Tulosta sivu


Untitled Document

VERKKO JA DNA

Kryon-yleisökanavointi

Breckenridge, Colorado - 14. heinäkuuta 2001
Jokakesäinen Kryon-valokonferenssi
Lee Carrollin kanavoimana

Alla oleva tieto on vapaasti käytettävissäsi. Voit halutessasi kopioida tai tulostaa sen tai välittää sen ystävillesi. Sen Copyright kieltää kuitenkin sen myynnin kaikissa muodoissa muilta kuin Tekijänoikeuksien haltijalta.

Lee Carroll

Tervehdys, rakkaat ystävät, MINÄ OLEN Kryon Magneettipalvelusta!

Tämäniltainen kanavointi on ihastuttava, ihastuttavassa paikassa. Ihana energia tulee tähän huoneeseen hitaasti, hiljaa, sillä täällä ei ole aikaa. Kolme päivää sitten teidän 4D-ajassanne tätä tilaa valmisteltiin niitä enkeleitä varten, jotka istuvat noilla tuoleilla. Niiden moniulotteisten olentojen seurueet, joita te ette voi edes käsittää, mutta joita silti kutsutte veljiksi ja sisariksi, saapuivat tänne valmistelemaan tätä paikkaa. Kun monet teistä nousivat ylös tälle vuorenhuipulle ja saapuivat tähän paikkaan, ja kun te astelitte tähän tilaan, niin jotkut teistä alkoivat tuntea, kuinka henkinen lämpö, peiton tapaan, alkoi ympäröidä teitä ystävillä ja perheenjäsenillä, ja se oli huolellisesti kasattu teidän energiallanne. Teidän nimenne koristivat tätä paikkaa, kun ilmaisitte tahtonne tulla tänne. Jotkut teistä tulivat seurauksista piittaamatta, sillä te ette tienneet, pääsettekö edes sisään, ja silti te istutte täällä. [Konferenssi myytiin loppuun muutamia viikkoja aiemmin.] Me tiesimme, että te olitte tulossa. Muistakaa: Tahto ei ole pyytämistä; tahto on vaatimista - oman voimanne vaatimista! Ja niin se on, että te olette luoneet tilan, jossa me kaikki olemme yhdessä, kaikki yhtä, puhumassa nykyhetkessä olevista asioista - puhumassa tulevaisuuden asioista, ja puhumassa sydämenasioista.

Rakas perheenjäsen, ei ole sattumaa, että kuulet tämän. Tällä hetkellä eräs osa perhettä on kanssasi lukemassa näitä sanoja yhdeltä sivulta, mikä tapahtuu minun nykyhetkessäni. Me näemme puhtaaksikirjoituksen - me näemme äänitallenteet - me näemme luetun toistot, se kaikki tapahtuu "yhdellä kertaa". Niinpä tämä sanoma ei ole pelkästään kuulijalle, vaan myös lukijalle. Käytettiinpä tämän nyt annettavan sanoman toistamiseen millaista tekniikkaa tahansa, se kaikki tapahtuu yhdellä kertaa. Tämä tarkoittaa sitä, että tuoleillaan istuvien ja tätä lukevien välillä on rakkauden säie. Ja niin tämä perhe on paljon laajempi kuin tässä huoneessa olevat tietävätkään. Se on paljon laajempi kuin tämä kokemus vuorenhuipulla. Voi, on totta, että tänä päivänä annetaan tietoa, mutta sen lisäksi teille jokaiselle on henkilökohtaisia viestejä - odottamassa sitä, että te pääsette uskon tilaan.

Niitäkin on, jotka sanovat, ettei tämä ole mahdollista - että Henki ei puhu Ihmisten kautta tähän tapaan. Mutta osa teistä tietää sen olevan totta, ja kenties juuri siksi te istutte noilla tuoleilla kuuntelemassa ja lukemassa. Me tunnemme jokaisen teistä nimeltä, ei tämän maailman nimeltä, vaan pikemminkin ikuiselta nimeltä - nimeltä, joka on minun sisareni ja minun veljeni - nimeltä, jonka sinä laulat minulle "valossa" joka kerta, kun näen sinut, kun saavut vihdoin "Kunnian saliin". Aina, kun päätät tulla takaisin tähän maailmaan, me tervehdimme toisiamme ja vaihdamme oikeat nimemme, eikä minun nimeni ole Kryon. Mutta tuo nimi on teidän todellisuuttanne varten, ja se on näitä sanomia varten, ja se on Maata varten toistaiseksi. Olkoon parhaillaan tuolisi ympärille kehittymässä oleva energia todisteena siitä, että tämä kanavointi todellakin tapahtuu, sillä tätä huonetta valmistellaan ja viimeistellään paraikaa… kuuntelua ja lukemista varten.

Ilmaisemalla tahtosi tulla tänne, sinä olet antanut luvan ja myös kutsun joillekin liittyä seuraasi - joillekin, joita et ehkä osannut odottaa. Jotkut heistä sinä tunnet. Joitain et ole tuntevinasi. Sinun seuraasi liittyy myös osia sinusta itsestäsi, jotka ovat verhon toisella puolella. Et tainnut odottaa tätä? Se, mitä jotkut teistä pitävät sielunkumppaneina, ovat todellisuudessa osia sinusta itsestäsi, jota sinä olet odottanut. Minäpä kerron sinulle, että Kolmas Kieli tekee tämän mahdolliseksi. Te ette ole koskaan moniulotteisempia kuin tällä hetkellä, rakkaat ystävät, kun teidän osanne siirtyvät verhon läpi. Kun te istutte näillä tuoleilla, te olette antaneet luvan niin paljoon. Ennen kuin tämä ilta on ohi ja ennen kuin kuuntelijoiden ja lukijoiden ylistys tässä huoneessa on ohi, teille tarjoutuu mahdollisuus parantumiseen - mahdollisuus päätöksiin, jotka ovat odottaneet, että ne tehdään tässä uudessa energiassa. Teidän tuolejanne ympäröivät olennot ovat valmiina pesemään teidän jalkanne, ja painautumaan teitä vasten kiistämättömillä tavoilla, mikä saa teidät ehdottomasti tietämään teidän fyysisessä 4D-tilassanne, että joku on kurottautunut verhon läpi koskettamaan teitä tietyllä, sopivalla tavalla, ja paljastamaan teille, että tämä kokemus on todellinen!

