![]() |
![]() |
||||
|
UUSI ALKU Kryon-yleisökanavointi - Tel Aviv, Israel 27. lokakuuta 2000
Lee Carrollin kanavoimana Alla oleva tieto on vapaasti käytettävissäsi. Voit halutessasi kopioida tai tulostaa sen tai välittää sen ystävillesi. Sen Copyright kieltää kuitenkin sen myynnin kaikissa muodoissa muilta kuin Tekijänoikeuksien haltijalta. Lee Carroll 27. lokakuuta 2000, keskellä sitä väkivaltaa ja levottomuutta, jota israelilaiset kutsuvat "Tilanteeksi", pidettiin Tel Avivin keskustassa Kryon-seminaari. Loppuunmyyty tilaisuus houkutti paikalle yli 1000 henkeä, ja monet laittoivat syrjään terrorisminpelon, joka liitetään suuriin henkisiin ja hengellisiin tilaisuuksiin, ja osoittivat rohkeutensa, kun he innokkaina odottivat tätä seuraavaa kanavointia. Lee muistutti näille osallistujille koko päivän kestäneessä tilaisuudessa siitä, mitä Kryon kanavoi maaliskuussa 2000 - että uudessa energiassa asiat saattavat näyttää ottavan takapakkia. Maaliskuussa 2000 Kryon kanavoi seuraavan tiedon, joka julkaistiin tämän vuoden [2000, suom.huom.] syyskuussa kahdeksannessa Kryon-kirjassa, nimeltään Merkkipaalun ohitus. "Rakkaat ystävät, näinä muutamina seuraavina vuosina te tulette näkemään joitakin täyskäännöksiä. Te saatatte katsoa näitä täyskäännöksiä ja sanoa, "Tiedätkö, meidän Maamme näytti voivan aika hyvin, kunnes me päädyimme tähän pisteeseen. Nyt näyttää siltä, että jotkut tapahtumassa olleet hyvät asiat ovat heittäneet kuperkeikan." Kuinka monet lupaavat rauhansopimukset ovat nyt yhtäkkiä täysin pysähdyksissä? Kuinka monet poliittiset ja heimokysymykset ovat nyt vain päätyneet pattitilanteeseen? Oletteko nähneet viime aikoina mitään sopimuksia, jotka vain hajosivat palasiksi? Mitä täällä on tapahtumassa? Eikö tämä ole uutta energiaa? Sen lisäksi joissain kysymyksissä, jotka ovat olleet jumissa hyvin pitkän aikaa, alkaa tavalla tai toisella tapahtua jotain. Asiat, jotka ovat näyttäneet olevan jumissa, tulevat nyt lähtemään liikkeelle, ja jotkut niistä näyttävät menevän taaksepäin kohti kaaosta!" Tämän tulenaran alueen ihmisethän ovat nyt kasvotusten tämän saman asian kanssa. Sen lisäksi Orlandossa, Floridassa annettiin tammikuussa 2000 seuraava kanavoitu viesti (joka myöskin julkaistiin Kryon-kirja 8:ssa). "Katsokaa Israelia!... Seuratkaa tänä vuonna tapahtuvaa näennäistä "nykäystä taaksepäin", kun vanhan energian voimat yrittävät parhaansa mukaan pitää vanhoja kiistoja hengissä. Tämä energia on uutta tällä planeetalla, ja se tulee mahdollisesti tuomaan suuren koettelemuksen niille, jotka yrittävät pysyä vanhassa ajatusmallissa." Näistä ihmisistä säteilevä lämpö kosketti meidän sydämiämme suuresti. Vaikka pääosa yleisöstä oli juutalaisia, olimme tietoisia niistä monista uskonnoista ja kulttuureista, jotka kaikki toivoivat lopultakin löytävänsä ratkaisun yhteen maailman monimutkaisimmista ja pitkäkestoisimmista kulttuuriongelmista. Kun Jan ja minä saimme viikkoa myöhemmin ennen lähtöämme monia halauksia, me tiesimme sen, kuinka paljon ulkopuolisia vierailijoita arvostettiin, niitä, jotka yrittävät ymmärtää vaikeaa tilannetta - edes muutaman tunnin ajan. Kun luet seuraavaa kanavointia, asetu näiden valotyöläisten asemaan, joista monet ovat suurten mestarien sukua - niiden, jotka kävelivät tällä samalla maankamaralla, jolla me puhuimme. Monet ovat pelokkaita ja haluaisivat mielellään tietää, että joka ilta ennen nukkumaanmenoa sinäkin saattaisit lähettää energiaa heidän suuntaansa. Näe mielessäsi rauha. Älä kerro Hengelle, kuinka se tehdään; näe pelkästään se, kuinka Lähi-itä vihdoinkin parantaa itsensä hitaasti, mutta positiivisella tavalla. Näe pelottomia lapsia kaikilla puolilla. Näe rakkauden tekevän sitä työtä, johon diplomaatit eivät kyenneet. Näe ihme! - - - - - - - - - - - - - - - KRYON ISRAELISSA Tervehdys, Rakkaat Ystävät, minä olen Kryon Magneettienergiasta. [Huomaa, että Kryon muutti tavanomaista tervehdystään "Magneettipalvelusta". Tämä johtuu siitä, että tuon termin kääntäminen hepreaksi oli hankalaa.] Ääni, jonka nyt kuulette, on sama, jonka olette kuulleet koko päivän ajan [tarkoittaen Leen luentoa aiemmin]. Mutta ne teistä, jotka ovat tulleet aistimaan Hengen energian, te tiedätte, kenen energia on tullut tapaamaan teitä. Niinpä me sanomme teille näinä keskustelun aloitushetkinä, että tämä on se sisko, se veli, se perheenjäsen, jota kutsutaan Kryoniksi - jolla ei ole yhtään enempää voimaa kuin teillä on. Tämä on se olento, joka tulee teidän eteenne ensimmäistä kertaa tällä alueella, ja joka tervehtii perhettä ennen näkemättömällä tavalla. Me julistamme tämän korkeimman tason jälleennäkemiseksi! Me julistamme tämän hetkeksi, jolloin energiaa voidaan yhdistää tavalla, jolla sitä ei ole koskaan aiemmin tässä mahtavassa maassa yhdistetty. Antakaa seurueen, joka on tullut tänne verhossa olevan repeämän kautta, valua tähän paikkaan ja täyttää se rakkauden tiheydellä. Tuntekaa niin halutessanne nuo olennot istuinten välissä - käytävien välissä - jotkut heistä teidän takananne - jotkut etupuolellanne, kun he ottavat paikkansa teidän edessänne rakkauden virratessa tähän tilaan. Pitäkää yllä omaa energiaanne, niiden Taivaallisten enkeleiden energiaa, jollaisia te olette, ja valmistautukaa tervehtimään niitä, jotka tulevat tähän tilaan teidän tahdostanne. Jotkut heistä, jotka vierailevat teidän luonanne tänä iltana rakkaudesta, saattavat yllättää teidät. Jotkut teistä tunsivat, että te olitte tulossa istumaan tässä energiassa, eikä teillä ollut minkäänlaista aavistusta siitä, keitä te saattaisitte todellisuudessa tavata, sillä