmärrät sen, että se, mitä teet ja sanot, voidaan suunnitella niin, että se alkaa muuttaa omaa todellisuuttasi. Tuhannet ovat jo tehneet sen, joten se ei ole mikään mysteeri.

Laiskuus on sekin oma kysymyksensä! (Siksi sinä kysyit sitä) Aivan kuten harjoitus. Jos istut paikallasi tekemättä mitään, niin onko lopputulos se, että "mitään ei tapahdu"? Vastaus on valitettavasti: ei. Sen sijaan, nykyisen todellisuutesi energia vain vahvistuu ja jatkuu. Keho, jolla on jokin ongelma, jatkaa omissa ongelmissaan painimista ja kehittää tätä suuntausta aina kuolemaan asti. Ilman ohjausta oleva mieli menee kaikkein yleisimmälle tietoisuuden tasolle, joka on usein se, jota ei muovaa oma tahtosi, vaan ympärilläsi olevat ihmiset ja heidän vaikuttava energiansa.

Siunattu on se ihminen, joka kysyy: "Voinko tosiaankin muuttaa asioita?" Tuo ihminen kaikkein todennäköisimmin yrittää myös tehdä sen! Tässä on muutamia vihjeitä avuksenne:

1. Aloita joka päivä ääneen lausutulla vahvistuksella, jotta omat korvasi kuulevat sen, ja se menee suoraan omaan solurakenteeseesi. Tässä on yksi ehdotus: "Minä olen luomakunnan osa. Minä olen luonut nykyisen todellisuuteni, ja tulen luomaan kaiken sen, mitä koen tulevaisuudessa. Siksi kaikki edessäni oleva on omaa aikaansaannostani. Tänään päätän nostaa omaa tietoisuuttani. Tänään päätän hidastaa omien solujeni ikääntymistä, ja luoda jumalaisuutta päivittäisissä toimissani. Tänään minä opastan solurakennettani värähtelemään minun tahtoni ja ohjeitteni mukaan. Minä luon rauhallisen tasapainon kaikkiin asioihin, missä ikinä kuljenkin."

2. Älä koskaan piiskaa itseäsi! Omat solusi kuulevat kaiken, mitä sanot! Vaikka olisit aivan aallon pohjalla, älä tee sitä. Sano sen sijaan: "Minä kiitän Henkeä siitä, että se on antanut minulle kyvyn tietää, että tämä kaikki on vain väliaikaista. Minä olen rauhallinen omassa voimassani." Odota sitten, että masennuksen tai sairauden heiluri korjaa itsensä. Se tulee tekemään sen.

3. Vaikka epäilisit, saatko mitään järkevää aikaan, tee se silti! Sinun kaksinaisuutesi on rakennettu niin, että sen voi painottaa näiden asioiden suhteen. Anna tulosten tukea itseäsi. Sinun älysi hyppää mukaan hurjalla innolla, kun se näkee asioiden muuttuvan omassa elämässäsi. Aivan kuten kuntoilun kohdalla… kun alat nähdä tuloksia, et enää epäile!

KYSYMYS: Rakas Kryon, oletko sinä aina "RAKKAUDEN" tilassa? Tarkoitan tällä sitä, että onko sinulla aina laajempi näkemys asioihin, myötätuntoinen, syvä rakkaus kaikkea olemassa olevaa kohtaan, meitä ja itseäsi kohtaan? Koko ajan?

VASTAUS: Kyllä! Ja kosminen vitsi on siinä, että niin olette tekin! Se on piilossa teidän kaksinaisuudessanne, ja se on teidän kaikkien perusluonne. Tätä saattaa olla vaikea uskoa, kun katsotte niin monia ympärillänne olevia, erityisesti niitä, joissa näyttää olevan pelkästään kovuutta ja jotka eivät näytä osoittavan lainkaan myötätuntoa. Todellisuus on se, että juuri tämän he ovat itse luoneet. Jokaisella Ihmisellä on vapaa valinta.

KYSYMYS: Rakas Kryon, minä ostin vastikään BEFE-yksikön [bio-electric field enhancement, suom. bio-sähköisen kentän vahvistin], nimeltään Q - The Experience [suom. Kokemus]. Minun silmäluomeani venytettiin liikaa silmäleikkauksen aikana, mikä aiheutti pysyvän lihasjännityksen silmän alueella. Q-hoidot ovat korjanneet tämän kokonaisen vuoden kestäneen ongelman! Sitten luin ensimmäisestä Kryon-kirjasta, sivuilta 21-22, että olisi parasta pysyä erossa kaikesta, joka häiritsee sähkömagneettista kenttää. Nyt olen hyvin hämilläni enkä tiedä, ovatko nämä hoidot hyvä vai huono asia, vaikka tämä laite onkin jo auttanut minua ratkaisemaan aiemmin ratkaisemattoman terveysongelman!! Pyydän kommenttia!