Me puhumme nyt yhdelle korvaparille ja yhdelle lukijan sivulle luodulle silmäparille. Tämä on henkilökohtaista, ja tämä on tarkoitettu sinulle. Vaikka me ehkä annammekin maailmanlaajuista tietoa - ja niin me myös teemme - me kerromme sinulle, että silloinkin, kun tätä tietoa välitetään teille, mukana on myös henkilökohtaisia viestejä. Jalkoja pestään koko tilaisuuden ajan, ja saat myös halauksia.

Mistä me alkaisimme? Me olemme säästäneet tämän sanoman visusti niitä varten, jotka ilmaisisivat tahtonsa olla täällä. Nämä meidän edessämme istuvat ja näitä sanoja lukevat ovat merkittäviä enkeleitä. Jos edes yrittäisitte alkaa nähdä, keitä te olette, teidän täytyisi nähdä se, keitä te olitte. Minäpä kysyn teiltä tätä: Sen puitteissa, mitä te ymmärrätte nykyhetkestä, kuinka moni teistä on oivaltanut, keitä te olitte menneisyydessä - shamaani - munkki - pappi - poppamies? Sinun täytyy sanoa itsellesi, että sinä olet edelleen sitä! Sinä olet edelleen kaikkea sitä, mitä sinä olit. Se ei koskaan jätä sinua, sillä se tapahtuu yhä nykyhetkessä. Kaikkien noiden Jumalaisten tekojen energia on yhä sinussa; nuo tunteet ovat yhä täällä.

Minun täytyy palata taaksepäin hyvin, hyvin kauas muistuttaakseni teitä siitä, miten tämä toimi - teidän Maanne historia. Minä saavuin tänne, kun Maa oli yhä sulaa, ja minä olen ollut täällä aina siitä lähtien. Minulle se oli eilinen, koska kaikki tapahtuu yhdellä kertaa minun ajassani. Ei odottelua, ei kärsimättömyyttä, vain nykyhetki. Minä näen edessäni nykyhetkessä sen juhlan, joka järjestetään sen johdosta, mitä Ihmiskunta on saanut aikaan, kun minun veljeni ja sisareni ovat muuttaneet todellisuutta - jopa Maan ulottuvuutta - kun he kävelivät tällä planeetalla kaksinaisuudessa. Monet teistä olivat minun kanssani silloin, kun Maa oli sulaa, luomassa koetta koko Maailmankaikkeutta varten, paikassa, jonne Ihmiset tulisivat vapaaehtoisesti melkeinpä teidän lineaarisen ajan historianne viimeisellä hetkellä. Aivan kuin ateriaa olisi valmistettu kokonaisen vuoden ajan, mutta Ihmiset lisättiin siihen viimeisen neljän sekunnin aikana… katalyytti Maailmankaikkeuden muutokselle… Jumalan suola, joka maustaa loistokasta koetta.

Magneettiverkko ja sinä

Maan verkkojärjestelmällä on aivan erityinen tarkoitus. Se on hienosäädetty, ja se on olemassa vain ja ainoastaan Ihmisasetelmaa varten. Vaikka te saatatte ajatella, että se on planeetan fysiikan geologinen ominaisuus, se on paljon enemmän. Se on DNA-jakelukoneisto! Se on tämän verkkojärjestelmän tarkoitus. Se puhuu Ihmiskunnalle kullekin Ihmiselle erikseen, ja se on osa sitä, keitä te olette henkilökohtaisesti. Se auttaa niin erottamaan kuin yhdistämäänkin teidät. Se antaa teille asetelmia, haasteita, ratkaisuja, ja rakkautta. Jotkut teistä jopa samaistuvat siihen ajatellessaan Jumalaa! Jotkut sanoisivat, "Kryon, minä en pidä siitä ajatuksesta, että fysiikka tunkeutuu henkisyyden piiriin. Minä en pidä siitä, että Maan verkko on osa henkistä puolta." Minä sanon teille… niin se vain on! Sillä te olette luojina luoneet kaiken sen, mitä teillä on edessänne, mukaan luettuina koe, kaksinaisuus, sopimukset, ja koneisto, joka jakaa niitä teidän solurakenteellenne. Te ette voi erottaa Henkeä teidän todellisuudestanne. Te saatatte haluta uskoa, että se on jotenkin kaiken fyysisen yläpuolella, mutta totuus on se, että se on kaiken fyysisen ytimessä. Te ette voi sulkea Jumalaa pois yhtään mistään!

