![]() |
![]() |
||||
|
Matkakertomus Hampurin Kryon-seminaarista 2003 Teksti: Harri Pietiläinen Kun kirjoittelen tätä, on tämänvuotisista (2003) Hengen ja tiedon messuista ehtinyt kulua lähes viikko ja Hampurissa, Saksassa järjestetystä Kryon-seminaarista pari viikkoa. Viime ajat ovat siis pitäneet minut jonkin sortin tasaisessa liidossa, ja nyt on hetki aikaa kerrata sitä, mitä seminaarista jäi käteen. Osallistuin tosiaan aivan ensimmäistä kertaa Kryon-tapahtumaan, kiitos Saksassa asuvan ystäväni, joka sai minut houkuteltua mukaan, vaikka matkakulut hiukan aluksi hirvittivätkin. Seminaari oli kaksipäiväinen, ja se järjestettiin Hampurissa paikallisen yliopiston luentosalissa. Kryon-seurue vieraili Hampurissa kolmatta kertaa perättäisinä vuosina, joten ei ihme, että uutuudenviehätyksen kadottua myös väkimäärä oli hieman aiempia vuosia pienempi. Silti seminaari kokosi paikalle tietämäni mukaan noin 900 henkeä, joista yllättäen suurin osa oli Hampurin ulkopuolelta. Muihin suomalaisiin en matkalla mukana olleiden ystävien lisäksi seminaarissa törmännyt. Ennen varsinaista seminaariviikonloppua meille tarjoutui ystävieni kanssa tilaisuus nauttia illallista Kryon-tiimin kanssa (no täytyyhän sitä kustantajan asemasta jotain hyötyä olla… ;o). Tiimiin kuului kaikkiaan 15-20 henkeä, ja mukaan mahtui amerikkalaisten lisäksi myös saksalaiset järjestäjät sekä meidän lisäksemme saksalaiset ja espanjalaiset Kryon-kustantajat . Amerikkalaisessa seurueessa oli mukana itse Lee Carrollin ohella mm. Jan Tober (Leen henkinen kumppani), Peggy Phoenix Dubro (EMF-tasapainotustekniikan kehittäjä) yhdessä miehensä Steve Dubron kanssa, Robert Coxon, joka vastasi viikonlopun aikana musiikista (Kanadan myydyin new age -artisti!), vieraileva tähti Gregg Braden, joka luennoi molempina päivinä parisen tuntia, tri Todd Ovokaitys, joka luennoi ja esitteli samalla laser-energisoituja Gematria-tuotteitaan, Maria George, joka esitteli laser-energisoituja kauneudenhoitotuotteita, sekä muita tuttuja ja tuntemattomia. Tilaisuus oli hyvin vapaamuotoinen, ja erityisen hienoksi sen teki se, että Lee istui illallisen ajan minua vastapäätä ja pääsimme juttelemaan niitä näitä reilun tunnin ajan. Tärkein anti uusien tuttavuuksien lisäksi tuossa tapaamisessa oli se, että Leen mukaan kymmenes Kryon-kirja ilmestyy todennäköisesti kesällä 2004. Varsinainen seminaariohjelma oli aikalailla täyteen pakattu. Lauantain ohjelmassa oli seminaarin avauksen jälkeen Janin vetämä värimeditaatio ja soinnutusharjoitus (tarkoittaa siis tietyn nuotin hyräilyä…) ja lyhyt tervehdys Kryonilta. Sitä seurasi Peggyn lyhyt päivänavaus, jossa keskityttiin vastaanottamaan tietoa ja olemaan sinut itsensä kanssa. Pääluennoitsijana lauantaina oli Gregg Braden (pankaa nimi mieleen, hänen seuraava kirjansa The God Code, joka ilmestyy helmikuussa 2004, tulee olemaan aika mielenkiintoinen tapaus!), amerikkalainen tieteilijä, joka on tutkinut jo toistakymmentä vuotta maailman vanhimpia henkisiä tekstejä, ja lopputulos oli se, minkä arvata saattaa, eli niissä kaikissa on sama viesti: Älkää etsikö ulkopuolelta, vaan katsokaa sisäänpäin. Lukihan muistaakseni Delfoin temppelissä antiikin Kreikassa teksti: Ihminen, tunne itsesi. Voiko sitä enää selvemmin sanoa? Gregg jatkoi tutkimuksiaan, ja kun ihmisen geenikartta valmistui vuonna 2000, hän siirtyi tutkimaan sitä. Jos ihmisestä itsestään löytyvät kaikki vastaukset, niin