VASTAUS: Se, mitä sinä olet tehnyt, on upeaa! Sinä olet yhdistänyt oman tahdonvoimasi laitteeseen, joka on suunniteltu vahvistamaan omia visualisointejasi. Muista, että me opetamme tasapainottumista ymmärtämällä Kosmista Hilaa. Me opetamme, että planeetan magneettikenttä on teidän biologiallenne sopiva alue.

Niinpä kehotus oli pysyä erossa sattumanvaraisista magneettikentistä, jotka saattaisivat häiritä elämäsi normaaleja prosesseja, tai niistä, joita käytätte auttamaan teitä. Magneettikentät voivat olosuhteista riippuen joko parantaa tai vahingoittaa. Me vain haluamme, että te tiedätte näistä olosuhteista!

KYSYMYS: Rakas Kryon, tämä voi olla joutavaa, mutta mahdollisesti myös mielenkiintoista. Minä mietin sitä, onko siihen olemassa jokin syy, miksi Harry Potter- ja Sormusten Herra -elokuvat ovat saaneet niin huikean vastaanoton? Kiitos.

VASTAUS: Sinä siis huomasit tämän? Mikään, mitä tällä hetkellä tapahtuu, ei ole sattumaa, ei edes joutavat asiat. Näissä tarinoissa käsitellään syvällisesti pimeyttä ja valoa. Ne rakentavat näyttämön perustavaa laatua olevalle valinnalle, ja määrittelevät valon ja pimeyden hyvin selkeästi. Ne edustavat koko nykyihmiskunnan halua "pyrkiä pois monimutkaisuuden aidalta", ja vetää hiekkaan viiva, joka määrittelee sen, mikä on ihmisten rinnakkaiselon kannalta oikein. Tämä edustaa koko Ihmiskunnan halua löytää tilanne, jossa vihollinen on selvästi määritelty.

Se kuvaa ja hyväksyy hyvin hienovaraisella tasolla myös näkymättömät energiat. Se avaa laatikon, jota on pidetty aiemmin suljettuna sängyn alla. Voiko Ihmisillä olla näkymätöntä voimaa? Onko olemassa jotain sellaista kuin pimeyden voima… jonka vielä muut Maassa olevat luovat? Se, mikä on aiemmin luokiteltu kuuluvaksi mytologiaan tai pahoihin henkiin, on nyt yhtäkkiä etualalla viihdyttämässä teitä tarinoiden ja tarujen osana. Sama asia on nähty yleisesti myös opettavaisissa tarinoissa. Noiden tarinoiden henkilöt vain "työstävät" noita energioita sen sijaan, että pakenisivat niitä ja kutsuisivat niitä "paholaisiksi". Huomasitko? Näissä kertomuksissa jopa mystisellä asialla on hyvä puoli. Tosiaankin!

Monien mielestä näiden tarinoiden uudenlainen suosio on jo sinänsä vaarallista… merkki siitä, että maailma on eriytymässä Jumalasta. Toiset näkevät asian juuri päinvastoin… että nyt on aika ottaa nämä asiat esiin tietämättömyyden mustasta laatikosta ja nähdä ne sellaisina kuin ne ovat. Sitten, kun kaikki on paljastettu, vaikkapa vain vertauskuvallisesti, arviointikykyinen Ihminen voi ymmärtää, että kaikki on tarkoituksenmukaista silloin, kun on kyse henkisestä kasvusta ja ymmärryksestä. Kun valot sytytetään, on mahdollista nähdä myös pimeät kohteet. Sängyn alla ei ole piilossa enää mitään salaperäisiä asioita.

Käytä omaa arviointikykyäsi, kun katselet näitä asioita, mutta ymmärrä, että ne edustavat Ihmiskokemuksen muotokuvaa, josta osa on myyttiä ja osa ei. Mikä on totta ja mikä ei, siinäpä kysymys, ja vastaukset voivat yllättää teidät.

Teillä on tosiaankin halua taistella näitä näkymättömiä voimia vastaan tässä ajassa, ja saada loistava Inhimillinen voitto… jotain, minkä me olemme aina kertoneet olevan teidän mahdollisuuksienne rajoissa. Se on taistelu vanhan ja uuden välillä. Ja tästä se alkaa.

KYSYMYS: Rakas Kryon, on yksi kysymys, johon kukaan ei ole pystynyt minulle vastaamaan. Tämä kysymys on hämmentänyt ja vaivannut minua pitkän aikaa. Olisin erittäin kiitollinen, jos voisit antaa minulle sellaisen vastauksen, jonka minä pystyisin ymmärtämään.