Me aiomme nyt paljastaa joitain ominaisuuksia siitä, mitä te kutsutte omaksi DNA:ksenne. Planeetan magneettiverkko on monimutkainen, mutta se on säilynyt pääasiassa jakelujärjestelmänä Ihmiskunnalle monien, monien vuosien ajan. Sen toiminnan suhteen on tapahtunut hyvin vähän muutoksia, sillä Ihmiskunta ei koskaan "kohottanut katsettaan" pohtiakseen sitä, että verkko saattaisi olla muutettavissa oleva asia. Ihmiskunta ei koskaan ilmaissut tahtoaan ottaa käyttöön sitä voimaa, joka oli olemassa solutasolla, tai pohtia sitä, mitä asioita heidän elämissään voisi muuttaa. Jopa vanhan ajan profeetat antoivat teille tietoa siitä, että te pystytte muuttamaan kaiken, silti te ette tehneet niin. Vasta laatimanne suunnitelman 11. hetkellä te päätitte muuttaa todellisuuttanne, ja sen te myös teitte. Jotta se olisi ollut mahdollista, verkonmuutosseurue saapui tänne 1989, mikä on minulle nykyhetkessä. Teidän aikakehyksessänne magneettiverkon muutos alkoi, ja nyt te tiedätte miksi. Teidän tahtonne luoda Maalle uusi todellisuus edellytti sitä, että magneettikentän "koneistoa" muutettiin, jotta te voisitte ylittää itsenne. Antakaa kun jatkan.

Jotta Uusi Jerusalem voitaisiin toteuttaa - jotta ratkaisut saataisiin alkuun - jotta te voisitte muuttaa täällä olonne olennaisinta syytä - jotta pidempi elämä olisi mahdollinen - jotta tieteen paljastukset olisivat mahdollisia - jotta Henki voisi puhua Ihmisille aivan jokapäiväiseen tapaan, kaikkea sitä viestintää, joka magneettikentän aseman kautta puhuu teidän DNA:llenne, oli pakko muuttaa. Ja niin verkkojärjestelmä alkoi liikkua! Te liikutitte sitä! Ne teistä, jotka kutsuvat itseään Valotyöläisiksi, tunsivat sen, ja ne, jotka olivat henkisiä, tunsivat sen. Se alkoi vähitellen muuttua ja sitten sen vauhti kiihtyi. Varsinaisessa verkon muutoksessa oli kyse paljon muustakin kuin magneettikentästä, jonka voitte kompassilla mitata. Ley-linjojen, niiden muodon, niiden yhdenmukaisuuden, sekä muiden ley-linjojen kanssa syntyvän synkronismin henkiset piirteet muuttuivat, mikä loi uuden asetelman, ja uudet mahdollisuudet Maalle. Elämän päättymisen sijaan te ratsastitte tämän muutoksen aallon harjalla, ja tässä sinä nyt olet vuoden päässä sen valmistumisesta, valotyöläinen! Me tiedämme, että jotkut teistä ovat tunteneet verkon liikkeen. Me tiedämme teidän ahdistuksestanne, mutta asiat alkavat loksahtaa paikoilleen, kun liike rauhoittuu ja tämän magneettienergian uusi asema alkaa valmistua, ja silloin se alkaa vaikuttaa planeettaan eri tavalla ja lopulta siitä tulee vakaa.

Minäpä kerron teille tästä verkosta. 4D-tilassa [Ihmisulottuvuudessa] te olette sanoneet, että teillä on kaksi DNA-säiettä [lenkkiä tai toroidia]. Tämä pitää paikkansa. Ne, jotka kertovat teille, että teillä on niitä 12, antavat teille 4D-kuvauksen moniulotteisesta palapelistä. Todellisuudessa on olemassa vain kaksi biologista säiettä. Kaikki muut, ne kymmenen, joita ei ole mainittu eikä kuvattu ja joita ei voi nähdä 4D-tilassa, ovat kerroksia noissa kahdessa näkemässänne. Ne eivät ole lisäsäikeitä tai -lenkkejä tai -toroideja. Ne kerrostuvat biologisten säikeiden päälle, ja monilla niistä on biologinen yhteys niihin säikeisiin, jotka te voitte nähdä. Niinpä todellisuudessa on kaksi säiettä, joiden päällä on kymmenen moniulotteista puolta. Näin te päädytte lukuun 12. Näettekö? Kymmentä ette voi nähdä, ja kaksi te voitte.

Minäpä kerron teille teidän DNA:stanne. Se on magneettinen, ja niinpä se reagoi verkkoon! Kun otetaan huomioon magneettikentät, painovoima, aika, ja aineen sijainti: Tässä on yksi arvoitus, jota ei ole koskaan selvitetty. Sitä ei koskaan voitu selvittää teidän vanhassa 4D-maailmassanne. Nyt, yhtäkkiä tässä uudessa energiassa, teidän tieteenne alkaa ymmärtää, että on olemassa ainakin 11 ulottuvuutta jokaisen aineatomin ytimessä. (Me olemme kertoneet teille, että niitä on 12.) Ja yhtäkkiä te alatte ymmärtää, että myös aika on muuttuja. Myöhemmin te tulette myös hyväksymään sen, että aineen siirtymällä paikasta toiseen on oma osansa tässä yhtälössä. On olemassa eräs erityinen kaava, jonka osina ovat painovoima, magneettikenttä, aika ja aineen sijainti. Ne kaikki yhdistyvät suureksi tanssiksi, joka tulee olemaan fysiikan "pääsuoni", kun se löydetään ja ymmärretään. Kun se on valmis, tämä tieto tullaan antamaan teille, mutta tällä erää minä kerron teille siitä "kuviosta", miten tämä toimii teidän DNA:nne kannalta.