kun enkeli sanoo, "minä tahdon", ihmeitä tapahtuu. Tilassa, jossa teitä istuu toistatuhatta henkeä, te voitte ilmentää mitä ikinä haluatte. Yksi ääni, yksi tietoisuus voi muuttaa kaiken olemassa olevan todellisuutta. Tervehtikää tämän tiedon lukijoita, jotka saattavat asua eri maassa. Sillä he liittyvät teidän seuraanne tämän ajattoman tilaisuuden "nykyhetken" energiassa. Kauan sen jälkeen, kun tämän rakennuksen valot on sammutettu, tämän hetken energiaa eletään yhä uudestaan ja uudestaan. Joillain tavoin aina, kun näitä sanoja käydään uudelleen läpi, tämä tilaisuus on uudelleen "elossa". Monet teistä ajattelivat tulevansa tänne tänä iltana tuntemaan Kryonin energian - istumaan ja lekottelemaan Hengen rakkaudessa. Ehkä teillä ei ollut aavistustakaan siitä, miten tämä toimii, sillä teillä on Kryonin sanomat käännettyinä [kaikki Kryon-kirjat on käännetty hepreaksi]. Mutta se eroaa siitä, että saa henkilökohtaisen vieraan. Sillä kun te istutte tässä tilassa ja seurue ympäröi teidät ja alkaa pestä niiden enkeleiden jalkoja, jotka istuvat noilla tuoleilla, silloin tapahtuu jotain erilaista, mitä sivuilla olevat sanat eivät voi välittää. Te olette ilmaisseet tahtonne teitä ympäröivän alueen muutokselle, ja se on nyt muuttumassa. Me haluamme kertoa teille tämän: Teillä ei ole aavistustakaan siitä, kuka tuli tapaamaan ketä! Me tunnemme suurta kunnioitusta niitä kohtaan, jotka istuvat täällä. Me tiedämme teidän jokaisen sukuhistorian. Me puhumme nyt niistä, jotka ovat tältä alueelta, ja niistä, jotka ovat matkustaneet tänne kaukaa. Silti teidän silmissänne ei ole mitään eroa, sillä me tiedämme, keitä te olette. Me tiedämme teidän henkinimenne. Me tiedämme teidän elämistänne. Me olemme tietoisia peloista ja epävarmuudesta. Me olemme ympäröineet teitä niin pitkään rakkauden seurueella, jos te vain olette pyytäneet sitä. Nyt teillä on ehkä mahdollisuus tuntea, miltä ympärillänne pyörivä rakkauden tiheys tuntuu, miltä sen kosketus tuntuu selässä, hartioilla - ja miltä tuntuu olla rajattomasti rakastettu. Sillä juuri näin tapahtuu, kun kokoonnutte yhteen ja yhdistätte tahtonne, jotta Jumalan rakkaus olisi mahdollista tuntea. Te pääsette "tuntemaan" sen. Tähän ei liity mitään järjestöä tai uskontoa. Vaikka teidän järjestöjänne ja seremonioitanne kunnioitetaan Jumalan edessä, koska ne antavat muodon Jumaluuden etsinnälle, niin nimenomaan Ihmisolennon olemus puhuttelee teitä - Jumalan rakkaus, joka on kehojenne jokaisessa huokosessa, missä todellinen Jumaluus piilee. Jonain päivänä, kun kaikki on ohi eikä keho enää kuljeta sinua Maallisella oppitunnilla, sisälläsi oleva enkeli palaa jumalalliseen paikkaan, jota kutsutaan Kodiksi. Kun se tapahtuu, tulet huomaamaan, ettei täällä ole mitään järjestöä tai uskontoa, vain perheen rakkaus, toinen toistaan kohtaan. Me olemme nähneet sinut siellä, Kotona, uudestaan ja uudestaan ja uudestaan. Me tunnemme sinun kasvosi, ja se ei ole se, minkä ajattelet sinulla nyt olevan. Me olemme tietoisia sinusta silloin, kun laulat meille oman nimesi valossa - ja sinä pohdit sitä, kuka tuli tapaamaan ketä? Me katsomme nyt ympärillemme ja sanomme, "Me odotimme sinua." Me tiedämme, kuka sinä olet. Sillä hetkellä, kun ilmaisit tahtosi istua tuolla tuolilla, me tiesimme, että sinä tulisit olemaan täällä, ja me odotimme sinua. Tämän paikan energia alkoi kasvaa, ja ne, jotka suunnittelivat tulevansa tapaamaan sinua verhon tältä puolelta, alkoivat muodostaa jonoa. Älkää yllättykö, jos jotkut teistä kokevat tänä iltapäivänä suvun läsnäolon. Kenties ne ihmiset, jotka ovat kuolleet sinun elämäsi aikana, ovat nyt täällä? Kyllä, he ovat täällä! Tähän paikkaan tulvivassa henkiseurueessa on niin paljon perheenjäseniä! Ennen kuin me aloitamme opetukset, meidän täytyy muistuttaa teitä siitä, kuinka moniulotteisia te olette. Kukaan teistä ei tullut tähän maailmaan yksin. Te ette ratkaise ongelmianne yksin, ettekä te lähde pois yksin. Te ette ole koskaan tällä planeetalla, missään vaiheessa, yksin. Me muistutamme teitä tästä, jotta te tietäisitte, että kun me puhumme tänään seuraavalle tasolle siirtymiseen vaadittavista asioista, te ette tuntisi meidän pyytäneen teitä tekemään tiiliä ilman olkia. Sen sijaan te tulette ymmärtämään, että te kuljette käsi kädessä Jumaluuden kanssa. Te tulette ymmärtämään, että teillä on kyky tehdä se, mitä teiltä pyydetään - että ympärillänne on moniulotteista energiaa, joka odottaa pyyntöänne - joka on muuttunut ja lisääntynyt myös näiden viimeisen kuukausien aikana. Voi rakkaat ystävät [hihitystä], jotkut teistä ovat mukamas yksin. Me olemme kertoneet teille tästä aiemminkin. Te astutte komeroon ja suljette oven ja sammutatte valot. Omassa surussanne - kukaties syvimmissä peloissanne, te tunnette olevanne yksin, ettekä koskaan edes hetken vertaa tiedosta sitä, että teidän kanssanne on kokonainen seurue, joka pitää hauskaa! Te ette voi koskaan olla yksin. Se on henkisesti mahdotonta. Voi, te voitte kyllä pettää itseänne ja kuvitella mitä tahdotte, mutta silloinkin, kun te niin kuvittelette, seurue on yhä läsnä. Me kerromme tämän teille voimistaaksemme teidän rauhaanne, ja antaaksenne teille lohdutusta siinä, mitä te parhaillaan joudutte kestämään, tämän vierailummekin aikana. Ihmisen moniulotteisuus Teidän ympärillänne olevilla asioilla on piirteitä, joista te ette ehkä ole tietoisia. Yksi suurimmista on tämä: Minä olen täällä kertomassa teille, että se olento, jolla on sinun nimesi, jota Ihmiseksi kutsutaan, näyttää olevan kokonainen, mutta se ei ole sitä. Osa sinusta ei ole täällä! Sinä