Miksi me ylipäätään olemme täällä? Minä en ymmärrä tämän Inhimillisen haasteen tarkoitusta. Miksi se on tarpeen? Miksi meidän täytyy pukeutua unohduksen viittaan ollessamme Ihmishahmossa? Miksi tämä kaikki ylipäätään tapahtuu?

VASTAUS: Rakas ystävä, tämä kysymys on esitetty monta kertaa, ja siihen on myös vastattu lukuisia kertoja kuluneiden vuosien aikana. Sinä kysyt elämän tarkoitusta! Se on kaikkein useimmin esitetty kysymys, ja yksi kaikkein kunnioitetuimpia. Me emme koskaan kyllästy antamaan teille tätä vastausta!

Ajattelepa hetkinen. Jos te tosiaankin olette ikuisia, ja Jumalan osia, ja tulitte tänne vapaaehtoisesti, niin jotain on silloin piilossa, eikö vain? Miksi muuten tekisitte näin? Miksi vapaa valinta? Miksi inhimillinen kärsimys ja kaikki tuska? Kaiken tämän takana täytyy olla jotain merkityksellistä, ja piilotettua, henkisestä näkökulmasta katsottuna.

Minäpä kysyn sinulta tämän: Voitko kuvitella jotain sellaista, mitä Jumala/Henki ei voisi sinun mielestäsi tehdä? Aluksi saattaisit sanoa "ei". Jumala voi tehdä mitä vaan. Vastaus on todellisuudessa tämä: Jumala on puolueellinen! Jumalalla on taipumus rakkauteen. Siksi silloin, kun Maailmankaikkeudessa on tilanne, joka vaatii päätöstä ilman tätä puolueellisuutta… puolueettomalla ja neutraalilla leikkikentällä Jumalatietoisuuden ulkopuolella, niin siihen on olemassa eräs menetelmä. Tässä tapauksessa sitä kutsutaan Maaksi.

Oletko koskaan kuullut sanonnasta "Ainoa vapaan valinnan planeetta"? Mietitkö koskaan, mitä se oikein tarkoitti? Tarkoittaako se sitä, että muut planeetat, joilla on elämää, eivät voi valita? Ei tietenkään. Se tarkoittaa sitä, että tämä on ainoa planeetta (tällä hetkellä), joka voi valita oman värähtelytasonsa. Ihmiset ovat ainoita, joilla on voima ja kyky (1) tunnistaa oma henkinen lähteensä ja (2) käyttää sitä muuttaakseen Maan todellisuutta. Tällä hetkellä Maa on ainoa planeetta, jossa asuu jumalaisia olentoja.

Me olemme antaneet teille paljon tietoa tästä aiemmin. Etsi se käsiisi. Se selittää sen, miksi avaruusolennot tulevat ja menevät, mutta eivät tee paljon muuta (kuten laskeutuisivat ja näyttäytyisivät, esimerkiksi). Se selittää sen, miksi avaruusolennot haluaisivat pariutua kanssanne (he voivat tehdä sen biologisesti, mutta eivät henkisesti). He yrittävät "kloonata" teidän Korkeamman Minänne! (Sitä he eivät voi tehdä) He aistivat teidän suunnattoman voimanne, ja te ette siihen pysty! (Kosmista huumoria, joka ympäröi teidän kaksinaisuuttanne) Se selittää sen, miksi teillä on vain yksi aurinko (useimmilla elämää sisältävillä planeetoilla on kaksoisaurinkojärjestelmät). Todennäköisyys elämän kehittymiseen on paljon suurempi, kun aurinkoja on kaksi, ja "elinalueen" sisällä on useampia planeettoja. Teillä on vain yksi, ja siksi te ette pistä silmään läheskään niin helposti eikä muiden olentojen ole siksi kovinkaan helppo löytää teitä.

Kutsu sitä halutessasi vaikka kokeeksi, mutta kokeessa ei ole kyse teistä. Tässä kokeessa on kyse ainoastaan energiasta ja värähtelystä. Jos siis haluat välttämättä antaa sille nimen, niin sano, että olet keskellä "kokemusta", et koetta. Tämä on lähempänä totuutta. Te olette vapaaehtoisia kokeen suorittajia, kokemassa maailman, mutta se pysyy teiltä tiukasti piilossa samalla, kun te tulette ja menette, tulette ja menette. Tämä on myös lauseen "tasa-arvoisiksi luotuja" ydinmerkitys. Se tarkoittaa sitä, että te kaikki olette jumalaisia olentoja, joiden henkiset kyvyt ovat samanlaisia. Se, mitä te niillä sitten teette, muuttaa teidän todellisuuttanne ja tämän planeetan todellisuutta.