DNA - astrologinen energia

Kun aurinkokunta pyörii ympäri, se luo erilaisia painovoimaominaisuuksia ja todellisia kuvioita osiensa välille. Jokainen planeetta Auringon ympärillä pyörii omaa rataansa itsenäisesti, ja jokaisena itsenäisenä ajanhetkenä nämä painovoimaolosuhteet luovat erilaisen magnetismi- ja painovoima-asetelman teidän Aurinkonne vaikutuspiirissä. Teidän valitsemassanne aikakehyksessä - joka muuten on muuttunut paljon viimeisten kahden vuoden aikana - on jokin kuvio, joka välitetään Aurinkoon, joka on kiertoratojen keskipisteessä, ja siten painovoimalähteen ytimessä. Se magneetti/painovoimakuvio, joka kehittyy planeettojen (mukaan luettuna Maa, sekä kaikkien planeettojen, myös Maan, kuut) liikkeiden seurauksena, välitetään Maahan teidän aurinkotuuleksi kutsumanne energian välityksellä, joka kulkee aina Auringosta Maahan. Aurinkotuuli toimittaa sen verkkoon, sillä molemmat ovat magneettisia, ja tieto siirretään tuulen ja toisaalta verkon kenttien vaikutuspiirin sisällä. Verkkokuvio muuttuu sen vuoksi päivittäin! On mielenkiintoista huomata, että Maan magneettiverkko on itse asiassa Maan fysiikan tuote, mutta teidän kannaltanne sen tarkoituksena on toimia viestintäkoneistona Ihmis-DNA:lle. Tässä on toinen esimerkki siitä, kuinka fyysinen Maa on elävä ja se toimii yhteistyössä Ihmiskunnan kanssa.

Eräs piirteistä, joka leimataan teidän DNA:hanne syntymässä, on kaikkein vanhin tiede maailmassa, ja te olette kutsuneet sitä astrologiaksi. Me olemme juuri antaneet teille tiedettä, joka selittää astrologiaa. Kun se "pääsuoneksi" nimittämämme fysiikan kaava tunnetaan magnetismin, painovoiman, ajan ja aineen sijainnin osalta, se tulee selittämään astrologian. Sillä välin sinä tulet tälle planeetalle, ja sinun DNA:ssasi - yhdessä niistä moniulotteisista kerroksista - on leimattuna tämä astrologinen tieto, aurinkokunnan magneettikenttien ja painovoiman kuvio sinun synnyinhetkenäsi. Tuon kuvion nimi, jonka te olette sille antaneet astrologisin termein, muodostaa asetelman, persoonallisuustyypin, reagointityypin Ihmisen syitä ja seurauksia kohtaan. Se on magneettinen/biologinen asetelma, kuten tiedät, ja se säilyy koko elämäsi ajan, ja saa sinut reagoimaan aurinkokuntaan, joka sen loi, samoin kuin erityisesti muihin täällä oleviin ihmisiin, ennakoitavissa olevilla tavoilla.

DNA - elämänoppi

Samaan aikaan toiseen DNA:si moniulotteiseen kerrokseen tulee "elämänoppi", eivät sopimukset eikä karma, vaan elämän oppitunnit. Mikä on sinun akilleenkantapääsi? Mihin sinä reagoit kaikkein voimakkaimmin? Mikä on sinun tehtäväsi? Jotkut teistä ovat tulleet tänne niin, että te reagoitte voimakkaasti virkavaltaan. Joillain teistä on henkinen kerrostuma. Elämänoppi ei ole karmaa. Se on iso kysymys, joka usein kehittyy siitä, mitä teidän energiallenne on tapahtunut aiemmin. Jotkut teistä ovat tulleet tänne mukanaan elämänoppi, jossa on kyse varallisuuskysymyksistä, joista on keskusteltu tänäänkin [luento-osuudessa].

Joillain teistä on mukanaan elämänoppi, jossa on kyse rakkaudesta. Mitä te olette luoneet itsellenne rakkauden saralla: rakkautta toisianne kohtaan, rakkautta lapsianne kohtaan, rakkautta vanhempianne kohtaan? Mitä te olette luoneet itsellenne? Mikä on tuo elämänoppi? Keitä te olette (todella)? Kaikki nämä on leimattu teidän DNA:hanne - teidän valintanne, teidän kuvionne, teidän lupanne. Sopimus on vain alkuasetelma. Teillä täytyy olla jonkinlaiset puitteet todellisuudelle, jonka sisällä elää - puitteet, joita te voitte muuttaa - alkutilanne. Tässä on eräs asia, josta me emme ole koskaan puhuneet: Kun te muutatte omaa todellisuuttanne, te kaikki muutatte omaa sopimustanne. Kaikkein merkittävin osa kanssaluomista, se puuttuva osa, jota te ette ole koskaan todella ymmärtäneet, on se, että te teette sen itsenne kanssa! Kyse ei ole mistään menettelytavasta. Se ei vaadi teiltä muuta kuin sen, että te otatte omaksenne teillä olevan todellisuuden "tarkoituksen" - ja sitten vaaditte sitä siirtymään. Sitä on siis mahdollista muuttaa!

Ne teistä, jotka sanoivat, "Minä allekirjoitin sopimuksen ja minun täytyy tehdä niin tai näin", ymmärsivät väärin sen, mitä niin tai näin merkitsee. Kuinka monta allekirjoitusta sopimuksessa on? Kaksi! Kenen kanssa se on tehty? Se on tehty sinun kanssasi! Kun siis ilmaiset tahtosi muuttaa sopimusta, molemmat allekirjoitukset muuttuvat samanaikaisesti. Me olemme antaneet teille tämän vertauksen, jotta te saattaisitte ymmärtää sen vallan, joka teillä on valita se polku, jonka te luulette suunnitelleenne, ja siirtyä siltä pois, suunnitellen samalla uutta polkua. Aloitussopimus annetaan teille kuitenkin tämän planeetan magneettiverkon välityksellä. Karma on toinen vastaava.