voisiko geenistö ja DNA olla se paikka, mistä niitä voisi etsiä? Näin Gregg pohti mielessään ja löysi DNA-ketjujen alusta jonkinlaisen aloituskoodin, joka näytti olevan sama kaikkialla. Aloituskoodin jälkeen ketjun sisältämä tieto vaihteli yksilöittäin jonkin verran (niin kuin asiaan kuuluu, olemmehan kaikki hivenen erilaisia…), mutta alku oli aina sama. Jos oikein muistan, hän löysi vinkkejä vanhoista juutalaisista kirjoituksista (taisivat olla Tooran osia), joissa viitattiin siihen, että ihminen luotiin kirjaimista. Vinkkien avulla hän alkoi päästä jyvälle siitä, että DNA:n koodilla täytyi olla jonkinlainen yhteys johonkin muinaiskieleen ja aikansa tutkittuaan Gregg löysi yhteyden DNA:n emäsparien, neljän alkuaineen ja edelleen muinaisheprean aakkosien välillä. Kun DNA:ssa olevan aloituskoodin alkuaineet (muistaakseni vety, happi, hiili ja typpi) yhdistettiin vastaaviin kirjaimiin (yhdistävänä tekijänä oli kyseisten alkuaineiden atomipaino, josta saatiin yksilöivä luku, joka vastasi jo ammoin heprean aakkosille annettuja lukuarvoja, jos tämä teitä ollenkaan kiinnostaa…), saatiin aikaan neljän aakkosen ketju. Ne, jotka eivät tunne hepreaa sen tarkemmin (itse kuulun tähän joukkoon) niin sen aakkostossa pelkästään konsonantteja (sillä on siis aika vaikea pelata Onnenpyörää, kun ei voi ostaa vokaaleja… ;o). Sanat muodostuvat siis peräkkäisistä konsonanteista siten, että välissä lausuttavat vokaalit voidaan päätellä asiayhteydestä (näin Gregg asian selitti, kuulostaa ainakin minusta ihan uskottavalta…). Esimerkkinä muuten on yksi Jumalalle annetuista nimistä, YHWH, joka kääntyy lausuttuna suunnilleen muotoon yehowah (älkää hirttäkö minua, jos tämä esimerkki meni pieleen….). No niin, Gregg oli siis löytänyt DNA:n emäspareja vastaavat hepreankieliset kirjaimet, ja pannut ne jonoon. Lopputulos oli se, että DNA:n alussa, joka ainoalla meistä, lukee hänen tutkimustensa perusteella teksti JUMALA / IKUINEN KEHOSSA. Koodin ensimmäisellä hepreankielisellä sanalla on siis kaksi merkitystä, 'Jumala' ja 'ikuinen', ja siksi koodi on hivenen tulkinnanvarainen, mutta viesti lienee meille jokaiselle selvä. Meissä kaikissa asuu siis Jumala, rotuun, kansallisuuteen, sukupuoleen, ikään, terveydentilaan, uskontoon ja asuinpaikkaan katsomatta. "Ihminen, tunne itsesi…" Gregg jatkoi aiheesta sunnuntaina, ja kertoi lukeneensa Kuolleenmeren kääröjä, sekä vanhoja Tooran tekstejä. Mieleenpainuvin asia tässä yhteydessä oli se, että niiden luomiskertomuksen mukaan Jumala jätti työnsä kesken. Vanhassa Genesiksen versiossa lukee niin, että Jumala oli luonut jo kaiken muun valmiiksi ja oli luomassa ihmistä, kun hän sanoi: "Tämä riittää! Seis!" Ihmisen luominen jäi siis puolitiehen. Sen jälkeen Jumala sanoi luomukselleen, "Kulje nyt edelläni, ja tule täydelliseksi." Meidän on siis tarkoitus tämän mukaan pyrkiä kehittymään kohti täydellisyyttä, ponnistella eteenpäin omin voimin. Mielenkiintoinen asia on myös se (ja tästä kaikki naiset varmaan tykkäävät) oli se, että kun Jumala loi Aatamin, hänelle annettiin sielu, joka oli olemukseltaan naisenergiaa! Tämä kuvaa hyvin kaksinaisuuttamme, ja toisaalta myös universaalia todellisuutta, jossa nämä kaksi puolta yhdistyvät yhdeksi. Gregg kertoi vielä tarkemmin tästä ihmisen kehityskaaresta, mutta luulenpa, että olen nyt käsitellyt kaikki tärkeimmät asiat lyhyesti. Jos asia kiinnostaa sinua, niin englanninkielisenä on saatavana