Tässä sinulle lisää pähkäiltävää: Miksi Ihminen, koko elämän mittaisen koetuksen, kärsimyksen ja surun jälkeen, tulisi koskaan takaisin? Ja silti te tulette! Voitko selittää sen? Minä voin. Kun te ette ole täällä, te näette suuremman kokonaisuuden. Kun te ette ole täällä, te voitte tuskin odottaa päästäksenne takaisin tekemään lisää… jatkaaksenne tätä kokemusta ja auttaaksenne tässä energiakokeessa.

Vastaapa minulle tähän: Miksi sinä tulit takaisin tässä elämässä? Kun maailmanloppu oli nurkan takana ja useimmat Maata koskevat ennustukset sanoivat, että tästä tulisi kaiken "loppu", niin miksi sinä valitsit juuri tämän ajan tullaksesi takaisin? Luulet varmaan, että se oli sattumaa (tai pahempaa… jonkinlainen rangaistus)? EI! Itse asiassa jotkut teistä odottivat valitakseen juuri tämän ajan. Miksi? Luuletko, että valitsit tämän ajan, jotta voisit palata takaisin ja kuolla kammottavalla tavalla? Vastaus on ei. Päinvastoin, sinä maltoit tuskin odottaa päästäksesi takaisin ja muuttaaksesi sitä kaikkea! Toisella puolella sinä ymmärrät, että ei ole mitään määrättyä tulevaisuutta. Teidän parhaiden profeettojenne "kirjoittamat" asiat ovat vain sen hetkiseen energiaan perustuvia mahdollisuuksia siihen, mitä saattaisi tapahtua.

Niinpä sinun täytyy ymmärtää, että on olemassa "suuri salaisuus"… jonka kaikki tuntevat, ja joka silti on piilossa tietoisuuden tasolla. Siinä on kyse uudesta Maailmankaikkeudesta, ja sen alkuenergiasta. Kyse on Maasta, joka huolehtii puolueettomasta vastauksesta suureen, universaaliin kysymykseen. Mihin tuo energia tulee asettumaan? Kun lopullinen mittaus suoritetaan, mikä tulee olemaan tulos?

Tässä vaiheessa päästään itse asiaan: Viimeisen mittauksen oli tarkoitus olla nyt. Kaikki teidän profeettanne kertoivat sen teille. Kaikki kutsuivat teidän aikaanne "lopun ajoiksi". Te kuitenkin muutitte asioita, ja siirryitte pois vanhojen ennustusten raiteilta. Nyt te olette luoneet jotain aivan odottamatonta, täysin kaikkien koskaan annettujen ennustusten ulkopuolelta. Todista se itsellesi! Etsipä ennustus, jossa kuvataan teidän nykyistä tilannettanne. Et tule onnistumaan. Kävivätkö nuo muinaiset ennustukset toteen? Eivät käyneet. Siksi verkkoa muutettiin, ja siksi te istutte nyt paikassa, jonka koetta on jatkettu.

Se, mitä Maalle tapahtuu, tulee lopulta vaikuttamaan elämään täysin uudessa universumissa. Siitä, mitä te juuri nyt teette, tietävät kaikki teidän "verhoksi" kutsumanne toisella puolella. Tämä on ollut se syy kaikkeen opetukseen, ja siksi juuri nyt on niin monia, joilla on sama sanoma… innoittava sanoma, joka haastaa teidät jatkamaan eteenpäin ja löytämään ratkaisut aiemmin ratkaisemattomiin asioihin… ja itse asiassa löytämään oman jumalallisuutenne.

Siksi me puhumme myös teidän "suuresta alkuräjähdyksestänne". Sitä ei ollut. Se oli universaalinen ulottuvuussiirtymä, kaikki luotiin näennäisesti tyhjästä, kaikki yhdellä kertaa. Mutta on olemassa paljon värikästä historiaa siitä, miten se tapahtui, ja millainen alkuenergia oli. Te olitte täällä silloinkin, mutta sitten… se onkin ihan eri tarina.

Jumalan "taipumus" on rakkaus. Kun te pääsette lähemmäksi korkeampaa värähtelyä, teidän solunne alkavat kuulla tämän hyvin puolueellisen kannustusjoukon.

Siksi me rakastamme teitä niin paljon.

KYSYMYS: Rakas Kryon, minä luin juuri internetistä siitä, mistä Kryon puhui Uudessa Englannissa marraskuussa 2001. Kryon antoi Atlantikselle tarkan ajankohdan, ja lisäsi sitten, että Atlantiksesta on olemassa kiistattomia todisteita Arkansasissa. Tämä ei ole samaa, mitä luin Kirjasta 9. Sinä sanoit jäänteitä. En tiennyt, mistä ihmisryhmästä oikein puhuit, mutta ajattelin, että se olisi paljon kiistellympää, koska et selittänyt sitä tarkemmin. Voitko nyt selventää sitä?