DNA - karma

Me määrittelemme karman ehkä eri tavalla kuin te. Me kutsumme sitä "keskeneräiseksi energiaksi". Se voidaan käsitellä loppuun milloin tahansa haluattekin, monin eri tavoin. Kun me ensi kertaa saavuimme tänne kollektiivisena verkkoa siirtävänä olentoryhmänä, me puhuimme teille teidän kyvystänne kumota tämä karmaominaisuus - käsitellä loppuun tämä keskeneräinen energia. Tämä keskeneräinen energia sieltä, mitä te kutsutte menneisyydeksenne, jota me kutsumme teidän nykyhetkeksenne, kerrostuu monien teidän ylle myös tänä iltana juuri täällä, missä te kuuntelette tai luette. Te ette ole koskaan ymmärtäneet sitä. Jotkut teistä ovat nähneet sen ahdinkona. Jotkut ovat vain hyväksyneet sen, että se kulkisi aina mukana, ymmärtämättä hetkeäkään sitä, että te voisitte kumota sen pelkästään ottamalla tuon tosiasian omaksenne. Mutta karma oli vanhassa energiassa, ennen kuin merkki toimitettiin teille tähän tapaan. Minäpä kerron teille erään salaisuuden, jotta osa tästä alkaisi nyt kuulostaa järkevältä. Tiedättekö mikä ero on vanhalla Ihmisellä vanhassa energiassa ja uudella Ihmisellä uudessa energiassa? Se on DNA:ssa! Minäpä annan teille tämän uuden tiedonjyväsen: Puhdasrotuiset Indigolapset syntyvät ilman karmaa! Katsokaapa Indigoja ja sitä, mitä he yrittävät tehdä. Katsokaa, miten he toimivat ja reagoivat. Tämä tieto voi selittää suurelta osin sitä, mitä te näette näissä lapsissa… eikä kyse ole keskeneräisistä asioista. Kyse on aivan uusista asioista.

Eräs Indigojen piirre on se, että he syntyvät mukanaan yleiskuva, jota teillä ei ollut, ja jota te ette ole vieläkään nimenneet. Se on jotain sellaista heidän DNA-kerroksissaan, jota teillä ei koskaan ollut. Kutsukaa sitä halutessanne vaikka elämänopiksi. Minä kutsun sitä nyt Maanopiksi. Indigot ovat täällä tietystä syystä - kollektiivisesti, ja he tietävät, mikä se on. Tarkoituksena on alkaa luomaan Uutta Jerusalemia [vertauskuva, jota Kryon käyttää Maan rauhasta].

Vanhassa energiassa ei koskaan ollut DNA:han talletettuna sellaista piirrettä, joka olisi ollut erityisesti Maahan liittyvä, ja nyt sellainen on. Teidän alkuperäiskansojenne täytyi opetella se, ja teidän nyky-yhteiskuntanne heitti sen pois, mutta uusilla lapsilla on se mukanaan koskemattomana: Teidän karmallisissa läksyissänne, sopimuksissanne, ja karmassanne oli kaikissa kyse teistä ja teidän henkilökohtaisesta kasvustanne. Nyt, yhtäkkiä, Indigoilla on täysi tietämys siitä, mitä he voivat tehdä Maan hyväksi, ja tämä tulee olemaan intohimona monille heistä.

DNA - lupaukset

Ne teistä, jotka ymmärtävät lupauksia, tietävät sen, että nämä Jumalalle tehdyt lupaukset niin kutsutusta menneisyydestänne asetetaan teille syntymässä jatkona sille, minkä te aloititte, ja joka liittyy teidän itsenne ja Jumalan väliseen energiaan. Mikään ei ole niin voimakas kuin lupauksen, Jumalalle annetun lupauksen, energia; "Rakas Jumala, minä lupaan pysyä köyhänä, jotta voin keskittyä sinuun." Tässä te nyt olette, täyttämässä sitä!

"Jumala, minä lupaan, etten luo koskaan Ihmissuhteita, vaan keskityn sinuun. Minä lupaan pysyä selibaatissa."

Sitten, tietenkin, kun ette pysy uskollisina näille lupauksille, te tunnette syyllisyyttä. Me olemme puhuneet tästä monia kertoa ja olemme sanoneet, että se on joillain teistä edelleen aktiivinen - ei mikään ohimenevä asia.

Tämä lupauksen energia välitetään teidän DNA:hanne aktiivisesti. Se ei ole mitään sellaista, joka odottaa kirjan sivulla löytämistä. Se on todellinen ja aktiivinen ja muistuttaa olemassaolostaan joka päivä. Se muistuttaa sinua antamastasi lupauksesta. Me olemme sanoneet tämän aiemminkin: Sinä voit neutraloida sen ja muuttaa sitä, rakas Ihmisolento! Sinä voit siirtyä vanhasta energiasta uuteen. Se ei ole vaikeaa ja se vaatii ainoastaan "tahtoa". Muista, tahto ei ole pyytämistä; se on oman Jumaluutesi vaatimista. Tahto on jotain, mitä sinulla on aina ollut ja tulee aina olemaan. Tahto on kurottautumista omalle henkilökohtaiselle hyllylle, joka on aina ollut olemassa ja niiden asioiden ottamista sieltä, joita tarvitset ja jotka olet ennen tänne tuloasi suunnitellut.