jo kolme Greggin kirjaa, joista ainakin The Isaiah Effect käsittelee osin samoja asioita, ja se aiemmin mainitsemani The God Code, joka on ilmestyy siis helmikuussa 2004, käsittelee pitkälti tätä DNA-puolta. Tiedä vaikka joku innokas kustantaja ottaisi nämäkin työn alle, niin saataisiin mukavaa luettavaa ihan omalla äidinkielelläkin… Greggin sivut muuten löytyvät osoitteesta greggbraden.net. Sunnuntaina (jos oikein muistan, kirjoitan tätä täysin muistivaralta, sillä olen aina ollut laiska tekemään muistiinpanoja…) Lee piti luennon siitä, miten Kryonin mainitsemia "ennustuksia" on käsitelty mediassa. Luennon sisältö oli osittain sama kuin hänen kirjoittamassaan artikkelissa, jota jaoin äskettäin Hengen ja tiedon messuilla (Älykäs biologia, voit lukea sen tästä), mutta lisäksi hän käsitteli mm. katolisen kirkon tekemisiä. He olivat muuten tehneet suorastaan tutkimuksen new agesta (siis näistä huuhaa-seuroista, johon me tällä tavalla uskovat kuulumme…) ja sen lopputulos oli suunnilleen seuraava: Kanavointi on todella huono juttu, pysykää siitä erossa. Toisaalta tosin esimerkiksi meditaatio on ihan ok, sitä sopii kyllä harjoittaa… No, asiasta on monia mielipiteitä, ja ilmeisesti kirkko haluaa edelleenkin varata Jumalan omaan käyttöönsä, eikä silloin ole lainkaan sopivaa, että joku toinenkin levittää Jumalan sanaa… Hassu juttu sinänsä on se, että Raamattukin on suurelta osin "kanavoitua" tekstiä, aiemmin näitä kanavoijia vaan kutsuttiin profeetoiksi, eikä heillä ollut siihen yhtään sen enempää koulutusta kuin esimerkiksi Lee Carrollilla on. Kirkko taitaa olla kovasti sitä mieltä, että Jumala jutteli meille joskus parituhatta vuotta sitten, ja on ollut siitä lähtien täysin mykkä. Höpöhöpö, sanon minä… Sunnuntaina oli ohjelmassa myös Jan Toberin luento kristalliverkosta. Jos et tiedä, mikä kristalliverkko on, tässä lyhyt selitys. Maan ympärillä on Kryonin mukaan kolme verkkoa: magneettiverkko, kristalliverkko sekä tietoisuusverkko. Näistä kahta ensimmäistä voidaan muuttaa, ja ne vaikuttavat suoraan tuohon kolmanteen. Kryonin tehtävänä oli ohjailla täällä magneettiverkon muutostyötä (hänen tukiryhmänsä teki käsittääkseni varsinaisen työn…) ja tuo työ tuli valmiiksi vuoden 2002 lopussa. Nyt me olemme siis täysin uudenlaisissa asetuksissa ja energioissa. Työ kesti 12 vuotta, ja olet varmaankin huomannut, kuinka ns. huuhaa-asiat ovat tulleet tuona aikana enemmän pintaan ja yleiseen tietoisuuteen. Sattumaa? Tokkopa. Magneettiverkon muutostyön tarkoituksena oli nimenomaan antaa meille enemmän vapauksia ja herätellä meitä toisenlaiseen todellisuuteen. Tulevaisuus näyttää, mihin tämä polku meidät vie, sillä kukaan ei osaa sitä enää ennustaakaan. Tulevaisuus on tällä hetkellä liikkuva maali, se muuttuu joka päivä… Kun magneettiverkon muutostyö tuli valmiiksi, Kryonin tukiryhmä siirtyi kristalliverkon kimppuun. Ryhmä ei siis lähtenyt minnekään, vaikka ensimmäisissä Kryon-kirjoissa niin sanottiinkin, vaan vaihtoi ainoastaan työnkuvaa. Tuon työn tarkoituksena on nyt aktivoida tuo verkko ja samalla kirjoittaa uudelleen meidän menneisyytemme. Siis mitä?!? Muuttuuko menneisyytemme? Ei. Kyse on vain siitä, että meidän asenteemme omaa menneisyyttämme ja meille aiemmin tapahtuneita asioita kohtaan muuttuu. Muutamat ystäväni itse asiassa ovat mukana tuossa aktivointityössä täällä fyysisessä maailmassa (kiitos teille!) eli työ tapahtuu monella eri