olet kuullut ilmaisun Korkeampi Minä. Se on paikkansapitävä. Osa tästä sinun Korkeammasta Minästäsi on suunnitteluistunnossa, kanssaluomassa jokaisen toisen ihmisen Korkeamman Minän kanssa synkronismia - kanssaluodakseen sinun kanssasi uuden todellisuuden. Minä tiedän, että tämä saattaa kuulostaa hämmentävältä, ja me tulemme kanavoimaan tästä aiheesta uudelleen. Ymmärtäkää se, että meidän täytyy puhua moniulotteisista asioista vertauskuvien avulla tässä opetusjaksossa, ja me tulemme esittämään seuraavan tiedon muistuttaen teitä samalla siitä, että suuri osa nyt seuraavasta asiasta on moniulotteista ja siksi usein vertauskuvallista. Kuunnelkaa tarkkaan, sillä nyt tullaan esittämään käsitteitä, joita sinä et välttämättä ymmärrä ensimmäisellä kerralla. Osa sinusta ei ole täällä. Osa sinusta kuuluu siihen, mitä jotkut teistä ovat kutsuneet ympärillänne oleviksi "oppaiksi ja enkeleiksi". Me kutsumme sitä energiaksi. Heidän lukumääräänsä ei voi laskea, sillä he ovat yhtä, silti heitä on lukemattomasti. Hengen olemus on jatkuvasti ympärilläsi, ja tämä olemus on rakastava olemus, valmiina aktivoitumaan myötätunnon avulla. Sinun laajennettu perheesi Tässä on toinen piirre: Me tulemme käsittelemään tätäkin tarkemmin jo seuraavassa kanavoinnissa. Rakkaat ystävät, oletteko koskaan pohtineet sitä, ovatko jo poismenneet Ihmiset katselemassa? Mitä sielulle tapahtuu? Minä olen antanut teille juuri tietoa siitä, että teillä on monia osia, ja että ne eivät ole kaikki läsnä yhdessä paikassa. Sitä on vaikea kuvitella, koska se on moniulotteista, ja sitä on vaikea selittää teidän neljässä ulottuvuudessanne [jossa te paraikaa istutte]. Me kerromme teille, että aivan kuten teillä on monia osia, myös täällä teidän kanssanne eläneillä ja täältä poistuneilla on monia osia - jotkut niistä olivat jopa esi-isiä. Me yritämme tässä sanoa teille sitä, että se osa teitä, rakkaat ystävät, jota te kutsutte oppaiksi tai enkeleiksi, ovat niitä Ihmisolentoja, jotka te olette tunteneet Ihmisperheenä, mutta jotka ovat kuolleet pois. Niinpä me annamme teille tämän tiedon: Kun te luulette tuntevanne heidät lähellänne, ja pohditte, mahtavatko he pystyä näkemään teidät ja sen, mitä te olette käymässä läpi, niin he tosiaan voivat nähdä teidät. Se on intuitiivista tietoa, eikä pelkästään teidän mielikuvitustanne. Se ei ole vertauskuva. He todellakin ovat teidän luonanne, tai ainakin jokin osa heistä on. Jos te kutsutte isienne nimiä, teitä saattaa kiinnostaa tietää, että osa heistä on teidän luonanne. Tämä koskee jokaista Ihmistä, joka on ollut ystäväsi tai perheenjäsenesi ja on kuollut pois. Osan heidän karmallisista piirteistään on määrä olla teidän mukananne tällä tavoin. Sama koskee myös teitä, kun te poistutte Maasta. Vaikeinta tässä on oivaltaa se, että te, tai osa teistä, on edelleen aktiivisesti jonkun toisen oppaana! Ehkä tämä menneen perheen energia on sellaista energiaa, jota haluaisit vetää puoleesi juuri tänä iltana? Kuinka monet teistä ovat tietoisia, että te olette teidän omia esi-isiänne? Kuinka monet teistä ovat kulkeneet autiomaassa aiemmin? Kuinka monet teistä ovat tietoisia siitä, kuinka kauan te olette omistaneet tämän maan? [Kryon hihittää]. Minä puhun shamaaneille. Minä puhun niille, joista me olemme käyttäneet termejä poppamiehet ja -naiset ja muinaiset papit. Minä puhun niille, jotka ovat heränneet aiemmin, ja me tulemme puhumaan tuosta hetken päästä. Sillä nämä ovat niitä, jotka voivat muuttaa jonkin maan todellisuutta. Ne, jotka ovat heränneet aiemmin, ovat niitä, jotka omien ajatustensa ja toimiensa kautta sekä oman Jumaluutensa moniulotteisien osien puoleen kääntyen voivat muuttaa heidän jalkojensa alla olevan maan todellisuutta. Sillä tuon maan energia, ja mitä sille tapahtuu, kuuluu heidän kanssaluomisen voimiinsa. Planeetan energian muuttaminen Maan olemassa oloon liittyy ajatusmalleja, jotka ovat muuttumassa. Taas kerran me puhumme energian vertauskuvista, koska se on ainoa tapa, jolla me voimme puhua moniulotteisista asioista. Teidän biologianne alkaa muuttua. Jotkut teistä ovat tietoisia kyvystä elää pidempään. Me olemme puhuneet tästä aiemmin. Tiede tulee selittämään tätä teille tarkemmin, ja vanhan energian ajatusmalli, jossa Ihmiset elävät ja kuolevat lyhyiden elinkaarien mukaan, alkaa päättyä. Uusi energia, joka mahdollistaa erilaisen biologian, on nyt käytettävissä. Vaikka se tapahtuukin hitaasti, te alatte nähdä sen omissa kehoissanne, jos niin haluatte. Sillä ne, jotka kääntyvät sisällä olevan Jumaluuden puoleen, tulevat saaman vastaukset osoittamansa tahdon mukaisesti. Te olette siirtymässä pois immuunijärjestelmän toimintamallista kohti kateenkorvan toimintamallia. Immuunijärjestelmä on toiminut hyvin vuosikausia, ja se tulee tosiaankin toimimaan jopa paremmin. Mutta se on järjestelmä, joka torjuu ja taistelee vihollisia vastaan. Se on immuunijärjestelmän biologinen malli, ja se on myös se tapa, jolla Ihmiset ovat hoitaneet kansojen välisiä kiistoja aina kansojen synnystä lähtien. Vaikka se on vanha malli, se on liitetty Ihmisen tietoisuuteen alusta lähtien. Jopa vanhat kirjoitukset puhuvat siitä, sanoessaan, että jos "silmä loukkaa sinua, revi se pois!" Teidän on tärkeää muistaa se tarina, jonka me annoimme teille vanhoista kirjoituksista, ja siitä, kuinka moni niistä kuvaili nukkumassa olevaa Ihmistä. Kun nukkumassa ollut Ihminen herää, tarvitaan uutta viisaudenkirjaa. Kuinka monet teistä pitävät mukanaan kirjoja, joita käytitte lapsena? Ymmärtäkää tämä vertauskuva, niin ymmärrätte vanhojen kirjoitusten aseman suhteessa