Implantti - itse tehty DNA-muutos

Me annoimme teille erään käsitteen, kun verkkoseurue saapui vuonna 1989. Me sanoimme sanan implantti, ja se sai aikaan melkoista hämmennystä, eikö vain? Niin oli tarkoituskin, koska se on erittäin voimakas henkinen työväline… sitä ei pidä ottaa kevyesti. Vaikka te ette kuulekaan meidän puhuvan siitä enää kovin paljon, implantti oli jotain, mikä oli käytettävissänne, ja on sitä edelleen. Kyse on Ihmisen itseensä istuttamasta luvasta muuttua henkisesti - saada paljastus ja oivallus. Se ei koskaan ollut mitään Jumalalta, tai keltään toiselta olennolta. Se tapahtui sinun oman energiasi kautta, mikä mahdollisti jonkin uuden asian asumisen sinun sisälläsi, joka kytki sinut paremmin omaan korkeampaan minääsi… työväline, joka oli aina ollut sinun työkalulaatikossasi. Sinä työskentelit yhdessä itsesi kanssa.

Nyt tätä implanttia ei nähdä kuitenkaan tässä uudessa energiassa niinkään prosessina, vaan pikemminkin luonnollisena "intuitiona". Teillä kaikilla on nyt se intuitio, että te voitte olla jotain sellaista, mitä te ette olleet menneisyydessä. Me yritämme sanoa tässä tätä: Kun tämä oli uutta tietoa vielä vuonna 1989… vallankumouksellista ja täynnä ristiriitoja sen merkityksen osalta, nyt te ette ole pelkästään tietoisia tästä itsenne muuttamisen käsitteestä, vaan suorastaan aktiivisesti haette tietoa siitä, miten se tehdään! Hyvänen aika, ovatpa asiat muuttuneet!

Me sanoimme juuri, "istutettiin lupa muuttua". Minkä pitäisi muuttua? Teidän DNA:nne! Ehkä tämä arvoitus alkaa vähitellen selkiintyä? Te kykenette muuttamaan kaikkien noiden piirteiden magneettisia leimoja, joista me olemme keskustelleet, miten ikinä haluattekin. Se on luvan istuttaminen sille, että te muutatte itseänne henkisellä DNA-tasolla… jotain, mistä me olemme puhuneet jo lähes 12 vuoden ajan.

Tulevaisuuden aikajana - numerologian mahdollisuudet

Minä aion nyt paljastaa erään aikajanan. Nämä eivät ole ennustuksia. Sen sijaan ne ovat energiamahdollisuuksia, joista teidän pitäisi tietää. Minä paljastan, mitä on tapahtumassa ja mahdollisuudet sille, mitä voi tapahtua. Kaikki se on nykyhetkessä. Verkko on lähestulkoon valmis. Kryonin verkkoseurueen läsnäolon peruste on melkein valmis.

Vuosi 2000 oli juhlinnan vuosi. Vaikka jotkut teistä tunsivat sen ja joitain asioita tapahtui vuonna 2000, siinä oli pääasiassa kyse juhlasta. Vuoteen 2000 liittyi paljon sitä, mitä me kutsumme "paikanvaraamiseksi ja ajan leimaukseksi". Vuosi 2001 on kuitenkin erilainen. 2000 oli "kakkosen" vuosi. 2001 on "kolmosen" vuosi, ja niinpä vuosi 2001 on katalyyttinen vuosi… siinä on kyse mahdollisen energian luomisesta.

Katalyytti on määritelmän mukaan ainesosa tai energia, joka ei yksistään tee mitään. Mutta kun se yhdistetään toiseen sopivaan ainesosaan, se luo jotain erilaista näistä kahdesta yhdessä. Jos se on tarkoituksenmukaista, yksi antaa kimmokkeen tuolle toiselle, mikä saa nämä kaksi luomaan jonkin kolmannen energian… siirtymään kahdesta kolmeen. Kolmosen vuosi on katalyyttivuosi, Ihmisolento alkaa ymmärtää tätä uutta luomisenergiaa. Katalyytti on merkkipaalun ohituksen energiaa. [Merkkipaalu on uusi vuosituhat.]

Vuosi 2001 oli todellisuudessa tuo merkkipaalu, sillä teillä ei ollut vuotta nolla. Niinpä kun me puhumme merkkipaalun ohituksesta vuonna 2000, me näimme teidän juhlivan vuoden ajan, ja sitten alkoi työnteko. Tässä vuodessa, jonka te nyt koette [2001], on siis kyse uuden energian luomisesta. Siinä on kyse teidän intohimoistanne, ratkaisujen löytämisestä mahdottomilta tuntuviin kysymyksiin, vuosikausia ajattelemienne asioiden täyttymisestä.

Kuunnelkaa: Se energia, joka luodaan vuonna 2001, ei automaattisesti katoa, kun päästään vuosiin 2002 ja 2003. Ajatelkaa niitä nykyhetken kerroksina. Niinpä tämä katalyyttinen energia saattaa olla istutettu siemen, jonka oivallatte myöhemmin. Ajatelkaa sitä DNA:n parannuksena, joka sallii näkemysten muuttua. Kuinka moni teistä on saanut katalyytin tänä vuonna? Kuinka moni teistä istuu ratkaisun energiassa? Kuinka moni teistä istuu nyt epävarmuuden energiassa? Voi, me tiedämme, ketkä ovat täällä, lukemassa tätä! Me voimme nähdä teidän mahdollisuutenne niillä hyllyillä, joille te asetitte ne ennen tänne tuloanne. Mitä te todella haluatte? Melkein kaikki se, mitä te voitte visualisoida mahdolliseksi omassa todellisuudessanne, on itse asiassa jo olemassa, odottamassa, että vaaditte sen omaksenne. Teidän näkynne eivät ole jossain avaruudessa, ne ovat nykyhetkessä… ilmentyneinä ja odottamassa, että te löydätte tämän, kun muututte moniulotteisiksi.