Toinen asia: Minä asun veden äärellä, pienellä järvellä, joka yhdistyy sisärannikkoalueeseen. Olen nähnyt, kuinka linnut lentävät ympyrää, koko järven ympäri pitkän aikaa klo 2 ja 3 välillä aamulla. Epätavallista?

VASTAUS: Älä tee Inhimillisiä oletuksia menneisyydestä. Ensinnäkin, tiedä se, että "Atlantis" ei ollut vain kaupunki (vaikka monet niin luulevatkin). Se on rotu. Se on filosofia, ja se on tietoisuus. Tässä ovat yksinkertaiset tosiasiat. Yhdistä nämä siihen, miksi sitä haluatkin kutsua, mutta älä rajoita sitä siihen mytologiaan, jota te nyt kutsutte Atlantikseksi.

Maassa on todisteita yli 10.000 vuotta vanhoista roduista. Se ilmenee jäänteinä tällä planeetalla. Jotkut lähimpänä maanpintaa olevista on Arkansasissa. Yksinkertaista. Tämä tieto ei määrittele sijaintia, sillä Maa muuttui siitä, kun alkuperäinen kulttuuri oli siellä. Sen sijaan se antaa todisteita… kokemusperäisiä todisteita siitä, että teidän nykyhistorianne on epätäydellinen, ja että teillä ei ole todellista ymmärrystä siitä, milloin Ihmiskunta alkoi. Maamassat olivat yhteydessä toisiinsa, oli uskontoja ja heimoja, joita ette pidä lainkaan uskottavina, ja tiede oli kehittynyt paljon pidemmälle, kun voisitte odottaa.

Maailmalla osattiin suunnistaa paikasta toiseen, ja jopa teidän aurinkokuntanne käsite oli tunnettu. Jäänteet, jotka saattavat tulla esiin, tulevat osoittamaan tämän. Joitain on jo löydettykin ja ne on tällä hetkellä piilotettuna. Jos tämä jatkuu, näistä paljastuksista ei tule mitään. Tämä piilottelu johtuu pelosta, eikä mistään muusta.

Ristiriitaista? Hyvinkin. Muut tulevat löytämään näitä jäänteitä ja esittelevät ne maailmalle, ja päätyvät naurunalaisiksi siitä syystä, että te uskotte niin paljon mieluummin sitä, mitä teille on opetettu. Vaikka todisteet ovat esillä, muut tulevat kääntämään sille selkänsä. Odottakaa tätä, mutta ymmärtäkää, että lopulta, kun riittävän monet ihmiset näkevät tämän totuuden, se tulee pääsemään voitolle. Niin käy aina. Sitten alkaa oppikirjojen uudelleenkirjoitus.

Linnuista? Ne ovat hämillään. Niiden muuttoreitit seuraavat vanhoja verkon linjoja, joita ei enää ole olemassa. Rakenna niille turvapaikka, tai muuten ne eivät selviydy hengissä. Ne eivät yksinkertaisesti tiedä, mihin suuntaan niiden pitäisi lentää.

KYSYMYS: Rakas Kryon: Minä rakastan sinua, mutta sinun nimesi tuottaa minulle ongelmia. Jos sinun nimesi sanoo ääneen, se kuulostaa samalta kuin "cry-on" (suom. " itke vain"). Siitä lähtien, kun hoksasin tämän, olen miettinyt sitä, miten sinun kaltaisesi olento (kaikki mitä Kryon on) voi työskennellä tällaisen nimen kera, jolla on painolastinaan niin surullinen enne nimensä värähtelyssä. Voisitko auttaa minua tässä asiassa?

VASTAUS: Rakas ystävä, ajatuksesi perustuvat oletukseen. Oletitko, että nimi Kryon on vain englanninkielisiä varten? Se on nimi, joka on sävelnimi, ja joka kuljettaa mukanaan energiaa, ei merkitystä.*

Oletko muuten tullut koskaan ajatelleeksi sitä, että itkeminen voisi tarkoittaa niitä, jotka itkevät ilosta? Tarkastelepa sitä vielä uudelleen ja huomaa, ettei siihen sisälly surua. Sen sijaan kyyneleet ovat niitä, joita me kaikki vuodatamme siitä syystä, mitä te nyt olette tekemässä.

* [Kryonin opetuksia on käännetty tällä hetkellä maailmanlaajuisesti 15 kielelle.]