tasolla. Mielenkiintoista tässä on se, että tähän liittyvät olennaisesti myös valaat ja delfiinit. Valaat ovat nimittäin meidän kirjastomme, ne kantavat mukanaan ohjeita siitä, miten tämä muutostyö tehdään. Oletko muuten kiinnittänyt huomiota siihen, että valaat taitavat olla ainoita eläimiä koko maailmassa, joita suojellaan kansainvälisin sopimuksin? Mukana on jopa sellaisiakin maita, joilla ei ole edes omaa rannikkoa! Tämä kertoo siitä, että me tiedämme intuitiivisesti, kuinka tärkeistä olennoista on kyse. Asiaan… Janin tärkein sanoma tuon luennon aikana oli se, että tänne alkaa nyt virrata platinanväristä energiaa, jonka tarkoituksena on tosiaankin osaltaan vaikuttaa tuohon kristalliverkon aktivointiin. Tuota energiaa voi parhaiten ottaa omaan elämäänsä lyhyen meditaation avulla. Meditaatio on varsin yksinkertainen, mutta vaikuttava. Se menee suunnilleen näin: Ota mukava asento niin, etteivät jalkasi tai kätesi ole ristissä. Keskitä sitten ajatuksesi sydämesi kohdalle. Anna mielesi rauhoittua ja ala hengittää syvään. Laske mielessäsi hitaasti kahteen kun hengität sisään. Pidätä henkeä niin, että keuhkot ovat melko täynnä mutta eivät ihan äärimmillään, ja laske hitaasti yhteen. Hengitä rauhallisesti ulos ja laske taas hitaasti kahteen. Pidätä hengitystä, kun lasket hitaasti yhteen, ja aloita sitten uusi hengityskierros. Tee tämä kaikkiaan kahdeksan kertaa. Luku kahdeksan merkitsee numerologisesti vastuunottamista, joka liittyy olennaisesti tähän aikaan. Me olemme nyt vastuussa tästä planeetasta (niin sanotut paikanvaraajat eli värähtelyä ylläpitävät olennot poistuivat muutama vuosi sitten..), samoin kuin omasta elämästämme. Kun muistaa vielä sen, että me kirjoitamme oman elämämme käsikirjoituksen ja kaiken mitä meille tapahtuu, niin ilot kuin surutkin, yhdessä ympärillämme olevien ihmisten kanssa (tai tarkemmin, Korkeammat Minät tekevät sitä paraikaa…), niin me itse olemme siitä kaikesta vastuussa. Turha siis syyttää vastoinkäymisistä muita kuin sitä peilistä tuijottavaa tyyppiä… Viikonlopun odotetuin juttu oli tietenkin itse kanavointiosuus, joka oli jaettu kahteen osaan. Lee kanavoi Kryonia molempina päivinä tunnin verran, yhteensä kanavointiosuus oli siis parisen tuntia. Kanavointi oli sikäli harvinainen, että se oli hyvin tiedepainotteinen. Yleensä nimittäin nämä tiedekanavoinnit on annettu marraskuussa New Hampshiressä USA:n itärannikolla (esim. Kosmista Hilaa käsittelevät kanavoinnit annettiin siellä peräkkäisinä vuosina), mutta tämä oli Kryonin mukaan eräänlainen harjoitus Leelle marraskuuta varten. Kanavointi jatkoi tänä vuonna alkanutta DNA-opetusten sarjaa, ja siksi suurin osa siitä käsitteli DNA:ta, sen rakennetta sekä sen heräämistä. Tähänastisten opetusten perussanomahan on ollut se, että meidän DNA:mme on varsin fiksu kapistus, mutta se toimii tarkoituksella vähän heikosti. Soluissa on sisäänrakennettuna (siis DNA:ssa) erittäin älykäs itsediagnosointi- ja tasapainottumismekanismi, mutta se on tällä hetkellä niin sanotusti lepotilassa. Solut eivät saa ohjeita siihen, miten ne korjaisivat itsensä tai miten ne pystyisivät pysymään nuorena pitkään. Kryonin mukaanhan meidän fyysinen kehomme on suunniteltu kestämään jopa 950 vuotta (ja tässä vaiheessa yleensä naisihmiset alkavat miettimään sitä, että kauankohan niitä kuukausittaisia naistenvaivoja joutuukaan silloin kestämään.... ;o), mutta sykliä ja kiertonopeutta on tarkoituksellisesti