Valotyöläinen, henkinen ihminen, se, joka etsii Lähdettä, ei pyydä joutavanpäiväisiä asioita, sillä suuri viisaus piilee siinä Ihmisessä, joka ymmärtää, kuinka tämä toimii. Siunattu on se Ihminen, joka todella ymmärtää, että tahto astua ylösnousemukseen on oikean hyllyn etsimistä! Jotkut teistä ilmensivät jotain tarkoituksenmukaiselta hyllyltä, ja täällä te nyt elätte uudessa todellisuudessa. Jotkut teistä etsivät yhä sitä, ja me sanomme teille, että te ette ole koskaan yksin. Me olemme aina teidän kanssanne, auttamassa teitä tämän prosessin läpi, jossa löydätte tavan siirtyä toisenlaiseen todellisuuteen… sellaiseen, joka sallii teidän ilmentää ansaitsemaanne Jumaluutta.

Seuraavana on vuosi 2002. Katsokaa numerologiaa: Se on "nelosvuosi", Maan vuosi. Se on fyysinen ja maadoittava. Mitä seuraava vuosi tuo tullessaan? Vuosi 2002 on se, jolloin verkot valmistuvat, tällä hetkellä ne ovat melkein valmiina ja niitä hienosäädetään. Me toimme teille tämän tiedon jo vuonna 1989. Jossain vaiheessa vuonna 2002 me juhlimme verkkoseurueen poislähtöä. Nämä veljet ja sisaret ovat työskennelleet 12 vuotta asettaakseen verkkoon magneettiset ominaisuudet uuden Ihmisen mahdollisuuksia varten Maassa. Tämä ryhmä lähtee pois joulukuussa 2002! Jotkut teistä ovat tunteneet nämä siirrot syvällisesti, kun verkkoa on säädetty, ja me kerromme teille, että vuoden 2002 lopussa, jopa tuon vuoden puolivälissä, jotkut teistä tulevat tuntemaan, kuinka se alkaa tasaantua. Te tulette vihdoinkin käsittämään, mitä me olemme yrittäneet tehdä vuosikymmenen ajan!

Nyt te tiedätte tämän aikakehyksen ja sen, miksi se on ollut niin vaikeaa. Ajatukset ovat tuntuneet ryntäilevän ympäriinsä, mutta ikinä ne eivät ole päätyneet mihinkään. Nyt te ehkä tiedätte, miksi te ette saaneet ilmennettyä tai kanssaluotua niitä asioita, jotka intuitiivisesti tunsitte voivanne ilmentää. Ne asiat, joita etsitte ja panitte paperille - teidän uudet henkiset intohimonne - alkavat nyt rauhoittua ja sallivat teidän luoda ne.

Jotkut teistä tunsivat olevansa jumissa viimeisten vuosien ajan ja ovat kysyneet Hengeltä apua ja selitystä. Teidän vetoomuksenne ja äänenne kuultiin: "Miksi me emme saa näitä asioita liikkeelle tässä uudessa energiassa?" Minäpä kerron teille miksi: Nykyhetken energiassa ei ole kärsimättömyyttä. Rakas Ihminen, nauti lomastasi. [Naurua] Sillä pian sinä olet työn touhussa. Vuonna 2003 uusi energia alkaa - Kryonin todellinen työ alkaa! Vuonna 2003, kun energia on vakaa, vakaan verkon myötä, monet asiat alkavat näyttää teistä mielekkäiltä. Vaikka se on numerologisesti muutoksen vuosi, muutos on asioiden jumiutumiseen turhautuneisuudesta todellisuuteen, jossa asiat etenevät hyvin nopeasti. Nämä mahdollisuudet ilmentyvät eri tavalla teille jokaiselle, mutta tämän energian yleisilme pitäisi olla tunnettu.

Ja nyt, mennäänpä sitten eteenpäin vuoteen 2008, jolloin edessä on mahtava mahdollisuus! Ratkaisuja on tuolloin tarjolla monilla tasoilla, monissa paikoissa, mutta erityisesti tässä Maailmankaikkeuden keskustassa. Teidän aikanne täytyy mennä eteenpäin, jotta tämä tapahtuisi - jotta se loisi sen mahdollisuuden, jonka me näemme. Nykyiset johtajat eivät ole oikeita johtajia rauhan ilmentämisen mahdollisuudelle. Heidät saatetaan vaihtaa vielä lukuisia kertoja. Niillä, jotka lopulta ottavat heidän paikkansa, kun te marssitte tämän vuosikymmenen läpi, niillä, joilla on käsissään "Maan intohimo", on Indigojen energiaa! He tulevat ajattelemaan eri tavalla, ja heidän Maan oppituntinaan on Uuden Jerusalemin luominen! Tämä on vain mahdollisuus, ja kuten olemme aiemmin sanoneet, teidän vallassanne on joko nopeuttaa tai hidastaa tätä. Mutta nykyhetkessä me näemme sen vuonna 2008.

Mikä ero on vanhalla ja uudella energialla? Se on Ihmisten kyky katsoa itseään ja kuoria Ihmisyyden kerroksia kuin sipulista - vähentäen kaksinaisuuden vaikutusta, kurottaen verhon läpi sanomaan: "Minä olen henkinen/magneettinen/biologinen olento; niinpä minä voin ohjelmoida uudelleen oman DNA:ni ja käyttää ympärilläni olevia apuvälineitä - tiedettä - uutta biologiaa - uutta kemiaa - uutta henkistä tietoa - oppikirjoja, joita parhaillaan ollaan kirjoittamassa energiaan, muuttaakseni itseäni omalla voimakkaalla tahdollani." Kaikki työvälineet, joita teille ollaan tänään toimittamassa, ovat tarkoituksenmukaisia. Se, mitä te niillä teette, tulee muuttamaan tulevaisuutta.