uuteen Ihmiseen. Jumala ei koskaan tarkoittanut, että eilispäivän energiassa annettuja ohjeita kannettaisiin mukana tänä päivänä, tai että niitä käytettäisiin ikuisesti. Itse asiassa se on se syy, miksi kanavointia ylipäätään tapahtuu. Olisiko siinä mitään järkeä, että Ihmiset kokisivat suuren henkisen muutoksen, ja silti heidän henkiset käsikirjansa pysyisivät muuttumattomina? Nyt ollaan siirtymässä kateenkorvan malliin; sellaiseen, joka herää sisältä käsin ja luo harmoniaa yhteenoton ja taistelun sijaan. Se, miten asiat toimivat, on siis muuttumassa estämisestä ja taistelusta harmoniaan. Ajatelkaapa tämän hienostuneisuutta: Harmonia ei vaadi tuhoamista. Sen sijaan se käyttää energiaa ja viisautta luodakseen jotain sellaista, joka saa aikaisemman tunkeutujan elämään yhteisen tavoitteen mukaisesti. Te voitte nähdä Indigolapsissa biologista kehitystä, kun he kasvavat aikuisiksi, kun toinen sukupolvi ottaa oman paikkansa, joka on erilainen kuin teidän omanne. Osa tästä vertauskuvalta näyttävästä asiasta tulee itse asiassa näkymään teidän neljässä ulottuvuudessanne. Tämä ei ole ennustus; se on tosiasia, joka on parhaillaan tapahtumassa. Jo nyt he [Indigolapset] ovat kehittämässä kehoihinsa joitain elimiä, jotka ovat hienostuneempia kuin teidän kehoissanne olevat. Uusi ihmislaji on saapunut, ja me puhumme heistä myöhemmin tässä samassa kanavoinnissa. Tässä on eräs tärkeä vertauskuva: Te olette siirtymässä kakkosen energiamallista kolmosen energiamalliin. Tässä ei puhuta ulottuvuuksista. Me emme puhu toisesta ja kolmannesta ulottuvuudesta. Sen sijaan me puhumme lukuun kaksi liittyvästä energiasta numerologiassa ja kielessä; ja luvusta kolme, joka on tulossa teidän uuteen elämäntapaanne. Luku kolme tarkoittaa numerologisesti katalyyttiä, alulle panevaa voimaa. Kolmosella on siis energiaa luoda jotain muuta. Tämä on kolmosen aikakausi, ja jotkut teistä tietävät, mistä minä puhun. Ensimmäinen kolmonen Ensimmäinen kolmonen on se, jota me olemme kuvailleet "Kolmanneksi Kieleksi". Tämä on moniulotteinen henkinen kieli, jota jotkut ovat kutsuneet uudeksi intuitioksi. Se on kieli, joka istuu teidän yläpuolellanne ja on Jumalainen. Kun te olette kasvokkain toisen Ihmisen kanssa, te voitte ehkä puhua samaa kieltä, mutta Kolmas Kieli, kolmosen energia, on katalyytti täydelle ymmärrykselle paljon korkeammalla tasolla, kun mihin te olette tottuneet. Se on kieli, jota Ihmiset käyttävät keskenään, ja he tulevat tietämään toistensa todellisista tunteista. He tulevat tietämään toistensa energiasta. Tällä Kolmannella Kielellä on kyky liittää ihmiskunta yhteen tavalla, jolla sitä ei ole koskaan aiemmin liitetty yhteen. Se on uusi moniulotteinen tapa, jota täytyy opiskella ja harjoitella - jota voitte vetää puoleenne omasta tahdostanne. Yksi Kolmannen Kielen ominaisuuksia on se, että te ette voi pettää, valehdella tai paeta todellisia tunteitanne. Kolmannella Kielellä on siis viisas ja henkinen tarkoitus. Etsikää sitä Indigolapsista, sillä he ovat nyt kehittämässä sitä. Kutsukaa sitä halutessanne vaikka muuttuvan verkon uudeksi lahjaksi. Yksitoista vuotta sitten minä kerroin teille tästä, muuttuvan verkon uusista kyvyistä ja lahjoista, ja vuoteen 2002 mennessä alkaa olla ilmiselvää, että on tosiaankin olemassa toinenkin tapa kommunikoida. Se on Kolmas Kieli. Toinen kolmonen Me puhumme nyt vertauskuvallisesti kolmannesta exoduksesta, joukkomuutosta - ensimmäinen oli pois Egyptistä, toinen oli muutto kaikkialta Maailmasta tälle alueelle, ja kolmas on muutto orjuuden, sorron ja pelon vanhasta energiasta viisauden ja toivon energiaan. Se on siirtyminen pois maahan keskittymisestä, ja sen sijaan se kytkeytyy ja sitä laajentaa henkinen energia, joka tulvii tänne ja puskee vanhat asiat pois tieltä. Vanhoihin asioihin lasketaan mukaan aiemmat oletukset siitä, mitä täällä pitäisi tapahtua - aiemmat oletukset myös siitä, mitä teidän ympärillänne olevat teiltä odottavat. Se tulee olemaan syvällinen muutos, ja Maa tulee sen näkemään, jos te vain sallitte sen. Tämä on täällä oleva lupaus: "Tilanteeseen" on verhottuna jalokivi. "Tilanteeseen" on verhottuna lupaus, ja kuten niin monta kertaa aiemmin, me sanomme teille, että nyt kehittymässä olevan energian ajatuksenjuoksu ja hienostuneisuus ovat teiltä niin täysin piilossa, että te ette voi sitä nähdä. Lineaarisessa ajassa se voi ehkä kestää pidempään kuin toivoisitte, ja me tulemme antamaan teille joitain asioita siihen liittyen. Mutta tässä on eräs kolmonen, joka saattaa yllättää teidät - mutta ei teitä kaikkia. Kolmas kolmonen Älkää nyt innostuko tai kiihtykö, mutta me haluamme puhua kolmannesta temppelistä. [Tämä on viittaus Temppelivuoreen, jolle kaksi ensimmäistä juutalaisten temppeleistä rakennettiin ja jotka aikanaan tuhottiin. Se on Jerusalemin Vanhassa kaupungissa.] Jotkut sanovat, että jotta Maa voisi nousta ylös, kolmas temppeli täytyy rakentaa sinne, missä kaksi muuta olivat. No, minä olen täällä kertomassa teille jotain: Sitä ollaan parhaillaan rakentamassa! Se on moniulotteinen, eikä sitä rakenneta laastista tai tiilistä - eikä tämän alueen kivistä, kuten aiemmin, vaan tässä huoneessa ja ympärillänne olevan alueella olevien valotyöläisten tahdolla. Teistä voi olla järkyttävää ja yllättävää tietää, että on valotyöläisiä, jotka tekevät työtä tämän sisällään olevan temppelin parissa - myös ne rajojen toisella puolella olevat, jotka ovat osa tätä tilannetta. He ovat niitä, joiden ette koskaan uskoisi tekevän niin, mutta he kuitenkin tekevät. Sillä tilanteen korjaamiseksi tarvitaan kaksi yksimielistä