lyhennetty niin, että meillä on mahdollisuus aloittaa uudelleen ja elää monia suhteellisen lyhyitä elämiä käydessämme karmaamme läpi. Tämä aika alkaa nyt olla ohi, elinikämme alkaa pidentyä, jos vain sallimme sen. Tämä, kuten kaikki muutkin asiat, ovat meidän vallassamme, kyse on vapaasta valinnasta. Niin, nyt DNA:mme alkaa siis herätä, ja varsinaisen ison potkun se saa mahdollisesti jo nyt marraskuussa. Ehdottomasti kaikkein tärkein asia kanavoinnissa oli mielestäni se, että meille on tapahtumassa jotain todella merkittävää. Kuten jotkut teistä varmasti tietävätkin, Maan värähtelytasoa on mitattu säännöllisesti aina 25 vuoden välein (tuo 25 vuotta tarkoittaa universaalissa mielessä yhtä sukupolvea). Mittausten tarkoituksena on ollut seurata sitä, miten Maa kehittyy ja mitä me olemme saaneet aikaan. Edellinen mittaus oli vuonna 1987, jolloin meiltä kysyttiin (ei henkilökohtaisesti, vaan meidän jokaisen Korkeammalta Minältä), olemmeko valmiina seuraavaan vaiheeseen. Vastaus oli "KYLLÄ" ja se järkytti kovasti Henkeä itseään. (Henki on termi, jota Kryon käyttää viitatessaan siihen kollektiiviseen jumalaisten olentojen joukkoon, jota me kutsumme myös Jumalaksi). "Eihän tässä pitänyt näin käydä", Henki ajatteli, "kehityshän oli menossa kohti maailmanloppua!". Vaan eipä käynyt niin kuin oli ennustettu, sillä ihmiskunta oli päättänyt muuttaa suuntaa ja päästä pidemmälle kuin kukaan oli koskaan osannut edes kuvitella. Tuo mittaus sai liikkeelle suuria muutoksia, joista tärkein lienee se, että ylipäätään olemme vielä täällä ja että me alamme ihmiskuntana herätä ja muuttua. Jo oli aikakin... Viimeinen tuollainen mittaus on vuonna 2012 (alkaako kellot kilistä päässäsi?)!! Silloin katsotaan se, mikä oli lopputulos. Maailma ei kuitenkaan lakkaa olemasta tuolloin, vaan Kryonin mukaan vuosi 2012 on samanlainen henkinen merkkipaalu kuin vuosi 2000 oli, eli elämä jatkuu siitä vielä eteenpäin. Ne, jotka haluavat tänne jäädä, voivat jäädä, ja ne, jotka haluavat poistua, voivat niin tehdä. Maailma tosin jatkaa muuttumistaan sitä mukaa, kun me ihmiskuntana ponnistelemme yhä korkeammalle värähtelytaajuudelle ja tuomme tänne valoa. Mitä siis on tapahtumassa ensi kuussa (marraskuu 2003)? Astrologisesti paljonkin. Ajankohta on muuten 8.-9.11.2003. Ensinnäkin tietyt planeetat muodostavat tuolloin tähtitaivaalle lähes täydellisen Daavidin tähden. Kuulemani mukaan edellisen kerran niin on tapahtunut 4.000 vuotta sitten. Lisäksi silloin on täysikuu, joka muodostaa suuren ristin Jupiterin ja Marsin kanssa, ja toisaalta jossain päin maailmaa tapahtuu täydellinen kuunpimennys. Jotta hommaan tulisi vielä vähän lisäväriä, eräs pidempi jakso maya-kalenterissa tulee päätökseen ja uusi vastaava alkaa. Tuo alkava jakso päättyy (yllättäen!) vuonna 2012! Jos kaipaatte tästä astrologisesta puolesta tarkempaa tietoa, niin Tanhuan Seppo varmaankin laittaa siitä sivuilleen lisätietoa piakkoin, joten käykääpä katsomassa. Osoite on www.astro.fi. Astrologiaan verhottuna tapahtuu sitten muutakin. Kyseessä on taas yksi mittaus (en tiedä onko kyseessä ns. ylimääräinen vai täysin suunnitelman mukainen mittaus), ja tällä kertaa meiltä kysytään, haluammeko ottaa vastaan mestarienergiaa. Siksi tuo Daavidin tähti, joka on kuulemma mestarin merkki. Kanavoinnin perusteella kuulosti kovasti siltä, että vastaus on aika itsestään selvä (ainakin itsestäni tuntui siltä). Kyllä-vastaus