KYSYMYS: Rakkaat Kryon ja Lee: Osallistuin juuri New Hampshiren kanavointiin (marraskuussa 2002). Suurkiitokset siitä, että jaoit Kryonin niin monien ihmisten kanssa! Minun on pakko kysyä tätä: Monesti kun luen kirjojasi, minä alan itkeä ja se tulee jostain hyvin syvältä.

Minusta oli hyvin mukavaa olla New Hampshiressa, istumassa lattialla salin takaosassa. Silti heti kun kanavointiosio alkoi, kyyneleet virtasivat pitkin kasvojani (peitin kasvoni, jotta kukaan ei olisi nähnyt) aivan kuten on tapahtunut monta kertaa lukiessani. Kryon, miksi minä sekoitan rakkauden suruun?

VASTAUS: Kuten yllä olevan kysymyksen kohdallakin, on hyvin tavallinen Ihmiskokemus tuntea jotain tällaista silloin, kun on läheisessä yhteydessä Henkeen. Kuinka voisin edes kuvailla tätä? Kuinka voin erottaa niin monia energioita niin monista sanoista?

Englanninkielessä on vain yksi sana Rakkaudelle. Joissain kielissä niitä on jopa seitsemän. On rakkaus kahden Ihmisen välisessä rakkaussuhteessa… veljen ja sisaren välisessä suhteessa… äidin ja tyttären välisessä suhteessa. Lista jatkuu loputtomiin, ja jokainen on erilainen. Silti teillä on vain yksi sana.

Entäpä sitten Ihmisen ja Korkeamman Minän välinen suhde? Se on eräs kaikkein syvällisimpiä. Se on yhdistelmä äidin rakkautta lastaan kohtaan ja myötätuntoisen jälleennäkemisen energiaa. Kyllä, siihen liittyy muistaminen, ja ilo siitä, että sinun solusi muistavat, mitä toisella puolella on. Asiaan kuuluu myös valtaisa tarkoituksenmukaisuus liittyen siihen, mitä huoneessa todellakin tapahtuu, kun istut ja kuuntelet ja luet. Se on kuin yleiskatsaus kaikesta… ja taivaan joukot kirjaimellisesti istuvat sinun vieressäsi ja pitävät sinua kädestä. Surua. Ei. Mutta se tuntuu siltä, koska se tuo kyyneleet esiin niin helposti.

Mene sinne, missä äidit synnyttävät lapsiaan ja katso, kuinka kyyneleet valuvat heidän kasvoilla, kun he ensimmäistä kertaa pitävät sylissään omia pienokaisiaan. Näe, miten he eivät kykene hallitsemaan tunteitaan ja he vain itkevät ja itkevät, kun he katsovat oman sukupuunsa kasvoihin. Kysy sitten: surua? Ei. Se on ILOA.

KYSYMYS: Rakas Kryon: olin vain kiinnostunut Nuoruudentemppelistä tässä nykymaailmassa. Onko se olemassa?

VASTAUS: Rakas ystävä, tämä vastaus voi yllättää sinut. KYLLÄ! Mutta se ei ole rakennus, eikä se tule sitä enää koskaan olemaan. Nuoruudentemppeli, jota kuvattiin aiemmissa teksteissämme, on malli Ihmisen kyvystä muuttaa DNA:taan niiden uusien kykyjen avulla, jotka uusi verkkojärjestelmä ja Maan uusi henkinen todellisuus ovat suoneet.

Kaikki se, mitä kuvattiin aiemmissa teksteissä mekaanisina, on nyt intuitiivista ja mahdollista jokaiselle Ihmiselle yksilöllisesti. Kyse on parantamisesta ja eliniän pidentämisestä, ja Hengen uusi lahja on kyky hallita näitä molempia henkilökohtaisesti.

Tähän liittyy vähän kosmista huumoria. Me puhumme tästä harvoin, mutta sen prosessin aikana, jossa luotte näitä asioita moniulotteisessa DNA:ssanne, te itse asiassa kelaatte Ihmisten historian nauhaa taaksepäin, mikä tuo teille eliniän ja terveysmallin, joka teihin alun perin suunniteltiin, mutta joka useiden vuosien kuluessa muuttui niin, että se antoi teidän kaksinaisuudellenne pistävämmän merkityksen.

Teidän planeetallanne juuri tällä hetkellä tapahtuvissa tapahtumissa on suurta kunnioitusta. Verhoa nostetaan hiukan, mikä sallii suuremman oivalluksen siihen, mitä "elämä" todella tarkoittaa, ja samalla se antaa luvan viisaudelle, joka tulee ulottumaan aina tavallisiin ihmisiin asti.