tietoisuutta, jotka pääsevät sopimukseen, yhteisymmärrykseen, ja siten luovat kolmosen. Me tiedämme, että tämä kuulostaa mystiseltä, mutta te tulette aikanaan ymmärtämään, miten nämä kaksi voivat yhdessä luoda kolmosen. Temppeliä rakennetaan vertauskuvallisesti uudelleen, ja juuri tämä kolmas edustaa viisautta niiden sydämissä, jotka tätä maata asuttavat. Se on merkittävä askel. Siinä piilee voimakas mahdollisuus. Sillä on upea perusta. Siitä hohtavat kulta ja toivo, ja se on osa teidän historiaanne. Tähän kirjoitukset ovat viitanneet, ja tätä sillä aina tarkoitettiin. Siksi se oli niin epämääräinen, ja jopa ne täällä olevat, jotka eivät ole uskonnollisia, tulevat ymmärtämään, mitä vanha usko on sanonut. Vanha energia ei koskaan sallisi kolmatta temppeliä. Katsokaa sanan Jerusalem hepreankielistä alkuperää, sillä se luotaa kakkosen energiaa. Kolmas temppeli on rakenteilla - se on erilainen kuin kaikki muut. Tuossa temppelissä te voitte pitää jumalanpalveluksia yhdessä sen perheen kanssa, jonka ette odottaneet olevan läsnä. Juuri sinne se enkeli kuuluu - se, joka käyttää Kolmatta Kieltä. Tämä on tosiaankin osa uutta Jerusalemia, kolmosen alku. Eikö kuulostakin järkevältä, että jos Jumalan enkeli on Ihmisen sisällä, ja Ihminen alkaa oivaltaa sen… niin silloin siellä olisi myös temppeli? Juutalaiset, ja vertauskuva talosta Me olemme viitanneet Ihmistalon vertauskuvaan aiemmin. Jokainen huone edustaa eri kulttuuria - eri Ihmistietoisuutta kautta maailman. Talo on valmis, ja se on pysynyt pystyssä läpi aikojen. Te saatatte kysyä itseltänne, "Missä meidän juutalaisten huone on tässä vertauskuvallisessa talossa? Missä se olisi? Ehkä sieltä on kaunis näkymä, sillä me pidämme paljon vedestä." [Naurua] "Ehkä se on keittiö, sillä meillä on ihanaa ruokaa meidän maassamme. Jotkut sanovat, että se on huipulla! Kyllä, siellä se on, huipulla - kaikkein ylin. Sen täytyy olla siellä, koska Kryon on kanavoinut siitä, kuinka tärkeä juutalaisten sukujuuret ovat Maalle." Se ei ole mikään noista paikoista. Minäpä annan teille vertauskuvan siitä, missä teidän huoneenne tässä Maan talossa on. Teillä ei ole huonetta. Sen sijaan te edustatte perustuksia! Voi, se ei ehkä ole niin loisteliasta, mutta antakaahan kun kerron teille jotain: Kun perustus halkeaa, koko talo tärisee. Jotta saisitte aavistuksen teidän huoneenne merkityksestä, me kerromme tämän teille uudelleen ja uudelleen: Se, mitä tällä teidän Israeliksi kutsumallanne alueella tapahtuu, niin tapahtuu myös koko maailmassa. Ne ovat lujasti liittoutuneita, ja mitä toinen edellä, sitä toinen perässä. Kutsukaa tätä halutessanne vaikka henkiseksi kirjanpidoksi, mutta tämä yhteys on tiedetty ja selitetty teille monta kertaa aikaisemmin. Sellainen merkitys tällä alueella on. Siksi kaikkien silmät seuraavat teitä nyt, koko maailma tietää tästä tilanteesta, ja Maailman ylimmät valtarakenteet yrittävät kaikki parhaansa mukaan auttaa. Koko historia on tiennyt tästä paikasta, ja sen henkisestä merkityksestä. Koko historia on tuntenut juutalaiset, ja monet ovat yrittäneet heittää perustuksen pois, repiä tuon talon maan tasalle, ja ryhtyä uudeksi perustukseksi. Me olemme kertoneet teille, että solutasolla teidän muinaiset ja nykyiset vihollisenne tietävät, että kiveäkään ei voi jäädä jäljelle juutalaisesta perustuksesta, jotta he voisivat saada haluamansa vallan. Te voitte nähdä tämän myös nykytilanteessa. Mikään muu tilanne tällä planeetalla ei ole tämänkaltainen. Tämän näytelmän pääosassa on energia, joka alkaa muuttua, ja muutos saa usein aikaan ahdistusta. Pohditteko sitä, miksi te päätitte olla täällä? Te maltoitte tuskin odottaa, että pääsisitte takaisin! Te maltoitte tuskin odottaa sitä, että pääsisitte tänne uudelleen, tietoisena kaikista niistä asioista, jotka saattaisivat tapahtua, sillä te olette kaiken perusta. Te olette voima. Te olette niitä, jotka ovat olleet täällä uudestaan ja uudestaan - osana tämän maan maaperää. Te ymmärrätte Maata. Te olette yhtä sen kanssa. Jotkut teistä ovat jopa yrittäneet asua muissa paikoissa, mutta aivan kuin kuminauha kiskaisisi teidät aina takaisin tänne, ettekä te tiedä miksi. Maan maaperä kutsuu teitä täällä. Te kuulutte tänne! Mutta senhän te tiesittekin, vai mitä? Me aiomme kertoa teille nyt jotain. Me aiomme antaa teille neljä neuvoa siitä, mitä te voitte tehdä täydentääksenne ja ratkaistaksenne tämän tilanteen. Jotkut teistä sanovat, "Tiedätkö, tätä tilannetta ei olisi koskaan tapahtunut, jos me olisimme tehneet jotain eri tavalla. Meillä oli mahdollisuutemme jo alkuvaiheessa. Me olisimme voineet tehdä niin tai me olisimme voineet tehdä näin. Me emme tehneet asioita oikein. Jos me olisimme, tätä nykyistä tilannetta ei olisi koskaan tapahtunut. Me emme olisi täällä, missä me tänä päivänä olemme, tässä epävarmuudessa, jos me olisimme huolehtineet asioista ajoissa." Minä olen täällä kertomassa teille, rakkaat ystävät, että mikään - yhtään mikään, ei olisi toiminut. Sillä teillä on nyt asetelma, jonka te suunnittelitte, jossa teillä on täällä levottomuutta. Te teitte sen itse. Näin te sen suunnittelitte, ja nyt, yhtäkkiä, uusi energia alkaa nousta - sellainen, jota kukaan ei ennustanut, jossa te kykenette viimeinkin saamaan asiat toimimaan. Mikään tekemänne asia ei olisi voinut koskaan muuttaa tilannetta. Se suoritti osansa täydellisesti loppuun asti… mutta viime vuosikymmenellä Maa muutti omaa kohtaloaan, ja te olette nyt valmiina tekemään suunnitelman uudestaan. Minun kumppanini [Lee] mainitsi teille aikaisemmin, että se, mitä te tässä tilanteessa