merkitsee käytännössä sitä, että yhteen meidän DNA:mme moniulotteiseen kerrokseen (DNA:ssa on itse asiassa 12 kerrosta, joista vain ensimmäinen kerros, fyysinen DNA-säie, on näkyvä, mutta näkymättömiä, moniulotteisia kerroksia fyysisen ympärillä) lisätään jokin jumalainen osa, joka alkaa sitten hakea universumista tietoa siitä, miten DNA:n kuuluu todella toimia. Sen myötä DNA alkaa todella herätä ja aktivoitua. Epäselväksi jäi se, onko kyse kaikkia koskevasta asiasta (epäilen hivenen sitä…) vai vain tietyille, tähän valmistautuneille ihmisille tarkoitettu muutos. Joka tapauksessa se tarkoittaa sitä, että joukossamme alkaa kävellä yhä enemmän sellaisia ihmisiä, jotka ovat mestariasemassa, ja kuten arvata saattaa, sen seurauksena koko ihmiskunnan ja planeetan kehitys ja värähtely tulevat saamaan lisäpotkun, joka kiihdyttää vauhtia entisestään. Pidä siis hatustasi kiinni, kohta mennään hopoloikkaa eteenpäin… Maailmalla muuten järjestetään ko. viikonloppuna meditaatiotilaisuuksia, joissa keskitytään tähän meille annettuun suurenmoiseen mahdollisuuteen. Jos haluat itse osallistua tähän suureen tapahtumaan, niin voit meditoida kotonasi tai ystäviesi kanssa tuona viikonloppuna ja pyrkiä tekemään oman osasi sen suhteen, että planeetan värähtelyt nousisivat ja mittauksen tulos olisi meidän kannaltamme paras mahdollinen. Muistathan, että kourallinen valaistuneita ihmisiä saa aikaan yhtä paljon kuin tuhannet ns. tavalliset ihmiset, jotka nukkuvat vielä Ruususen untaan... Mitä sitten maailmassa tapahtuvaan myllerrykseen tulee (olet varmasti kiinnittänyt huomiota erilaisiin luonnonkatastrofeihin, selkkauksiin, epidemioihin, poliittisiin erimielisyyksiin, erilaisten kuplien puhkeamisiin, joista viimeisimpänä varmaan nämä dopingsotkut), niin Kryonilla oli siihen selkeä viesti: Istu rauhassa ja anna sen tapahtua. Kaikki on hyvin. Jotta voisimme alkaa rakentamaan uutta maata, Uutta Jerusalemia, meidän täytyy puhdistaa perustukset täysin. Kaikki vanha joutaa pois, koska se ei enää palvele meitä eikä sen pohjalta voi alkaa rakentaa mitään. Kun perustukset ovat puhtaat, me voimme alkaa rakentaa uutta, ja silloin asiat tulevat ratkeamaan yksi kerrallaan. Tämä myllerrys ei ole välttämättä kaunista katseltavaa, mutta se on ehdottoman välttämätöntä ja tarpeellista. Se on kuitenkin väliaikaista, ja se tulee loppumaan sitten, kun kaikki vanha on saatu alta pois. Toivoa on siis jäljellä, paljon enemmän kuin osaamme aavistaakaan! Me elämme melkoisen mielenkiintoisia aikoja. Huuhaa ei ole enää huuhaata, sillä tiede alkaa todistaa näitä silmien ja pään pyörittelyä aikaansaaneita asioita todeksi. Jos et ole huomannut, viimeisten kymmenen vuoden aikana enkelit ovat alkaneet vilistä tv:ssä ja popmusiikissa, ja vaihtoehtohoidot ovat alkaneet muuttua täydentäviksi hoitomuodoiksi, ja siten myös vähemmän omituisiksi. Omassa elämässäni tämä muutos on merkinnyt sitä, että en ole enää ns. kaappihörhö, vaan avoimesti oma itseni. Mottoni on se, että jos ihmiset pitävät minua pöljänä, niin eivätpä ole pahasti erehtyneet. Luovaa hulluutta tässä maailmassa kaivataan jatkossakin, ja koko ajan enemmän. Hohhoh, tulipas kirjoiteltua taas tosi pitkä tarina. Toivottavasti et nukahtanut kesken kaiken… Toivotan sinulle (kaikesta huolimatta) lystikästä ja valoisaa alkutalvea. Anna oman valosi loistaa myös pimeän kauden yli… Halipumpelia, Harri
|
| Copyright © 2003-2010 Rosedale Books |