KYSYMYS: Rakas Kryon, olet kertonut meille, että verkko on vakautumassa ja sitä tulee kestämään aina maaliskuun 2003 loppuun asti. Olet myös kertonut meille siitä, että olisi viisasta olla aloittamatta mitään uutta vähään aikaan, ellemme halua kiivetä ylämäkeen. Tarkoittaako tämä sitä, että meidän pitäisi välttää kaikkia suuria muutoksia elämässämme juuri nyt? Minulla on sellainen tunne, että suuri muutos painostaa minua paraikaa, ja se odottaa, että ottaisin seuraavan askeleen.

VASTAUS: Rakas ystävä, Ihmisluontoon kuuluu ehdottomasti se, että on kärsimätön, ja tuntee kiirettä silloin, kun sellaista ei todellisuudessa lainkaan ole. Kun saat tietoa siitä, millaiset mahdollisuutesi ovat, tai siitä, "miten otat seuraavan askeleen", niin miksi et menisi saman tien myös "nyt-tietoisuuteen" ja "näkisi" aikajanaa? Sen sijaan useimmat Ihmiset luulevat, että se tarkoittaa juuri NYT. Sitten he lähtevät kohti energioita, jotka ovat vain tulevaisuuden mahdollisuuksia. Tehdäkseen asian vielä hankalammaksi, he eivät saa tuloksia (koska ei ole vielä sen aika), ja sanovat sitten itselleen "No, minä kokeilin sitä ja se ei toiminut. Joten nyt minä tiedän, että erehdyin". Kuinka surullista!

Muistakaa, joskus todellisuuden täytyy ottaa kanssaluominen kiinni! Toisin sanoen se, mitä tunnet kiireeksi, ei ole sitä. Aikaa on. Rentoudu, ja KYLLÄ… olisi parempi odottaa vielä kolmen kuukautta.

Tiedoksi niille, jotka ovat tuossa "kokeilin ja epäonnistuin" -ryhmässä, tutkailkaa uudelleen tätä suurta mahdollisuutta ja alkakaa hankkiutua samaan tahtiin siihen kaikkeen liittyvän ajoituksen kanssa. Älkää heittäkö pois mitään, mitä kokeilitte, vaikka se ei näyttänytkään sopivan yhteen siten, kuin sen olisi mielestänne pitänyt. Tämä on kaikki osa uuden Ihmisen oivallusta ja tietoisuutta… että tietää, milloin samoin kuin mitä.

[Vastaus kanavoitu tammikuussa 2003]

KYSYMYS: Rakas Kryon, kuinka suuri osa elämästä on silkkaa tavanomaista tottumusta? Tottumuksella tarkoitan asioiden tekemistä ilman tietoisuutta tai tietoa "vapaan tahdon projektista"? Onko mitään hyviä vinkkejä nopeaan muuttumiseen? Kiitos.

VASTAUS: Olipa mahtava kysymys! Vastaus on tämä: jos et aktiivisesti etsi lisätietoa tästä, sinun elämäsi tulee seuraamaan tätä "tottumusta" aina loppuun asti.

Näin se menee: Syntyessäsi sinulla on leima, jota monet kutsuvat sopimukseksi. Se on niin voimakas, että jopa valotyöläisten mielestä se on jotain niin suuresti kunnioitettavaa, että heidän pitää seurata sitä pilkuntarkasti. He ovat polvillaan maassa ja pyytävät apua voidakseen täyttää sen, eivätkä koskaan oivalla, että valotyöläisen koko työn tarkoituksena on muuttaa sitä!

Se on siis vain eräänlainen alkusopimus. Se on sitä, millaisena päätät tulla. Sinä valitsit omat vanhempasi, oman rotusi, oman maasi, ja jopa omat biologiset ominaisuutesi ja taipumuksesi. Sinun aiempi karmasi on osa sitä, ja se, mitä te kutsutte "menneiksi elämänkokemuksiksi" kuuluu myös siihen. Se on monimutkaista, mutta usein tunnet sen solutasolla. Juuri se saa Ihmiset pyrkimään kohti intohimoaan tulla taiteilijoiksi, muusikoiksi, äideiksi ja isiksi, tai jopa rikollisiksi. Se on mahtava voima.

Ja… se on vain tottumus.

Jos et tee mitään, se tulee toteuttamaan itsensä siinä määrin, kuin sinä itse pyrit saavuttamaan sen. Sinulla on vapaa valinta siirtyä sen ohi millä tavalla haluatkin, mutta monet eivät ymmärrä, että teillä on aina ollut vapaa valinta myös purkaa se!

Maan kamaralla on nykyisin monia, jotka ovat muuttaneet nimeään. Miksi? Kun he purkivat tämän alkuenergian… uran, joka ei sopinut heille (tottumus), heistä tuntui siltä, kuin he olisivat saaneet uuden elämän! Monet ovat kokeneet syvällisiä muutoksia intohimoissaan tämän takia. He opiskelivat koko elämänsä tullakseen joksikin, ja nyt he ovat jotain muuta. He ovat antaneet itselleen luvan ottaa oman laivansa moniulotteinen ruori omaan hallintaansa!