näette, ovat "ratkaisun jyminää", niin oudolta kuin se saattaa näyttääkin. Me aiomme nyt antaa teille neljä asiaa, joita te voitte tehdä, ja ne kaikki tulevat olemaan hankalia. Me emme aio kertoa teille, millainen poliittinen suunnitelma teidän pitäisi laatia. Me emme aio kertoa teille, keitä johtajia valita. Sillä nuo asiat ovat hyvin kolmiulotteisia. Ei. Me aiomme kertoa teille, mitä tehdä henkilökohtaisesti, jotta saisitte aikaa kollektiivisen muutoksen. Nämä ovat syvällisiä harjoituksia, ja kun teette niitä, ne eivät ole pelkästään sanoja. Jos teette näitä asioita, rakkaat ystävät, te tulette muuttamaan omaa aluettanne ja ympärillänne olevat tulevat myös tuntemaan sen. Toisella puolella olevat tulevat tuntemaan olonsa erilaiseksi. Tietoisuus tulee muuttumaan. Muualla maailmassa, missä muureja on kaadettu - toisin sanoen annettu toisilleen anteeksi ja tehty odottamattomia asioita harmonian luomiseksi, on luotu hitaita mahdottoman kulttuurimuutoksen ihmeitä. Se voi tapahtua myös täällä. Ihmiset muuttuvat, kun tietoisuus keskitetään Ihmisen Jumalaiseen osaan. Iloitkaa Tässä on ensimmäinen noista neljästä: Katsokaa tuota tilannetta. Katsokaa tarkkaan. Nähkää se kaikessa rumuudessaan. Tuntekaa pelko ja sitten iloitkaa siitä. Iloitkaa siitä! Voitteko tehdä sen? Enkö sanonutkin, että tämä olisi vaikeaa? Voitteko iloita haasteesta? Nykyhetkessä te voitte tehdä niin. Tämä on katalyytti. Se on luku kolme. Se asettaa tämän alueen ylle myötätunnon peiton, joka sanoo, "Me tiedämme tämän vallan hyvin. Se, mitä me näemme, ei ole lopullinen energia. Me iloitsemme ratkaisun tuomasta muutoksesta. Meidän sydämemme itkee kuoleman takia, mutta Jumalaisuuden tasolla me iloitsemme uusista ratkaisuista, joita ollaan luomassa." Tämä on vaikeaa. Sen täytyy muuntaa pelko luomiseksi. Sen täytyy viedä teidät kahdesta kolmeen. Visualisoikaa Toinen: Visualisoikaa mielessänne täydellinen ratkaisu, vaikka ette tiedäkään mikä se on. [Yleisö nauraa] Kuinka te teette sen? Kas näin: Visualisoikaa itsenne rauhallisina, aivan kuin se olisi lopultakin ohi… ei ainoastaan tukahdutettu, vaan kokonaan ohi. Asettakaa nykyhetki lineaarisen ajan ulkopuolelle. Pankaa aika edistämään tulevaisuudessa olevaan paikkaan, jossa te sanotte, "Voi, me selvisimme tästä." Tuntekaa rauha ilman huolta tulevista tapahtumista. Tuntekaa rauha siitä, että jotain on tapahtumassa, joka todella lopultakin toimii ja siinä on viisautta. Teidän ei tarvitse muistaa, miten se tapahtui - tuntekaa se! Taas kerran te olette luomassa myötätuntoa - muutoksen katalyyttiä. Te olette täyttämässä tyhjiä energiatiloja ratkaisun energialla, jollaista te ette voi edes käsittää. Tämä ei olisi ensimmäinen kerta, kun juutalaiset ovat tehneet sen! Teidän historianne on täynnä tällaista: Selviytymistä mahdottomasta - teillä on ollut uskoa, luottamusta - olette pitäneet kädestä niitä, jotka tiesivät hengellisistä asioista enemmän kuin te - olette ottaneet yhteyden Jumalaan ja teidät on nostettu ylös. Ja tässä sitä taas ollaan. Sen ei tarvitse olla "uskonnollista", että te pitäisitte sitä tarkastelemisen arvoisena. Sillä Jumaluus on sisällä, ja me olemme sanoneet sen aiemminkin. Henkilökohtaisesti te olette yhtä henkisiä kuin mikä tahansa temppeli. Jumalan olemus istuu minun edessäni. Vastuu Tässä on kolmas - kenties kaikkein vaikein: Katsokaa tilannetta ja muistakaa - muistakaa, että te loitte sen. Aivan yhtä varmasti kuin nyt istutte näillä tuoleilla, te loitte sen suunnitteluistunnoissa verhon toisella puolella! Tämä oli se suunnitelma. "Voi, en minä tiedä, Kryon, tämä on vaikea pala. Miksi minä ikinä loisin itselleni ja perheelleni tällaista?" Minäpä annan teille sanonnan, jonka olemme antaneet teille aikaisemminkin: Rauta teroittaa rautaa. Te olette niitä, jotka ovat vasaran ja kiven välissä teroitettavina - Jumalaisesti teroitettavina. Se ei ole koskaan helppoa, kun vasara heilahtaa alaspäin. Haasteet näyttävät lisääntyvän, mutta esiin tulee hieno työväline - sellainen, joka on niin terävä viisaudessaan ja ratkaisussaan, että se on kokonaan uusi käsite. Rauta teroittaa rautaa. Ja niinpä sellaisella tasolla, jota te ette edes tiedä teillä olevan, te päätitte tulla takaisin ja olla teroitettavina Jumalan viisaudessa. Tämä ei ole ensimmäinen kerta, kun te olette tehneet tämänkaltaisen valinnan. Teidän lupauksenne (uudelleentarkasteltu käsite) Neljäs kohta ei ole ehkä niin vaikea kuin muut, mutta se on silti syvällinen. Kuunnelkaa, shamaanit, me olemme kertoneet muille ympäri tätä maailmaa jotain, mitä teidänkin täytyy kuulla. Te olette olleet täällä aiemminkin. Te olette heränneet aiemminkin. Te olette ottaneet kynän käteenne ja kirjoittaneet kirjoitukset aiemmin. Te olette omia esi-isiänne! Tämä ei ole ensimmäinen kerta, kun te olette tunteneet Jumalan rakkauden keskuudessanne. Tämä ei ole ensimmäinen kerta, kun te olette tunteneet seurueen ympärillänne. Mutta tässä täydellisessä energiassa niin monet teistä antoivat Jumalalle lupauksia. Jotkut teistä jopa solmivat liiton Jumalan kanssa, jotta voisitte keskittyä täydellisesti henkisiin asioihin, ja te kulutitte elämänne polvillanne säkkikankaassa muinaisina pappeina. Jotkut teistä tekivät sen juuri täällä. Te ette ehkä tienneet tätä, mutta me olemme täällä kertomassa, että teidän lupauksenne Jumalalle siirtyvät elämästä toiseen. Tiesittekö sen? Antakaahan kun minä kysyn teiltä, shamaanit: Kuinka moni teistä on antanut köyhyyslupauksen? Kuinka moni teistä on antanut erakkolupauksen? Te haluatte tietää, miksi ihmissuhteet muiden kanssa eivät toimi? Koska