Me kerroimme teille, että teidän astrologinen asetelmanne oli DNA:n magneettinen kerros. Jotkut ovat sanoneet, "Kryon, minä en halua muuttaa omaa astrologista merkkiäni. Minä pidän siitä, kuka minä olen." Annahan kun kysyn sinulta tätä: Mitä pitäisit siitä, jos perääntyvä planeetta ei vaikuttaisi sinuun? [Naurua] Tämä lahja on tarjolla sinulle. Tästä me olemme puhuneet täällä. Se ei tarkoita sitä, että muuttuisit joksikin muuksi; kyse on siitä, että puhdistat ne piirteet, jotka estävät kulkuasi.

Jotkut teistä ovat jo kokeneet muutoksen elämänopissa, ja te olette myös muuttaneet omia sopimuksianne. Kuinka te tiedätte tämän? Minäpä kysyn sinulta: Mikä sinun intohimosi oli kymmenen vuotta sitten, ja mikä se on nyt? Minä en puhu nyt aikuisen kypsyydestä, vaan pikemminkin henkisestä viisaudestasi. Mitä sinulle on tapahtunut näiden vuosien aikana, mikä sai aikaan sen, että asiat, joita kohtaan tunsit menneisyydessä intohimoa, pannaan nyt vertauskuvallisesti hyllylle? Tässä sinä nyt olet tekemässä jotain ihan muuta. Miksi? Kyse on Ihmisolennosta, jolla on käsitys siitä, kuka hän on - Ihminen, joka ymmärsi magneettisen tahdon istuttamisen muuttaakseen omaa sopimustaan - ollakseen sitä, mitä ikinä haluaakin - alkaakseen etsiä todellisuuden hyllyä - sitä moniulotteista paikkaa nykyhetkessä, jossa kaikki mahdollisuudet ovat olemassa yhtä aikaa.

Se on magneettinen. Siinä on kyse DNA:n uudelleenohjelmoimisesta, ja kyllä, se on myös hämmentävää. Jotkut ovat sanoneet, "Kryon, minä haluan muuttaa sopimustani ja kanssaluoda asioita, mutta en ymmärrä täysin nykyhetkeä." Sinä pystyt siihen! Jopa ilman ymmärrystä sinun tahtosi on kaikki kaikessa. Sinä voit alkaa ohjelmoida DNA:tasi uudelleen. Sinä kysyt, "Miten minä teen sen?" Kaikki aika on nykyhetkessä. Ei ollut menneisyyttä - ei tulevaisuutta. Kuuntele tätä: Visualisoi asiat omalla 4D-aikajanallasi täydellisenä, niin, että se luo visualisoinnin valitsemastasi todellisuudesta. Tekemällä niin nykyhetkessä, sinä voit muuttaa menneisyyttäsi. Tämä on moniulotteinen harjoitus, jota monet teistä eivät täysin ymmärrä yhdeltä istumalta. Me kerromme teille tämän. Puhtaalla tahdolla syvällisen visualisoinnin energia on todellista, sillä sinä syötät itseäsi puhtaalla visualisoinnilla aikajanasta, jossa kaikki tapahtuu samaan aikaan. Tällä energialla on kyky kumota vanhat lupaukset, puhdistaa pois sairaudet, kääntää ikääntyminen päinvastaiseksi, ja tuhota vanhat sopimukset.

"Mutta Kryon, sopimus on sitoumus! Eikö minun täydy neuvotella jotain uudelleen tässä vertauskuvassa?" Kyllä! Mutta taaskin me sanomme, niinhän sinä juuri teit! Kuten sanoimme aiemmin, kyse oli sopimuksesta sinun ja sinun välillä! Puhdas tahto on koordinoitua energiaa itsesi useiden osien välillä verhon kummallakin puolella! Tämän ymmärtäminen on kaikkein vaikein osa sinun Ihmiskokemustasi. Voisitko olla osa Jumalaa? Voisiko Ihmisolento todella olla osa Maailmankaikkeuden luomakunnan kokonaisuutta? Vastaus on kyllä, kyllä, kyllä. Tämä on Kryonin koko sanoma. Se on sen kaiken ydin, mistä me olemme puhuneet teille 12 vuoden ajan.

Rakas perhe, me emme kertoisi näitä asioita teille, elleivät ne olisi niin. Se on meidän lupauksemme teille! Kuinka moni teistä haluaisi luoda rakkautta ihmissuhteisiinsa? Minä en puhu pelkästään uusista ihmissuhteista, vaan pikemminkin olemassa olevan rakkauden elvyttämisestä. Tämä on mahdollista. Eikä vain mahdollista… odota sitä!

Kryon katsoo sinua, Ihmisyksilö, kun istut siinä. Kunnioituksella. Suurella kunnioituksella. Me näemme jättiläisen - Jumalan osan - enkelin, ja perheenjäsenen. Me näemme ne mahdollisuudet, mitä sinä voit tehdä Maassa, ja myös sinun energiasi lopullisen paluun ikuiseen Maailmankaikkeuteen… jälleen meidän luoksemme.

[Tauko]

Näiden energioiden läsnä ollessa on vaikeaa lähteä pois tästä paikasta tänä iltana, mutta rakkaudessa on tarkoituksenmukaista, että teemme niin.

Ja niin se on.

  - Kryon

Tulosta sivu

Alkuun