Muuta DNA:tasi. Kirjoita menneisyys uusiksi. Pyyhi pois oman Ihmisperheesi taipumukset. Kaikki tämä on paitsi mahdollista, myös sitä, mitä me opetamme teitä tekemään.

KYSYMYS: Rakas Kryon, kanavoinnissa nimeltään "Kanssaluominen selitettynä" sinä sanoit, että me olemme kaksinaisuudessa ja tulemme myös aina olemaan. Minä olen nyt hämmentynyt tästä "tulemme myös aina olemaan" -osasta. Jos me saavutamme ylösnousemusaseman, niin emmekö me ole silloin kaksinaisuuden ulkopuolella?

VASTAUS: Rakas ystävä, älä sekoita sitä, mitä luulet "ylösnousemuksen" olevan. Täydellinen ylösnousemus tarkoittaa poistumista Maasta ja palaamista kotiin. Teillä on kuitenkin lupa ylösnousemusvärähtelyyn, jolloin saatte kyvyn luoda seuraavan elämänne samaan aikaan, kun pysytte samassa kehossa. Tämä on edelleen kaksinaisuudessa, mutta se on kevyempi ja tietoisuus on suurempi.

Luepa uudelleen tarina Michael Thomasista Kryonin tarinakirjasta, nimeltään Matkalla kotiin. Tämä on todellinen tarina ylösnousemuksesta sellaisena, kun me sitä teille tänä päivänä opetamme.

KYSYMYS: Rakas Kryon, viime viikonloppuna San Franciscossa järjestetyssä kokouksessa Konrad Steffen Coloradon yliopistosta väitti, että satelliittikuvat Pohjoisnavasta ja Grönlannin suuresta jäätiköstä osoittavat, että viime kesänä suli kaksinkertainen määrä jäätä vuoteen 1992 verrattuna. Hän ei osannut sanoa, missä määrin tästä ovat vastuussa luonnolliset ilmastonmuutokset ja toisaalta Ihmisten vaikutus. Tuleeko tämä sulamissuuntaus jatkamaan kasvuaan? Kommentteja?

VASTAUS: Kyllä. Te näette juuri geologian nopeutuvan. Vuonna 1989 me toimme teille tiedon mahdollisista Maan muutoksista, erityisesti sään osalta. Nyt te itse asiassa todistatte tätä tapausta.

Se KAIKKI on reaktiota Ihmistietoisuuteen, mutta te näette sen fysikaalisten säämallien, maailmanlaajuisen lämpenemisen, jne. tuotteina. Se näyttää tosiaankin siltä, mutta voitko kertoa minulle sen, miksi lämpeneminen? Se ei ole sitä mitä ajattelet. Valtameret ovat lämpenemässä ja se johtuu Maan värähtelyn kohoamisesta. Lopulta te tulette näkemään tämän, kun löydätte kaikki uudet aukot. Se on kiinteästi yhteydessä Maahan, eikä suinkaan ilmakehään.

Muistakaa, teidän tietoisuutenne aloitti tämän kaiken. Teidän tietoisuutenne voi myös vakauttaa sen. Kun niin käy, tutkijoilla on jälleen uusi ongelma: Mikä sen oikeastaan pysäytti?

KYSYMYS: Rakas Kryon, en ole koskaan kirjoittanut henkiseen lehteen tai ollut eläissäni yhteydessä mihinkään henkiseen järjestöön, silti tämä on jo toinen tiedusteluni kahden viikon sisällä. Minun kysymykseni on tämä: Vaikka tiedänkin, että monet ihmiset tarvitsevat paljon ohjausta tulevana vuosikymmenenä eikä työ ole vielä valmis silloin, kun verkko on valmis, niin pystymmekö me "jättämään paikkamme" ja elämään yhdessä kaltaistemme ihmisten kanssa, jotta voisimme luoda harmonian, onnellisuuden ja tyyneyden "soluja" (LOL) (seuraten tietenkin synkronistisia tapahtumia! Se onkin se helpompi juttu muihin osiin verrattuna)?

Toivossa on hyvä elää...

VASTAUS: Sanoitko, ette ole koskaan ollut yhteydessä henkiseen järjestöön? Miksi sinulla sitten on sellaisia oivalluksia kuin olisit ollut? Se on solutason tietoa, ja sinun kysymyksesi vastaa johonkin sellaiseen, jota ei ole vielä kanavoitu.

Vastaus? KYLLÄ.

  - Kryon

Tulosta sivu

Alkuun