te olette tunteneet syyllisyyttä, aina kun te toimivat! Teidän sisällänne on lupaus, joka muistuttaa teitä siitä, että teidän täytyy pysyä selibaatissa voidaksenne palvella Jumalaa! Mutta nuo ikivanhat lupaukset pysyvät tiukasti mukananne jäännösten lailla, ja te taistelette niitä vastaan joka päivä, jopa uudessa energiassa. Ehkä nyt on aika päästää niistä irti. Me annamme teille tämän tiedon, jotta voisitte halutessanne, hiljaa, omalla tuolillanne tai kotona, myöhemmin, harkita näiden vanhan energian lupausten purkamista. Te saatatte sanoa vaikka näin: "Rakas Henki, minä päästän irti vanhan energian lupauksista. Minulla on oikeus olla varakas, rakastettu, elää niiden kanssa, jotka minua rakastavat. Minulla on oikeus uuteen alkuun. Minä ansaitsen osan uuden energian ratkaisussa, joka auttaa muuttamaan tätä maata." Muistakaa henkinen perustotuus: Huolehdi ensin itsestäsi… sitten asiat ympärilläsi tulevat muuttumaan. Joillekin teistä nämä neljä asiaa kuulostavat vain ilmaan heitetyiltä sanoilta. Mutta ne luovat enemmän energiaa kuin mikään miekka ikinä voisi. Ne tulevat ravistelemaan tätä maata syvällisyydellään. Ne tulevat säteilemään valoa pimeisiin paikkoihin. Ne tulevat rakentamaan teidän sisäänne temppelin, joka parantaa ympärillänne olevan maan. Ja tuon prosessin aikana, te ette valloita ketään… eikä muutkaan valloita ketään. Tuon prosessin aikana te tulette lopulta yhdessä löytämään perheen ja valloittamaan erimielisyydet. Pyhien paikkojen omistusoikeus? Minäpä otan esiin yhden asian: Kukaan ei omista Jumalaa! Tämä on yksi perhe, yksi Maa, yksi ihmiskunta, ja jokaisella on erilainen tehtävä. Yksikään heimo ei omista Jumalan olemusta. Me kerromme tämän teille, koska tämäkin on osa ratkaisua. Lopulta on olemassa mahdollisuus sen hyväksymiseen, kenties, että pyhistä pyhimpiä ei voi kukaan koskaan omistaa. Ehkä heitä pitäisi palvella, eikä omistaa? Mutta jotta tämä voisi tapahtua, se edellyttää vastuun ottamista perheen koskemattomuuden kunnioittamisesta… niiden asioiden kunnioittamista, jotka ovat toisille osapuolille tärkeitä. Kukaan ei pysty, eikä tule koskaan omistamaan pyhiä paikkoja. Vanhan energian "immuunijärjestelmän" tapana oli aina taistella sen puolesta, mitä pidettiin pyhänä. Nyt me kehotamme "kateenkorvan" energiaa luomaan harmoniaa, samoista pyhistä asioista taistelemisen sijaan. Aukko Vielä on lisää, voi, vielä on lisää: Me aiomme nyt tehdä jotain, mikä on välttämätöntä, kun te nyt tiedätte, että teillä on siihen työvälineet. Se on jotain sellaista, jota jotkut teistä ovat odottaneet, koska he tiesivät, että tässä paikassa olisi pakko tapahtua muutos. Me tulemme antamaan teille energiaa, mutta samaan aikaan, me pyydämme teidän lupaanne - tässä tilassa olevilta ihmisiltä, ja niiltä, jotka ovat tällä hetkellä rukoilemassa eri puolilla maailmaa, tehdä tämä. Monet teistä ovat odottaneet solutasolla sitä, mitä nyt seuraa. Hengen nimeen, perheen nimeen, me avaamme henkisen portaalin tähän suureen maahan juuri tässä ja nyt. [Tauko] Ja nyt me aiomme määritellä, mitä se tarkoittaa: Portaali tässä uudessa energiassa ei ole aukko, josta Jumala virtaa sisään kaikessa kauneudessaan. Sen sijaan portaali on henkinen energiaovi - aukko, joka sallii Ihmisen kytkeytyä viisauteen. Jokainen Ihmisolento, voi aivan itse, omasta tahdostaan, ottaa yhteyden tähän portaaliin, ja kulkea uudesta ovesta. Ja tuon portaalin kautta tulee edistys, katalyytti, kolmen viisaus, ratkaisu, sisäinen rauha ja kyllä, myös ilo. Portaali tunnustaa Ihmisten viisauden ja ihmiskunnan kyvykkyyden. Tämän portaalin avautumisen myötä me aiomme antaa teille tietoa, jota emme ole teille koskaan antaneet, sillä nyt on sen aika. Tässä tiedossa on maailmanlaajuisesti kyse uudesta energiasta. Tämä tieto tullaan kirjoittamaan puhtaaksi ja jakamaan tuhansille näiden muutamien seuraavien viikkojen aikana. Nyt on sen aika. Ylösnousseiden mestareiden paluu Me puhumme nyt myös lukijoille, jotka luovat katseensa tälle sivulle. Me puhumme nyt niille, jotka ovat monista muinaisista ja mahtavista henkisistä uskonjärjestelmistä. Tänä vuonna [2000, suom. huom.] alkaa ylösnousseiden mestareiden energian paluu maailmanlaajuisesti. Te saatatte sanoa, että tämä on vertauskuva, mutta kuunnelkaa: Useimmilla ikivanhoilla uskonjärjestelmillä tässä maailmassa oli ylösnousseita profeettoja, ja niin monet uskovaiset odottavat heidän paluutaan. No, tämä paluu on lähellä, mutta ei teidän odottamallanne tavalla. Kuten temppelinkin kohdalla, me kerromme teille tämän: Ylösnousseiden mestareiden olemus on astumassa Ihmissydämeen ja -mieleen, jos niin päätätte. Täällä oleville [tarkoittaen juutalaisia] me sanomme, että se, jonka tuolin jätätte tyhjäksi omassa seremoniassanne, tulee istumaan alas ja osallistumaan kanssanne päivälliselle! Oli jo aikakin, eikö vain? Tämä ylösnousemusenergia tulee tapahtumaan yksi Ihminen kerrallaan monissa kulttuureissa. Me puhumme muille kulttuureille, jotka ovat odottaneet toista tulemista, ensimmäistä tulemista, tai jopa kolmatta tulemista. Me sanomme, että sama on totta myös teidän kohdallanne. Sillä se ilo, jota te tunnette palvellessanne omia ylösnousseita mestareitanne, tulee ilmentymään tässä uudessa energiassa, TEISSÄ itsessänne! Sillä jos te tarkastelette kaikkien uskonjärjestelmien ydintä, te tulette löytämään sieltä Jumalan rakkauden. Ja jos ihmettelette sitä, niin me sanomme, että jos se näyttää teistä joltain muulta kuin rakkaudelta, niin se johtuu siitä, mitä Ihmiset sille tekivät, ei Jumala. Me haluamme tehdä tämän selväksi. Paluun energia on käsillä, maailmanlaajuisesti. Tätä varten on täällä olemassa käytäntö. Jotkut ovat sanoneet, "Minä en usko, että ylösnousseen mestarin syvällisen, Jumalallisen energian voisi jotenkin välittää Ihmiseen." Minä haluan muistuttaa teitä teidän oman historianne vanhasta uskomuksesta [tarkoittaen taas juutalaisia]. Elialla oli kumppani, Elisa. Ja jos muistatte, kun Elisa oli saanut kuulla tulevasta ylösnousemuksesta, hän kysyi profeetalta tätä: "Rakas Mestari, voinko minä saada sinun viittasi, kun sinä nouset ylös?" Ja vastaus oli, "Kyllä, Elisa, jos sinä voit nähdä minun nousevan ylös, niin sinä voit ottaa minun viittani." Ja se oli koe värähtelynmuutoksesta - koe valaistumisesta, eikö ollutkin? Jos te luette muinaishistoriaanne, te tulette huomaamaan, että Elisa ei pelkästään nähnyt ja raportoinut sitä, vaan hän sai myös Elian viitan, joka hänelle jäi. Ja hän otti tuon profeetan henkisen viitan ja teki suuria tekoja. Ja siellä, missä hän ikinä kävelikään, Ihmiset tunsivat Jumalan rakkauden. Mestarin, ylösnousseen, viitta annettiin Ihmiselle, joka oli vielä elossa. No niin, onko teidän mielellenne liian suuri moniulotteinen harppaus ymmärtää, että tämä tapahtuma on toistumassa? Tämä on se, mitä Maan profeetat tarkoittivat puhuessaan paluustaan. Taas kerran me sanomme, että tämä ei ole mikään uskonnollinen julistus. Tässä on kyse perheestä! Kyse on siitä, miten asiat toimivat moniulotteisesti. Näin se on aina ollut, rakkaat ystävät, kuinka moniulotteisia henkisiä käsitteitä olisi voinut antaa vanhassa energiassa? Jokainen ylösnoussut mestari tiesi tästä tämän ajan mahdollisuudesta Maassa. Se sisältyy moniin kirjoituksiin, ja noiden mestareiden paluu ennustettiin tätä varten, tätä hetkeä varten, jolloin te nyt kuulette nämä sanat. Tulossa olevat Eikä siinä kaikki. Tänne on tulossa ryhmä Ihmisolentoja, joita te ette kykene hallitsemaan. He tulevat ajattelemaan eri tavalla kuin te. Te ette tule pitämään joistain heidän tekemistään asioista, ettekä te pysty tekemään sille yhtään mitään… sillä he ovat teidän lapsianne! Nämä lapset ovat kaikkialla tällä alueella, ei pelkästään Israelissa. He ovat kaikilla rajoilla, kaikissa heimoissa, kaikissa maissa ja yhteisöissä. Älkää järkyttykö, jos lapset kokoontuvat yhteen ja opettavat aikuisille muutaman asian rauhasta tämän seuraavan ajanjakson aikana. Kun lapset saavat lisää valtaa, asiat tulevat muuttumaan. Me kerromme teille tämän, koska niin se on. Se on osa lupausta. Se on osa ratkaisua. Tänne on tulossa erityyppinen Ihmisolento, joka lyö kättä Jumalan Jumalallisuuden kanssa kummallakin puolella, Ihminen, joka ymmärtää, että sydän on kaiken keskus - Ihminen, joka ymmärtää immuunijärjestelmän ja kateenkorvan välisen eron. Rakas Ihmisolento, kaikkein vaikein asia, mitä me täällä teemme, on pois lähteminen. Voi, tänään on tosiaankin annettu opetusta, ja me kerroimme teille monia asioita. Jotkut teistä poistuvat täältä erilaisina kuin olivat tänne tullessaan. Te tahdotte tuon viitan, täysin tietoisena siitä, että voitte lähteä tästä paikasta ja ottaa mukaanne ylösnousseen mestarin viitan - kävellä eri tavalla niiden joukossa, joiden kanssa työskentelette ja leikitte - tuntea sisäistä rauhaa itsenne ja oman maanne, sekä tähän tilanteeseen osallistuvien suhteen. Mutta täällä on tapahtunut paljon muutakin kuin opetusta. Tunsitteko niiden kosketuksen, jotka te tunsitte aiemmin, mutta jotka eivät ole enää elossa? He ovat näet täällä, sillä tämä on tärkeä jälleentapaaminen. Me kerroimme teille tästä, kun aloitimme. Me emme halua lähteä pois. Koko tämän täällä olomme ajan teidän jokaisen jalat on pesty. Jotkut teistä ovat tunteneet Hengen paineen hartioillanne. Jotkut teistä ovat nähneet värejä näyttämöllä. Jotkut teistä lähtevät täällä tietoisena siitä, että Henki puhui teille tänään perheenjäsenenä. Ja jotkut teistä pohtivat, voiko mikään tästä olla näin. Jokaista rakastetaan tasapuolisesti. Kyse ei ole siitä, mitä te teette, rakkaat ystävät - kyse ei ole siitä kaikesta. Kyse on matkasta! Sinä olet perheenjäsen, ja me tulemme näkemään sinut uudelleen, kuten me olemme nähneet sinut aiemmin, yhä uudestaan ja uudestaan. Tulee päivä, jolloin sinä ja minä näemme toisemme avoimin silmin, ja kun me teemme niin, sinä tulet laulamaan minulle valossa nimesi Kunnian salissa. Sinä teit nimittäin niin aiemminkin. Ja kun minä näen sinut, me keskustelemme siitä ajasta, jolloin Ihmiset kokoontuivat yhteen Tel Avivissa, eivätkä olleet tuntevinaan toisiaan tuona päivänä. Ja sitten meillä on toinen jälleennäkeminen… sellainen, jonka loistokkuutta ei voi sanoin kuvata. Jos voisit nähdä sen, mitä minä näen, sinä näkisit ne mahdollisuudet, jotka me olemme kuvailleet tällä planeetalla aiemmin. 11 vuoden aikana me olemme antaneet nimen sille mahdollisuudelle, joka nyt on teidän edessänne. Niin juutalaisille kuin ei-juutalaisille, me olemme kutsuneet tätä energiaa Uuden Jerusalemin aluksi. Uusi Jerusalem ei ole paikka Israelissa. Se on kuvaus rauhan kaupungista nimeltään Maa. Kuinka sopivaa! Onko tämä todella kaiken keskus? Tällä, ainoalla vapaan valinnan planeetalla Maailmankaikkeudessa, onko tämä kaiken keskus? Kyllä se on. Mutta jotenkin te tiesitte sen, vai mitä? Niin se on, rakkaat ystävät, seurue vetäytyy nyt pois tämän ryhmän luota, takaisin verhossa olevan repeämän kautta. Millainen kunnia onkaan, että saatoimme olla teidän luonanne tämän lyhyen ajanjakson verran. Millainen kunnia onkaan vierailla koko Universumin keskustan perustusten luona. Ja niin se on. - Kryon |
| Copyright © 2003-2010 Rosedale Books |